Onnellista, kriittistä ja sisukasta uutta vuotta toivon sinulle ja itselleni.Tapahtukoon jotain hyvää itse kullekin ja maailmallemme.

Meillä valvottiin epätavallisen myöhään. Kävimme ensin keskustassa katsomassa kaupungin juhlavaa ilotulitusta klo 20. Saunottuamme seurailimme Ylen televisioimaa Kansalaistorin tapahtumaa, joka oli mahtavaa sillisalaattia. Voi olla että torilla tapahtuman aisti eri tavalla, mutta omasta nojatuolista katsottuna tuli tunne, että kovasti oli yritetty miellyttää kaikkia, jostahan aina seuraa, että kokonaisuus menee sekasotkuksi. Kotimaisten artistien ja ’ns. artistien’ esityksiä sopi verrata Saara Aallon, uusimman maailmantähtemme upeaan lauluesitykseen. Aamuyöllä katsoin vielä nuorten leijonajoukkueen Sveitsi-ottelua yhden erän verran. Olivat sitten voittaneet. Dramatiikkaa sielläkin, valmentajakuvioissa.

Tänään heräsimme sitten hävyttömän myöhään ja olimme myöhästyä presidentin puheesta. Se oli erinomaisen hyvä puhe, ei pyritty sanomaan kaikesta jotain, ei puututtu sisäpolitiikkaan, vaan keskityttiin suuriin linjoihin. Keskustelimme vielä jälkeenpäin presidentin mainitsemasta Trump-Putin-akselin uhasta Euroopalle. On oikeasti pelottavaa, että suurvaltojen johtajilta näyttää puuttuvan sekä kulttuurista, historiallista että humaanista sivistystä. Keskustelusta taas seurasi, että myöhästyimme Wienin Filharmonikkojen uudenvuoden konsertin alusta. Konsertin katsomisen toi Toinen perinteenä kotoaan, ja se on siis ollut meillä uudenvuodenpäivän ehdoton ’must’ vuodesta 1973. Minä odotan aina innosta täristen balettiesityksiä, joita lopussa näytettiin nyt myös historiallisina katkelmina aina vuodelta 1974 lähtien Tonava kaunoisen soidessa.

 

Joulukukista ensimmäiset ovat jo luovuttamassa hehkeyttään. Huikea amaryllis tarjosi parhaimmillaan kahdeksaa lumivalkeaa kukkaa yhtä aikaa. Joulukuun aamuissa on ollut liikaa vedenharmaita, päivät sammuneet hämärään kovin varhain. Vuosi on ollut pitkä. Miksi tuntuukin siltä, vaikka samat 365 päivää ja yötä siinä on ollut. Vuodenajat liukuvat toisiinsa täällä, ei ollut selkeää talvea kuin muutama tammi-helmikuun viikko, ei ollut kesäkään parhaimmillaan.

Vuodessa oli kohokohtansa: omat tasavuosipäivät, Kuopuksen kihlaus keväällä, Esikoisen kymmenvuotishääpäivä ja meidän Irlannin matka. Vahvoja ilon saarekkeita ovat olleet kevään ja syksyn maanantai-illat lasten kanssa ja kesän yökyläpäivät. Yhteys ystäviin ja läheisiin elää, siitä olen onnellinen. Arjessa on ollut riittävästi hyvää oloa ja onnen hetkiä. Pienet elonmurheet tulevat ja menevät. Maailmankokoiset huolet ovat alituisia, niitä voi kukin murehtia määränsä kerrallaan. Mietin, voiko todella mennä kokonainen ihmiselämä niin, ettei ole yhtään rauhan vuotta maailmassa? Jos ei oma kansa ole sodan silmässä, joku aina on.    

Niistä elonmurheista: kenkkukoipi on pahana taas. Toisinaan kipu viiltää yön viipaleiksi, joista koetan koota levon. Harvat edes välttävästi nukutut yöt tuntuvat lahjalta. Uusi vuosi alkaa ortopedin konsultaatiolla, ei tämä kotikonsteilla ja systeemin omalääkärin hyminällä tästä tokene.

