Helsingin Sanomat on meille perheenä ollut iät ja ajat The Lehti. Jakelija sen on aina varhaisena aamuhetkenä toimittanut postilaatikkoomme niin, että Toinen meistä on saanut sen heti heräiltyään painomusteelta tuoksuvana hyppysiinsä. Tietysti meille tulee muutama muukin lehti, mutta ne liittyvät kulttuurilajiin tai asiantuntijuuteen alalta, joka meille on ollut tärkeä ja läheinen läpi elämän.

Mihin me oikeastaan tarvitsemme tätä pöhötautista lauantaihesaria, jossa ei ole yhtään kumpaakaan kiinnostavaa asiajuttua A-osan lisäksi? Sen sijaan puolen sivun kokoisia naamoja tai ruokalautasen kuvia kyllä riittää. Sivujen yläreunassa lukee kulttuuri, mutta kun tarjolla on vaikka minkä sortin sillisalaattia, harvoin on mitään meille. Aiheet ehkä kiinnostavat nuorempaa väkeä, mutta siitä asti kun tämä muutos paisutti lehden, olemme alkaneet tuumia mistä kaikesta maksamme turhaan 600 e vuodessa. Toiselle meistä ehkä riittäisi uutispainotteinen digilehti, mutta en minä halua tuijotella koko ajan eri kokoisia ruutuja. Haluan pitää hyppysissäni oikeaa sanomalehteä.

Post scriptum 3.3.2024 Sunnuntaihesari paljasti minut turhasta nillittäjäksi. Oivaltavia juttuja fiksuilta ja asiaan paneutuneilta toimittajilta yksi toisensa perään (Anna-Sofia Berner, Tulevaisuuden koulu; Miia Vatka, Ihan tavallinen messu; Eleonoora Riihinen, Talouspolitiikasta). Erityiskiitos Janne Saarikivelle esseestä Superjohtajat!

Haruki Murakami  Ensimmäinen persoona  novelleja  Tammi 2022 (Keltainen kirjasto)

Japanilaiselta 1949 syntyneeltä mestarikertojalta on suomennettu neljätoista proosateosta, joista tämä on viimeisin. Hänellä on ihan oma tyyli kirjoittaa kertomuksia, joissa tavallisen miehen elämään ilmaantui mystisiä käänteitä ja outoja tapahtumia.  – Novellitaidetta parhaimmillaan!

*

Vilja-Tuulia Huotarinen  Niin kuin meidät näin  Siltala 2018

Tuottelias ja palkittu kirjailija ja fil.maist. aloitti runoista (mm. viisi kokoelmaa), ja on sittemmin julkaissut useamman lajityypin kirjallisuutta. Hän on vapaa kirjailija ja asuu Islannissa. Romaani Niin kuin meidät näin on kuvaus koulun päivästä, jonka jälkeen kenenkään osallisen elämä ei ole ennallaan.  – Romaanin tapahtumat etenevät monella suunnalla, oppilaiden, vanhempien, opettajien, rehtorin. Kuvaukseen sekoittuu taustalla liikahtelevia varjoja, jotka lopulta liittyvätkin keskeisiin henkilöihin. Epätavallinen tyyli on kirjailijalla hyvin hallussa ja palvelee tarinaa oivallisesti. Räväkästä alusta huolimatta kyseessä ei ole mikään yhteisöä järisyttävä traaginen uhka, mutta mullistaa tunnetasolla osallistensa elämän.

*

Anna Idström  Taivaan kalat  Atena 2022

Helsinkiläinen 1971 syntynyt kielentutkija Anna Idström on julkaissut alaansa liittyviä tietokirjoja ja kokeilee romaanimuotoa kuvatakseen yliopiston valtaa tohtoritutkijan työllistymiseen ja sen aiheuttamiin yksilön elämän katastrofaalisiin vaikutuksiin.  – Taannoisina vuosina uutisoitiin laajasti tohtorien työllistymisvaikeuksista. Idström kuvaa herkästi ja asiantuntevasti, miten uravalinta voi vaikuttaa henkilökohtaiseen elämään. Romaani kuljettaa taitavasti kahta marginaalista ihmiskohtaloa, jotka löytävät yhtymäkohdan ja ymmärryksen toisensa tavattuaan. Romaani avaa niin kiehtovasti kielentutkimuksen maailmaa, että asiaa tuntematon lukija saa valaistuneen olon. Suosittelen!

