Minua on siunattu uniikeilla ystävillä. Tapasin heistä kaksi, perheettömät ystävykset, jotka aikojen saatossa lyöttäytyivät yhteen väljällä yya-sopimuksella. Heillä on toisissaan puhekaveri ja vanhuudenturvaakin. Ystävyyttä ja yhteistyötä on molemmin puolin riittänyt, ja eläkevuosina sitä avunantoakin on jo tarvittu. Yhteyttä on pidetty enemmän kirjoittelevan ja autoilevan ystävän toimesta. Ja nyt minut kutsuttiin heille kylään. Haettiin ja tuotiin ja hyvänä pidettiin.

Kertasimme ystävyyden syntyaikoja ja antoisia yhteistyön vaiheita, jotka ystävyyttä syvensivät. Kerroin miten olen heistä iloinnut, missä asioissa heitä arvostanut. Sitten minulle yllättäen ojennettiin paketti, jonka saatteena oli sydämellinen kiitoskortti. Tällaista ei tapahdu, ajattelin täysin yllätettynä, liikuttuneenakin. Että kukaan ei täytä vuosia tai vietä mitään päiviä, että halutaan vain kiittää ystävyydestä näin. Totesimme, että näillä vuosikymmenillä tapaamiset harvenevat monestakin syystä, mutta toivomme sydänten yhteyden säilyvän.

Sunnuntai joen rannan kaupungissa. Matkalla sinne oli hyvä tilaisuus katsella maanviljelijöiden aherrusta traktoreineen ja muokkauskoneineen peltoaukeillaan. Multa pöllysi. Metsät hehkuivat seitsemää erilaista vihreää. Aurinko helotti.

Perillä herkuteltiin ensin lounaalla. Palvelu toimi huomaavaisesti niin, että oli myös kaivattu mahdollisuus keskustella Esikoisen kanssa aikuisten kesken.  Kaikkien aikojen helteisin äitienpäivä pakotti poikkeamaan joenrantakävelyllä varjoisalle penkille. Siitä maleksimme rauhallisesti sillan yli herkuttelemaan kesän ensimmäiset tötteröt paikallisen jäätelötehtaan rantakioskilla. Taisi jäädä nesteytys vähiin, kun sammahdimme kotona heti Esikoisen lähdettyä pyöräilemään kotiinsa. Iltamyöhään ilahdutti Kuopus vielä kukkaviestillä kaukaa äitiään.

suvussa oli äitejä, on äitejä, tulee äitejä. niin kauan kuin maa ihmissukua kannattelee, äitejä on. ja kun äitejä ei enää ole, ei ole lapsiakaan, eikä ihmissuvulla tulevaisuutta.

jos äitejä on, on isiäkin, täytyy olla, jossain. lapsi voi alkaa isän sylistä, mutta ei synny siitä, ei ilman ihmisen äidinsyliä.

