Yst. Sosiaalineuvoksen kesäterassilla keskusteltiin taannoin viisaasta vanhuudesta. Mehukas aihe meidän eläkeläisten kesken. Sain tutkittavakseni Vanhustyön Keskusliiton julkaiseman tuoreen lehdykäisen aiheesta. Siitä nämä seuraavat viisaudet on napattu.

Sanotaan, että Pohjanmaalla viisaus asuu vanhoissa naisissa. Viisaus on perin persoonakohtainen asia. (Pirkko Karjalainen)

*

Periaatteessa uskon, että meidän vanhojen tulisi varoa vaatimasta liikaa lapsiltamme. Ennen kaikkea emme saa odottaa, että he suojelisivat meitä yksinäisyydeltä. Mitä vähemmän itse kokee, sitä tärkeämpää on luullakseni olla kiinnostunut siitä mitä muut kokevat. (Merete Mazzarella)

*

Ketä minä oikein yritän miellyttää? Miksei minun anneta rauhassa kehitellä omanäköistä vanhuutta? (Anneli Sundberg)

*

Jos ikääntyessään ei mieti omia siirtojaan eteen päin, tekee ne joku muu. Omia elämänsisältöjään voi rakentaa. Henkinen yhteys johonkin yhteisöön on tärkeää. (Ahti Hirvonen)

*

On päivitettävä itsensä. Myönteinen asenne on iso apu. Olemiseen ei pääse kuin miettimisen kautta. Ei aika mene hukkaan jos oleilee. (Pirkko Lahti)

*

Ajan tasalla pysyminen muodostaa sopivan haasteen ja on vanhan aivonystyröille sopivaa treeniä. (Sulo Aho, 80)

*

Otan asiat sellaisenaan mitä elämä tuo tullessaan. (Aune Riikonen, 80)

*

Olen edelleen töissä, en ole halunnut jäädä kokonaan eläkkeelle. On liikuttava ja mentävä niin kauan kuin jaksaa. (Iris Lampila, 74)

*

Sohvalta on noustava ja lähdettävä katsomaan, löytyykö elämästä vielä jotain uutta.

(Jussi Pesu, 70)

Olen oikein pessimistisenä tuuminut asiaa tyhmässä päässäni. Liekö sitä vanhana nuorta itseään viisaampi? Eikös ihminen yleensä ole fiksuimmillaan parinkymmenen tietämissä, ainakin omasta mielestään? Niin että siitä iän karttuessa sitä vain tyhmistyy. Miten tyhmäksi ehtiikään ennen kuin viikate vilahtaa. Viisaudessa ei ole muka kysymys tiedon määrästä, kokemuksen antamasta opista eikä älyn säihkeestäkään. Herää kysymys mistä sitten? Onko se nyt taas jotain hiljaista tietoa tai muuta mystistä, josta ei kukaan selvää saa? Miten minusta alkaa näillä kymmenillä tuntua, että viisautta on turha odotella iän mukana tulevaksi, jos sitä ei ole tähän mennessä havaittu? Taidan päätyä alussa siteeratun P.K:n linjoille. Persoonakohtainen tuntuu olevan eikä iän mukana muuksi muutu.

  • Eniten minulle kolahti tuo Pirkko Lahden juttu:
    ”On päivitettävä itsensä.” Päivitys on paras tehdä itse eikä suostua muiden päivitettäväksi. Niin kauan kuin vielä jaksaa…

    Mazarellalla oli käytännöllistä vihjettä ja viisautta.

    En ole huomannut ennen sinulta kysyä, miten ammattisi on auttanut näissä sopeutumisissa. Onko siitä ollut etua vai haittaa?

    Kommentin jätti mm · torstaina 12. kesäkuuta @ 14:40

  • (Tää postaus oli kieltämättä vähän provosoiva!)
    Ammatti on ollut sekä etu että haitta sopeutumisessa, enemmän ehkä etu kuitenkin. Vanhusten kanssa(kin) työskenneltyä oli monenlaista esikuvaa eläkkeellä olemisesta, siinä samalla voi peilata omia toiveitaan ja ajatuksiaan tästä elämänvaiheesta. – Haitaksi asti taas joutui aluksi pyytämään ’laskeutumisaikaa’ monilta tahoilta tulleiden toimintakutsujen edessä, sillä työväsymystä tuntui yli puoli vuotta.
    Ehkä sopeutumista kuitenkin eniten on auttanut vuosien mittaan kehittynyt luottamus omien tuntemuksien sisäiseen kuunteluun.
    Miten Sinulla?

