Yst. Sosiaalineuvos on ankaran tieteellinen henkilö. Hän on takonut kallooni, että astronomia ja astrologia ovat ihan eri asia. Tähtitieteen harrastajana ja armoitettuna skeptikkona hän on vakuuttunut siitä, että astrologia on huuhaata, astronomia taas tiedettä. Yhden kerran sekoitin logian ja nomian. Auta armias! Kaikenmoiset horoskoopit ja tähdistäennustelu kuuluvat astrologiseen huuhaasoppaan, sanoo hän.
Satun olemaan kiinnostunut kelttiläisestä perinteestä, musiikista eritoten. Osuin netissä druidien horoskooppiin ja toki halusin tietää, mitä se sanoo meikäläisestä syntymäajan perusteella. Huihai, tosiaankin. En tunnista itseäni tuosta ylen maireasta kuvauksesta. Sama syntymäpäiväjakso lienee sadoilla tuhansilla muillakin maailmassa, joten tätä jaloa omenapuukansaa riittää. Maailmahan olisi auvoinen paikka, jos kaikki hyviä ominaisuuksia ja asioita pursuvat horoskoopit pitäisivät paikkansa.
Eikö olekin herttaista, että kaikilla kulttuureilla on oma vankka astrologinen perinteensä. Paljon on aikaa, vaivaa ja intoa vaadittu erilaisten tähtikarttojen laadintaan, taivaankappaleiden keskinäisten suhteiden laskemiseen eri ajanjaksoina ja suhteiden merkitysten sepittämiseen aina kyseessä olevan elämänkatsomuksen raameissa. Sitä mukaa kun astronomia saa tieteellisen tutkimuksen kautta uutta tietoa taivaankappaleista ja niiden keskinäisistä suhteista, muttuu ikivanhojen tietämysten perusteella koottu astrologinen knoppologia yhä huuhaammaksi, vai mitä? Tosin monia se ei haittaa, ihminen on niin perusutelias tietämään kaikkea.
Sovitaan pois, että horoskoopit ovat viihdettä ja sellaisena ne saa ottaa tai jättää. Onhan empiirinen tosiasia, että joskus horoskooppikin – sattumaihmeen kautta – voi pitää paikkansa!
Ihminen se on meteorologikin, joka on povannut ilta illan jälkeen rojuilmoja. Hirmuiset rintamavänkkyrät ovat vyöryneet sääkartalla lännen ja lounaan suunnalta maamme yli. Pakkasta yöllä ja räntää päivällä piti olla jo alkuviikosta. On torstai, aurinko loisteleiksen täysin terin ja pakkasmittari näyttää ulkona paisteessa 19 ja varjommassa 14 astetta plussaa. Usko näitä sitten. No, toisaalta ihminenhän on erehtyväinen ja mikään ei ole niin vaikeaa kuin tulevan ennustaminen, sanotaan aiheellisesti. Sään kanssa vain on niin, että ennustus toteutuu kyllä, kysymys on vain ajasta.
Toinen kävi kolmannessa huoneessa antamassa tunnustusta järjestetylle kirjahyllylle. Epämääräisiä kirjakasoja ja pikku tavaroita pursunut hyllystö on saatu ruotuun. Filosofista ja muuta elämänkatsomuskirjaa on eniten. Kannoin kolme korillista vanhentunutta ammattikirjallisuutta keräykseen, uusimmat jätin. Niiden vuoro tulee seuraavassa rytäkässä, johon saattaa mennä taas aikaa. Uskokaa tai älkää, mutta hyllyjen reunoilta kyllä on harva se viikko pölyjä pyyhitty, kirjakasoihin ja -riveihin sen sijaan ei ole riittänyt tarmoa.
Toisella on omassa hallussaan myös kokonainen hyllykkö. En edes tiedä mitä kaikkea siellä on, mutta ymmärrän olla puuttumatta. Kovin näyttää täydeltä tuokin. Sisältö on teknispainotteista, osin englanninkielistä. Poliittista historiaa hän jaksaa lukea, nytkin yöpöydällä on Häivähdys punaista; minulla taas pino, jossa Bo Carpelania päällimmäisenä. Meidän lukuvauhtimme ja sisällöllinen mielenkiintomme on kovin erilaista.