eikä äiti lakkaa olemasta äiti ennen kuin elämä sammuu.

~~~

Kolmen ylettömän ruhtinaallisen pelivoiton jälkeisessä euforiassa leijuneet kiekkoleijonat palautettiin tylysti jään pintaan tanskalaisyleisön toimesta. Kyllä Tanskan joukkue pelata osasi, myös rumaa peliä, mutta vasta kotiyleisön riemukas kannustus siivitti heidät voittoon ja latisti poikiemme sinnikkään tasoitusmaalien metsästyksen. Tämä oli tarpeellinen taitotason realisointi Suomen joukkueelle. Nyt nimittäin näyttää siltä, että kiekkoleijonilla on vain yksi ketju, joka pystyy tekemään maaleja. Muissa ketjuissa lähinnä pyöritään toistensa jaloissa, ja syötöt tuppaavat lipsumaan turhan herkästi vastapuolen haltuun, ja harvat maalipaikat menevät iloisesti ohi. Vaan parhaimmillaan Ahon, Savinaisen ja Teräväisen ketju pelaa kyllä niin kaunista maalikuviota, että sitä on ihana seurata. Tiedossa on, että MM-mitali ei ihan soitellen irtoa, peli kovenee loppua kohti.

PS. Ja lauantai-iltana pojat rökittivät Kanadan oikein 5-1. Huumaavaa!

ansiotyöelämän taakse jättäneiden heimo on vapaa viettämään arkea ja pyhää kuin myös arkipyhiä mielensä mukaan työaikasäädösten ulottumattomissa. moni työikäinen, jolla on arkipyhävapaa, käyttää keskelle viikkoa ilmaantuvan vapaapäivän pihatöihin tai muihin kotipuuhiin, joita keväällä riittää yllin kyllin. helatorstain kirkollisesta merkityksestä riippumatta en moittisi ketään pihatöistä. työkin voi olla pyhää kiitollisin mielin tekevälle.

isäni piti tosi tarkasti pyhän puuttumatta maatilan muihin arkitöihin, mutta eläinten hoidosta vanhemmilla ei koskaan ollut vapaapäivää. seuraavalla sukupolvella oli jo käytettävissä maatalouslomittajan palvelut. kotitilan nykyisen sukupolven navetta on kone- ja puuvarastona. maatöissä suhtaudutaan pragmaattisemmin arjen ja pyhän askareihin. jos pellot kuivuvat kyntökuntoon, ne kynnetään. jos heinän tai viljan korjuuaikana on poutajakso, korjuutyö jatkuu oli arki tai pyhä.

ihmisen osa on tehdä työnsä ja levätä työstä. pyhän siunaus voi kuulua kumpaankin.

Kävelin pitemmän tavallisista metsälenkeistäni. Sauvat olivat mukana, mutta hitaammin matka eteni kuin syksyllä vielä ja pari kertaa istuin penkillä tasaamassa hengitystä. Puolenpäivän tietämissä metsälenkille menijää vastaan tulee usein irrallaan juoksevia koiria, joiden emäntä lampsii perässä ystävättären kanssa juoruten. Koira menee aina edellä, se on koiran luonto. Onneksi pidän koirista, mutta olen vähän varuillani silti. Eläimen puolesta voi toki olla iloinen, että se voi hetken juosta vapaana, vaikka kaupungin järjestyssäännöt eivät sallikaan. Vastuuhan on ihmisen.

Toukokuinen metsä on varsinainen seikkailu. Osuin kevätesikkoesiintymään, jota en ole aikaisemmin havainnut, kun se ei ole ihan polun varressa. Metsä on tulvillaan valkovuokkoja, siellä täällä myös sinivuokkoryppäitä. Pajun pörrökissat hehkuvat siitepölystä kultaisina. Pysähdyin juttelemaan mustarastaalle polulla, kun se katseli ja kuunteli siinä metrin päässä pää kallellaan. Peipposparia saatoin seurata myös ihan läheltä penkillä istuskellessani. Sepelkyyhky pöyhi varvikossa, mitä lie löytänyt. Metsä soi lintujen laulua, ja auringon kehrä kuumotti niin.

olen ymmärtänyt, että sunnuntairauha löytyy ihmisen sisältä. se on sinussa ja minussa kuin salainen puutarha, jonka kukkarinteiden tuntumassa on mahdollista viipyä, levätä arkisten huolten ja askareiden väsymyksestä ja koota hengen ja ruumiin voimia. jos koet, että rauha tulee ulkopuolelta, vaikkapa tyynestä maisemasta, jonka ääressä sielu lepää, hyvä niin. jos koet rauhaa meditaatiossa korkeimman viisauden ja voiman äärellä, hyvä niin. jos rauhasi löytyy rukousyhteydessä Jumalaan, hyvä niin. sisälläsi on alusta, joka tunnistaa ja vastaanottaa rauhan signaalit.

olen jo varhain löytänyt voimanlähteen, mahdollisuuden astua sisäiseen puutarhaan, jossa aina on pyhän rauhan tuntu, viikonpäivästäkin riippumatta. lähde on yhteydessä Jumalan voimavirtoihin ja on löydettävissä kaikenlaisissa elämän vaiheissa. 

