Anthony Doerr     Kaikki se valo jota emme näe    suom. Hanna Tarkka  WSOY 2015

”Suuri lukuromaani” kahden erityisen lapsen kohtalosta toisen maailmansodan pyörteissä. Pulitzer-palkittu pokkari löytyi lentokentän kirjakaupasta mukaan Irlannin lennoille ja iltakirjaksi. Se olikin tarkoitukseensa mitä mainioin, luvut olivat lyhyitä ja kirja sivumäärästään huolimatta (543) kevyt pidellä. Kustantajan mainosteksti puhuu sodasta ja rakkaudesta, mutta kirja ei ole tyyppiä ’imelä rakkaustarina’, vaan kertomus sokean ranskalaistytön Marie-Lauren selviytymisestä sodan jaloissa ja lastenkodista sotilastehtäviin koulutettavaksi joutuneesta erityislahjakkaasta saksalaispojasta Werneristä, joiden kohtalot kiertyvät yhteen yhdeksi päiväksi sodan loppuvaiheessa.   – Mitä mainioin tarina, joka kiehtoo erilaisuudellaan ja tulee tunnetasolla lukijan iholle. Suosittelen!

*

Claude Simon    Tuuli     suom. Jukka Mannerkorpi   Otava 2007 (alkup.1957)

”Maailmaa uhkaa lakkaamatta kaksi vaaraa: järjestys ja epäjärjestys”. — Simon on ottanut romaaninsa motoksi Paul Valéryn ajatuksen. Romaanissa ei ole juonta, siinä ei tapahdu oikein mitään, mutta tapahtumattomuuden alla paljonkin. Brittiyliopistoissa opiskelleen, Nobel-palkitun (1985) ranskalaisen Simonin pyrkimys oli uudistaa romaanin muotoa. Hän kirjoittaa loputtoman pitkiä lausejonoja, joissa ajatus etenee assosiatiiviseen tapaan polveillen pilkulta pilkulle. Kuin ennakointina tulevasta kohta alun napakoiden lauseiden jälkeen alkaa lausejono, joka päättyy pisteeseen kolme ja puoli sivua myöhemmin. Keskustelujen repliikit ovat hapuilevia, katkeilevat kesken lauseen, kesken sanankin. Tyyliä on aluksi vaikea lukea, kunnes lukija antautuu ajelehtimaan assosiaatiovirtaan ja voi tavoittaa jotakin päähenkilön irrationaalisesta maailmasta, jossa ei tunnu olevan järjestystä, pyrkimyksiä eikä tavoitteita.  – Ei tämä mikään helppo herkkupala lukijalle ole, kiehtova kyllä omalaatuisuudessaan.

*

Maeve Binchy    Tulikärpästen kesä   suom. Irmeli Ruuska     WSOY (2016 Bon-pokkarit; alkup. 1987)

Romaani alkaa Fern-joen rannoille rakentuneen irlatilaisen Mountfernin kylän pubista, jonka omistajaperhe on kehkeytyvien värikkäiden tapahtumien keskiössä. Tarinasta ei puutu nuorta rakkautta, kyläläisten keskinäisiä kaunoja, dramaattisia käänteitä, eivätkä henkilöt ole yksioikoisen hyviä tai pahoja.    – Binchyn viehkeää ja helppolukuista tarinankerrontaa oli mukava lukea matkan jälkeen. Saattoi palata muistikuviin, luoda uusia. Tässä romaanissa tulee mainiosti esiin myös irlantilainen huumori, tapa suhtautua asioihin.

(Koska Binchyn kirjassa on liki tuhat sivua, elokuun kirjasaldo jää aika kohtuulliseksi.)  