PS  Marras-joulukuun pimeitä iltoja hauskuutti kolmen kauden verran Netflixin mainio tanskalaisope Rita.    

Tietoteos

Ian Bostridge  Schubertin Talvinen matka  Winterreise  suom. Sampsa Laurinen  Basam Books 2015

Teos avaa Schubertin musiikin syvätasoja ja johdattaa ymmärtämään Winterreise-laulusarjan taustoja. Raskaan sarjan tietoteos klassisen musiikin keskeisestä teoksesta.  – Ei mitään klassisen musiikin ystävän peruskauraa, mutta minä kyllä viihdyin kirjan parissa, hitaasti lukien. 

*

Runoja

Jukka Viikilä   Runoja II           Gummerus 2010

Nykyrunoa, tekijän (s.-73) toinen kokoelma.   – Sanojen kolinaa.

*

Kimmo Somppi   Aurinkoon nimesi kirjoitin   BoD 2016

Herkän miehen rakkausrunoja ja aforismeja omakustanteena.

tule vaan / minun pieneen yksiööni / ja tee siitä kaksio

*

Romaaneja

Michael Cunningham              Villijoutsenet  suom. Kristiina Drews, kuvittanut Yuko Shimitsu  Gummerus 2016

Tuore suomennos Cunninghamin vanhojen satujen moderneista versioista. Tarinoita elävöittävät Shimitsun kauniit piirrokset.  – En oikein saanut kirjailijan modernisointi-ideasta kiinni. Satuklassikot toimivat mielestäni parhaiten sellaisenaan tai sitten psykoanalyyttisesti tarkasteltuna. Kirjan ulkoasu on tyylikäs ja kieli kaunista. 

*

Juha Itkonen   Palatkaa perhoset                     Otava 2016

Mielenkiintoinen uusi romaani Itkoselta. Hän kutoo taitavasti ihmissuhdeverkoston, jonka keskiössä ovat opettajana toimiva, kirjailijaksi tähtäävä mies, rocktähden uraa kulkeva nainen ja hänen kolmen sukupolven perheensä. Langat ovat solmiutuneet musiikin kautta ja musiikki on myös sekä miehen että naisen suhteen alkuvoima. Kirja sai ristiriitaisia arvosteluja. Hesarin Arla Kanervan tylytys ihmetytti kirjailijaa, mutta myös monia kriitikoita ja kanssalukijoitani. Enemmän on silmiin sattunut kuitenkin kiitosta ja kehuja.  — Aluksi tuli vahva mielleyhtymä Knausgårdin avoimesti omakohtaisiin teoksiin, joissa myös on musiikki vahvasti läsnä, mutta kyllä Itkosen oma ääni pian häivytti yhtymäkohdat ja tarina lähti tutusti rullaamaan. Pidän hänen omasta äänestään ja taitavasta eläytymisestään eri ikäisten naisten ja miesten näkökulmiin. Hiukan alkoi loppua kohden häiritä runsas kiroilu, joka arvattavasti liittyy aihepiiriin, mutta liiallisesti käytettynä tehokeinona luotaantyöntävä. – Erinomainen lukukokemus!

*

Harper Lee       Kuin surmaisi satakielen  suom. Maija Westerlund               Gummerus 2015 (13.p.)

Pulitzer-palkittu klassikkotarina, jossa alabamalaisen pikkukaupungin elämää 1930-luvulla on kuvattu äärimmäisen sympaattisella tavalla. Tarina avaa ihmisyyttä mihin tahansa aikaan, oikeuden ja armon toteutumista yhteisössä missä päin maailmaa tahansa.  – Jos et ole tätä vielä lukenut, nyt on aika! Tarina kostuttaa silmät, liikauttaa lukijan sydäntä.