    Kommentin jätti Ellinoora · torstaina 12. kesäkuuta @ 19:55

  • Hyvä kuulla tuosta työväsymyksestä. Sitä on minulla reippaasti vielä jäljellä.
    Tuntuu nyt, että yhteen päivään ei mahdu kuin yksi asia. (blogin kirjoittamisen ohella :)))
    Olen saanut uudenlaisia ”työtehtäviä” uudenlaisten ihmisten kanssa. Se on ollut virkistävää, mutta voimat ovat vielä vähissä.
    Yksinoleminen on nautittavaa ihmispaljouden jälkeen. Vähän pelkään, että erakoidun liikaa, ei niinkään ulkoisesti vaan sisäisesti. Nautin uusista tilanteista, mutta liikkeellelähtö on vaikeaa.
    On tämä kuitenkin aikamoinen muutos…

    Kommentin jätti mm · torstaina 12. kesäkuuta @ 23:14

  • Aikamoinen on, muutos työelämästä eläkeläisen elämään, kun todella malttaa jäädä sivuun siitä, missä on kokenut olleensa oikealla paikallaan. Uusien ’versojen’ mahdollisuus lääkitsee ihanasti luopumisen kipeyttä. Väsymykseni olen ymmärtänyt työn vaatimusten kautta, moneen riittämistä, paljoja asioita, myötäelämisen intensiteettiä raskaissa kohtaloissa. Kymmenien vuosien työrupeaman piilossa kasvanut väsymys ei hetkessä purkaudu ihan vain päättymisen ilosta. ’Iltaa’ kohti voimatkin ovat huvenneet ja palautuminen kestää yhä kauemmin.
    Minulta on silloin tällöin kysytty, miten saan aikani kulumaan eläkkeellä. – Helposti, vastaan. Se onkin niitä helpoimpia asioita. Päivät täyttyvät ihan itsestään!
    Sanoit pelkääväsi sisäistä erakoitumista. Se on kiinnostava ajatus, jota on syytä miettiä. Olisiko se jotain haluttomuutta jakaa sisimpiä tuntojaan kenenkään kanssa. Onhan jokaisella oma ’salainen puutarhansa’, jos ei kukkaisa ja rehevä, niin omalla tavallaan kaunis ja levollinen kivikkopuutarha. Väsyneenä haluaa viipyä siellä ehkä kauemmin..

    Kommentin jätti Ellinoora · perjantaina 13. kesäkuuta @ 13:38

  • Mielenkiintoista seurata teidän keskustelua ja kokemuksia. Minulla olisi vielä viralliseen eläkeikään reilu kymmenen vuotta(hehheh, mikähän ikä se mahtaakaan olla sitten, nyt harva sinne asti pääsee). Huhhuh! Jo nyt tuntuu että moni uupuu täysin. Itsestäkin tuntuu, ettei enää kestä mukana kaikessa muutoksessa ja kaikissa haasteissa.

    Tunnistin monia tuttuja tunteita teidän viesteistänne omalta vuorotteluvapaa vuodelta. Tuttua tuo väsymys, tuttua tuo sisäinen erakoituminen, tuttua tuo, että jaksaa vain yhden asian päivän aikana.

    Aika moni minun ikäluokasta haaveilee pääsystä eläkkeelle, se on monen suurin haave. Mutta tiedän, että se voi olla aika moinen koettelemus, kun ei olekaan selvää päiväohjelmaa, ja vaatii melkoista sopeutumista.

    Kommentin jätti mehtäsielu · maanantaina 16. kesäkuuta @ 21:05

  • Luulenpa, että jotenkin ihminen säätää jaksamistaan vaistonvaraisesti niin, että voimat riittävät niin kauan kuin täytyy. Joskus käy niin, että silti energia eri riitäkään, eikö sekin ole mahdollista hyväksyä. Ennen kaikkea eläkeaikaa ei kannata pelätä, siitä aukeaa uusia aivan ihania mahdollisuuksi. Asioiden tärkeysjärjestys ja arjen rytmi muuttuu, elämä tulee täyteläiseksi toisista asioista kuin ennen..

    Kommentin jätti Ellinoora · lauantaina 21. kesäkuuta @ 21:35

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.