*

Shivu   Kaivoin lammen kuuta varten  suom. Miika Pölkki  Art House 2018

– Miten kaunis kirja! Odotin oikeastaan tältä teokselta herkkiä japanilaistyyppisiä haikuja ja tankoja. Teksti on kuitenkin proosamaista, mutta tyyliltään toisteisena ja hitaasti luettavana ottaa vähitellen melkein huomaamatta taikapiiriinsä ja vie siihen maailmaan, jossa se on muistiin merkitty. Niin kaunis, niin yksinkertainen ja painottomuudessaan väkevä. Oli pakko ostaa kirja.  

*

Paul Auster   Illuusioiden kirja  suom. Erkki Jukarainen  Tammi 2002

Olen lukenut vuosien mittaan paljonkin Austeria ja arvostan. Nyt vain eri syistä kävi niin, että tämä tarina väsytti minut puolivälissä ja palautin kirjan kesken. Ehkä annan sille vielä joskus toisen tilaisuuden, mutta ei nyt.

*

Henna Vale  Hiljainen rakkaus  Books on Dimand 2022

Kirjoittajasta ei ole googlessa muuta tietoa kuin: keski-suomalainen, ja teoksesta, että on pienkustantamon julkaisu. Romaani on rakkaustarina, jossa on runsaasti viihderomaanille tyypillistä kieltä ja juonen kehittelyä.  – En ole viihdekirjallisuuden ystävä, joten olin taas vähällä jättää opuksen kesken. Sitten kiinnostuin miten kirjoittaja kuvaa biseksuaalisen miehen rakastumista naiseen ja miten vaikea naisen on antautua tunteilleen, kun hänelle on kerrottu, että mies on homo. Kysymyksenasettelu on tätä aikaa ja saattaa olla itse koettua, sillä on aina arvonsa.

*

Marja-Leena Tiainen  Jäämeren vettä, Laatokan laineita  Icasos 2023

1951 syntynyt kuopiolainen kirjailija on palkittu Topelius-palkinnolla ja nauttii valtion taiteilijaeläkettä. Hän on julkaissut aiemmin kaksi Kinnaslahti-sarjan romaania, tämä on kolmas. Romaani kertoo 1990-luvun lama-ajasta työttömän toimittajanaisen perheen kohtaloiden kautta.  – Monet lukijat ovat tykästyneet kirjailijan selkeään kerrontatyyliin, josta puuttuu epäaito sanoilla ja muotoratkaisuilla kikkailu. Kieli on elävää, kerronta juohevaa, lama-ajan ilmapiiri ja tapahtumat ovat tuttua sen ajan eläneille. Miellyttävää ja rauhallisessa tempossa etenevää proosaa.

***

…seurakuntamme blogisivustolle yksinäisyydestä. Näkökulma oli ikääntyvän tahattomassa yksinäistymisessä, joka hiipii elämään läheisten ihmisten – puolison, ystävän, omaisten, ikätoverien siirtyessä ajasta ikuisuuteen tai liukuessa sairauden myötä tavoittamattomiin. Sitä voisi luonnehtia myös yksilön elämän vaiheena marraskuun maisemaksi. Ajattelen, että jokainen poismeno on ihmisen elämässä heräte: on aika valmistautua yksinäisyyden kohtaamiseen. On aika miettiä, kuka minua auttaa, kun en selviä arjestani itse. Kuka saattaisi minut viimeiselle matkalle?