***

Väinö Linna, Tuntematon sotilas, WSOY 2010 juhlapainos

Niin kuin hyvin tiedetään, on Jumala kaikkivaltias, kaikkitietävä ja kaukaa viisas. (Alkulauseet)

Aika velikultia. (Loppulause)

Tartuin kirjaan heinäkuussa. Mielessäni oli jo kauan ollut lukea Tuntematon sotilas uudelleen, aikuisena. Impulssi tuli nyt uutisesta, että Tuntemattomasta tehdään jälleen uusi elokuva Suomessa. Huomasin kirjaa lukiessani, että Linnan henkilökaarti sai Edwin Laineen ensimmäisen Tuntematon sotilas -elokuvan näyttelijöiden kasvot. Ei ihme, niin monesti juuri se on esitetty itsenäisyyspäivän aikaan televisiossa, että me sodanjälkeiset sukupolvet, jonka isät siellä taistelivat, osaamme sen ulkoa. Lukeminen nosti elokuvan takaa esiin romaanin kirjallisine ansioineen. Itsenäisyyden 60 v-juhlapainokseen liitetyistä kirjailijan esseistä ilmenee, että Linna kirjoitti romaanin kolmeen kertaan. Hän ei pyrkinyt jatkosodan autenttiseen kuvaukseen, vaan suomalaisen sotilaan kuvaukseen sodassa. Juuri tässä mielestäni on Linnan Tuntemattoman sotilaan vahvuus.

–  Koskela Suomesta. Syö rautaa ja paskantaa kettinkiä.  – Mies menee ja mies tulee ja mies vastaa itse kulkemisistansa. Minä en anna lupaa, mutta jos omalla vastuullasi punttaat niin se ei kuulu minuun. Asialliset hommat suoritetaan, muuten ollaan kuin Ellun kanat. Sen kun muistat niin saat mennä.  (Koskela Rahikaiselle)

• Kuule vänskä. Mis sie tarvitset oikei hyvvää miestä? Täs siulon sellane. (Rokka Koskelalle)
• Ei niitä hanki pitele. No, hei sitten. Nahkurin orsilla tavataan. (Lahtinen Koskelalle)

Linna loi sotilaansa niin todellisiksi, että he elävät rintamalla, taistelevat ja kuolevat romaanin lehdillä unohtumattoman elämän ja kuoleman taisteluineen. He tekivät sankaritekoja vailla pateettisen sankaruuden häivää. He tekivät kohtalokkaita virheitä, pelkäsivät niin perkeleesti, joutuivat paniikkiin ja pakenivat. Jotkut heistä tapattivat itsensä turhaan. Mielestäni Linna paljastaa hienosti sodan armottomat kasvot; miten se kuorii naamiot, miten kalvaa esiin miehestä hänelle itselleen tuntemattoman puolen, miten joukkuehenki toimii poikkeustilanteessa ja myös sen, miten sota muuttaa, raaistaa ja raastaa miestä. Naiset ovat eläneet omat sodanaikaiset sankaritarinansa, joihin tämä romaani ei puutu. Tuntematon on romaani suomalaisesta miehestä sodassa. 

Tämä kirja tulisi jokaisen suomalaisen – erityisesti alokkaan, siviilipalvelusmiehen – ja äidin – lukea.

• Ja lopuksi yleensä ja erikseen: varjele noita Suomen herroja, etteivät ne toista kertaa löisi päätänsä Karjalan mäntyyn. Aamen.    (Honkajoki Lammiolle)

Suuri runokirja   toim. Hannu Sarrala              Karisto Oy 2007 (uud. laitos)

Tätä opusta oli hauska lukea nimenomaan touko-kesäkuun vaihteessa. Siellä tulivat vastaan jälleen kerran kaikki ”suomalaisen lyriikan rakastetuimmat säkeet”, vanhaa loppusoinnullista runoa on lähes neljä ja puoli sataa sivua. Harvoin luettuna se oli kuin kylpy varhaisen runovirran viileässä vedessä. Useimmat runoista olivat tuttuja lauluina lukijaa hyräilyttäen.

*

Hiljaiset vuoret, kirkas kuu    Klassista kiinalaista luontorunoutta, toim. Tero Tähtinen    Savukeidas 2016

Lintuparvi katoaa horisonttiin,

yksinäinen pilvi lipuu taivaankannen poikki.

Minä ja Jingting-vuori katselemme kyllästymättä toisiamme,

kunnes vain vuori on jäljellä.

–  Sielun mannaa runon ystävälle. Niin vähin sanoin sanottu niin paljon niin keveästi.

