Torstaimummelit ovat pitkin viime syksyä kertoneet karmeita tositarinoita siitä, millaista kohtelua he ovat saaneet terveyskeskuksessa. Valitus jatkuu aina uusin variaatioin. Olisi jo todella tarpeen saada edes yksi hyvä kokemus lieventämään synkkää näkymää.
Tässä ei puhuta siitä, miten hankalia vanhuspotilaat voivat olla ja usein ovatkin, kuten minkä ikäiset tahansa. Puhutaan siitä, miten vanhuspotilaita kohdellaan. Miksi he tulevat päivystyksestä tai lääkäriltä itku kurkussa kotiin saamatta mitään apua? – Mitäs te tänne tulette, ei teitä mikään vaivaa, menkää kotiinne siitä..
Kaupungissamme on periaatteessa hyvin järjestetty avohoito. Hoitajat ovat ystävällisiä ja kotona selviytymistä tuetaan mahdollisimman pitkään. Todellisuudessa tuki saattaa olla puolen tunnin käynti kahdessa viikossa, lääkkeet jaetaan dosettiin ja vointia kysytään. Käytännön apua mihinkään kodinhoidolliseen ei saa, jos ei eläke riitä maksuihin. – Joskus huutelen hoitajan perään, veisitkö roskapussin, kun on niin vaikea ulkona liikkua..
Turvapuhelinjärjestelmä toimii ja sitä tarjotaan mieluusti kotona asuvalle. Monisairaalla yksin asuvalla vanhuksella on vaikea yö ja hän soittaa hädissään ranneketta. Aikaa kuluu. Lopulta kaksi ronskia miestä ilmaantuu paikalle, mittaavat verenpaineen ja murisevat äkäisinä mennessään: turhaan soittelet, eihän tällä mitään hätää ole..
Jonakin torstaina otin kotihoitoon yhteyttä huonovointisen vanhuksen luvalla. – Kyllä, hänen tilanteensa on meillä tiedossa. Niin. Aivan. Lääkärin päivät ovat niin täynnä kuin olla voi. Eiköhän se pian järjesty. Jos oikein paha tilanne on, niin päivystykseen.. – En minä sinne päivystykseen lähde. Makuuttavat pari tuntia ja laittavat kotiin. Ei se mitään auta. Pitää vain kärsiä..
Pitääkö?
Mielenkiintoinen puheenvuoro! Olen itse miettinyt samaa, kun työssä nähnyt aika paljon erilaisia tarinoita. Joillakin tuntuu olevan ihan tungosta: käy siivooja, kotihoito, seurapalvelu, seurakunnan työntekijä. Nämä kaikki siis samalla henkilöllä. Tuli tunne, että häntä ei ainakaan ole ole unohdettu!!
Sitten taas toinen, terve, jo lähes 80-vuotias vanhus joka huolehtii vielä jopa omien pikkusisarustensa voinnista, mutta ei saa itse apua, ei kotihoitoa eikä muuta, kun on niin hyvässä kunnossa! (yksinäisyys kuitenkin vaivasi).
Sitten on niitä, jotka ovat masentuneita mutta joiden tila on kuitattu ”vanhuudenhöperyydellä” tms. He käyttävät, kuten muutkin masentuneet, paljon terveyskeskuspalveluja, koska ei osata kysyä mielialaa. Masennuspotilaat saattavat hakea moniin eri oireisiin vuosia apua, juosta lääkäreillä, todellinen syy jää aina tutkimatta kun vikaa ei mistään löydy.
Minusta syy ei ole terveyskeskulääkäreiden eikä hoitajien; he tekevät minkä pystyvät.
Niin, kenen sitten? En ole koskaan ollut niitä jotka aina vain nojaavat ns. päättäjien voimiin, mutta toivottavasti joku osaa katsoa asiaa kokonaisvaltaisesti, pieniäkään yksityiskohtia unohtamatta.
(olen juuri kuullut parilta sosiaalialalla työskentelevältä tuttavaltani, miten kaikilla päättäjillä ja johtajilla on hienoja visioita, mutta ruohonjuuritason toiminnasta ei tietoakaan).
