mustarastas on livertänyt koko päivän väsymättä. sen säkeet polveilevat kuin kevätpuron vesi aina uusin kiehkuroin ja vihellyksin. lintu on luova olento. sen laulu kertoo, että jossain lähistöllä on äitilintu, joka pesässään suojaa poikasten kuoriutumista. äitinä, jonka poikaset ovat kuoriutuneet jo aikaa sitten, lentäneet kotipesästä, rakentaneet omat pesänsä ja suojaavat jo omia poikasiaan, koen eletyn elämän täyteläisyyden. en enää tilitä mennyttä aikaa, sen menestyksiä enkä menetyksiä. kaikki on tasan. elämälle kiitos.

loistavasti toimiva hyvinvointivaltio, demokratia ja maailman onnellisin kansa. vanhusten hoito hunningolla, lastensuojelu ei suojele lapsia, soteuudistuksen romahtanut lautakasa politiikan takapihalla. vallankahvaa hamuaa yksi jos toinenkin, mutta paraneeko asiain tila?

Jumala, olet elämän aurinko! maa avaa kukkansa sinulle. linnut laulavat laulunsa kunniaksesi. paras ihmisessä tulee esiin lähellä sinua, kun yhteys on avoin eikä väärintekojen ja epäuskon pilviä ole välissä. jos onkin, niiden yläpuolella aurinko loistaa. rukous on tuuli, joka hajottaa pilvet. puhalla meihin rakkautesi lämpö! herätä kohmeiset sydämet tuntemaan!

Olen nuorena harrastanut tanssia jonkin verran ja seuraan kilpailuja edelleen televisiosta. Niinpä pieni uutinen aamun hesarin sivulta kiinnitti huomioni. ”Mies ja nainen vaihtuvat viejäksi ja seuraajaksi”. Kysymys on Suomen Tanssiurheiluliiton äskettäin hyväksymästä sääntömuutoksesta, jossa rock’n’swing-tanssien kilpailusäännöistä poistuu 1.8.2019 lähtien viittaukset mieheen ja naiseen tanssiparina. Se mahdollistaa erilaiset kilpatanssin parimuodostelmat jatkossa. – Sukupuoliseen tasa-arvoon ja sukupuolia korostamattomaan kulttuurinmuutokseen liittyvä sääntöuudistus on ajan merkki.  

valkolakkien kevätpäivä! tuuli kampaa tukat ja kukat, koivut tuoksuvat hereän vihreää. sima kuplii lasissa ja ihmisen ilo on ilmapallon muotoinen.

Paula Hawkins  Nainen junassa  suom. Oona Timonen  Otava 2015

Trillerityyppinen romaani ei ole lempilajini, mutta lankesin taas takakansikehuihin (vaikka tiedän, että se on usein ylimitoitettua kustantajan myyntipuhetta). Junassa töihin matkustava eronnut nainen seurailee entisen kotinsa ympäristön elämää junan ikkunasta tullen mennen. Naisen oma elämä on retuperällä, mistä juonenkäänteitä riittää. Lopulta hän sotkeutuu entisen miehensä ja tämän naapureiden asioihin niin, että tulee itselleenkin yllätykseksi paljastaneeksi kadonneen naisen murhaajan.  – Siedätystähän tämän lukeminen minulle oli, vaikka kirjoittaja ei ihan huono olekaan. Ehkä loppua kohti tihenevä jännitys monia lukijoita kiehtoo.

*

Mäntyniemen herra  Vuoteni, elämäni  Sauli Niinistön päiväkirjat 2013-2018  Siltala 2018

–  ”Ironia, yllättävän vaikea laji.”  –  ”Tätä ajan hukkaa.”  –

–  Yllä olevat kaksi lausetta ovat suoria sitaatteja ja samalla tyhjentävä arvio kirjasta, jonka kirjoitti joku ivallinen tyhjäntoimittaja Image-lehden älyllisen vajauden täytteeksi ja – hämmästykää! – julkaisi kirjana Siltala.  