*

Esa Mäkijärvi   Mana    -runoja                                          Arktinen Banaani 2015

Mäkijärvi on nuori kirjailija, joka on julkaissut useita runokokoelmia, tietokirjan ja romaanin. Mana, viimeisin runoteos, on tyyliltään sopusointuinen yhdistelmä vanhaa ja uutta runokieltä. Usein nuorten tekijöiden teoksissa rasittaa lukijaa vimmainen tyylikokeilu, kun haetaan ’omaa ääntä’. Mäkijärven runot ovat tyylinsä löytäneet. Niissä puhuttelevat vahvat luontokuvat ja kokemukset.   – Mäkijärven runot lepäävät itsessään tavalla, joka antaa lukijan rauhoittua olemaan niiden äärellä pitkiä hiljaisia hetkiä.

– – –     Mitä syvemmälle metsään menee / sitä sammaleisempia ovat kivet, / tuuheampia puut. / Myrsky on pahimmillaan / kivien ja puiden kävellessä laaksossa. / Varjoista löytyy loputtomia variaatioita, / varjoista luonnossa ja ihmisten kasvoilla. / Valo ei muutu. / Jumalat ovat läsnä / kuluneissa patsaissa. / Ne olisivat virheettömiä / mutta ne tehnyt käsi tärisi.

*

Ulla-Lena Lundberg                  Suureen maailmaan                suom. Leena Vallisaari              Gummerus 2015 2.p. (1991)

”Taidokas ja lumoava tarina maailmasta jota ei enää ole”, suosittelee kustantaja. Siksiköhän tämän valitsin, mutta myös siksi, kun tiedän kirjailijan taidokkaaksi luettuani Marsipaanisotilaan ja Jään. Tässä romaanissa kirjailija viipyy ahvenanmaalaisessa miljöössä siihen aikaan, kun miehet lähtivät merille ja Amerikkaan. Merenkulun, ja toisaalta suvun miesten kohtaloiden kuvaus osoittaa jälleen Lundbergin vahvuuden kertojana.    – Sisämaassa syntynyttä ja kasvanutta tuo merellinen elämä ja maisema jaksaa aina vain kiehtoa. Kertojana Lundberg on myös niin laadukas ja luotettava, että mieluusti luen muutkin romaanit, kunhan kirjastossa kohdalle osuvat.

*

Sakari Kirjavainen                     Viereenkatsoja                             Johnny Kniga 2009

Toisinaan otan luettavaksi tämän omalaatuisen kustantamon omalaatuisia kirjoja – ehkäpä jonkinlaista omalaatuisuuteen siedätystä hankkiakseni. Kustantaja itse sanoo tästä esikoisromaanista, että se kietoo lukijan muistojen verkkoon, jonka totuudet ainoastaan sairaalassa makaava päähenkilö voi tietää. Romaanin päätarkoitus pitäisi mielestäni olla houkutella lukija totuudenetsintään ja löytämään tarinaan kätkeytyneitä aarteita.                          – Jokin tässä tarinassa töksähtelee. Onko se päähenkilön persoona, joka korostaa pitkin matkaa hulluuteen ja harhamaailmoihin luisuvia mielteitään ja muistojaan. Tavallaan romaanin rakenne on ihan ok, mutta mitä ovat ne aarteet, onko niitä.  

*

Henning Mankell      Ajan rannalla    suom. Laura Jänisniemi            Otava 2008

”Me kaikki kuulumme suureen tarinaan, jolla ei ole alkua eikä loppua. Jokainen elämä on seikkailu, jossa virtaa monta jokea ja kaukaisen taivaanrannan usvassa kohoaa aina vuoria. Jokainen ihminen on osa tuota loputonta tarinaa, ihmisen suurta kertomusta itsestään. Osa meistä ei saa kertoa tarinaa loppuun asti. Ehkä siksi tässä elämässä siksi on niin paljon tuskaa. Mutta vielä enemmän iloa. Sillä tuska hakeutuu aina pois itsensä luota, mutta ilo tarrautuu kiinni. Ehkä henget siksi jatkavat kertomista. Niiden äänet kuiskivat yössä ja sanat leijuvat haurain siivin yläpuolellamme. Kertomus ei lopu koskaan. Kertomus, joka yhä uudelleen heittää ihmisen kuin hylkytavaran ajan loputtomalle rannalle.”             

