Tämän ihmeellisen varhaisen ja lämpimän kevään pitkäperjantaikaan ei ollut pimeä, kylmä, lohduton. Valo on välähdellyt pilvien lomasta tuon tuostakin. Linnut lentelevät ruuan haussa, lapset kirmailivat äänekkäissä leikeissään pihoilla ja pientarilla iltaan asti, nuoret hengailevat kaupungilla ja kylällä. Elämänilo ei ole kielletty, vaikka kirkkojen alttarit ovat tänään olleet mustalla peitetyt, ja urut vaiti.
”Älä itke äitini”, meditatiivisia ortodoksiveisuja sisältävä vanha LP-levytys, oli aamumme musiikki. Ne veivät ajattelemaan poikansa kuolemaa ristin juurella itkevän Maria-äidin ja kaikkien sotaisan ja kärsivän maailman poikiaan itkevien äitien murheen syvyyttä. Siinä tuli myös hyvä hetki puhella hiljaa keskinäisiä – ja muistaa ystävää, joka juuri oli hyvästellyt rakkaan paimenkoiransa.
Jeesuksen Kristuksen kuoleman merkitys viattomana uhrina ihmisten synnin ja pahuuden sovitukseksi on kristinuskon syvä mysteeri. Tuhansien vuosien takainen versio on kestänyt aikakausien melskeessä, yhä tämän päivän merkitys hiljentää kristittyä maailmaa mysteerin äärelle.
Joskus menneisyydessä, kun aktiivisen työelämän paahteinen arki ja pyhä piti liikkeellä ja aina oli jotain meneillään, tuntui ihanalta löytää kirkon kalenterista näihin aikoihin keväästä Hiljainen viikko. Siihen oli seurakunnan työsuunnitelmassakin varauduttu isolla H:lla ja siinä hengessä, että monimuotoiset aktiviteetit ja touhu hiljentyvät kohti pitkäperjantaita ja antavat tilaa pääsiäisen sanomalle.
Tässä nykyarjessamme, joka on yhtä ja samaa hiljaista viikkoa ja pitkää arkea maanantaista perjantaihin, odotan lauantaisiivouksen ja saunan lempeiden löylyjen katkaisevan lipumisen päivästä toiseen. Odotan sunnuntaita, jossa olisi edes häivä pyhän tuntua. Yhteiskunnassa leijuu lamafiilis, maailma tuntuu paiskautuneen hullunmyllyyn, joka jauhaa ihmisten toivoa ja tulevaisuususkoa pirstaleiksi.
En osallistunut vaalisirkukseen. Totesin uutisten välittämän tuloksen, joka oli yllättävä, mutta koska asioista lopulta päättävät samat ihmiset, kaikki jatkuu tahmaista latuaan. Pyhän tuntu löytyy vanhoilta levyiltä, lapsuuteni ja nuoruuteni hengellisistä lauluista. Ehkä elämänmaku niistä on jo haalistunut, mutta tutut sävelet yhä resonoivat sielussa turvaa tuoden.
Ison kaupan aikakauslehtien valikoimasta osui silmiini Kodin Pellervo niminen julkaisu. Hämmästyin: lehti on vielä olemassa! Pellervoa oli tilattu lapsuusmaallani kotiin, mutta maailmalla elettyinä aikuisen vuosikymmeninä en ollut nähnyt lehdestä vilaustakaan. Lueskeltuani lehteä kotona tarkemmin, hämmästyin uudelleen. Tuostako tutun tavallisesta, pullantuoksuisesta, luonnonläheisen ja rauhaisen kyläyhteisön elämän kuvauksesta ihmisineen tuli tämä ihmeen lämmin ja kotoisa olo, joka jäi kannattelemaan arkea.
Aikakauslehdet, joita tulee silmäiltyä kaupan kassajonossa vuoroa odotellessa, esittelevät vuoronperään samojen julkkisten ihmissuhdeongelmia ja pintakuohuista elämää kansijutuissaan. Ei se kosketa minua, en osaa sitä arvostaa ja mitä vanhemmaksi tulen, sitä vähemmän yhtään edes kiinnostaa. Olemmeko unohtaneet, että suomalaisia asuu yhä pienissä kylissä, isoista kaupungeista syrjemmissä rauhallisissa taajamissa. Eletään tavallista elämää, jossa lapset käyvät kouluaan, aikuiset tekevät töitään ja hoidetaan kodin tavallisia askareita.