Oma tilanteeni on sikäli onnellinen, että yksinäisyys on minulle myönteinen olotila, jonka olen voinut valita halutessani – tehtävien, tapahtumisen, kohtaamisten, sosiaalisen ja kulttuurisen osallistumisen vastavoimaksi. Oman tilan tarve on itse kullakin erilainen ja on hyvä, jos elämäntilanne sallii ajoittaisen vetäytymisen.  

Pitkässä liitossa tulee väistämättä vaihe, jossa kahden itsenäisen ihmisen parisuhde saa hoivasuhteen piirteitä. Kun jompi kumpi ei enää jaksa tai kykene hoitamaan osuuttaan arjesta, toinen ottaa vastuuta väsyvän puolesta. Auttaminen on rakkautta, vaikka siinä olisi velvollisuuden eetos. Se on myös vastavuoroista, sillä pienet, usein noteeraamatta jäävät toisen elämän helpottamiset ja niiden huomaaminen ruokkivat rakkautta.

Ei kuolemaa tarvitse alituiseen miettiä, voi vain luopuminen kerrallaan suostua siihen, että minunkin vuoroni lähteä tulee. Mitä elämäni jäljiltä jää ja kenelle, olisiko sovittavaa ja kenen kanssa, pitäisikö olla hoitotahto ja kuoleman jälkeiset toiveet selkeästi kerrottuna jollekin tai jossakin. On armoa, jos näitä voi miettiä rauhassa ja tehdä voitavansa. Se vapauttaa ja antaa rauhaa iltaruskon polulle.

Vanhuudessa elämänvaiheena ei sinänsä ole mitään vikaa, jollei olisi tyypillisiä pulmia ja breikkejä oman fyysisen toimintakyvyn kanssa. Niihinkin yleensä löytyy apuja, kun jaksaa hakea. Vaan sitten on tämä toinen juttu. Vuosi vuodelta huomaa yhden ja toisenkin ystävän yksinäistyvän puolison tai elämänkumppanin sairauden pienentämään elämänpiiriin tai jäävän surunsa vangiksi menetyksen myötä.

Nykyihmisen vanhuuden kiroukset, nämä A, C tai D, aiheuttaa monelle pelonväreitä, vallankin, jos edellinen sukupolvi on johonkin niistä menehtynyt. Yöllä kun valvoo ja miettii huolta vanhuuden hoivatilanteesta yhteiskunnassamme, ei uni armahda. Alkaa tihkua viestejä tuttavapiiristä, että diagnoosi jos toinenkin jo on ja sillä polulla mennään. 

Seuraava tummuusaste samaa surullista maisemaa tulee omalle kohdalle, kun pitkäaikainen ja läheinen ystävä ensin katoaa sairaalaan tai hoivakotiin ja pitkältä tuntuvan hiljaisuuden jälkeen tulee kuolinviesti, joku omainen ymmärtää soittaa. Jos ystävästä ei ole kuulunut mitään vuosiin eikä yhteyttä ole saanut etsienkään, käy monesti mielessä, mitä hänelle tapahtui, onko hän jossakin vielä. Kunnes eräänä päivänä lehdestä lävähtää karusti silmille kuolinilmoitus. Poissa. Se on kuin salamanisku sydämen läpi.

Monta on maassa mainiossa ihmeellistä asiaa, niin kuin nyt tämä UMK. Mummo tuosta on, että kyl mie tuon uuen ymmärrän ja kilpailunki, ihmisenpoikain ku pittää kaikesta kisa käyä saahakseen sannoo, jot kuka täälä on kunkku. Vaan tuossa kisassa tuo M, mikä se on. Musiikin kanssa sillä ei mittään tekemistä oo, kumpahan on riekkua ja räimettä. Mummo on ehdoton: URK-YÖK olis passeli kisan nimeksi.

