Tontun olisi jo aika herätä toimittamaan lahjapakettia perille, aattoon ei ole enää viikkoakaan, enkeli huolehtii. Mutta tonttu on väsynyt, hän nukkuu ja näkee unta enkeliystävästä. Lahjapaketti on varattu enkelille, vaikka tämä ei sitä tiedä eikä huomaa, kun se on repussa, kannon takana. Koko pitkän ja pimeän syksyn enkeli on pitänyt huolta, että tonttu herää aamuisin ajoissa lähtemään kouluun. Tonttu on arvannut sen, vaikka enkeli ei ole koskaan näyttäytynyt, joskus vain on salaperäinen punainen sulka pudonnut pielukselle. Tontuilla on touhunsa, työnsä ja leikkinsä, kuten ihmisen lapsilla, mutta myös enkelinsä, joka heitä suojelee.

Jos katselee joulun kuvastoa värisilmällä, punainen on ehdoton suosikki. Lapset on puettu punaiseen, joulun satukansa on punanuttuista, joulupukki ja tontut huiskivat punaisissa hiippalakeissa, porokin on punakuonoinen. Punaiset joulutähdet ja tulppaanit hehkuvat kotia koristaen. Kynttilät ja punakylkiset omenat pöydillä, kuusessa punaiset joulunkellot. Pihapuissa istuvat punatulkut. Ilon värihän se on, siitä vielä ihan oma sävynsä, joka on nimetty joulunpunaiseksi. Vain uskonnollisessa perinnekuvastossa punaista ei näy, seimen lasta ei kapaloitu punaiseen, eivätkä enkelit lentele punaisissa, vaikka tuovatkin ilosanomaa paimenille.

Joulunpunaisessa ei ole mitään poliittista, pelkkää iloista joulun odotusta!

Nyt syttyy valot tuhannet myös tänne pohjolaan,

ja taivahalta tähtöset jo luovat loistettaan.

Oi Betlehemin tähtönen, luo valos päälle maan!

Tuo joulurauha suloinen myös majaan matalaan.

Nyt avaa ovet sydänten, ne siitä rauhan saa.

Kas loiste joulutähtösen tuo rauhan sanomaa.

Tämä joulutervehdykseen päätynyt ikoni tuskin on kannanotto neitseestä syntymiseen, vaan haluaa nostaa esiin joulukertomuksen taustahenkilön, Josefin. Kun joulun tapahtumien keskiössä on niin vahvasti äiti ja lapsi, saattaa perheen isähahmo unohtua kulisseihin. Betlehemin tallin syntymäkertomuksen jälkeen Josef, joka on äidin ja lapsen turvamies, saa tehtävän viedä perheen pakomatkalle, että poika säästyisi valtaansa suojelevan Herodes-kuninkaan surmakäskyltä ja pahaa aavistamaton äiti murheelta. Näin ensimmäisen joulun tapahtumat linkittyvät voimallisesti aikaamme, jossa perheet yhä joutuvat lähtemään sotaa ja murhaajia pakoon etsimään turvallista paikkaa. 

Lapsuudessani metsän eläimiin liittyviä satuja luettiin kotona ja koulussa. Saduissa eläimillä oli inhimillisiä luonteenpiirteitä ja niille tapahtui samanlaisia asioita kuin ihmisillekin. Niihin oli helppo samaistua ja samalla voi käsitellä pelkojaan, sympatian ja antipatian tunteitaan leikin varjolla. Vasta aikuisena tv:n luontodokumenttien myötä on päästy seuraamaan eläimen todellisuutta sen omassa ympäristössä.

Joulukorttitaiteessa eläinhahmot tuovat samoja tunteita pintaan kuin lapsuuden saduissa. Myös pehmolelujen markkinointi perustuu paljolti vanhojen eläinsatujen hahmoihin.

Yksi sympaattisimmista pikkulinnuistamme on varpunen. Sitä luonnehditaan usein sanoin tavallinen, arkinen ja harmaa. Pihassa varpuset ovat vilkkaita ja touhukkaita ja tulevat hyvin keskenään toimeen. Laulullaan ne eivät hurmaa, mutta seurustellessaan pensasaidassa tai pihapuissa, ne sipisevät ja hilisevät hauskasti.

Varpunen on niitä harvoja lintuja, joista on olemassa joululaulu. Suomalaiskansalliseen tapaan sekä sävel että laulun tarina ovat surumieliset, siitäkö johtunee, että laulu on yksi suosikeista joulusta toiseen. Topeliuksen alkuperäiset, ruotsinkieliset sanat ovat suomennosta vivahteikkaammat. Jäätynyt järven aalto odottaa kevättuulia; pienen pirtin portailla seisova tyttö seisoo vihreällä ovella ja riemuiten tytön luo lentävä varpunen lentää iloisin siivin.