Tunne kotiinpaluusta jäi lohdullisena ja kiitollisuutta kannattelevana tähän hiljaiseen arkeen, jota nyt yhdessä puolison kanssa elämme pikkukaupungin kodissamme. Ei elämä ole meillekään antanut kaikkea, mistä joskus on unelmoitu, mutta niin paljon kaikkea hyvää, turvaa ja rakkautta, kuin pieneen onneen tarvitaan.
Kolmannessa Huoneessa kävi kuluneella viikolla semmoinen kevätpuhuri, joka kadotti joksikin aikaa kymmenen vuotta päivityksistä. Administerini järjesti aikaa käydä tutkimassa tilannetta kotikoneellani ja sai suurimman osa hatkassa olleista takaisin kotiinsa. Alkuvuoden -25 osalta muutama päivitys jäi sille tielleen, mutta ajattelin jatkaa siitä huolimatta (blogi)elämääni.
*
Tänään YLEn iltauutiset kertoivat hätkähdyttävän uutisen, jonka mukaan Venäjä on järjestelmällisesti järjestänyt tihutöitä ’etupiirinään’ pitämissään Euroopan maissa Ukrainan hyökkäyssodan aikana. Tutkivien journalistien penkominen on tuottanut tulosta, ja epäilykset viittaavat Venäjälle. On oletettavaa, että Trumpin kaveeraus Putinin kanssa, uhkaus vetää Naton joukkoja Euroopasta ja muu huseeraus koko maailmanjärjestyksen pakan sekoittamiseksi on manööverien taustalla. Tässä Itämeren kaapelivauriot ovat vain yksi osanen.
*Eikö ”paha ole kenkään ihminen, toinen vain heikompi toista” – ?
Aki Ollikainen Kristuksen toinen tuleminen Siltala 2022
Toimittaja, valokuvaaja ja kirjailija Ollikainen (s.1973) asuu Lohjalla. Aiemmin olen lukenut hänen romaaninsa Nälkävuosi, joka sai palkintoja ja oli Finlandia palkintoehdokkaana. Kirjailija näyttää tarttuvan mielellään historiallisiin aiheisiin. Kristuksen toinen tuleminen kuvaa pohjoissuomalaisen uskonnollisuuden ilmiöitä 1900-luvun alkupuolella. – Ollikainen kirjoittaa juohevasti ja rikassisältöisellä äidinkielellä kuvaillen päähenkilöidensä persoonallisuutta, tuberkuloosiparantolan elämää, menehtyvien potilaiden kohtaloita ja parantuneiden paluuta normaalielämään. Miellyttävä lukukokemus
*
Pirkko Saisio Suliko 2024
Saisiolta kirjoittaminen käy. Luontainen helppous tekstivirran soljumisessa on kuin kirjailija kertoisi omalla äänellään tarinaa georgialaisesta kartvelipojasta, jolle luostari ei kelvannut, ja josta kehkeytyi vuosien mittaan oikeata itseään isompi hahmo sosialistiseen muottiin väkisin puristetussa mallivaltiossa, minkä luoja oli jo päätynyt mausoleumiin ikuiseksi todisteeksi ja näytekappaleeksi ihmisen erehtyväisyydestä. Saisiolle ominainen tyylikeino on henkilöiden venäläisnimien loputtoman virran juoksutus huolellisesti artikuloituna lukijan korviin – joka myös näinä aikoina saattaa alkaa kaltaiseni lukijan sävelkorvassa ikävästi särähdellä ja tehdä lukemisesta teoksen puoliväliin asti pitkäpiimäistä. Vaan tarinan pyrkimyksen ja päämäärän alkaessa avautua, tunne on kuin pahasta unesta heräämisen loihtima helpotus valonsäteen kirkastamassa maisemassa. – Miten ihailtavalla taituruudella Saisio osaakaan kietoa lukijan verkkoonsa!
*
Anne-Maria Latikka Valonkehrääjä WSOY 2024
Novellikokoelman aiemmin julkaisseen psykologi, kirjailija Latikan ensimmäinen romaani on kasvavan tytön kuvaama kertomus pojasta, joka kokee trauman. Tytön perhe antaa orvolle sukulaispojalle kodin. Taustana on Lapuan patruunatehtaan räjähdysonnettomuuden vaikutus alueen perheisiin. – Kiinnostava tarina, joka paljastaa sukusalaisuuksien ja traumaattisten tapahtumien vaikutuksen lasten elämään.
