Jos lähimmäisesi arvosteleminen on mielestäsi tarpeellista, sano se hänelle suoraan. Valitse sanasi niin, ettet saa hänen vihaansa päällesi.Tämä viisaus tuli vastaan Tolstoin kokoamista mietelmistä. On olemassa ihmisheimo nimeltä suoraansanojat. Ovat usein vielä erittäin ylpeitä tästä ominaisuudestaan.

Suorapuheisuus on eräässä mielessä ikäominaisuus. Lapset sanovat muikistelematta mitä ajattelevat ja vanhana vaiva vain pahenee. Loppusuoralla dementia poistaa viimeisetkin hienotunteisuuden rippeet ja sammakot pullahtelevat puheisiin estoitta. Ikähaarukan välimaastoon sijoittuu aikuisväki, josta osa oppii näyttelemään fiksua ja pitämään pokkaa.

Tietyssä mielessä kannatan suoraansanomista. Tekohymyinen kiertely ja kaartelu – mikä esimerkiksi amerikkalaisessa kulttuurissa kuuluu asiaan, saa pohjoismaalaisen ymmälleen. Miksi ihmeessä pitää aina ensin tarjoilla se ’kaikki hyvin’ -löpinä, ennen kuin voi sanoa miten asia oikeasti on? Small talk on eräs väistelykohtaamisen muoto, jota kyllä myös joskus tarvitaan.

Terveellistä suoraansanomista on. Jos jotain kritiikkiä on sanottava, sanotaan se asianomaiselle suoraan eikä palaveerata nurkan takana. Tottakai ihmiset puhuvat toisistaan, ei sitä liene tarpeen keneltäkään kieltää – monillahan ei muuta puhuttavaa olekaan – pointti onkin siinä, missä valossa lähimmäinen esitetään. Rehdisti suora ja hyväntahtoinen puhe ei loukkaa.

Tolstoi puhuukin lähimmäisen arvostelemisesta. Liekö tuo tarpeellistakaan. On silti tilanteita, jolloin arvostelu livahtaa karkuun sanaisesta arkusta, vaikka yrittäisikin vahtia. Eikä asianomaiselle itselleen tietenkään tule sanotuksi vaan jollekin toiselle. Voi, kun muistaisi asettua itse arvostelunhalunsa kohteeksi ensin.

Kehittelin elämänohjeekseni mietettä tähän suuntaan: jos jonkun lähimmäisen tekoja on tarpeen arvioida, mieti ensin. Vasta sitten sano hänelle suoraan ja valitse sanasi viisaasti.

  • Kirjoitin kurssipalautteeseen positiivisten huomioitten lisäksi kaksi kielteiseksi tulkittavaa kommenttia. Päivä kurssin jälkeen palautteen lukija soitti ja kysyi hiukan närkästyneenä, mitä niillä tarkoitin. Keskustelimme ja minusta tuntui, että asia tuli selväksi. Säikähdin sitä, että pitäisikö palautteeseen kirjoittaa vain plussat….en usko niin olevan.
    Myönteiseksi pitäisi kokea yhteydenotto. Entä jos nimeäni ei olisi ollut palautteessa?

    Mietteliäs Pablo

    Kommentin jätti Pabloo · keskiviikkona 31. lokakuuta @ 11:39

  • Hyvä näkökohta! Palautteen motiivi? Jos haluan vain myönteistä, miksen siis suoraan pyydä ne kehut. Jos haluan vilpittömän ja suoran palautteen, valmistaudun ottamaan vastaan mitä tuleekin. Aina se palaute ei ehkä tunnukaan vilpittömältä tai yllättää muuten. Silloin lienee paras kysyä tarkemmin, ettei jää vaivaamaan. Sama se on vaikka näissä blogikommenteissa. Kaikki kirjoittajat ilahtunevat kehuista, mutta pitää myös kyetä vastaanottamaan suoraa ja vilpitöntä eri mieltä ja perusteltuja kyseenalaistuksia. (Henkilöönkäyvää ja pahantahtoista räävintää ei tarvitse sietää – vaan siitähän sinä et puhukaan.)

    Kommentin jätti Ellinoora · keskiviikkona 31. lokakuuta @ 12:45

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.