*

Harper Lee       Kaikki taivaan linnut                suom. Kristiina Drews              Gummerus 2015

Leen palkitun ja menestyneen esikoisromaanin jatko ei yllä ensimmäisen kirjan tasolle. Tarinassa 26-vuotias Jean Louise palaa kotikaupunkiinsa Alabamassa, muistelee lapsuuttaan ja merkityksellisen rajua irtautumista jumaloidusta isästä. Aikuistumisen kipu ja maailmantuska ovat vahvasti läsnä romaanissa.   –  Esikoista epätasaisempi kerronnaltaan eikä tuo juuri mitään uutta päähenkilön luonnekuvaan. Jos et jaksa lukea molempia, lue ainakin ’satakieli’!

*

Majgull Axelsson   Kuiskausten talo   suom. Leena Vallisaari   WSOY 2000

Ruotsalainen, v. 1947 syntynyt maassaan monesti palkittu toimittaja-kirjailija kirjoitti loistavan lukuromaanin viiden sukupolven naisista, joiden kohtaloissa tietty kuvio toistuu eikä voi olla koskettamatta. Tarina poukkoilee sukupolvesta toiseen nopeaan tahtiin, mikä onkin oikeastaan ainoa heikkous taitavan sanankäyttäjän tyylissä. Koska viiden naisen kohtalot lomittuvat vain osittain samaan aikaan, rauhallisempi rytmitys olisi ollut lukijalle helpompi. Teksti on nautittavan ilmaisuvoimaista, ja suomennos päästää taidokkaan alkuperäistekstin oikeuksiinsa.  – Löysin kirjan kirjaston vapaasti vietävien hyllystä ja pidin Axelssonin tarinasta niin paljon, että toivon löytäväni hänen muutkin suomennetut teoksensa.  

*

Hannu Väisänen   Elohopea   Otava 2016

Multilahjakkuus Väisänen on pohjoisen poikia, Pariisiin päätynyt. Hän kirjoittaa, maalaa ja laulaa omaa elämäänsä fiktiivisen Anteron nimissä. Väisäsen kieli on omintakeista ja värikästä. Tähän romaaniin hän on poiminut herkullisen kokoelman friikkihenkilöitä, joiden kuvauksessa ei ole värejä säästelty. Ranskalais-suomalaiset ystävyyssuhteet näyttäytyvät kaikessa omalaatuisuudessaan.  – Lukija saa herkutella Väisäsen paikoin hulvattoman huumorin ja traagisten ihmiskohtaloiden kuvauksessa.

*

Peter Sandström   Novelleja suom. Katriina Huttunen   Schildts & Söderströms 2012

Laudatur  romaani                     suom. Outi Menna                    S&S 2016 (3.p.)

Suomenruotsalaisen 1963 syntyneen journalisti-kirjailijan tummasävyisiä omaelämäkerrallisia novelleja on miellyttävä lukea niiden hivelevän tarkan ihmiskuvauksen ansiosta. Teos on kirjailijan viides. Kaksi viimeistä novellia on kirjoitettu aikamiespojan ja äidin suhteesta, molempien näkökulmasta erikseen.  – Laudatur -romaani oli myös Finlandia-palkintoehdokkaiden joukossa tänä vuonna. Romaanin pääteemaksi paljastuu miehen suhde isäänsä. Mies liikkuu yliopistomaailmassa, mutta elää ajatuksissaan menneessä. Miehellä on vaimo, suhde on rikki, vaimo majailee enimmäkseen jossain muualla. Miehen elämän kuvaus on fragmentaarista, kaikki tapahtuu kuin sumuisella merellä ajelehtivassa laivassa.  – Kirjailijan teksti on miellyttävällä tavalla soljuvaa. Tummasävyinen kerronta ottaa lukijan mukaan ja kuljettelee miehen maailmassa. Olen mielissäni löydettyäni tämän kirjailijan, jonka teksti ei elämöi, se hivelee.