*
Salla Vuorikoski Poikkeuksellinen pääministeri Sanna Marin WSOY 2024
Toimittaja on paneutunut kunnioitettavalla uutteruudella päähenkilönsä poliittisen uran ja persoonan kartoitukseen. Kyseessä on ilmiöluokkaa oleva henkilö suomenkokoisessa maassa, mistä lienee lukija kirjoittajan kanssa yhtä mieltä. Ihan kaikkien aikanaan mediaa kiihdyttäneiden tapahtumien perusteellista vatvomista ja merkityksen paisuttelua olisi voinut hiukan suhteellistaa. ”Mikä muutti Sanna Marinin” oli nostettu avainkysymykseksi sen jälkeen, kun poliittinen ura oli ohi ja maailma avartui. Vastaukseksi kiteytyy päähenkilön oma ytimekäs lausahdus: ”Minä olen ihminen.”
*
Pauliina Salonen Kun sairaus haastaa kaiken Viisas elämä 2024
Gestalt-terapeuttinainen sairastuu keuhkosyöpään ja joutuu mielen myllerrykseen. Monista maanpäällisen viisauden lajeista apua etsiessään hän hämmentyy entisestään. Teos on tunne(yli)herkän ihmisen henkilökohtaisen sairastumiskriisin kuvaus. – Lukukokemus on työläältä tuntuva, eikä tekijäkään pääse rauhantilaan kysymyksiltään kuin lyhyeksi ajaksi. Sairauksiin ei löydy yhtä ratkaisua ja etsiminen jatkunee kirjan jälkeenkin, kuten elämä.
*
Ulla-Maija Paavilainen Kummitäti Otava 2011
Naistenlehden entinen päätoimittaja ja kirjailija, julkaissut romaaneja, elämäkertoja, tietokirjoja. Kummitäti on kertomus perheestä, jonka puhumattoman pojan omalaatuinen kummitäti saa kontaktin poikaan ja vähitellen rakentuu uudestaan myös suhde pojan äitiin. – Erikoinen tarina, tavallaan puhuttelevakin. Toimittajan vauhdikas ja värikäs tyyli heijastuu omimpana kirjailijan tekstissä, luoden toisaalta pinnallisen ja ’vaahtoisen’ vaikutelman.
*
Eeva Tikka Kuningaskalastaja Gummerus 1990
Lyhyiden kertomusten kokoelma toimii Tikalle ominaisella aavistelujen, unennäköjen ja herkkäsieluisten mietteiden ulottuvuudella. Jokin näissä tarinansirpaleissa viehättää minua, samalla toistuvuudessaan myös mietityttää. Löysin kirjan sattumalta kirjaston vapaahyllystä, johon saa tuoda ja josta saa lainata tai korjata talteen ilman korttia. Olen kerännyt Eeva Tikkaa, jota ei enää saa kirjakaupoista kuin sattumalta.
*
Agota Kristof Iso vihko suom. Anna Nordman Tammi 1988 (1986); Kolmas valhe suom. Ville Keynäs Tammi 2023 (1911)
Kristof (1935–2011) on Unkarissa syntynyt ja kansannousun aikaan Sveitsiin paennut kirjailija luetaan moderneihin klassikoihin. Iso vihko on ensimmäinen ja Kolmas valhe kolmas osa ns. Kaksosten trilogiasta. ”Epätavallisen voimakas: niukka, hallittu, lakoninen, syvästi häiritsevä.” – Harvoin kriitikon myyntimainos on näin täydellisen yhteneväinen lukukokemuksen kanssa.
*
Claire Keegan Nämä pienet asiat suom. Kristiina Rikman Tammi 2023 (2021)
Osuin tähän 1968 syntyneen, harvaan julkaisseen irlantilaisen kirjailijan pienoisromaaniin poimiessani muutaman Tammen keltaisen kirjaston opuksen umpimähkään kirjaston hyllystä. Tämä oli minulle ihana löytö (kuten usein ’keltaiset’ ovat). 116 sivua hiljaista, sävykästä kerrontaa Irlannissa pitkään vaietusta aiheesta, joka koskee katolisen kirkon 1900-luvun lopulle asti ylläpitämiä naisten työlaitoksia. – Niukan ja hiljaisen tyylin mestari!
