Paula Hawkins
Nainen junassa suom. Oona Timonen Otava 2015
Trillerityyppinen romaani ei ole lempilajini,
mutta lankesin taas takakansikehuihin (vaikka tiedän, että se on usein
ylimitoitettua kustantajan myyntipuhetta). Junassa töihin matkustava eronnut nainen
seurailee entisen kotinsa ympäristön elämää junan ikkunasta tullen mennen.
Naisen oma elämä on retuperällä, mistä juonenkäänteitä riittää. Lopulta hän
sotkeutuu entisen miehensä ja tämän naapureiden asioihin niin, että tulee
itselleenkin yllätykseksi paljastaneeksi kadonneen naisen murhaajan. – Siedätystähän
tämän lukeminen minulle oli, vaikka kirjoittaja ei ihan huono olekaan. Ehkä loppua
kohti tihenevä jännitys monia lukijoita kiehtoo.
*
Mäntyniemen herra Vuoteni,
elämäni Sauli Niinistön päiväkirjat
2013-2018 Siltala 2018
–
”Ironia, yllättävän vaikea laji.”
– ”Tätä ajan hukkaa.” –
– Yllä olevat kaksi lausetta ovat suoria
sitaatteja ja samalla tyhjentävä arvio kirjasta, jonka kirjoitti joku ivallinen
tyhjäntoimittaja Image-lehden älyllisen vajauden täytteeksi ja – hämmästykää! –
julkaisi kirjana Siltala.
*
Markku Hirvonen Enkelitaivas Karisto 2019
Kirjoittaja on opettaja, joka on aiemmin
julkaissut eränovelleja, Enkelitaivas on hänen esikoisromaaninsa. Romaanin
päähenkilö on hoitoalalla toimiva nainen, joka osuu onnettomuuspaikalle ja
korjaa kadulta auton tönäisemäksi joutuneen miehen. Miehellä on siivet, joista
toinen on murtunut ja nainen koettaa saada miehelle hoitoa. Lopulta lintujen
hoitoon erikoistunut lääkäri leikkaa ja lastoittaa murtuneen siiven. Kyseessä
on eräänlainen aikuissatu, joka voi toimia lukijalle allegorisesti vaikkapa
turvapaikanhakijan kohtalon kuvauksena. – Tarinan
kertojana Hirvonen on vielä kehittymässä, monin tavoin erikoinen tarina
onnahtelee, vaikka idea on hyvä. Enkelimiehen taustaa paljastetaan vähän
kerrallaan, mutta loppu töksähtää.
*
Riikka Pulkkinen Lasten planeetta Otava 2018
Riikka Pulkkinen on julkaissut jälleen huiman
taidokkaan ja kieltä uudistavan romaanin, joka kuvaa yhtäältä eroprosessin
kipuja ja päähenkilön pelkoja sekä toisaalta psykoosiin sairastuvan sisaren
kamppailua hajoavan mielen kouristuksissa ja sisarusten huolta ja hätää. – Ei
Pulkkista turhaan sanota kirjallisuutemme kiistattomaksi kärkinimeksi. Vaikuttava
romaani on väkevästi ajassa, tulee paljastaneeksi myös nerouden ja hulluuden
rajan ohuuden sanataiteessa. Suosittelen!
*
Juha Itkonen Ihmettä kaikki Otava 2018
Satuin näkemään tämän kirjan syntyprosessiin
liittyvän kirjailijahaastattelun televisiosta, joten vähän tiesin mitä odottaa.
Kirjailija on luonut romaanitaidetta omasta väkevästä perhedraamastaan. Ja
juuri siksi, että se on niin tosi, se liikuttaa syvästi lukijan omia
tunnemuistoja. Tarina kertoo parisuhteen draamaa raskaudesta synnytykseen. Sekä
aviopari että lukija yllätetään uudelleen juuri, kun käännekohdan laineet
alkavat tasoittua. Lukija heittelehtii avioparin tunnemyrskyjen laineilla,
hämmästelee, oudoksuu ja myötäelää silmät kostuen draaman käänteitä. – Kirjailija
vie lukijan yksityiselle
elämänkokemusmatkalle, jossa joutuu antamaan itsestään ihmisenä, isänä ja
puolisona lähes kaiken. Kokemuksesta kasvaa syvää ymmärrystä ja hentoa uskoa
johonkin elämääkin suurempaan. Itseäni tarina kosketti syvästi, siinä erityisesti
miehen kokemus ja kasvu isänä ja puolisona. Kirja myös yllätti
syvällisyydellään, vaikka tiesin Juha Itkosen yhdeksi taitavimmista
nykyprosaisteistamme. Suosittelen!
*
Michelle Obama Minun
tarinani (Becoming) suom. Ilkka Rekiaro Otava 2018
Pelastauduin satojen varauksien jonosta osumalla
kirjastoon, kun pikalainahyllykappale ilmaantui kierrokselta. Kirjassa on 510
sivua ja pääsiäisen vuoksi tavallisen viikon sijasta kaksi viikkoa lukuaikaa.
Jee! Eka havainto: Michelle on, paitsi maailman vaikutusvaltaisimman
ex-presidentin puoliso, myös oppinut nainen, erinomainen kirjoittaja ja todella
kiehtova persoona. Tarina ottaa heti mukaansa ja valottaa erästä
maailmanhistorian käännekohtaa, Amerikan ensimmäisen värillisen presidentin
kautta Yhdysvaltojen valtavan valtiokoneiston johdossa. Michelle ei suostunut
olemaan pelkkä seremoniallinen First Lady, hän kehitti omia lasten ja
erityisesti vähemmistöön kuuluvien tyttöjen tulevaisuusprojekteja. – Kiinnostavan
teoksen ainoa miinus on kielellisesti
onnahteleva suomennos ja lukuisat painokseen jätetyt kirjoitusvirheet. (Hyi,
Otava!)
***