No, uutta käärijää tietty haettiin, sitte taas yksi tyhjäpöksy hömelö löytyi, jonka elämä meni ihan sekasin voitosta, johon henkinen kapasiteetti ei ihan riittänyt. Mummo ei diggaa. Saa sen sanoa, kun se ei mittään mihinkään vaikuta, ei nääs olla kohderyhmää tämmöisille skaboille. Mummon Poikakaveri ei kato sinne päinkään eikä P.Mummo itekään kisaa kattonu, mut ku läväyttivät tuloksen ilman älyvaaravarotusta kaiken kansan uutisiin. Hohhoijakkaa.   

Vaalit muodostuivat jännittäviksi. Vielä vaalisunnuntain aamuna sanoin äänestyspaikalla vaalikeräyslippaan vartijalle tuntuvan  mukavalta äänestää, kun voi luottaa, että kumpi tahansa tulee valituksi, se on yhtä hyvä tulos. Molemmilla ehdokkailla oli vahvuutensa.

Uuden aikakauden alun tunne vahvistui, kun tulos kävi illalla selville. Parhaalta koko prosessissa on tuntunut tuo yhtenäisyyden korostus ja ehdokkaiden keskinäinen arvostus ja sivistynyt puheenparsi. Somejutut – kuka niitä seurasi – taisivat kyllä taas paljastaa sen karun tosiasian, että kansalaiset  (kansanedustajatkaan) eivät kaikki ole yhtä sivistyneitä.

Onnea hyvästä kampanjasta ja hyvistä näkemyksistä Pekka ja muut ehdokkaat. Onnea tehtävään Alexille, uuden aikakauden presidentille – ja Jumalan siunausta.

Vielä kerran Ylen vaalikeskustelussa nuo kaksi hyvää ehdokasta presidentiksi olivat television ajankohtaistoimituksen kattauksen ääressä. Kuuntelin tarkkaan mitä kysyttiin, mitä vastattiin – ja luin myös ehdokkaiden elekieltä ja ilmeitä sekä kuuntelin minkälaisen responssin tuo kaikki minussa herätti. Olin tietoinen kannatuskyselyjen noteerauksista ja kyllä olivat toimittajatkin. Minuun se vaikutti siten, että suosikkia tarkkailin intensiivisimmin, haastajan kohdalla hain tuntumaa siihen, mitä muutosta oli edellisiin vastaaviin tilanteisiin kaksitoista ja kuusi vuotta sitten, jolloin hän oli mukana.

Alexander Stubb on loistava verbaalikko, esiintymiskykyinen ja akateemisesti edustava, korostetun rauhallinen ja globaalisti verkostoitunut. Kilpakumppaniaan kymmenen vuotta nuorempana hän vaikuttaa energisemmältä, mutta myös nopeammin väsyvältä.

Pekka Haavisto on poliittisen kokemuksensa puolesta ylivertainen, vaikuttaa itsenäisesti ajattelevalta, on johdonmukainen perusteluissaan, ja esiintyy maltillisesti. Hänellä on laaja tuntuma kotimaan asioihin ja politiikkaan sekä omaa näkemystä ja omia näkökulmia.

Eri tahoilla mediassa sitten nostettiin taas esiin puolisokysymys. Kummankin puoliso sattuu nyt olemaan muualla kuin Suomessa syntynyt. Puolisoa ei tässä vaalissa valita, mutta ilmeisesti se on osalle yllättävänkin merkittävä seikka, että Haaviston puoliso on mies. Mitä sekin meistä suomalaisista kertoo.

En arvannut, että hyvinvointi voi raastaa ihmisen hermoja niin, että tekisi mieli pois elämästään, että pääsisi eroon kolossaalisesta HyvA-systeemistä. Minulla ei ole kokemusta koulukiusattuna olemisesta, mutta arvelen, että jotensakin tämänkaltaista avutonta raivoa se voi kohteessa herättää.

Liityttyäni sovelluksen käyttäjiin olin aluksi vain naiivin helpottunut, että pääsin eroon puhelimessa jonottamisesta ja vaihtoehtojen 1,2,3 jne arpomisesta. Koneella hoituivat kätevästi terveydentilan seurantaan tarvittavat satunnaisten lääkärikäyntien, omahoitajan tapaamisten ja laboratorioaikojen varaamiset sekä reseptien uusimiset.