*
Annie Ernaux Puhdas intohimo suom. Lotta Toivanen Gummerus 2024
Ranskalainen Ernaux tuli suomalaisten lukijoiden tietoisuuteen vuoden 2022 Nobelin kirjallisuuspalkinnon myötä. Hän on osoittautunut niukan ja selkeän tyylin mestarilliseksi taituriksi. Puhdas intohimo on saanut uuden suomennoksen ja täydentää aiemman Vuodet romaanin jättämää mielikuvaa kirjailijan laadusta. – En ymmärrä kuvatun kaltaista intohimoa muuten kuin sairaalloisena pakkomielteenä, joka häiritsee ihmisen tunne-elämän ja arjen tasapainoa. Tietyn tyyppisen ihmisen kokemuksena tuo saattaa mieltyä intohimoksikin, mutta en nyt tätä hehkuttaisi.
*
Minna Canth Ihmisen kuvia novelleja toim. Minna Kauppila Gummerus 2019
Kirjastomme uuttera henkilökunta oli kaivanut Minna Canthin päivän kunniaksi varastoistaan novellikoosteen. Koska se oli tällä vuosituhannella uudistettu laitos, otin lukeakseni. Milloin ylipäänsä lienen Canthia lukenut en muistakaan. – No, luin ja noin puolessa välissä opusta totesin, että tästä tyylistä, kielestä ja ajatusmaailmasta on kyllä aika jättänyt pahan kerran. Siihenpä jäi. Canthin päivän liputusta en kuitenkaan protestoisi, sen verran aikaansaapa henkilö mm. naisasioissa on tämä aikoinaan ollut.
*
Saul Bellow Ravelstein suom. Marja Alopaeus Tammi (KK) 2001
Tunnetuimmat kirjallisuuspalkinnot (mm. Nobelin) kerännyt, Kanadassa v. 1915 syntynyt Bellow on kirjoittanut runsaasti romaaneja, joista 14 on julkaistu Tammen Keltaisessa kirjastossa. Ravelstein on Aidsiin kuolevan amerikkalaisen professorin ja hänen platonisen ystävänsä tarina. – En osaa arvostaa Saul Bellown asemaa ja taitoja maailmankirjallisuudessa, itseäni hänen laveasti rönsyävä tyylinsä ei miellyttänyt, eikä päähenkilön outo persoonallisuus kiinnostanut. En jaksanut tarpoa lukemattomien nimihenkilöön liittyvien ihmisten loputtomia keskusteluja käsittävää, 300-sivuista opusta kuin puoliväliin. Loppu meni harppoen ja selaillen. Hazardivalinta.
***
Hesari tarjoili viime sunnuntainumerossaan lukijoille syvällistä elämänviisautta. Toimittaja Jenni Jeskanen raportoi venäläisestä leidikoulutuksesta Moskovassa. Juttu ei kerro, tarvitsiko Jenni kurssikokemusta omaan elämäntilanteeseensa vai työssään, mutta esittelee koulutusta ja saatua oppia herkullisesti.
Miksi nainen tarvitsee leidikoulutusta? – Oppiakseen valitsemaan paras mahdollinen mies, käyttäytymään treffeillä oikein ja vaalimaan perheonnea ihanteellisena vaimona.
Mitä kursseilla opetetaan? – Kauneus ja nuoruus. Tyyli ja eleganssi. Etiketti ja hyvät tavat. Kaunopuheisuus ja keskustelutaito. Naiseuden viehätys.
”Venäläisen miehen tärkein rooli on olla sotilas, ja naisen äiti, sotilaan synnyttäjä. Putin painottaa, että perheen päätarkoitus lasten syntymä, sukulinjan ja venäläisen kansan historian jatkaminen.”
Kouluttaja suosittelee naisille pukeutumista hameeseen sekä terveydellisistä että esteettisistä syistä. Miehen silmää miellyttääkseen naisen tulee näyttää kotona kauniimmalta kuin ulkona muille. Naisen tulee olla passiivinen, jotta mies saa olla valloittaja. Naisella tulee olla kyky totella, olla nöyrä, hellä, hyvä ja kiitollinen, tarvita miehen suojelua, hemmotella, inspiroida ja ruokkia romanttisuutta kotona. – Sitä rataa.