– Lue Mankellin suurenmoinen kirja, se vie sinut Afrikkaan, jossa ihminen vielä on osa suurta kertomusta.

*

Sakari Issakainen     Mitä pilvet puhuvat    Gummerus 2009

Heinäveteläinen palkittu kirjailija on ollut minulle aiemmin tuntematon, nimen vain tiesin. Tekstiä lukiessa tulee mieleen Mikko Rimminen, Kari Hotakainenkin, kirjoitustyylissä on samaa huumorilajia. Hotakaisen salaviisaus puuttuu, mutta kielellinen improvisaatio kyllä toimii. Tarina kertoo keksijämies Otto Hyypän tarinan mieheksi varttuvan naapurinpojan silmin nähtynä. En oikein välitä vainoharhaisuudesta väännetystä huumorista. Saattaa muutenkin olla, että tutustuminen Issakaisen kirjailijanlaatuun jää tähän.   – Lukekaa ihmeessä, moni varmasti tykkää.

*

Peter Høeg      Susanin vaikutus   suom. Katriina Huttunen Tammi 2015 (2014)

–  Erinomaisesti kesti toisenkin lukemisen. Nyt ajattelin, että P.H. on kirjoittajatyyppi, joka tempaa lukijan tarinan mukaan paisuttelemalla päähenkilönsä yli-ihmisiksi ja tapahtumat sellaiseen vauhtiin, jossa takaa-ajajat läähättävät koko ajan pakenijoiden kannoilla ja elämää suuremmat arvoitukset ratkeavat pala kerrallaan. Taitoa tämä vaatii, ja Høegillä sitä on.

*

Jo Nesbø           Verta lumella osa 1 ja osa 2   suom. Outi Menna                    Johnny Kniga 2015

Norjalainen Jo Nesbø on kovinkin suosittu dekkaristi. Tämä tarina on kaksiosainen. Ensimmäinen osa kertoo miehestä, jonka tehtäväksi valikoituu ihmisten eliminointi. Olav on tappajaksi monin tavoin erikoinen mies. Hän ei pysty vahingoittamaan naisia, mikä tekee hänestä haavoittuvan rikollispomon ’asiainhoitajana’. Toinen osa kertoo uudesta ’asiainhoitajasta’, joka joutuu pakenemaan toimeksiantajaansa niin kauas kuin tietä riittää. Hän tietää, että ennemmin tai myöhemmin hänet löydetään ja se on hänen tarinansa loppu. Sitä ennen kuitenkin tapahtuu jotain odottamatonta. Kirjailija pystyy kyllä luomaan jännitystä ja henkilökuvauskin pyrkii pintaa syvemmälle. Peter Høegiin verrattuna Nesbø jää köykäisemmäksi tekijäksi.  – Luin edellisen Nesbøn 2013 (Aave) eikä vaikutelmani hänestä kirjailijana näistä kahdesta uudemmasta juurikaan kohene.   

*

Nicholas Sparks      Valinta        suom. Anja Meripirtti               WSOY 2009 (2007)

Amerikkalaiselta kirjailijalta on suomennettu kolmetoista romaania ja kotimaassaan julkaistuja on vielä enemmän. Se kertonee, että romaanit ovat pidettyjä, mikä ei liene ihme, kun tyylilajiksi on määritelty romanttinen kirjallisuus. Valinta on kahden aikuisen tarina, joka alkaa klassisesti vastaan hangoittelevan naisen ja ihastumaan taipuvaisen miehen tutustumisesta ja rakastumisesta. Romaani on jaettu kahteen osaan kansiensa sisällä. Toinen osa kuvaa perheen kohtalokkaan käänteen miehen näkökulmasta. Monet Sparksin romaanit ovat päätyneet elokuviksi, mikä osaltaan kuvaa kertojanlaatua, jossa tavanomainen vuoropuhelu ja tilanteiden kuvailu on keskeistä.       – Viihtyisä lukuvälipala, eikä tarina ihan tyhjäkään.