Vaan kuinkas sitten kävikään. HUS-Apotin kanssa seesteiseen avoliittoon sopeutunut Maisa alkoi sekoilla, kun mukaan tunki kolmas pyörä, eli Hyvinvointialue. Jokainen voi kuvitella mitä siitä seuraa, kun kaksi eri systeemiä, joista Vakehyvan on vasta kehitysvaiheessaan, survotaan väkisin yhteen. Sopeuttaminen on haaste, josta eniten kärsii taas asiakas.

Olen joutunut jalkautumaan entisaikojen tyyliin terveyskeskuksen potilastoimistoon (jota ei vielä onneksi ole lopetettu) kyselemään asioitani, kun en saa selvää Maisasta. Viimeksi kun yritin koneelta saada aikaa omahoitajalle, vastauksena oli ’tiketti’ ajanvaraukseen ja ohje, että itse pitää varata aika. Kun löysin ajanvarauspaikan, siellä kerrottiin, että aikoja ei ole. En saanut selville, miksi ei ja mitä pitää tehdä. Kysyä aina voi, vastaus on luvattu 3-4 päivässä, mutta tässä tapauksessa se on liian myöhään. Harmittaa kuin pientä kipeää eläintä.

Joulutarinoita   eri kertojia   Helmi Kustannus 2003

Kirjasto oli ottanut varastostaan jouluajaksi esille tämän Helmi-kirjastoon kuuluvan teoksen. Jouluisesta kansikuvasta huolimatta kyse on parhailta pohjoismaisilta dekkaristeilta tilatuista tai kootuista teksteistä, joissa joulu on ajankohta tai tausta tapahtumille, joissa ei ole mitään jouluhenkistä. – Tavallaan virkistävän poikkeava joululaulumaailman vastakohta tähän vuodenaikaan luettuna.

*

Kristiina Harjula   Suru, jollaista en tiennyt olevan   Kirjapaja 2023

Kirjapaja, jonka julkaisuista usein löytyy elämänviisautta ja sielunruokaa, on tuonut kuluneena vuonna tarjolle uuden surukirjan, jonka sisällön on koonnut toimittaja Kristiina Harjula. Surupsykologiaa on päivitetty ja kirja antaa surun kokeneille mahdollisuuden jakaa kokemaansa.  – Kirjan ansio on, ettei siinä kukaan asetu tietämään, mitä suru on ja miten se kuuluu elää, vaan siinä näytetään, miten monin tavoin ihminen selviytyy surun nostamasta tunteiden vyörystä. Toimin kolmekymmentä vuotta tehtävässä, jossa kohtasin surevia sekä tilanteen akuutissa vaiheessa että surun matkalla saattajana ja vierellä kulkijana. Kokemani perusteella voinen sanoa, että tämä kirja antoi uusia ajatuksia ja näkökulmia omankin elämäntilanteen tulevaisuuden näkymien varalle.

*

Iikka Hackman   Kakspuusaari   WSOY 2023

”Kunnianhimoinen tutkielma nykymaailmasta ja tulevasta”, esittelee kustantaja -82 syntyneen Hackmanin toista romaania. Kakspuusaari on kertomus rakkauden rikkoutumisesta ja menetyksen seurauksista. Teemana on ihmisen katoaminen.  – Kirjoittajan ajatusvyyhdin selvittely on hidasta ja tahmeahkosti etenevää työtä lukijalle. Voi olla, että nykyaika on tämän kaltaisten suhteiden näyttämö ja tulevaisuus vielä nykyisyyttäkin omituisempi, mutta lukijalle tarpominen dystooppisissa umpimetsätunnelmissa ja utopioissa ei ole herkkua.