Kysyn kotimiehen mielipidettä artikkelin sisällöstä. – Vastenmielistä, sanoo Toinen. Minua juttu naurattaa. Voiko tämä olla totta jossakin vielä 2000-luvulla, Euroopan naapurimaassa!
Eilisen Minna Canthin liputuksen jälkeen on tänään orientoiduttava kevätaikaan tasauspäivän merkeissä ja ensi sunnuntaina taas siirryttävä ’kesäaikaan’, halusi tai ei. Sen verran on meillä vanhoillakin yhä tarkoin kellonajoin määritettyä elämää, että aika-aparaatit on pidettävä kuosissa, muuten saattaisi tipahtaa tykkänään maailman menosta. Vaikka eteläisessä Suomessa nykyään on vain kolme selkeää vuodenaikaa: kevät, kesä ja syksy, niin talven riekaleita saattaa olla viikko silloin toinen tällöin joulukuusta helmikuuhun.
Arkisessa hiljaiselossakin on muistettava hoitaa henkilökohtaisen hyvinvoinnin kohennustalkoot. Niissä merkeissä olen jo käynyt tänä vuonna tapaamassa hius-, hammas- ja jalkahoitajaa sekä silmälääkäriä. Pari juttua olisi enää hoidettava ennen kesää, jos ei akuuttia ilmene. Hyvinvointiin kuuluu tärkeänä myös henkisen puolen hoito. Ajan hermolla pysymiseen riittää uutisten ja kulttuuritapahtumien seuraaminen, enää ei tarvitse suuna päänä osallistua kaikkeen, mikä kiinnostaa.
Ystävät tuntuvat hiljaiselossa yhä tärkeämmiltä. Hätkähdyttää, kun tuttu ikätoveri tuntuu häipyvän vähitellen omaan maailmaansa ja yhteys katoaa. Olen miettinyt tätä paljon viime aikoina ja tuntenut surua. Jos voi parisuhde muuttua eri syistä omaishoitosuhteeksi vuosien mittaan, myös ystävyys voi muuttua vastavuoroisuuden hiipuessa esimerkiksi muistisairauden vuoksi. Tunnen suurta kiitollisuutta jokaisesta ystävästä, joka jaksaa muistaa silloinkin, kun itsellä voimat ovat vähissä.
Elämme aikaa, jolloin yksi ja sama taho riehuu uutisruuduillamme, uhoaa ja viskelee uhansävyisiä ideoita maailmanjärjestystä hämmentääkseen, unohtaa kohta äsken heittämänsä pommin ja on jo kehittelemässä uutta, kun maailmanjärjestyksen ikävästi rikottu näennäinen rauhantila siellä ja täällä lainehtii yhä myrskynä, tempautuu kommentoimaan, spekuloimaan, kauhistelee ja voivottelee.
Maailmanteatteri pyörittää taas näytelmää, jossa uhreista tehdään syyllisiä ja lainsuojattomia koulukiusaajien laittomien manööverien verkostossa. Katsomo osallistuu aplodein tai hiljaisena hyväksyen, sillä jos nouset puolustamaan uhreja, huomaat pian olevasi kiusaajien seuraava kohde. Anarkismilla ei ole tilanteen eikä historiantajua, ei sivistyneen älyn suitsia eikä arvovaltaisia suitsijoita.
Missä olet viaton, joka uskallat kysyä ääneen: miksi niin moni keisari on mielen vaatteita vailla?
Olli Jalonen Elämä, ja elämä Otava 1992 (2.p.)
Olli Jalonen on yksi mielikirjailijoistani. Tämänkin kirjan olen lukenut ilmestymisvuonnaan ensi kerran (arviointi löytyy Lukunurkkauksesta haulla). – Aiemmin kuvailin tätä kirjaa maagiseksi lukukokemukseksi. Tällä kertaa en jaksanut lukea tarkasti vaan harpoin. Tällainen eri henkilöiden muistoja sekoittava tajunnanvirta on tyylikeinona lukijalle vaativa, mutta avaa samalla kuolevan ihmisen hämärtyvän tajunnan muistovälähdyksiä riipaisevalla tavalla.
