Kun syksy ehtii marraskuulle, alkaa mieleen hiipiä tuttu alakulo. Parhaimmillaan marraskuu on puiden viimeiset lehdet ja ensi lumi, huurteiset ruusunmarjat pensaassa kirkkaana pakkasaamuna. Marraskuu on metsäpolun kanervat kantamassa urheasti kukkiaan säistä riippumatta. Ikävimmillään marraskuu on tarpomista paksun pilvipeiton alla hämäräkyyryä kohti satunnaisia valonpilkahduksia.

Nyt on kynttilöiden ja takkatulien aika. Tänään sytytän kynttilän ovilyhtyyn ja haen pihavajasta takkapuita. Huomenna menemme kynttilöinemme hautausmaalle. Marraskuussa on oikea aika myös koota perhe isänpäivän perinnelounaalle Vaarilaan ja tavata vielä ennen adventtia Sunday roastilla perienglantilaiseen tyyliin Kuopuksen kotona.

Lokakuun viimeisiä päiviä eletään. Tänään paisteli aurinko, mittari näyttää miinus nollaa ja nurmikossa kimaltavat lumitähdet. Toinen antoi viimein periksi, ja vei auton talvirenkaineen huoltamolle. Mielessä on pyhäinpäivän perinteinen haudalla käynti matkan päässä, siksi nyt. Ei ollut huoltamossa ruuhkaa, kiireisimmät olivat jonotelleet viime viikolla.

Otin vaatehuoneesta talvisempia ulkovaatteita eteisen kaappiin. Mustarastas kävi pihassa tarkistamassa, onko syötävää. Eilen lennähti kokonainen tiaisparvi ilmoittautumaan: olemme tulleet metsästä. Onkohan niillä jo mielessä lintulaudan antimet. Meillä talviruokinta alkaa kyllä vasta lumen ja pakkasten tultua. Oravat bilettävät tammenterhoilla, ja niitähän riittää.

Kynttilöiden ja takkatulien aika alkaa. Löysin marketista kauniin kimpun syyskukkia, joiden seurassa oli hienona kontrastina tumma rautalehtioksa. Kuin elämässä, joka sykkii värejä surun tummaa taustaa vasten.   

Joo, no kello on tipan vaille puoliyön tätä perjantaita ja tässäpä vain äherrän. Viimeinen Vain elämää -lähetys sammui äsken elisalta, jäivät bilettämään ja sitten syöksyivät järveen vaatteineen päivineen. Porukalla on ollut ikimuistoinen kesäleiri. Tämä ohjelma on eräs niistä muutamista, jotka katson yksin. Onneksi semmoisiakin on, jotka katsomme yhdessä – siis muitakin kuin puoli yhdeksän uutiset ja A-studio. Toinen seuraa ajoittain BBC-news, vallankin näinä brexit-kiiman aikoina. Minä saan näppylöitä aiheesta jo omien uutisten tilannetiedotuksista ja ajankohtaisohjelmien käännellessä illasta toiseen sitä samaa kiveä. Tuosta ei farssi parane, jos minulta kysytään.
Muuten tästä päivästä ei ole kummempaa kerrottavaa kuin, että käytiin tavanomainen viikonloppuruuan ostoskeikka ja sitä ennen Toinen kärräsi kymmenen säkillistä vaahtera-, koivun- ja tammenlehtiä naapurikaupungin jäteasemalle. Maksoi kympin siitä, näin kertoi.
Näillä hetkillä päivä vaihtuu lauantaiksi, jolla on taasen ihan omat kuvionsa. Hyvää yötä sille, ken valvoo.

jos ei lehti
irtoaisikaan ei puulla
olisi mahdollisuutta
uusia pukuaan

eikö se ole nimenomaan
uuden silmun aihe
joka työntää tieltään
vanhan lehden?

miten kaunista maassa
joka kukkii irronneita lehtiä
miten kaunista tuulen leikki
kauniita pelkät puut…

*Runoni on lokakuulta 2001, edesmenneen ystävän kanssa käydyn meilikirjeenvaihdon muistiinpanoista.

Olemme muutamankin viime vuoden seurailleet tiiviisti kotikaupunkimme asuntomarkkinoita. Mielessä on muutto pientaloalueelta keskustaan tulevaisuutta silmällä pitäen. Olemme viihtyneet rauhallisen puistometsän tuntumassa sijaitsevassa kaupunginosassa neljäkymmentä vuotta. Kotia on pidetty ajan tasalla, remontoitu pitkin matkaa, ja kaikki on niin kuin on haluttu olevan. Jokainen pihatyöpäivä ja talvinen lumipyry muistuttaa aina vain tylymmin, ettemme ole enää niin vetreitä kuin ennen.

