Milloin toimittajien työ muuttui asiallisesta haastattelusta ja vastausten huolellisesta kuuntelemisesta ja noteeraamisesta jankutukseksi, tivaamiseksi, jopa ylimieliseksi loanheitoksi? Kun on kyse YLEn ajankohtaistoimituksen työstä, jota kansalaiset veroeuroillaan pakkorahoittavat, voisi kai toivoa, että pysyttäisiin asialinjalla.

Ministeri antaa lehdistölle perusteellisen selvityksen omista ja ministeriönsä virkamiesten toimista ajankohtaisessa asiassa. Selostus valuu toimittajien pään yli kuin vesi hanhen selästä. Tiedotustilanteen kysymysvuorolla jokainen ääneen päässyt toimittaja kysyy uudelleen samat asiat, jotka on juuri seikkaperäisesti kerrottu.

Ilta illan jälkeen toimittajien omat oletukset, epämääräiset ’meille on kerrottu’ -lähteet sekä satunnaisten tahojen vilauttamat satunnaiset paperit kelpaavat perusteeksi paremmin kuin asiantuntijoiden tai ministerien huolella kootut faktat. Siihen on jo saanut tottua, että hallituksen tekemisten pahantahtoinen pöyhiminen ja tahallinen vääristely opposition taholta on politiikan peruskauraa. Onko ihme, että kansalaiset menettävät luottamuksen sekä politiikkaan että tiedonvälitykseen? Kolmas taho, jonka luottamus on saanut kovan kolauksen, on poliisi.

Esikoinen soittaa eilen iltauutisten aikaan, että auto sammahti moottoritien rampille. – Voisitko tulla vetämään sen? – Sopii isänsä kanssa siinä, että aamulla. Toinen hankkiutuu autollaan lähtemään, katsoo vielä valmiiksi bussin, jolla minä puolestani ehdin junalle, jos hän ehdi takaisin viemään. Soitan tuntia ennen lähtöä: missäpä olet? – Autosta hajosi kytkin täällä liikenneympyrässä. – Mitä, siis meidän autosta? – Niin. Olen just soittamassa sille hinausautoa.

Olen jo asemalla odottamassa junaa, kun Toinen puhkuu paikalle. Oli saanut vietyä autonsa merkkikorjaamoon ja kävellyt sieltä reippaaseen tahtiin katsomaan, että minä olen selvinnyt matkaan. – Hajonnut auto on hinattu kotikadulleen, ja hinaajan auto puolestaan hinattu korjaamolle, Esikoinen saanut lapset kouluun ja selvinnyt menemään työpaikalleen. Hinaajakuski kävelee tästä nyt kotiin ja minä nousen junaan. Huoh.

Tulen ystävätapaamisesta kotiasemalle ja siitä taksilla. Illalla tajuamme, että mehän tarvitsemme ehdottomasti autoa sekä perjantaina, lauantaina että sunnuntaina. Auton puolestaan saa hakea perjantaina ennen viittä. No, meidän piti olla viiteen asti kaukana korjaamolta. Muutaman puhelinsoiton jälkeen perjantain ohjelma on järjestetty toisin, auton haku onnistuu, ja viikonlopun menot on pelastettu.

Milloin autosta tuli näin tärkeä?

Jossain Suomen talvi on valkoinen, jossain sadepisarainen. Joulunalusviikko alkaa täällä etelässä lumettomana. Päiväsaikaankin tarvitaan lisävaloa. Jos ei lumen valoa niin lyhtyjen kynttilöiden ainakin. Jouluajatuksiin liittyy pehmeitä paketteja ja hyvän mielen lämpöä. Joulua kohti valoisin miettein!

…olimme kirkossa kuulemassa Jukan lähtösaarnaa. Seurakunta oli runsaslukuisena paikalla. Eläkkeelle jäävän rovastin sanoissa oli aistittavissa lämmintä haikeutta. Tämän poimin saarnasta sydämeeni: ihmiset tarvitsevat parantavia ja hoitavia sanoja.

 Jukka-pappi on ollut töissä samassa kaupungissa ja samassa seurakunnassa 42 vuotta. Hän on hoitanut aluksi nuorisopapin tehtävää ja valittu sitten kappalaisen virkaan. Voinee sanoa, että hän on sitoutunut seurakuntapapin työhön kotikaupungissaan. Viran vastuualueina ovat viimeksi olleet diakonia ja retriittityö. Saarnojaan ja erilaisia seurakunnan tilaisuuksia Jukka on rikastuttanut gospel-musiikilla, baritoninsa ja kitaran kera.

Oman lähtöjuhlani jälkeen olen ollut kolmessa lähtöjuhlassa, tämä oli neljäs. Kukin on tullut vuorollaan niille vuosille, joista kainuulainen diakoniarovasti sanoi lähtöjuhlassaan: ”nyt rinnus aukee”. Hevosvaljaisiin liittyvä vertaus kuvastaa tunnelmia, kun saa jättää kuorman ja valjaat ja kirmata vapaille laitumille.