Kommentin jätti SusannaR · perjantaina 1. helmikuuta @ 20:50
Jotenkin näyttää siltä, että kustannustehokkuus ja tulosvastuu kunnallisissa palveluissa on vienyt työntekijät niin tiukoille, että potilaan asemassa olevan ihmisen kunnioitus jää jalkoihin suorituspaineen alla.
Kun huononäköinen ja vaikeasti liikkuva vanhus hoitaa vielä huonokuntoisempaa puolisoaan kaukana keskustan palveluista olevassa mökissä eikä saa tarvitsemaansa apua, tuntuu kyllä, että arviointi pettää jossakin.
Kommentin jätti Ellinoora · perjantaina 1. helmikuuta @ 21:27
Niinpä, kaikkiallahan se raha ajaa inhimillisyyden edelle. Esimerkiksi kuinka paljon se, että Espooseenkin asti tulee metro, vie pois rahaa sieltä, missä sitä eniten tarvittaisiin.
Joko ihmiset luottavat vääriin päättäjiin tai sitten sekään ei riitä; demokratia on vain silmänlumetta.
Kommentin jätti SusannaR · perjantaina 1. helmikuuta @ 22:12
Niin, lisään vielä sen että esim. kuinka paljon varoja esim. metron rakentaminen Espooseen vie sieltä, missä rahaa eniten tarvittaisiin.
Ei kyse ole aina vain pienistäkään asioista.
Kommentin jätti SusannaR · perjantaina 1. helmikuuta @ 22:24
Poliittiset ja taloudelliset eturistiriidat tekevät demokratiassa sen, että kun kaikkien pitää saada jotakin, kukaan ei saa riittävästi. Jos metro vähentäisi yksityisautoilua – kuten ajatus kaiketi on – se voisi toimia pitkän päälle ilmastoystävälliseen suuntaan. Mutta kaikkihan eivät asu linjojen varsilla tai eivät suostu muuttamaan tottumuksiaan..
Kun valta ja raha polkevat ihmisarvoa, jonkun pitää siis kärsiä. Silti saa ja pitää kysyä arvojen perään.
Kommentin jätti Ellinoora · lauantaina 2. helmikuuta @ 21:01
Niin,ehdottomasti pitää!
Kommentin jätti SusannaR · lauantaina 2. helmikuuta @ 22:29
Se kustannustehokkuus-ajattelu on lyhytnäköistä. Ennaltaehkäisevä yksinäisyyden ja sen kautta masentuneisuuden torjunta on taloiudellisesti kannattavaa. Äskettäin tutustuin erään tutkimuksen tuloksiin, joka osoitti esim. että vanhusten ryhmä, joka sai psykososiaalista kuntoutusta, käytti kuntouksen aikana ja sen jälkeisinä vuosina n. 30 {b195221a10a1fd9fb3a5b01a51efd600d33662cb52de181d4366fdfbbc3c5b7a} vähemmän terveyskekuspalveluja kuin verrokkiryhmä, joka ei kuntoutusta saanut. Kuntoutus toi monille uusia ystävyyssuhteitaita, jotka jatkuivat myös kuntoutuskauden jälkeen.
Kvartaalitalouteen innostuneet päättäjät eivät osaa laskea pitemmälle.
Kommentin jätti Ystävämies · sunnuntaina 3. helmikuuta @ 17:15
On todettu, että mielialan lasku ja masentuneisuus lisäävät fyysisiä kipuja ja yleistä huonovointisuutta. Jos vanhuksella ei ole mielialaa hoitavia ja turvaa antavia verkostoja, mihinkä hän ottaa hädissään yhteyttä; terveyskeskukseen. Hyvältä ei tunnu sekään, että yksille ihmiselle kasaantuu useilta tahoilta sekä vapaaehtois- että ammattiapua, kuten Susanna mainitsi. Pitäisi koordinoida, että kaikille riittäisi – jokaisella pitäisi olla joku!
Kommentin jätti Ellinoora · sunnuntaina 3. helmikuuta @ 22:40