Mitä keskustakodilta toivoisimme? Uudet mammuttikerrostalot, joita keskustaan on parin vuoden sisällä noussut puolen tusinaa, eivät kiinnosta. Eivät myöskään vanhemmat 20-kerroksiset tornit. Niinpä jäljelle jää muutamia alueita ydinkeskustan liepeiltä, joissa kerrostalot eivät ole valtavia. Vanhempien talojen ympärillä on myös vanhoja puita ja istutuksia. Sitä tietysti toivoo, että asunnot on pidetty kohtuullisessa kunnossa ja ajan tasalla. Ikkuna- ja parvekenäkymät ovat tärkeitä ainakin minulle, joka kirjoittelen paljon ikkunan ääressä. Neljättä kerrosta ylemmäksikään en tahtoisi asettua.

Viime sunnuntaina osuimme näytölle kolmikerroksisen ja yksirappuisen pientalon ylimmän kerroksen osakehuoneistoon. Siinä oli asunnon levyinen parveke ja siitä näkymä alarinteeseen, jossa hehkuivat syysasuiset vaahterat, koivut ja haavat. Makuuhuoneen ikkunan alla yläpihalla oli omenapuu. Huoneissa oli korkeutta ja valoa. Olin aivan hurmaantunut! Oli todella vaikea perääntyä unelmakodin ostoaikeista, kun yhteys isännöitsijään tuotti tiedon, että kuuden talon yhtymän suihku-ja saunatilojen remonteista oli jo päätetty (ei se niinkään), mutta koko taloyhtiön putkiremontti oli tulossa.   

Kaikkeahan ei voi saada, mistä unelmoi. En silti haluaisi uskoa, että toiveemme olisivat ylimitoitettuja. Tähän mennessä olemme olleet kuutta asuntoa katsomassa. Tämä viimeinen olisi monin osin ollut ihan unelmakoti, joten pettymys karvastelee. Ja etsintä jatkuu.  

Meillä on näinä aikoina synttäriruuhkaa. Syksyn lapsia ovat Esikoisemme ja hänen esikoisensa, Syksyn Ritari. Pojantyttärissämme on sekä Syysprinsessa, Kuopuksen Pikkufriidu että Kevätprinsessa, Esikoisen Murunen. Toisen siskon synttärit ajoittuvat myös lokakuulle. Posti kuljetteli korttia Pohjois-Karjalaan kolme päivää. Tänään Toinen ajeli Tätinsä luo termarikahvit ja unelmakääretorttu messissä. Tädin vuosimittariin rapsahtaa pian 96.

Viime lauantaina juhlistettiin Pikkufriidun yksivuotissynttäreitä. Läsnä olivat molempien sukujen isovanhemmat, kummiperhe, setä ja serkut sekä eno puolison kera. Oli hurmaavaa seurata päivänsankarin hämmästyneitä ilmeitä, kun koko porukka kajautti Paljon onnea vaan, Mummi ja Nonno lauloivat ihan oman spesiaalilaulunsa ja Mummeli ja Vaari, setä ja serkut Onnenkyyhkyn. Kynttilän puhallukseen saatiin apua kummiperheen isommilta lapsilta, joilla oli jo toimituksesta kokemusta. Kyllä kakku ja kaikki herkut maistuivat juhlaväelle eikä Pikkufriidu tainnut edes huomata saaneensa vain sitä terveellisempää kakkua, jossa ei ollut kynttilää. Päivän kohokohtia olivat tutustuminen paketeista ilmaantuviin jännittäviin uusiin leluihin ja sylistä syliin -kierrokset.   

Kuopus sai Nallen luultavasti yksivuotissynttäriensä aikaan. Oh, siitäpä on hyvinkin jo nelisenkymmentä vuotta. Huomasin Nallen kurkkivan sohvan takaa, kun olimme Pikkufriidun luona mummon- ja vaarintöissä. Nalletkin ikääntyvät. Tämä valitti toista silmäänsä, joka oli irtoamaisillaan. Otin silmän talteen ja koska lähempi tarkastelu osoitti, että muutakin kohennusta tarvittaisiin, päätin viedä Nallen lääkäriin.

Kuopus laittoi illalla hätäisen kysymyksen: onkohan Nallen silmä tallessa. Pikkufriidu saattaisi löytää sen ja kenties nielaistakin. Rauhoittelin, että tallessa on silmä, ja Nallellekin on lääkäriaika jo varattu.