Ellei pidä varaansa, joulun odotuksesta saattaa alkaa kehkeytyä jouluhössö. Mistä se tulee? Mitä kaikkea pitää vielä ehtiä ja miksi? Onko joulu suoritus? Mitä yritän todistaa ja kenelle? Voiko pysähtyä ihan vain hetkeen kelaamatta koko ajan mielessään jotain muistettavien ja ehdittävien listaa. Minulle on käynyt niin, että piti hankkia vielä sitä ja tätä ja tuotakin joulupöytään. Ja kun väki kokoontui pöydän ääreen, ilo yhdessäolosta ravitsi niin, että jääkaapista löytyi jälkeen päin sitä ja tätä ja tuotakin, jota en muistanut nostaa tarjolle. Oli jo kaikkea yllin kyllin. Todistan, että on myös mahdollista oppia unohtamaan semmoinen perinneaskar kuin joulusiivous. Ihan tavallinen viikonloppusiivous riittää mainiosti tänä jouluna kun aatto on maanantai.

Hössöttämätöntä joulua!

Jokaisella on mielimusiikkinsa, myös jouluaiheisena. Radio soi näihin aikoihin monessa kodissa taustalla solistisia, kuoroversioita sekä instrumentaalisovituksia joululauluista. On raskasta ja kevyttä, modernia ja perinteistä, hilpeää ja harrasta.

Olimme sunnuntaina Musiikkitalossa The New York Voice’n joulukonsertissa. Rehevä ja ilmaisuvoimainen ensemble-laulu pianistin, basistin ja rumpalin taustoittamana oli huikean täyteläistä musiikkia. Pitkään yhdessä laulanut jazz-kvartetti on hioutunut äänellisesti ja musiikilliselta ilmaisultaan huippuunsa. Sen kertoi soinnullisesti vaativa säestyksetön sovitus Jouluyö juhlayö -laulusta, joka päättyi täydelliseen, hiljaisena kimaltavaan unisonosäkeeseen.

Olen niitä, joille joulun tärkein elementti on joululaulut lasten kanssa laulettuna ja tuttujen melodioiden variaatiot kuunneltuina. Sointuisaa joulua kaikille!

Mediassa on käyty keskustelua joulukorteista. Perinteisten jouluaiheiden on havaittu kadonneen korttivalikoimista lähes tyystin, tontut ja metsän sekä kotipiirin eläimet vilahtelevat aiheina. Joulun kukat, kranssit ja joulukuusi pitävät edelleen pintansa. Myös talviset maisemat lumihiutaleineen ovat yhä valikoimissa, vaikka talvi oikeasti olisi vain tunturien ja metsien Suomessa. En ole ihan samaa mieltä perinteisten aiheiden kadosta, olen löytänyt joulupukin, enkeleitä, seimiasetelmia lampaineen ja pyhän perheenkin. Ehkä rekiretket joulukirkkoon jo joutivatkin historiaan. Oman havaintoni mukaan aina on ollut mitäänsanomattomia, ’moderneja’ joulukortteja, joissa ei ole edes hyvän joulun toivotusta. Miksi lähettäisin sellaisen?

Nyt on aika. Joulutervehdyksiä vielä lähetetään, vaikka posti on onnistunut horjuttamaan mainettaan ihmisten mielissä. Surku on, jos joulukin sähköistetään tyystin.

Miten ihmeellinen vaikutus parillakin sentillä puhdasta uutta lunta. Kuin koko piha valostuisi ja täyttyisi odottavalla hiljaisuudella. Adventtipolku on juhlan odotusta. Odotamme jouluaattoa, johon kuuluu poikien perheiden kanssa yhteisesti rakennettu ateria ja sitä sun tätä säpinää, kuten kuusen koristelua, laulua ja soittoa, lasten lahjapaketteja ja aikuisten hyviä sanoja toisilleen. Perinneosastoa ylläpitääksemme ehkä katsomme jourauhan julistuksen Turusta ja ainakin lapset katsovat varmasti Lumiukon tarinan. Esikoinen, Ritaripoika ja Murunen jäävät yöksi Vaarilaan, Kuopus, Nuorikko ja Pikkufriidu siirtynevät Mummilaan jatkamaan juhlia. Jotkut meistä osallistuvat aamulla joulumessuun kirkossa, olen kuoron riveissä laulamassa. Hiljaista iloa täynnä odotan tätä joulua nyt, kun lapset ovat mukana!

Suo mulle maja rauhaisa ja lasten joulupuu…