*

Antti Tuuri   Mies kuin pantteri   Otava 2022

Sukulaisensa Wahlroosin elämästä kirjailija Tuuri lienee saanut kimmokkeen kirjoittaa Dawnin syndroomasta yleisemminkin ja erityisesti tuntemansa Jukka Jalmarin näkökulmasta.  – Tuurin tapa kirjoittaa kehitysvammaisuuden historiaa ja kuvailla Dawn-ihmisten asemaa ja elämää yhteiskunnassa on hyvin sympaattinen ja vailla minkäänlaista paatosta. Sellaisena se myös herättää ajatuksia rotuhygieniasta 1900-ja 2000-luvulla Suomessa. Omassa työhistoriassani on myös kokemuksia yhteyksistä kehitysvammaisten perheisiin ja Dawn-ihmisiin, joten asiapuoli on tuttua. Soisi kirjan päätyvän kansan käsiin, sillä monenlaisia tietämättömyyteen ja ennakkoluuloihin perustuvia käsityksiä vammaisuuteen yhä liitetään.

*

Marjo Lanér   Näkyjä   Kirjokansi 2023

Outokumpulainen fil.maist. ja kirjailija on julkaissut novellikokoelmia ja pienoisromaaneja. Tämä romaani paljastaa kirjailijan erityisen elämänhistorian ja syvällisen luontosuhteen. Romaanin rakenne palvelee hienosti tarinan päähenkilön äärimmäisten kokemusten merkitystä.  – Uniikin oloinen elämäntarina on kirjoitettu tavalla, joka puhuttelee lukijaa, järkyttääkin. Tarinalla on niin vahva imu, että on suorastaan vaikea laskea kirjaa käsistään ja keskeyttää lukemista. Kirja on todellinen luonnonystävän aarre ja ihmisen selviytymiskyvyn riemulaulu!

* 

Sirpa Kähkönen   36 uurnaa, Väärässä olemisen historia   Siltala 2023 (Finlandia)

Menestynyt, Finlandialla palkittu kirjailija ryhtyy perkaamaan omaa vaikeaa äitisuhdettaan, joka on jälkensä jättänyt. Riitta-äidin kohtalon myötä haetaan aiempien sukupolvien äidit ja isät mukaan tilintekoon. Suvun taustalla vaikuttaa työväenluokan miesten aatteellinen taistelu sekä ajan kasvatukselliset taustat vahvoista naisista sukupolvesta toiseen toistuvine ankaran lapsuuden jättämine jälkineen.  – Kirjailija on ankaran lapsuuden antamin eväin kasvanut ja kypsynyt ihmisenä. Äitien sukupolvelta toiselle periytyneet kasvatusmetodit murteen sävyin rikastuneina löytävät samastumispintaa monen vanhemman lukijan mielessä. Järkyttävä ankaruus, nitistävät, kolhivat ja lasta halventavat lauseet syöpyvät mieleen lähtemättömästi. Tilinteolla on ymmärrystä löytävä ja rakkaudellinen eetos. Teos on todellisen lahjakkuuden timantiksi hioutuneen taidon triumfi.

*

Heikki Hietala   Viisto valo   novellivalikoima, suom. Jaakko Kankaanpää Sitruuna 2017

– Kirjailijaksi tituleerattu IT-alan opettaja on viehättynyt kirjoittamaan rajatiedon tyylisiä pikku juttuja, joita on sinänsä ihan hauska lukea, vaikka aihepiiri ei niin kiinnostaisikaan.

*

Marjo Niemi   Kaikkien menetysten äiti   Teos 2017 (2.p.)

 – Teos osoittautui ajatusvirtatekniikalla kirjoitetuksi. Kyseinen tyyli vaatii todella kiinnostavat lähtökohdat ja taitavan kirjoittajan, joka osaa rytmityksen. Kahlailin alkuosan, kurkistin keskivaiheille ja loppuun. Se riitti minulle tästä teoksesta.