~~~

Eilisellä lenkillä kuljin tulipalopaikan ohi – se on vakituisen reittini varrella – ja tapasin tutun papan talonsa edustalla juttelemassa toisen naapurin kanssa. Pappa kertoi joutuneensa savun ja häkäkaasujen vuoksi yöpymään poissa kotoa. Vasta seuraavana päivänä hän sanoi tajunneensa, miten lähellä katastrofi oli levitä heillekin. Talon pääty oli jo mustunut, mutta onneksi palo ei päässyt tarttumaan rakenteisiin. Naapurin vuoksi on surku, osittain palokunnan laitteiston toimintaongelmien vuoksi koti tuhoutui täysin, ja talon päädyssä ollut autokin jäi sortuvien rakenteiden alle. Naapuri oli shokissa, häntä piti estää syöksymästä palavaan taloon noutamaan jotakin tärkeää, kertoi pappa.

Olemme miettineet Toisen kanssa, mitä yrittäisimme pelastaa, jos palo syttyisi kotona niin, ettei sammutus omin keinoin onnistuisi. Toinen mainitsi tietokoneen varmuuskopiorasiat ja puhelimet. Tulin siihen tulokseen, että itseni ja Toiseni pelastaisin, sen tärkeämpää ei minulla ole. Naapureita pitäisi myös varoittaa, sillä kuten uusi katastrofiuutinen taannoin kertoi, rivitalossa tulipalo on aina toistenkin vaara.

Hyvää maanantaita taas! Juuei, ei tää sekoile tällä kertaa, tietää, että yleisemmin pitävät keskiviikkoa tänään, mutta kun tuntuu maanantailta. Poikkeuspäivän jälkeen on eläkemuorilla normipäivän tuntu. Ja normipäivän normi on maanantai.

Kun nyt on taasen saatu pitää näitä kevään etenemiselle tarpeellisia sateenharmaita päiviä nipussa, olen alkanut odottaa valoisia, tuulisia päiviä, ihan vaikka siksikin, että voisi viedä talvitakit pihaan raikastumaan ja sitten vaatehuoneen tangolle odottelemaan pakkasaamuja.

Miltä se sateenharmaa tuntuu? Siinä on runsaasti pakotonta levollisuutta. Mielessä häilyvistä arkipuuhista valikoituvat ne, joita sää ei estä eikä vauhdita. Koska kalenterini täytän ihan itse, se ei ikinä ole täynnä. Ajoittain siellä ei ole mitään merkintöjä. Kausikonsertit ja leffakerho ovat jo kesätauolla. Ei ole meneillään hammaslääkäri- eikä terveyskeskuskäyntejä kummallakaan, ja hiuksetkin on huollettu.

En lakkaa ihmettelemästä valinnanvapauttani. Aikatauluttomuutta. Omaehtoisuutta. Mahdollisuutta syttyä tai sammua sen mukaan miltä tuntuu.  Ja juuri nyt kaikki tuntuu hyvältä. Päivien perustuntu on kiitollisuutta.

Johanna Venho  Kaukana jossain onnenmaa  WSOY 2015

Palkitun ja monipuolisen kirjailijan, fil.maist. Johanna Venhon kirjallinen tuotanto on laajaa ja käsittää mm. viisi runoteosta, nuorten kirjoja sekä kolme romaania, joista viimeksi julkaistu Kaukana jossain onnen maa on sukellus äidin ja pojan maailmaan 1970-luvulla ja nykyisyydessä. Venho käyttää ajallista hyppelymetodia, kuvaten vuoroin äidin ja pojan kokemus- ja ajatusmaailmaa pojan lapsuudessa ja aikuisuudessa. Metodi ei ole mielestäni tässä kaikkein onnistunein, vaikka sitä paljon harrastetaankin. Se tekee lukukokemuksesta hajanaisen. Kertojan ääni on realistinen ja kuvaus todentuntuista.  – Kuvaus on pääosassa, juonelliset seikat sivuosassa, mikä tuo kertomukseen junnaavan sävyn. Pojan ja äidin suhteen kiinteys korostuu. Loppuratkaisua ei ole, kaikki jää auki ja irralleen. Hyvää tekstiä lukee kuitenkin mielellään.