*

Anja Snellman   Lähestyminen     WSOY 2016

Taiturin käsialaa! Loistokas pienromaani, jossa kirjailija kuljettaa päähenkilön terapia-asiakkaan tarinaa ja omia onnen ja surun ajan muistojaan sekä ikkunasta näkyvän rakenteilla olevan laivan valmistumisen herättämiä tuntoja taitavasti lomittain.   – Snellman on julkaissut taas kauniin ja syvälle luotaavan romaanin. Lähestyminen on hänen korkeatasoisen kirjallisen tuotantonsa timantti.

*

Emma Puikkonen     Eurooppalaiset unet                 WSOY 2016

Teatterin ja kirjallisuuden parissa työskentelevä Puikkonen (s. -74) on saanut palkintoehdokkuuksia molemmilla aikaisemmilla romaaneillaan ja Eurooppalaiset unet oli myös tänä vuonna Finlandia-palkintoehdokkaana. Puikkonen kirjoittaa eloisasti ja on laatinut romaaninsa siten, että henkilöt eksyvät toistensa elämään eri tavoin ja eri aikakausina. Puikkonen käyttää mystisiä tapahtumia tehokeinona. Romaanin rakenne on kiehtovasti sommiteltu: henkilöiden kohtalot tapahtuvat Euroopan kohtalonhetkien kehyksessä.   – Pidin kovasti Puikkosen tavasta kirjoittaa ihmiset tapahtumiin ja kuvata tapahtumat ja niiden merkitys ajassa. Tällainen on todellinen nykyromaani parhaimmillaan.

***

 

Siksikö, kun ei maassa ollut lunta, piti kotona olla valkeita joulukukkia ja kuusessa kimaltavia hiutaleita. Yhdenkin miinusasteen sää tuntuu ihanan raikkaalta vesisateen jälkeen, ja ohuenohut lumiharso on taas valostanut pihan ja kadut. Vuosi on loppumaisillaan. Ajattelen muureja ja piikkilanka-aitoja, joita on pystytetty rajoille tänä vuonna. Ajattelen maailman isoja murheita ja omia pieniä, mutta en jää suremaan. Haluan vaalia rakkauden, rauhan ja ilon mahdollisuutta.

”Puhuisitko siitä, miten huoli huomisesta ja tulevaisuudesta määrittyy aina tämän hetken kautta ja miksi tämä hetki on siksi tärkeä, jokainen tämä hetki. Hetki nytkin. Miten moninäkökulmaisuus ja monikulttuurisuus ovat tätä hetkeä ja ovat olleet myös osa eilistä. Edellisiä hetkiä.”

(Elina Knihtilä Taiteilijan joulusaarnassa radiossa 24.12.)

kun me kaikki / toisiimme liitetyt / tulemme koolle / Tapanin aterialle / kaikukoon laulu, soikoon soitto / näin jouluilomme avartuu /rakkauden juhlaksi  / säteilee anteeksiantamista ja iloa

Liisamarjatan jouluenkelissä on upeaa miesenergiaa / Ailin enkeli säteilee naisellista lumoa / ei liene sattumaa / että joulutervehdyksissä / on usein enkeleitä / viestin tuojalla on hahmonsa / sanoilla sävynsä / pohjimmiltaan viesti on sama / rakkautta, rakkautta

luin lehdestä / että joulun päähenkilö / on joulupukki / voihan sekin olla / vaan ettei unohtuisi lapsi / joka syntyi / taivaanlahjaksi

kuka kenenkin joulussa / päähenkilö on / sitä eletään todeksi taas tänään

taiteilijan moderni kuva joulun legendasta / liikuttaa minua/ tähdet tummassa yössä / niityllä lampaat paimenineen / syntymätallikin tuolla jossain/ mutta pieni vihreämekkoinen valontuojaenkeli / tuo viestin / taivaallisten armeijoiden sijasta / etteivät puput säikähtäisi

monen joulunväri on punainen / minun valkoinen ja hopea / amarylliksen ensimmäinen kukka / on puhtaanvalkeaa iloa / ja nuput lupaavat / iloa riittää