Toinen kantoi lehtipinostaan Taloussanomien pääsiäisnumeron eteeni. Antti Kylliäinenhän se siinä, pappismies, etusivujulkkiksena oikein ja aiheena juttuun työelämän armottomuus. Kylliäinen on saanut nimeä kirkon piirissä sekä mediahenkilönä yleisemminkin helvetittömän teologiansa ansiosta. Tämän aihepiirin kootut kylliäiset löytyvät kirjasta Kaikki pääsevät taivaaseen. Työelämän arvoja pastori puntaroi myös kirjan verran, Maan päällä niin kuin taivaassa.

”Armo näkyy nimenomaan ihmisten välisissä suhteissa, riippumatta siitä uskooko ylipäätään mihinkään. Armo tarkoittaa, että kelpaamme sellaisina kuin olemme ja että asioita voi saada anteeksi. Jokainen hölmöilee. – – Ei ole tarkoitus olla armon loppusijoituspaikka vaan kanava. – – Jos ajattelee vain omaa etuaan, jää ajattelemaan yksin. On kehittyneempää itsekkyyttä ymmärtää, että on riippuvainen muista.”– Näin Kylliäinen.

Toimittaja Anna Ruohosen erinomaisen jutun toinen viestintuoja on Kirkon Diakonia- ja yhteiskuntatyön johtaja Heikki Hiilamo. Hän ei ole saanut kuvaansa sisäsivuillekaan, sielläkin komeilee Kylliäinen alttaripöydän takana. Hiilamon viesti on karua faktaa, joka ei askaroi teologisella ylätasolla: puolet Kirkon Diakoniarahaston avustuksista menee jo nyt tavalla tai toisella velkaongelmaisille. ”Saako rahaa tehdä keinolla millä hyvänsä?”, hän kysyy ja kertoo nuorista, joilla on luvuton määrä pikaluottoja jälkiperinnässä korkoa kasvamassa. Siellä tikittää uusi velkapommi.

Kylliäinen julistaa optimistisesti: ”Kyllä kovien arvojen vastapainona elää syvällisempien arvojen etsiminen.” – Se kehittyneempi itsekkyys?

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.