Sattui taas kuten niin monesti ennenkin. Kuljin Isossa Kaupungissa hieman poikkeuksellista reittiä. Satuin lempidivarini kohdalle ja totesin, että on varttitunti aikaa poiketa. Tietyssä hyllyvälikössä liikun aina hiukan uteliaana: mikähän aarre siellä tällä kertaa odottaa. – No, tuossahan se Siukosen laulukirja nyt on, jota olen kaivannut! – Kohtapa laulelen lapsuuteni koulusta tuttuja siukosia.
PS. Tämä puuttui: Like on kunnostautunut julkaisemalla ’kirjallisen merkkitapauksen’. Sellaiseksi on nimittäin julistettu Paskakirja. Hesarin toimittaja Miska Rantasen sanoja lainatakseni: on suorastaan hämmästyttävää, ettei kukaan aikaisemmin ole tarttunut aiheeseen. Nih. Harmi vain, ettei taida löytyä sellaista vessaa, josta kirjan sisällön saisi nupista vetämällä tai painamalla sinne minne se kuuluu.
Sekavin tuntein seurasin tv-kakkosen ilmastonmuutoskeskustelua. Tiedon lisääntyessä tuska kasvaa. Tosin sinänsä uusia faktoja ei paljon tullut esiin eikä sekään enää hämmästytä, miten eri näkökulmista eri intressipiirien ihmiset asiaa katsovat. On inhimillistä väheksyä oman elintavan, kulutustottumusten ja elinkeinon vaikutusta. Suorastaan liikuttavaa oli se hartaus, millä keskustelu pyrki siirtämään ongelmat Kiinaan.
Keskustelijoista Satu Hassi kykeni tuomaan kiihkottomasti faktatietoa ja perustelemaan tarjoamiaan positiivisia vaihtoehtoja. Ministeri Pekkarinen osoittautui innokkaaksi puolueensa ja hallituksen näkemyksien äänitorveksi, joskin argumentteja toistava selittäminen alkoi ärsyttää. Ideologisten ympäristöjärjestöjen edustajat leimattiin synkistelijöiksi, koska tunnepitoisesti latautunut informaatio tuntuu helposti syyllistävältä.
Ilmastonmuutoksen aiheuttajiksi nousivat tässä keskustelussa korkeaan elintasoon liittyvät kulutustottumukset: lentoliikenne, autoilu, uusiutumattoman energian käyttö teollisuudessa, lämmityksessä. Maapallon väestöräjähdyksestä puhuttiin, mutta mainittiinko edes sademetsien tuhoamista? Ongelmiin tuntui olevan monella vain yksi ratkaisu: uusi teknologia.
Jotain pitäisi tehdä ja pian. Ratkaisu on meidän käsissämme, sitä ei voi siirtää tuleville sukupolville. On ponnisteltava hiilidioksidipäästöjen vähentämiseksi, kulutuksen rajoittamiseksi, energian säästämiseksi ja sen uuden teknologian kehittämiseksi tähän kaikkeen. Ihminen tämän on aiheuttanut, ihmisen tämä on ratkaistava – itsensä ja lastensa tähden.
Terveisiä eteläisen naapurimaan keväästä! Rinteet siellä sinisenään vuokkoja, peipposet pesäpuuhissaan reviirilauluineen, perhoset heränneet kirmailemaan aurinkoisella kunnaalla ja västäräkki jo hyppelehti rantatöyräällä. Mereltä kävi tuuli railakkaasti vielä saapumisiltana, mutta jo ensimmäisestä aamusta aallot ujuivat hiekkarantaan keveästi hengitellen.
Metsä! Olenkohan missään niin upeita mäntyjä nähnyt, saanut ihailla luonnon persoonallista taidetta kiertyneinä kurottuvissa oksissa ja rungoissa. Onni oli kävellä askelia hyväilevää neulasmattoa kilometri toisensa perään, pysähtyä tuolloin tällöin halaamaan vanhojen puiden energiaa ja kuuntelemaan latvusten ikihuminaa. Oikein hyräilytti hyvästä mielestä.