*
Heli Hulmi Luopumisharjoituksia Pääjalkainen 2018
Kirjailija ja kirjoittajaohjaaja Heli Hulmin romaani, kolmen ystävän elämän kohtaamispisteitä jakava tarina, puhuttelee kunkin henkilönsä kohtalonkäänteiden kautta erikseen ja solmiutuu yhteen neljännen ystävän retrospektiivisen valokuvanäyttelyn avajaisissa. – Oikeastaan elämä on yhtä luopumisharjoitusta alusta alkaen – lopussahan odottaa jokaista elämänsä luovutus. Kirjan luonnosmainen rakenne ja henkilöiden ajatuksia herättävät kohtalot puhuttelevat.
*
Jukka Pakkanen Tuulikannel Aviador 2019
Pakkanen on pitkän linjan kirjailija (s. 1942), jolla CV:n mukaan näyttää olevan ratkaisemattomaksi jäävä pulma keskittyäkö kaunokirjallisuuteen vai urheilutoimittajaksi. – Itse olen kiinnostunut hänen romaaneistaan. Hän on persoonallinen, omaääninen kirjailija, jonka vähäeleisen, syvämietteisen tekstin parissa lukija kokee uusia elämyksiä ja nauttii lukemastaan. Tuulikanteleessa on hiljaisesti helähtelevä, kaunis hyvästelyn tunnelma.
*
Oksana Vasjakina Aro suom. Riku Toivola Otava 2024
1989 syntynyt venäläinen feministikirjailija ja ihmisoikeusaktivisti Vasjakina on julkaissut kaksi runoteosta ja kolme romaania. Aro, toinen suomennetuista romaaneista kertoo rekkakuski-isästä, joka ottaa aikuisen tyttärensä mukaan työajolle aron halki. – Vasjakina osoittautuu kiinnostavaksi uuden sukupolven venäläiskirjailijaksi, joka on myös loistava prosaisti aromaiseman kuvaajana sekä perheen ja suvun sisäisten suhteiden erittelijänä. Lukukokemus on todella kiehtova, teksti ottaa heti mukaansa, valottaa venäläistä mielenmaisemaa ja ihmissuhteita rehellisesti, arvottamatta. Löytö!
*
Pajtim Statovci Tiranan sydän Otava 2016
Statovci on Kosovossa 1990 syntynyt Suomeen päätynyt maahanmuuttaja, kirjailijana maailmalla sekä Suomessa kriitikoiden ylistämä. Palkittu kahdesti mm. kotimaisella Finlandia-palkinnolla. – Luettuani Tiranan sydämen täytyy sanoa, että käsitykseni transsukupuolisten ihmisten maailmankuvasta ja elämänehdoista avartui pintapuolisesta ’sellaistakin on’ käsityksestä huomattavasti. Yksityiskohtainen raiskauskuvaus saattoi olla kokonaisuuden kannalta perusteltu, mutta tuntui varsin vastenmieliseltä. Statovcin sinne tänne hyppelehtivä tyyli kertoa, jolla tämä romaani on rakennettu, jätti kaiken kaikkiaan levottoman vaikutelman.
*
Anna Englund Lautapalttoo Siltala 2022
Kirja on Kokkolassa 1980syntyneen Englundin esikoisromaani. Tarina sijoittuu viime vuosisadan puolivälin paikkeille ja kuvaa perheyritystä, jossa tehdään arkkuja hautausta varten käsityönä. Miniä ja anoppi ovat talon naiset eikä pariskunnalla ole lapsia. Asiakkaaksi saapuu muuan sukulaisensa hautausta Pohjanmaalle järjestämään tullut nainen pääkaupungista – ja miniän ja asiakkaan tapaamisesta alkaa kehkeytyä suhde, josta vielä tuona aikana oli lain mukaan rangaistava. – Kirjoittaja on aiheeseen perehtynyt, ja tarina etenee juohevasti. Miten tapahtumat vaikuttavat perheen dynamiikkaan ja miniän ratkaisuihin suhteen edetessä on hienosti kuvattu. Myös pääkaupungin seksuaalivähemmistöjen muodostaman yhteisön elämää kuvataan ajalle ominaiseen tyyliin. Kiinnostava uutuus tämäkin.