*

Hannu Mäkelä   Tie vie   Otava 1990;  Pieni paikka Kerbihan   Otava 1991

Hannu Mäkelä on toiminut päätoimisena kirjailijana – sekä runoja että proosaa – reilut 50 vuotta eikä lukeville ihmisille esittelyä tarvinne. Löysin kirjaston vapaahyllystä kaksi itselleni ennen lukematonta proosateosta 1990-luvulta, joista ensimmäinen sisältää pieniä kertomuksia ja toinen on romaani.  – Mäkelän verkkainen, sisäistynyt tyyli miellytti minua. Pienet novellinpoikaset olivat sujuvaa, helposti sulavaa tekstiä, jota oli mukava lukea arkipäivän töiden välisillä lepohetkillä. Romaani taas oli kiehtovasta aiheesta hienosti rakennettu, mukaansa tempaava kertomus elämänmuutoksesta, josta kehkeytyi kaunis ja koskettava tarina miehestä ja hänen sisäisestä maailmastaan. En ole näin tiheätunnelmaista elämäntarinan finaalia aikoihin lukenut.

*

Agneta Rahikainen  Edith Södergran  Elämä  S & S 2023

Edith Södergran on maamme kirjallisuushistoriassa aikansa merkkihenkilö. Hänet on myös mainittu monen muun runoilijan ja kirjailijan työhön vaikuttaneena persoonana. 100 vuotta on kulunut hänen kuolemastaan (1893-1923) ja yhä hänestä tehdään tutkimusta ja hänen runojaan luetaan. Kirjallisuustieteen tohtori Rahikainen on omistautunut Södergranista rakentuneen myytin tutkimiseen.  – Olen lukenut nuoruudessani Södergranin runoja syvemmin ymmärtämättä. Hänen nimensä on tullut vastaan myös aikalaiskirjailijoiden teksteissä ja muistelmissa. Vasta Rahikaisen opuksen luettuani minulle on valjennut millaisesta henkilöstä on ollut kyse. On hienoa lukea naisesta, joka on elänyt niin erityisen elämän ja ollut paljon edellä aikaansa monin tavoin. Myös runoilijan omat tekstit aukeavat henkilötaustaa vasten uudenlaisina.      

*

Elina Hirvonen  Katri Helena Laulaja   Johnny Kniga 2023

Elina Hirvonen on kauniisti toimittanut Katri Helenan omaäänisen tarinan niin kuin Katri itse juttelisi suoraan lukijalle. Siinä on jotain samaa miten suomalaisten rakastama laulaja on laulunsakin laulanut: ihmiseltä ihmiselle, sydämestä sydämeen. Pitkä, uniikki taiteilijaura, ainutlaatuisia, vaikeitakin vaiheita sisältänyt elämä jatkuu, mutta luopumisen aika on käsillä. Siksi erityisen koskettava on kysymys, joka nousee hänelle polttavaksi teemaksi: kuka minä olen, kuka on Katri Helena?

Television ajankohtaisohjelmien terävin kärki on maanantain vakio-ohjelma MOT. Ohjelmalle on löytynyt osuva nimi – kuten tiedetään – matematiikan termistä ’mikä oli todistettava’. Sekä nimi että ohjelma ovat skarpisti ajassa nostaessaan esiin tärkeitä ja tosia asioita perusteluineen.

Ikävä tosiasia on, että ohjelmasta on muodostunut jokaviikkoinen marmatus suomalaisen yhteiskunnan ja elämänmenon epäkohdista. Kuten jokainen voi tahollaan todistaa, huonosti hoidettuja ja hoitamattomia asioita on riittämiin. Asia kerrallaan otetaan puheeksi, jos sille jotain tehtäisiin.

Mikä tässä maassa olisi todistettavasti erinomaisen hyvin? Kävisikö vaikkapa toimiva demokratia vapaine vaaleineen (yhdeksän presidenttiehdokasta yhden diktaattorin sijaan)? Vapaa ja moniääninen media yhden tarkoitushakuisen ja totuudesta piittaamattoman äänitorven toitotuksen asemesta?