*

Marja Leena Virtanen   Verho     Karisto 2016                         

Virtanen on semmoinen hitaasti kirjoittaja, julkaissut tätä ennen kaksi romaania, jotka molemmat olen lukenut ja tykännyt. Verho kertoo pojasta, jonka elämäntarina alkaa hahmottua vähän kerrallaan, juuri niin kuin Virtanen yleensä kirjoittaa. Olavi-poika asuu isovanhempiensa perheessä, jossa hänen kasvukumppaninsa on Kristiina, joka on vain muutaman vuoden vanhempi, mutta siis oikeastaan Olan täti. Isoisä osoittautuu ankaraksi ja vaativaksi kasvattajaksi, isoäiti rakastaa poikaa omalla turvallisella tavallaan. Kun Olalle selviää hänen vanhempiensa kuoleman koko kuva, hän kohtaa isoisän tasavertaisemmin ja alkaa etsiä omaa tietään.    –     Rauhallista kerrontaa ja huolella laadittu tarina, jota on miellyttävä lukea.

*

Karl Ove Knausgård         Taisteluni, Neljäs kirja             suom. Katriina Huttunen        LIKE 2014 (2010)

Olen lukenut Knausgårdit satunnaisessa järjestyksessä ja huomannut, ettei sillä ole mitään väliä, koska kirjailija on kirjoittanut elämästään vaihe vaiheelta, eivätkä vaiheet noudata kronologista järjestystä. ”Taisteluni 4 tuntuu nuorelta ja villiltä, mutta niinhän sen pitääkin. Kirja on yhtä suurieleinen ja energinen kuin unelmoiva päähenkilönsäkin” (Sydsvenskan). Neljäs kirja on pääosin tilitystä 18-19-vuotiaana vietetystä ajasta Pohjois-Norjassa luokanopettajana paikallisessa koulussa. Puolivälissä kirjailija palaa selvittelemään isänsä ja äitinsä avioeron vaikutuksia elämäänsä sekä isän elämään. Keskelle sijaisopettajana elettyä vuotta pompahtaa paluu edeltävien vuosien tapahtumiin kotona. Ratkaisu ei tunnu kovin luontevalta, vaikka antaakin perspektiiviä opettajavuoden tapahtumiin.             – Edelleen kirjailijan teksti on eläväistä ja niin riipivän todentuntuista, että lukija sekä vaivautuu että ihastuu. Paikoin hengästyttävää ja hämmentävää yksityiskohtien runsautta sekä maiseman ja elämäntavan havainnoissa että nuoren miehen unelman tiivistymisen kuvauksessa.

***

William Faulkner   Kylä   suom. Kai Kaila       Tammi 1981 (1940)

Faulkner on mestari kuvaamaan tarinansa syntyaikoja ja tapahtumaympäristöä. On kylä jossain ison mantereen jumalanhylkäämässä eteläisessä kolkassa. Kylän uneliaaseen arkeen syntyy pieni poikkeama paikalle ilmaantuvan rupusakin myötä. Nämä etsiskelevät paikkaa johon asettua asumaan. Asettuvatkin ja mullistavat aikojen saatossa koko kylän elämän. Voiko tarinaa enää kutkuttavammin kertoa kuin Faulkner sen tekee! – Parasta tekstiä pitkiin aikoihin, suomennoskin klassikkokirjailijan arvoinen.

*

Helena Sinervo   Armonranta   WSOY 2016

Omia kokemuksia ja historioita käyttävää fiktiota on kirjailijan mukaan tämä Sinervon kolmas romaani. Isän ja äidin tarina, isän sanelemat äänikirjeet tyttärelle, tyttären lapsuusmuistot ja parisuhteen jännitteet rakennusaineina Sinervo luo tiivistä ja todentuntuista tarinaa elämästään kirjailijan taidolla.  – Omaelämäkerran kirjoittaminen fiktiivisin vapauksin ei ole niin helppoa kuin voisi kuvitella. Kertojaksi on tässä asetettu parisuhteen toinen osapuoli. Sinervo säilyttää kirjailijan otteen ja onnistuu luomaan ehjän tarinan.  