*

Markku Hirvonen  Enkelitaivas  Karisto 2019

Kirjoittaja on opettaja, joka on aiemmin julkaissut eränovelleja, Enkelitaivas on hänen esikoisromaaninsa. Romaanin päähenkilö on hoitoalalla toimiva nainen, joka osuu onnettomuuspaikalle ja korjaa kadulta auton tönäisemäksi joutuneen miehen. Miehellä on siivet, joista toinen on murtunut ja nainen koettaa saada miehelle hoitoa. Lopulta lintujen hoitoon erikoistunut lääkäri leikkaa ja lastoittaa murtuneen siiven. Kyseessä on eräänlainen aikuissatu, joka voi toimia lukijalle allegorisesti vaikkapa turvapaikanhakijan kohtalon kuvauksena.   – Tarinan kertojana Hirvonen on vielä kehittymässä, monin tavoin erikoinen tarina onnahtelee, vaikka idea on hyvä. Enkelimiehen taustaa paljastetaan vähän kerrallaan, mutta loppu töksähtää.          

*

Riikka Pulkkinen  Lasten planeetta  Otava 2018

Riikka Pulkkinen on julkaissut jälleen huiman taidokkaan ja kieltä uudistavan romaanin, joka kuvaa yhtäältä eroprosessin kipuja ja päähenkilön pelkoja sekä toisaalta psykoosiin sairastuvan sisaren kamppailua hajoavan mielen kouristuksissa ja sisarusten huolta ja hätää.  – Ei Pulkkista turhaan sanota kirjallisuutemme kiistattomaksi kärkinimeksi. Vaikuttava romaani on väkevästi ajassa, tulee paljastaneeksi myös nerouden ja hulluuden rajan ohuuden sanataiteessa. Suosittelen!

*

Juha Itkonen  Ihmettä kaikki  Otava 2018

Satuin näkemään tämän kirjan syntyprosessiin liittyvän kirjailijahaastattelun televisiosta, joten vähän tiesin mitä odottaa. Kirjailija on luonut romaanitaidetta omasta väkevästä perhedraamastaan. Ja juuri siksi, että se on niin tosi, se liikuttaa syvästi lukijan omia tunnemuistoja. Tarina kertoo parisuhteen draamaa raskaudesta synnytykseen. Sekä aviopari että lukija yllätetään uudelleen juuri, kun käännekohdan laineet alkavat tasoittua. Lukija heittelehtii avioparin tunnemyrskyjen laineilla, hämmästelee, oudoksuu ja myötäelää silmät kostuen draaman käänteitä.  – Kirjailija vie lukijan yksityiselle elämänkokemusmatkalle, jossa joutuu antamaan itsestään ihmisenä, isänä ja puolisona lähes kaiken. Kokemuksesta kasvaa syvää ymmärrystä ja hentoa uskoa johonkin elämääkin suurempaan. Itseäni tarina kosketti syvästi, siinä erityisesti miehen kokemus ja kasvu isänä ja puolisona. Kirja myös yllätti syvällisyydellään, vaikka tiesin Juha Itkosen yhdeksi taitavimmista nykyprosaisteistamme. Suosittelen!

*

Michelle Obama  Minun tarinani  (Becoming) suom. Ilkka Rekiaro  Otava 2018

Pelastauduin satojen varauksien jonosta osumalla kirjastoon, kun pikalainahyllykappale ilmaantui kierrokselta. Kirjassa on 510 sivua ja pääsiäisen vuoksi tavallisen viikon sijasta kaksi viikkoa lukuaikaa. Jee! Eka havainto: Michelle on, paitsi maailman vaikutusvaltaisimman ex-presidentin puoliso, myös oppinut nainen, erinomainen kirjoittaja ja todella kiehtova persoona. Tarina ottaa heti mukaansa ja valottaa erästä maailmanhistorian käännekohtaa, Amerikan ensimmäisen värillisen presidentin kautta Yhdysvaltojen valtavan valtiokoneiston johdossa. Michelle ei suostunut olemaan pelkkä seremoniallinen First Lady, hän kehitti omia lasten ja erityisesti vähemmistöön kuuluvien tyttöjen tulevaisuusprojekteja.  – Kiinnostavan teoksen ainoa miinus on kielellisesti onnahteleva suomennos ja lukuisat painokseen jätetyt kirjoitusvirheet. (Hyi, Otava!)  

***

Mosambik, Notre Dame, Compensate. Arvoista on kysymys, kun raha liikkuu.