Matkatoveri oli varannut ohjelmaa siihen malliin, että tukka putkella joutui ravaamaan hoidosta toiseen: pakettihoidot, muita kylpyläpalveluja ja joka väliin uintia, vesijumppaa, saunomista. Kävin saapumispäivänä jalkahoidossa ja muuten aamupäivisin yrttikylvyssä ja hieronnassa, jotka kuuluivat pakettiin. Lepäilin hoitojen jälkeen ja iltapäivällä vaeltelin ihanassa luonnossa kameroineni.
Työelämän kiireistä irrottautuvan ei ole helppo saada vauhtia rauhoittumaan lomallakaan, niinhän se on. Lomasta pitää saada irti niin paljon kuin mahdollista. Eläkeläisen lomarytmi taas on sama kuin kotonakin: ei ole kiirettä mihinkään eikä tarpeen ahnehtia mitään.
Iloitsin mukavasta matkasta ystäväseurassa. Energiaa olen saanut, tänään ahersin lehtiharavan ja oksasaksien kanssa pihassa. Tulossa oleva viileä sääjakso jarruttaa sopivasti kovin varhaista kevätkasvua. Vappuun on sentään vielä kaksi viikkoa.
Saako eläkeläinen pitää lomaa? Elämähän on muutenkin niin ihanan vapaata ja omaehtoista, vieläkö kehtaa edes puhua lomailusta? Vaan mitenkäs muuten voisi kuvata päivien rauhaisan virran katkaisevia pärskeitä ja pyörteitä. Onhan loma paitsi työn, sen normaalin arjenkin vastakohta. Jätän Toisen nauttimaan muutamista poikkeuksellisen hiljaisista koti-illoista, pakkaan trolleyn ja pyrähdän toviksi toisiin maisemiin ystäväseurassa.
On uskottava kun kielletään? – Jos aikuinen kieltää lasta maistamasta sinappiastiasta ja lapsi sen kuitenkin menee salaa tekemään, on lapsen oma syy, jos korvista nousee savu ja silmistä kiertyy vesi? – Ei tasan ole. Aikuisen pitää kertoa syy, eikä vain kieltää. Voi antaa myös lapsen varovasti maistaa, jos hän haluaa.
Ei saa mennä parantelemaan toisten asioita? – Jos minusta toisen asiat ovat huonolla tolalla ja ryhdyn niitä järjestelemään, ei kannata ihmetellä, jos tulee turpaan. – Toisen asiat saavat siis olla huonolla tolalla ihan vapaasti, mitäpä se kenellekään kuuluu?
Ei kannata olla alituiseen huolissaan, kyllä elämä kantaa? – Kaikesta huolehtija tekee paljon turhaa työtä, asiat ratkeavat ajallaan ja itsestään. – Aina eivät. Huolettomaksi heittäytyvä saattaa kasvattaa jonkun toisen huolta.
Kaikkea ei tarvitse oppiakaan? – Maisterinvihkiäistanssit järjestetään paikassa, jossa tanssinopettajalta otetut yksityistunnit menevät hukkaan; lattialla on semmoinen tungos, ettei mahdu liikkumaan. – Ei niin, jos taitoa tarvitsee vain kerran, muussa tapauksessa hukattujen mahdollisuuksien pino kasvaa.
Toisen oppimaa ei saa kyseenalaistaa? – Miksi ei? Kyseenalaistus ei kumoa, asettaa rinnalle vain toisen näkökulman.
Voimala on kiinnostavimpia keskustelufoorumeja tv-tarjonnassa tällä hetkellä. Inhimillinen tekijä on jo kangistunut kaavoihinsa ja Punainen lanka haalistumassa alkuaikojensa kirkkaasta kimalluksesta. Musta laatikko pöyhii ja raapii pelkkää päivänpoliittista sälää. Arto Nyberg, miellyttävä tv-persoona toki sinänsä, marssittaa toimittajakeskeisen ohjelmansa statisteiksi mitä merkillisimpiä yhdistelmiä julkisuuden henkilöitä muutamaan pinnallisen kysymykseen vastaamaan eikä kävijöiden kesken näytä olevan tarkoituskaan saada aikaan vuorovaikutusta.