*

Kati Tervo  Sukupuu  Otava Seven 2017 (2014)

Pienimuotoinen sukuromaani Heidi Hukkasen saksalaisista juurista. Toimittajamaisella otteella kirjoitettu, ideana asettua suvun henkilöiden nahkoihin, yhden kerrallaan.  – Jokin tässä ei toimi parhaalla tavalla, romaani on kuivakkaa luettavaa. Henkilöille ei muodostu omaa persoonaa, jäävät kalpeiksi kasvoiksi sukualbumiin.

*

Raija-Sinikka Rantala  Maanantaikappale / 526 askelta  LIKE 2017

Teatterinjohtajana paremmin tunnettu Rantala on julkaissut myös romaaneja, joista tämä uusin sattuu olemaan ensimmäinen lukemani. Täytyy sanoa, että rintasyöpäpotilaan tarina teki vaikutuksen! Huolimatta hivenen huterasta kehyskertomuksesta, itse teksti oli hyytävän täynnä todellisesta kokemuksesta pursuavaa ja hankittua tietämystä aiheesta. Kirjailija osaa tarinan kuljetuksen taidokkaasti!  – Tarina otti heti mukaansa ja piti pihdeissään pitkiä lukusessioita. Romaani on puheenvuoro ajankohtaisesta aiheesta, naisen omaehtoisen elämän puolesta sekä lujatahtoisen äidin ja lujatahtoisen tyttären suhteesta. *Suosittelen! 

*

Hanna-Riikka Kuisma  Viides vuodenaika  LIKE 2016

Kuisma on nelikymppinen porilainen kirjailija, julkaissut novelleja ja romaaneja. Hänestä löytyy Anna-lehden artikkeli vuodelta 2016, jossa kirjailija tilittää omaa mielenterveyspotilaan historiaansa. Kaikki viisi LIKEn julkaisemaa romaania käsittelevät aihetta jostakin näkökulmasta, olematta kuitenkaan yksi yhteen kirjailijan omaa tarinaa. Viides vuodenaika kuvaa pedofiilisen isäpuolen hyväksikäyttämän tytön pitkän paranemisprosessin vaiheita. Romaanin rakenne on suorastaan trillerimäinen, mutta päättyy toivoa antavaan näkymään.  – Minusta romaani oli raskasta luettavaa, vaikka toisaalta omaa koulutustani sivuten mielenkiintoistakin. Prosessin kuvaus on todentuntuista ja antanee toivoa samaa kokeneille. Päähenkilön traumaperäisen dissosiaatiohäiriön tuottamiin fantasioihin eläytyminen ei ole suositeltavaa iltalukemista herkälle tai omaa kriisiä käyvälle.

*

Annamari Marttinen  Korsetti  Tammi 2018

”Millaista on elää heteroseksuaalisena miehenä, kun syvällä sisimmässä on myös vahva ja elintilaa vaativa nainen?” – Marttinen (s. 1960) on kokenut kirjailija ja osoittautunut taitavaksi erilaisten nais- ja perheteemojen kuvaajaksi. Tässä uusimmassa romaanissa päähenkilö on mies, joka lapsesta asti on tuntenut viehtymystä pukeutua naisten vaatteisiin. Romaani kuvailee transvestiittikulttuuria ja miehen kipuilevaa ponnistelua ensin salata taipumuksensa parisuhteessa ja sitten ’tulla ulos kaapista’.  – Marttinen ei yleensä kikkaile romaanien tyyliseikoilla, hän kirjoittaa tavallista reilua kieltä. Hän valitsee erilaisia teemoja, jotka kannattelevat tarinaa. Häntä on arvosteltu viihteellisyydestä, mutta en näe hänen kirjailijalaatuaan sellaisena. Korsetin teema on jäänyt itselleni täysin vieraaksi, siksi lukukokemus oli antoisa ja avasi fetisistien maailmaa ja kaapista tulon vaikeutta. Aikamme kirjallisuudessa tartutaan rohkeasti, mutta myös revitellen erilaisiin tabuihin. Marttinen ei paisuttele eikä ihannoi transvestismiä, mutta johdattelee lukijaa ymmärtämään – siksi tämä kirja on tärkeä lukea.

***