Joidenkin tammikuu on tipaton, meillä sen sijaan on vietetty kulttuuripitoista tammikuuta aplodeeraten siellä täällä oikein sydämen kyllyydestä. Tuntui hyvältä joulun ja uuden vuoden pyhien suman jälkeen lähteä ’ulos’ kotirauhasta kokemaan kulttuurisia impulsseja.

Ei ole tullut Kaapelissa ennen käytyä, vaikka niillä kulmilla on liikuttu. Esikoisen porukan ihana joululahjaylläri oli tällä kertaa liput Hurjaruuthin Talvisirkukseen. Ah ja voi että oli hauska parituntinen (oikein ’elämän-päivänä-lajia’ – Esikoiselle tiedoksi). Saimme ihastella huimaa akrobatiaa ja loistavia miimisiä lahjakkuuksia. On todellinen taito saada kehonkieli niin eläväksi, että erilaiset äännähdykset tai vieraskieliset tunnistesanat riittivät viestin ymmärtämiseen. Katsomossa oli paljon lapsia, joiden eläytymistä huikeisiin taidonnäytteisiin oli myös mainio seurata sivusilmällä.

Loppiaisvieraamme toiveissa oli Prinsessa Ruusunen, ihastuttava satubaletti. Klassisesta tanssitaiteesta viehättyi hieman yllättäen myös meistä Toinen, jota en juurikaan ole tohtinut aiemmin edes kysellä mukaan. Ilmeisesti olisi kannattanut. Baletin perusasioiden tuntemus auttaa saamaan esityksestä enemmän, mutta voi myös heittäytyä vain nauttimaan äärimmilleen viedystä estetiikasta, joka on arjesta mahdollisimman kaukana. Yleisön joukossa oli useita suloisiin prinsessapukuihin puettuja pikku tyttöjä – viime vuosien ilmiö satubalettinäytöksissä. Maaliskuun ylimääräisiin näytöksiin saa vielä lippuja.

Elokuvatarjonnasta valitsi leidikvartettimme kotimaisen Putoavia enkeleitä. Meriluodon ja Viidan tarina on rankkaa katsottavaa. Elokuvan rakennetta on arvosteltu sekavaksi, mutta minä pidin ohjaajan ratkaisusta, jossa tarinaa kehrättiin ja purettiin fiktiivisen tytärhahmon kautta. Tommi Korpela on juuri oikea mies Lauri Viidaksi, hänen powerinsa riittää. Yllättävän upeasti nuori Elina Leeve selviää vaikeasta, roolista toiseen vaihtuvassa osuudessaan. Jos on oma kriisi meneillään ei ehkä kannata raastaa itseään tällä elokuvalla, muuten voin suositella.