On poikettu kaupungissa ohimennen ennenkin, mutta nyt tuli lähdettyä kokemaan kanavareitti. Aamuvarhain puhalsi m/s Carelia lähtösoiton Lappeenrannassa ja kuusi ja puoli tuntia myöhemmin rantauduttiin Viipurin satamaan. 43 kilometrin matkaaminen kahdeksan sulun vesiportaita oli verkkaista. Rantamaisema on melko yksitoikkoinen ja yhden sulun toimintamekanismin kun on ihmetellyt, loppu on saman toistoa seitsemästi. Kanava on kanava.

Saimaan kanava on 150-vuotias ’naapuriystävyyden’ muistomerkki. Suomalaiset sen rakensivat ja Kekkosen ansioksi sanotaan, että sotien jälkeen kanavaliikenne Viipuriin saatiin avattua, vaikka rajanvedossa lähes puolet kanavasta jäi Neuvostoliiton puolelle. Vanhassa kanavassa sulkuja oli 28, joten nykyinen, uudistettu kanava on nopeuttanut yhteyttä huomattavasti. Siinä kulkee sellupuuta UPM-Kymmenen Kaukaan tehtaalle isoilla proomuilla sieltä ja turisteja täältä.

Kiertoajelu Viipurissa saattoi liikuttaa jonkun vanhemman mukanaolijan muistoja, mutta sotien jälkeen syntyneelle kaikki oli historiaa. Yleiskuvaksi jäi osittain rapistunut, paikoin jopa surkea, toisaalta kohentuva kaupunki. Vanhoja kauniita taloja kunnostettiin ja uutta oli rakenteilla. Linna näytti komealta sillan kupeella. Sinne oli laadittu näyttely Viipurin suomalaismenneisyyden ajan dokumenteista. Mieleen jäi Hackmanin ja Lallukan suvun mahti jo tuolta ajalta.

Venäläinen palvelukulttuuri on luku sinänsä. Toinen osti itselleen lipun linnan torniin ja minulle lipun näyttelyyn. Erkanimme. Hetken päästä hän ilmaantui vaihtamaan lippua kanssani, koska tornin ovivahti oli väittänyt hänelle myytyä lippua näyttelylipuksi. Ilmeni, että liput olivat samanlaiset. Myyjän virhe, mutta ei auttanut muu kuin ostaa tornilippu uudestaan. Aikaa hupeni, tuli jo kiire ravata muutama sata porrasta maisemaa ihastelemaan. Taisi verenpaine vähän nousta.

Maineikkaan Pyöreän Tornin ravintolan tarjoama lounas herkullisen kala-aterian alkupaloineen ja maukkaine borschkeittoineen yllätti positiivisesti. Toki snapseja tyrkytettiin joka ruokalajin välissä aito venäläiseen tyyliin. Näimme muuten myös, miten paikallisen tavan mukaan vastavihityn parin sulhanen kantaa morsiamensa linnan sillan päästä päähän. Mieskunnon testistä käy hyvinkin tuo! Morsiamet olivat onneksi tosi hoikkia ja rakkaushan se siivittää sulhojen askelen.

Palasimme lähtöpaikkaan bussilla. Joka on kulkenut Vaalimaan tullien kautta tietää, että se vaatii pitkää pinnaa. Reissun aikana saimme passeihimme kaksi leimaa, joista ensimmäisessä oli väärä vuosiluku ja sitäpä sitten saatiin setviä seuraavassa pisteessä. Kaikkiaan passia näytettiin päivän matkalla kuusi kertaa. Erään sortin ennätys sekin. Moni asia kotimaassa tuntuu taas ihmeen hyvältä.

  • Vaalimaan tullista en löydä mitään hyvää sanottavaa. Viipurilla on kuitenkin niitäkin puolia.

    Borsch-keittoa voisikin tällä viikolla tehdä…

    Kommentin jätti Haavetar · maanantaina 11. kesäkuuta @ 08:35

  • Onko sulla hyvää reseptiä; Kotiruoka-kirjassa tuo näkyy olevan nimellä Venäläinen punajuurikeitto. Periaatteena on, että kasvisten suikalointi ja muiden paitsi punajuurisuikaleiden öljyssä kiehauttaminen ensin, veden lisäämisen jälkeen keitellään noin puoli tuntia. Tämän ohjeen mukaan käytetään etikkapunajuuria, jotka lisätään viimeisenä eikä sitten enää keitetä. Smetanaa ilman muuta lautaselle!
    Toinen kävi huomauttamassa, että Kaukaan tehtaat eivät ole Stora-Enson vaan UPM-Kymmenen, korjasin tekstiä siltä osin.

    Kommentin jätti Ellinoora · maanantaina 11. kesäkuuta @ 09:20

  • Olen noudattanut suurpiirteisesti Venäjän keittiö -kirjan ohjetta. – Laitan sen lähipäivinä blogiin.

    Smetana on aivan ehdoton. Ja näinä aikoina ruohosipulisilppu kruunuksi. 🙂

    Kommentin jätti Haavetar · tiistaina 12. kesäkuuta @ 09:39

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.