*
Tiina Raevaara Ikuisen elämän lyhyt historia LIKE 2024
Raevaara on tiedonjulkistamisestaan palkittu filosofian tohtori, jonka laajassa kirjallisessa tuotannossa on tietoteoksia, romaaneja, novelleja ja esseitä. Tutkija itsekin toiminut kirjailija paneutuu tässä julkaisussa kuvailemaan lähinnä läntisessä maailmassa tapahtuvaa elämän pidentämiseen tähtäävää työtä. Aihe on mitä ajankohtaisin, ja kirjoittajalla on kyky elävöittää ja saattaa kansantajuiseksi runsas, vaikeatajuinen ja rönsyilevä tieto. – Ei ole hauskaa luettavaa, kun ajattelee, miten paljon maailmassa aiheutetaan kärsimystä koe-eläimille ihmisen itsekkäiden, arveluttavien, jopa turhanaikaisten tutkimusten tiimoilta. Tieto lisää tuskaa siksikin, että rikkaat ihmiset ovat käyttäneet ja käyttävät varojaan tehdäkseen itsestään kuolemattoman sen sijaan, että tukisivat lääketieteellisten hoitojen parantamiseen tähtäävää tutkimusta. Erinomaisen mielenkiintoinen ja viisaasti tavalliselle lukijalle mitoitettu teos. Suosittelen!
*
Pirkko Saisio Punainen erokirja Siltala 2023
Saision tuntevat kaikki suomalaiset tosilukijat. Teos on palkittu Finlandialla ilmestymisvuonna 2003, ja sitä pidetään parhaana 2000-luvulla ilmestyneenä suomalaisena romaanina. Teos on aitoa kuvausta 1970–80 luvun vasemmistolaisesta opiskelijaelämästä ylioppilasteatterin kuvioissa ja samalla yksilön seksuaalisen identiteetin löytymisestä. – Saision tyyli on miellyttävän tilavaa, erilaisuudessaan lukijaa hellivää. Hän ikään kuin keskustelee lukijan kanssa, jää kuulostelemaan lukijan ajatuksia siitä, mitä on kirjoittanut. Antaa yksilön kehityksen kannalta mahdollisimman autenttisen kuvan ja teräviä havaintoja ideologian vaikutuksesta tuon ajan opiskelijamaailmassa.
Pirkko Saisio Passio Siltala 2022 (4.painos)
Yli 700-sivuinen aikakausia harppova romaani, jonka tarinat alkavat Firenzestä eräästä luostarista, etenevät Venetsian, Krakovan ja Goluboje Selon kautta Helsinkiin ja Zolovetskiin kiinnostavana punaisena lankanaan erään korun tarina. – Onhan se sanottava, että elämäntyöstäänkin palkitusta näyttelijäkirjailija Saisiosta on kehittynyt todellinen romaanitaiteen mestari. Oli ilo lukea tarinoita, joissa ihmiset elävät elämäänsä.
*
Terhi Törmälehto He ovat suolaa ja valoa Otava 2024
Helsinkiläinen opettajan, Terhi Törmälehdon (s.1977) kolmannen romaanin aihepiiri on fundamentalistisen uskonkäsityksen mukaisessa Israelin kansan ystävyystoiminnassa. Se merkitsee siirtokunnissa vapaaehtoisena toimimista, diasporajuutalaisten Israeliin muuton tukemista taloudellisesti ja kristittyjen rukousta Israelin puolesta. Romaani rakentuu kahden suomalaisen naisen Israelin matkan tapahtumista. Toinen radikalisoituu, toinen rakastuu juutalaiseen. – Aihepiiri oli sen verran tuttu yhden Israelin matkan muinoin tehneenä, että kiinnostuin kirjasta. Aitoa pohdintaa, mutta jo kaukana nykyisestä aiheeseen liittyvästä ajattelustani. Romaanin aihepiiri on mielestäni sen verran erikoinen, että ihmettelin Otavaa julkaisijana. Lähinnä kai Gazan tilanteen vuoksi ehkä ajankohtainen, sellaisena antaa ymmärrystä mm. amerikkalaisten suhtautumisesta palestiinalaiskysymykseen. Ristiriitaisena ja outona pidin kyllä fundamentalistikristittyjen henkilöiden ajatuksenjuoksua.
