Esikoinen soittaa eilen iltauutisten aikaan, että auto sammahti moottoritien rampille. – Voisitko tulla vetämään sen? – Sopii isänsä kanssa siinä, että aamulla. Toinen hankkiutuu autollaan lähtemään, katsoo vielä valmiiksi bussin, jolla minä puolestani ehdin junalle, jos hän ehdi takaisin viemään. Soitan tuntia ennen lähtöä: missäpä olet? – Autosta hajosi kytkin täällä liikenneympyrässä. – Mitä, siis meidän autosta? – Niin. Olen just soittamassa sille hinausautoa.

Olen jo asemalla odottamassa junaa, kun Toinen puhkuu paikalle. Oli saanut vietyä autonsa merkkikorjaamoon ja kävellyt sieltä reippaaseen tahtiin katsomaan, että minä olen selvinnyt matkaan. – Hajonnut auto on hinattu kotikadulleen, ja hinaajan auto puolestaan hinattu korjaamolle, Esikoinen saanut lapset kouluun ja selvinnyt menemään työpaikalleen. Hinaajakuski kävelee tästä nyt kotiin ja minä nousen junaan. Huoh.

Tulen ystävätapaamisesta kotiasemalle ja siitä taksilla. Illalla tajuamme, että mehän tarvitsemme ehdottomasti autoa sekä perjantaina, lauantaina että sunnuntaina. Auton puolestaan saa hakea perjantaina ennen viittä. No, meidän piti olla viiteen asti kaukana korjaamolta. Muutaman puhelinsoiton jälkeen perjantain ohjelma on järjestetty toisin, auton haku onnistuu, ja viikonlopun menot on pelastettu.

Milloin autosta tuli näin tärkeä?