Kun Nalle pääsi entiseen kotiinsa odottelemaan lääkärintarkastusta, se innostui kertomaan mietteitään. Jossain vaiheessa oli vaikeaa, hän tunnusti, Kuopus kävi nyrkkeilyotteluita ja harjoitteli karateheittoja hänen kanssaan ja Nalle oli pienikokoisena vähän alakynnessä. Nalle odotteli tyytyväisenä kotona, kun Kuopus oli intissä suorittamassa kansalaisvelvollisuuttaan. Vuosien varrella hän kulki Kuopuksen mukana monet muutot, ei ihme, että vähän oli kunto siinä kärsinyt. Muistelimme muuttoketjua kaveriporukan kimppakämpästä opiskelijaboksiin, tyttöystävän kanssa yhteen kerrostalokolmioon. Mutta missä hän olikaan ne vuodet, jotka Kuopus ja Tyttöystävä tekivät töitä ulkomailla? Nalle ei halunnut muistella sitä aikaa. Epäilen, että hän oli nukkunut enimmäkseen talviunta kotimaassa tavaroiden mukana varastossa.

Lääkärikäynnillä Nallen silmä saatiin ommeltua paikoilleen, harventunutta hammaskalustoa kohenneltiin, rispaantuneet ompeleet korjattiin housuista. Kyselin, haluaisiko Nalle vielä kylpyläreissun, mutta hän oli sitä mieltä, että näillä mennään.

Kun ikäiseni ihminen menee ensimmäistä kertaa elämässään lakiasiaintoimistoon, hän tajuaa sen uudeksi kokemukseksi. Tavallaan käynti ei paljonkaan eroa muista virastoissa tai pankissa käymisistä. Asioissaan harvoin tietää miten monimutkaisia lain kiemurat ja pykälien tulkinnat missäkin asiassa ovat, siksi voi tarvita asiantuntijaa. Olimme käynnillä yksissä tuumin Toisen kanssa eikä asioihin liittynyt mitään dramatiikkaa.

Näissä merkeissä pojat olivat eilen täällä perheneuvottelussa. Puhuttiin mitä tarkoittaa puolisoiden keskinäinen testamentti ja miksi sellainen on hyvä olla olemassa aviopuolisoidenkin kesken. Sovittiin edunvalvonta-asioista siltä varalta, että sellainen osoittautuisi tarpeelliseksi. Keskustelu sivusi myös hoitotahtoamme ja hautaustoiveitamme, jotka eivät ole lakiasioiden nipussa, mutta joka tapauksessa tulevat lähiomaisina poikien eteen joskus. Tunneasioitakin jaettiin. Keskinäinen luottamus väreili välillämme, ja se tuntui hyvältä.   

• 

Kaipaat
ja pelkäät
sitä, mikä tutussa
on vierasta.
Kuin tuntemattoman linnun
käheä kirkaisu
kaukaa itsessäsi.

• Bo Carpelan, Yötä vasten, 2013

Runot

Johanna Hasu   Karataan   Reuna 2019

Fil.tri, pianisti ja kirjoittajakouluttaja Johanna Hasu kirjoittaa herkkää, ymmärrettävää runoa kauneudesta, kasvamisesta ja rakkaudesta.  – Ihastuin näihin helposti samaistuttaviin, yksinkertaisiin ajatuksiin elämästä. Runokirja on myös kuvitettu hienoin mustavalkoisin valokuvin.

”Se katsoi minua vakavin silmin / lempeästi / enkä enää jaksanut piiloutua // Sen pinnalla väreilivät päivät / pinnan alla kaartuivat kadotetut ajat / pyörteinä kulkivat eiliset / ja pohjassa / piilossa nukkui se, mitä en halunnut muistaa // Katsoin virtaa / ja se katsoi takaisin lempein silmin // ja niin laskin lähtemään / eiliset päivät / kadotetut muistot / kaiken sen, mitä en halunnut muistaa // vapaaksi / kulkemaan virran mukana”

(Rannalla)

*

Katja Seutu   Jäätyväinen   WSOY 2019

Helsinkiläinen kirjallisuustutkija Katja Seutu (s. 1973) on julkaissut kolmannen runokokoelmansa nimellä Jäätyväinen. ”Mitä planeetallemme juuri nyt tapahtuu, kauhun ja uhkakuvien näkymiä, mahdollisuuksia toivoon”.   – Todella hienoa, vaikuttavaa runoutta tärkeästä, nykyhetkeä ja tulevaisuuttamme koskevia näkyjä. Tämä runoilija on minulle löytö!