Tämän aamuisen hesarin sivuilla oli mielenkiintoinen artikkelisarja itsenäisen Suomen sukupolvista. Löysin itseni ja lapsemme, ensimmäiset lapsenlapsetkin. Tajusin jatkumon merkityksen, myös sen, miten yhteiskunnallinen ja maailmanpoliittinen tilanne säätelee kunkin sukupolven elinehtoja. Geenitutkimus kaivautuu sukujen jatkumoihin ja tuo uutta tietoa siihen, ettei kaikki mitä elämä tuo tullessaan, ole ihmisen itse valittavissa.

…ovat tänään kaunis muisto vain.

Sen sijaan eilisen uutinen on tänään entinen uutinen.

On hyvä, että toimittajien ja kuvaajien lauma tallentaa tapahtumia, mutta kenen tekstiin voi nykyään enää luottaa. Globaalin uutisoinnin taustoilla häärivät kaiken maailman trollit. Kotimainen versio: valtiokoneisto vuotaa kuin seula. ’Luottamuksellinen’ sähköposti on takuuvarmaa kohu-uutiskamaa, kun odotellaan oikeaa hetkeä.

Kukapa olisi uskonut, että ’maailman parhaan hallitusohjelman’ kokoaja ja suurin toivein ja hyvässä uskossa toteuttamistyöhön lähtenyt pääministeri hulautetaan ongelmajätteeksi sähköpostia vilauttamalla. Hallituksen kaatajat eivät ehkä arvanneet, että tämä kömpii kanveesista saman tien ja palaa intoa puhkuen tantereelle.

Nyt jännitetään, kenen kasvot nähdään jatkossa pääministerin paikalla.

Kaupunkimme on joka syksy järjestänyt ilmaisen rokotuksen riskiryhmiin kuuluville terveyskeskuksessa. Siellä remontoidaan taas jotain, niinpä mummot ja papparaiset sekä muu riskiryhmäväki on ohjattu keskustan lukion tiloihin saamaan piikkinsä. Liikuntasaliin oli pystytetty kuusi rokotuspistettä, kukin näkösuojan takana. Ihmiset odottelivat aulatilassa numerolappu kourassa.

Odottaessani katselin parkkihallin puolelta tulijoita, jotka kävivät ihmettelemässä portaikon yläpäässä, miten pyörätuolilla tai rollan kanssa pääsee 12 rappua alas. Punaisen Ristin vapaaehtoisia oli kolme, eivät ehtineet tai huomanneet auttaa. Mehutarjoilun hoitaja neuvoi tulijat kiertämään koko valtavan lukiokompleksin alueen pihan puoleiselle sisäänkäynnille, jonne taas ei saa ajaa autolla. Olisiko ollut suuri vaiva panna ilmoitukseen ohje, mikä neljästä sisäänkäynnistä on esteetön? Kadun puolelta pihaovelle olisi ollut lyhyt matka.

Avasin sanaisen arkkuni asiasta ja pyysin välittämään palautteen järjestäjätaholle. Muistinkohan edes kiittää ilmaisesta piikistä, niin tuohtunut olin toisten puolesta.

Menemme yhdessä tervehtimään Tätiä. Hän ei kuule ovikelloa, mennään avaimella sisään. – Huhuu? huutelemme eteisessä. Täti tulee olohuoneesta. – Ai, vieraita oikein. – Tulimme adventin merkeissä moikkaamaan. Juotaisko yhdessä glögit?

Toimme mukana pienen ruukkusypressin. (Toinen asentaa siihen led-valonauhan adventin kunniaksi.) Täti haluaa sypressiruukun olohuoneen ikkunalle. Hetken päästä Täti vaatii ledvalon pois, ettei se vain unohdu yöksi päälle. Turha selittää, että siitä ei ole vaaraa eikä vie sähköä paljon. Se siitä valoilosta.

Löydän kattilan ja kuumennan glögiä meille. Lämmitän pannulla leipomosta haetut joulutortut. Sytytän kynttilänkin. Täti rauhoittuu kanssamme juomaan, maistelee piparia ja syö tortun. Seinäkalenteri näyttää lokakuuta. Käännämme yhdessä marraskuun historiaan ja joulukuun esille. – Onko jo adventti, kysyy Täti taas. – En ole yhtään ajan tasalla.

Omahoitaja tulee käymään. Päivitetään kauppakassitilausta. Kun hoitaja menee, Toinen jututtaa Tätiä olohuoneen puolella, minä keräilen sillä välin tyhjiä rasioita kuivauskaapista. Kaappi on niin täynnä, että tulevat syliin, kun oven avaa. (Ateriapalvelun huono puoli on muovijätteen määrä!) Rasioita tulee kolme paperikassillista, viemme ne lähtiessämme jätekeräykseen.

Ennen lähtöä ehdotan, että laulaisimme jonkun adventtivirren. (Täti on ollut innokas kirkossa kävijä.) Laulamme yhdessä virret 2, 7 ja 15: Avaja porttis, ovesi ja Valmistu Herran kansa. uudempikin virsi menee: Tiellä ken vaeltaa,  ”Hoosianna, hoosianna, hoosianna, hoosianna. Saavu jo kuningas luoksemme täyttämään toivomme”.