Lauantaiaamuna hankkiuduimme matkaan. Poikkesimme Lappeenrannassa torikahveilla ja haudalla. Lepolan hautausmaalla oli viikkojen takaisen myrskytuhon jäljet korjaamatta, katkenneita isoja oksia kaikkialla ja pientä risua lumi mustanaan. Omaisten hautakivi oli ensin raivattava oksien ja kovettuneen hangen alta. Jouluinen havuseppele löytyi lumesta kutakuinkin kunnossa, kuivunut kanerva vietiin pois. Pääsiäisnarsisseja jäi haudalle kertomaan muistojen elävän.

Koko matkan aurinko loisti täytenä siniseltä taivaalta. Neljän aikaan olimme perillä Valamossa. Luostarialuetta oli kehitelty sitten toissakesäisen käyntimme. Uutta aitaa ja portteja oli tehty maantien laitaan. Viime syksynä käyttöön vihitty, kullatulla sipulilla ja ristillä kruunattu kaariportti on erityisen kaunis. Takorautaiset sivuportit olivat auki, toivottivat kävijän tervetulleeksi samalla muistuttaen olemassaolollaan hienovaraisesti luostarialueen rauhan vaalimisesta.

Pääsiäinen on ortodoksien kirkkovuoden kohokohta ja se näkyi luostarissa kaikkialla. Kirkossa oli valtavat kukkalaitteet ruusuja, liljoja, narsisseja ja kaikenvärisiä iloa hehkuvia kukkia. Ikoneilla ja muistopöydällä liekehtivät punaiset tuohukset. Pääsiäisjuhlan kunniaksi Kuninkaan ovet olivat koko sunnuntain auki ja kirkossa kävijöillä oli mahdollisuus nähdä yleensä kätkettynä oleva osa kuoria. Trapesa oli koristeltu silkkipaperiruusuin ja upein virpomavitsoin. Valtavaan oksaan ruokasalin perälle oli ripustettu värikkäitä munia. Sergein ja Hermanin ikoni oli erikseen koristeltu aidoin kukkasin, samoin punaisen ruokasalin Valamolainen Jumalanäiti. Pöydillä oli valkoiset liinat.

Majoituspaikat olivat täpötäynnä. Sunnuntaita vasten yöllä puoli kahdeltatoista alkoi yöpalvelus, joka huipentui ristisaattoon kirkon ympäri pääsiäistroparia laulaen kellojen soidessa. Valvova väki päätti paaston juhla-aamiaiseen aamuyöllä trapesassa. Me paastoamattomat nukuimme jo silloin. Päivän valjettua teimme yhdessä tavanomaisen aamukävelyn hautausmaalle, jonne johtava kuusikuja liikuttaa minua aina kyyneliin asti.  Jokin kymmenmetristen tummanvihreiden kuusten yksinkertaisen juhlavassa, hiljaisessa vartiossa puhuttelee sieluani. Ei edes tarvitse miettiä miksi. Kuusten kätköissä soi riemukas peipposten kevätkonsertti.

Kirjastorakennuksen näyttelytilassa on Jakamattoman kirkon aikaisten pyhien uusia ikoneja esillä. Kuvissa on huomattavan runsaasti pyhiä marttyyrinaisia. Mietin vanhojen kirkkojen vimmaa rakentaa hengellisistä esikuvista erillistä pyhien kategoriaa. Kuvia katsellessa tajuaa pyhien inhimillisyyden, se on meissä kaikissa yhteistä. Pyhiä ei sentään palvota, heitä kunnioitetaan ja heiltä pyydetään esirukouksia. Parhaillaan skeemaigumeni Johannekselle ollaan järjestämässä pyhäksi julistusta. Hänestä tulee Pyhä Johannes Valamolainen.

Maanantaiaamuna respan edessä oli kanssamme oven aukaisua odottamassa hyvinvoivassa kunnossa oleva pikimusta luostarikissa Niksu, jolle on nimetty yksi aulan nojatuoleista. Siinä hän kuulemma usein päivän mittaan torkkuu tehtyään talkookierroksen luostarin hiirien lymypaikoissa. Epäilemättä hän tulee myös saamaan arvonimen Pyhä Niksu, Valamon luostarikissa, kunhan hänestä aika jättää.

värit palaavat, oi, ne ihan palavat valossa! kukka kurottuu valoa kohti, etsii elämänlähdettä, hehkunsa salaisuutta. käymme hautausmaan hiljaista käytävää, jätämme kukkiemme hehkun muistuttamaan, ettei elämä pääty kuolemaan. se juuri on pääsiäisen viesti. jokainen valostuva aamu on pääsiäinen.