”Ihmisen lapsi on hauras // jäätähti, joka sulaa lasiin / pimeys, joka ensin ympäröi ja sitten peittää / yritys, joka jää yritykseksi // lapsi menee rikki, poikanen menee rikki, taimi / menee, metsä ilmakehä menee”

”Yöllä havahdun kauhuun / olemme ylittäneet / rajan, // kaukana täältä / kääntyy katse / pois meistä.”

”Vanha japanilainen / kirjoitti hibiskuksesta, / se valaisee tihkusateen / ja sumupilven lävitse. / Lähden etsimään sitä.”

*

Romaanit

Miki Liukkonen   Hiljaisuuden mestari   WSOY 2019

Kirjailijaa (s. 1989) ja uusinta romaania (onko tuo romaani ollenkaan?) on buustattu vähän joka mediassa. Liukkonen kirjoittaa oikeastaan ryöppyävää tajunnanvirtaa toisiinsa löyhästi tai ei ollenkaan liittyvien ihmisten humalaisia, huumehöyryisiä tai muuten vain sekopäisiä ajatusvirtoja. Mitä sanoinkaan hänen aiemmasta kirjastaan 2014?  – Kirjailija on julkaissut aiemmin runoja, voittanut J.H. Erkon palkinnonkin. Miten häneltä käy proosa?  No, kyllähän se Liukkoselta käy. Tarinan kieputus onnistuu siihen malliin, että lukija pysyy hyvin hereillä kaikki neljä ja puoli sataa tiheäpränttistä sivua. Outoja henkilöitä riittää outoihin yhteyksiin ajautumaan ja saamaan aikaan outoja juttuja. Ei huono, sanoisi itsekin outo kriitikkopersoona. Tavislukijatar pyörittelee silmiään, mutta raahautuu messissä.  – Ja tästä teoksesta voisi nyt 2019 sanoa melko lailla samoin, paitsi, että olin jo keskeyttänyt lukemisen, mutta pinnistelin loppuun luettuani kriitikoiden kehuja. Voi tietysti sanoa vaikka, että tässäpä nykypolven nuori kirjailija näyttää missä kompostissa kirjallisuus nykyään syväkyntää.  

*

Heidi Jaatinen   Koski   Gummerus 2018

Jaatisen uusimman romaanin kanssa sai painiakin oikein tosissaan. Kuusi ja puolisataa sivua paksussa järkäleessä on lukijalla pitelemistä. Sukutarina soutelee kirjailijatyttären isän kuolinvuoteelta sukupolvien taakse viime vuosisadan alkumetreille vallankumouksen nousuun. Kirjailija kasvattaa suvun tarinaa fiktiivisin tapahtumin ja henkilöin. Romaani on muistomerkki sisällissodan ajalle, joka repi kyliä ja taloja ja niiden asukkaita kahtia. Samalla se on myös kunnianosoitus ja rakkaudentunnustus isälle, jota kirjailija saattaa viimeiselle matkalleen.  – Jaatisen kieli on värikästä, ilmaisuvoimaa ja vivahteita riittää. Koska romaanin luvut ovat lyhyitä, tyhjä tila kasvattaa sivumäärää ja tekee kirjasta painavan. Myös tarina itsessään on painavaa tekstiä. Karsiminen olisi saattanut parantaa luettavuutta. Suosittelen erityisesti historiallisista käänteistä kiinnostuneille ja sukusaagojen ystäville. Laaturomaani joka tapauksessa.

*

Meri Kuusisto   Vuosi tavaratalossa   Otava 2018

Kirjailija on 1985 syntynyt helsinkiläinen valtiotieteen maisteri, jonka kolmas romaani tässä on kyseessä. Kirjailija lienee siis tyylinsä jo löytänyt. Tarinan keskushenkilö on nuorehko mies, Franz, joka on joutunut jättämään autokoulun opettajan toimensa epäiltynä sopimattomasta suhteesta oppilaaseensa. Franz hakeutuu myyjäharjoittelijaksi kaupungin komeimpaan tavarataloon. Romaani etenee kuukausi kuukaudelta syyskuusta elokuuhun, ja samalla etenee Franzin ura, ja menneet haavat paranevat hiljalleen.  – Kuusisto kertojana on tasainen. Räväköitä juonenkäänteitä ei ole, värittömän miehen elämä junnaa päivästä toiseen, osastolta toiseen, kunnes kaikkien tavaratalon osastojen myyntiartikkelit ovat hallussa. Oikeastaan mielenkiintoisin on tavaratalo, joka tuntuu elävän omaa elämäänsä ja reagoivan henkilökuntansa edesottamuksiin. Hyvä kirja unenpään löytämiseen!

***