*
Saku Tuominen Hetkinenhetkinen Otava 2024
Mies kertoo ajattelevansa kirjoittamalla, ja aika monta kirjaa onkin jo saattanut julkisuuteen pohdiskeluistaan. Satun olemaan siinä asiassa kaltaisensa, että olen huomannut läpi elämän ajatelleeni nimenomaan kirjoittamalla. Blogia julkisempia tuotoksia en harrasta, vaikka kirjoittaminen jatkunee niin kauan kuin ajattelu toimii. – Olin vaikuttunut miehen asenteesta ja sitkeydestä pyrkimyksessään huomata merkitykselliset ja oivalluksen onnea synnyttävät hetket elämän tuoksinaa rikastuttavina. Kirja oli minulle eräs oikeaan hetkeen osunut löytö!
*
Sissi Kuntsi Klo 17.23 Tammi 2024
Nimimerkillä kirjoittavan kirjailijan omaelämäkerrallinen kertomus puolison matkasta kohti omaehtoista kuolemaa. Ravistava lukukokemus kaikessa rehellisyydessään. Kahden draamantajuisen ihmisen väkevä rakkaustarina kymmenestä yhteisestä vuodestaan ja siitä miten kuolema heidät erotti.
*
Petri Tamminen Se sano Otava 2021
Tamminen on kirjannut eri kertojilta henk.koht. kuulemiaan unohtumattomia lausahduksia. – Nasevia, hersyvän humoristisia, liikuttavia ja itsetuntoa kolhivia lausahduksia, jotka ovat jääneet kuulijansa mieleen lähtemättömästi aina lapsuudesta vanhuuteen asti. Miten minuutta järkyttävä voi olla oman äidin, isän tai ihaillun opettajan lausahdus.
*
Anna Tapola Puut liikkuvat öisin runoja Aviador 2025
Tapola on 1973 syntynyt helsinkiläistutkija ja kirjoittaja, jonka esikoisrunoteoksesta on kysymys. Ilahduin uudesta runoäänestä, valmiintuntuista, rikasta tekstiä!
Isä, sinä lupasit ajan / suuret purjelaivat, valtameri / värittää taivaan reunoja myöten, kirkkaita kaloja / suun täyteen sinä lupasit / elämä on poikkeus / tappava, harvinainen / koralli sinä sanoit viallisten joukosta, nukkuvien / kalojen joukosta / minut poimittiin / vahingossa
***
Viime vuosisadan puolivälin tienoilla syntyneiden sukupolveen kuuluvana olen näinä aikoina paljon miettinyt maailman muuttumista elämäni aikana.
Turvallisen lapsuuden rajat avartuivat vuosi vuodelta. Yhteiskunta ja Suomi oli lapselle pitkään presidentti Kekkonen, jonka nimeä kuuli aikuisten puheesta ja radiosta. Koulu ja opiskelupolku antoi vauhtia maailman avartumiselle kysymysten heräämisen ja tiedon omaksumisen myötä. Aikuisen kokemuksen ja jatkuvan tiedon hankinnan kautta hahmottunut maailma ei olekaan staattinen, vaan jatkuvassa muutoksessa. Ei ole nykyään maapallon kolkkaa tai avaruuden äärtä, jota tutkimus, kirjallisuus, television uutisvälitys ja dokumenttiohjelmat eivät olisi jo tuoneet omalle reviirille ja tietoisuuteen kuvin ja sanoin.
Tänään maailma on kiihtyvässä muutoksessa, joka tuntuu vaikuttavan elämäämme ja tulevaisuuden näkymiimme entistä rajummalla tavalla. Uusia, pelottavia uhkakuvia nousee, usko ja luottamus entisen kaltaiseen vakauteen tulevaisuudessa horjuu. Paitsi paikallisia konflikteja, sotaa ja rikollisuutta, turvallisuusuhkana on ihmisen hallinnasta ryöstäytyvä digitalisaatio, ympäristön ja ilmaston hallitsemattomat ongelmat. Yhtä lailla tuntuvat olevan hukassa hyvään elämään välttämättä tarvittavat eettiset ja kulttuuriset arvot. Maailmaa näyttävät ohjailevan rahan hegemonia ja ihmisen itsekäs hyödyn tavoittelu, vallan ja kunnian himo.
Emme voi palata alkuun, missä ikinä tuo olikaan. Voimme arvioida vain omaa tähänastista polkuamme. Olenko elänyt arvojeni mukaisesti ja missä menin itse vikaan? Jossakin tätä miettii joku toinenkin. Ihmisyyden ydin on pyrkimys yhteiseen hyvään.
|
|