Voimalan voimakaksikko, nuo mainiot toimittajanaiset, olivat pääsiäinen mielessään silmäilleet henkisiä oppaita. Onhan niitä moneen lähtöön. Haastatelluista henkilöistä vaikutti mielenkiintoisimmalta munkki Serafim, eräs monista lahjakkaista ortodoksiseen munkinkutsumukseen päätyneistä erakkosieluisista miehistä Suomen maassa. Hän koki kutsumuksekseen hengellisen elämän popularisoinnin, ajan kielelle saattamisen, mikä ei ole ollut ortodoksisuuden vahvimpia puolia näihin asti.
Ohjelmassa oli mukana myös pari luterilaista teologian tohtoria. Feministitelogi edusti luterilaista spiritualiteettia ja puhui kauniisti hymyten ’kokonaisvaltaisesta’ ja ’ruumiillisuuden hyväksyvästä’ teologiasta. Hämäräksi jäi mitä sillä käytännössä tarkoitettiin yksilön kohdalla. Uskontoja tutkiva teologimies sai verbaalisesti ylivertaisena keskusteluosuudessa paljon tilaa. Hänen tietomääränsä kuulosti huimalta, mutta mikä mahtoi olla hänen oma hengellinen elämänsä ja suhteensa mystiikkaan?
Ajassamme on tarjolla tosi paljon ja tosi monenlaista henkistä opasta ja opettajaa, kirkkoa, seurakuntaa ja porukkaa. Ne ovat olemassa siksi, että ihminen ei ole pelkkää biologiaa eikä yksin maailmassa. Jokaisessa on myös henkinen ulottuvuus, joka tarvitsee ravintoa ja jota ei tyydytä pelkästään järkeä tai vaistoja ruokkiva elämäntapa. Toimittaja kysyi: mitä te sanotte spiritualiteettia etsivälle nykyihmiselle? Vastaukset tiivistyivät näin: menen siis sekä parvekkeelle että metsään ja luen kirjoja.
Parveke viittaa tavanomaisen elämänmelskeen yläpuoliseen – metsä taas luonnonrauhaan ja vetäytymiseen. Kirja voisi olla syventymisen ja pohtimisen symboli. Serafim antoi rukousmantrankin: Kristus armahda!
Toinen kantoi lehtipinostaan Taloussanomien pääsiäisnumeron eteeni. Antti Kylliäinenhän se siinä, pappismies, etusivujulkkiksena oikein ja aiheena juttuun työelämän armottomuus. Kylliäinen on saanut nimeä kirkon piirissä sekä mediahenkilönä yleisemminkin helvetittömän teologiansa ansiosta. Tämän aihepiirin kootut kylliäiset löytyvät kirjasta Kaikki pääsevät taivaaseen. Työelämän arvoja pastori puntaroi myös kirjan verran, Maan päällä niin kuin taivaassa.
”Armo näkyy nimenomaan ihmisten välisissä suhteissa, riippumatta siitä uskooko ylipäätään mihinkään. Armo tarkoittaa, että kelpaamme sellaisina kuin olemme ja että asioita voi saada anteeksi. Jokainen hölmöilee. – – Ei ole tarkoitus olla armon loppusijoituspaikka vaan kanava. – – Jos ajattelee vain omaa etuaan, jää ajattelemaan yksin. On kehittyneempää itsekkyyttä ymmärtää, että on riippuvainen muista.”– Näin Kylliäinen.
Toimittaja Anna Ruohosen erinomaisen jutun toinen viestintuoja on Kirkon Diakonia- ja yhteiskuntatyön johtaja Heikki Hiilamo. Hän ei ole saanut kuvaansa sisäsivuillekaan, sielläkin komeilee Kylliäinen alttaripöydän takana. Hiilamon viesti on karua faktaa, joka ei askaroi teologisella ylätasolla: puolet Kirkon Diakoniarahaston avustuksista menee jo nyt tavalla tai toisella velkaongelmaisille. ”Saako rahaa tehdä keinolla millä hyvänsä?”, hän kysyy ja kertoo nuorista, joilla on luvuton määrä pikaluottoja jälkiperinnässä korkoa kasvamassa. Siellä tikittää uusi velkapommi.
Kylliäinen julistaa optimistisesti: ”Kyllä kovien arvojen vastapainona elää syvällisempien arvojen etsiminen.” – Se kehittyneempi itsekkyys?
Hiljaisia päiviä pääsiäistä kohti.
Sydän kiittää!
Ylösnousemus kuin kevät,
jokainen kevät!
|
|