*

Karl Ove Knausgård   Taisteluni, Toinen kirja;   Taisteluni, Kolmas kirja     suom. Katriina Huttunen   LIKE 2012, 2013

Norjalaisen kirjailijakomeetan omakohtaisia taisteluita vaiheittain laveasti kuvaavan sarjan toinen ja kolmas osa. Toinen kirja alkaa nykytilanteesta, jossa kirjailija asuu jo Ruotsissa, on saanut Lindan kanssa kolme lasta ja palaa lopussa nykytilanteeseen. Väliosa kertoo Norjasta ja avioliitosta lähdön ja Ruotsiin tulon, Lindan tapaamisen, rakastumisen ja suhteen kehityskuviot. Kolmas kirja palaa kirjailijan lapsuuteen Norjassa. Yksityiskohtaiseen tapaansa Knausgård kuvailee (Kolmas kirja) lapsuusperhettään, leikki- ja koulutovereitaan, kasvuaan teini-ikäiseksi ja elämää norjalaiskylässä. Toinen kirja käsittelee ihmissuhteita, sukua ja ystäviä, joista tärkeimmäksi Ruotsissa nousee Geir. Toisen kirjan mielenkiintoisinta antia ovat pitkät ja perusteelliset keskustelut Geirin kanssa, Ruotsin ja Norjan elämäntavan vertailevat erittelyt aikuisnäkökulmasta sekä omat pohdinnat vahvan vapauden kaipuun ja perhevastuun ristiriidassa.   – Lukemisjärjestyksellä ei ole väliä, sillä osat ovat itsenäisiä eikä elämäntarina etene aikajärjestyksessä vaan vaiheittain. Luin ensiksi Viidennen kirjan, jossa kirjailija kuvaa opiskeluaikaansa, nuoruuttaan ja kirjailijataipaleensa alkuvaiheita Bergenissä. Kirjailija on niin eksentrinen persoonallisuus, että hän tarjoaa itsensä säästämättä noloimpia ja inhorelistisia yksityiskohtia myöten. Sarja on suhdepohdintoihin taipuvaiselle lukijalle tosi antoisaa luettavaa. Kirjailijan kieli on verrattoman elävää, paikoin suorastaan säihkyvää. Kirjat pitävät imussaan niin vahvasti, ettei lukija haluaisi laskea käsistään!

*

Jari Järvelä   Parempi maailma   Tammi 2012

– Luin kolmisenkymmentä sivua. Sitten selailin vielä hetken. Totesin: tämän kirjailijan paperille vuodatettu pään sisältö on sen laatuista, etten oikeastaan halua koskea siihen viiden metrin kepilläkään. Ja Tammi julkaisee!

*

Haruki Murakami   1 Q 8 4   suom. Aleksi Milonoff   Tammi 2013 (2010)

1Q84 on jo kolmas Murakami, jonka poimin kirjastosta. Mielihyvin tartuin tähänkin opukseen, joka kertoo fantasiatarinaa kätkeytyneistä, kadonneista, etsityistä ja etsijöistä. Tarina on kertomus maailmoista, joilla on erilaiset kuut ja erilaiset säännöt. Nainen ja mies löytävät toisensa kauan etsittyään ja kaivattuaan. Epätavallinen fantasiatarina on Murakamille tyypillisesti koottu ja päättyy kauniisti.   – En ymmärrä mikä tämän japanilaisen kirjoissa minua kiehtoo, mutta pidin tästäkin.

***

Orhan Pamuk      Viattomuuden museo    suom. Tuula Kojo   Tammi 2010 (2008)

Turkkilainen Pamuk (63) on ”sukupolvensa suuria kirjailijoita”, Nobelilla aateloitukin 2006. Miehen palkintoluettelo on muutenkin mittava, yhtä pitkä kuin teosluettelokin. Viattomuuden museo on 700-sivuinen opus, jonka lukeminen tuottaa ’tiiliskiviä’ inhoavalle lukijalle pitkällistä ekstraharmitusta. Kirjan nimi viittaa päähenkilömiehen pakkomielteiselle rakkaudelleen perustamaan museoon, johon on kerätty rakastetulle kuuluneita tavaroita ja suhteeseen liittyviä muistoja. Tarinan juoni polveilee laiskasti päähenkilön tuttavapiirissä, varsinaisia tapahtumia on vähän, mutta laveaan kerrontaan on upotettu ajankuvaa sekä kulttuurista kuvausta turkkilaisen yläluokan hillunnasta. Noin sata sivua ennen loppua kirjailija saa viimein kehittyä kasaan jonkinlaisen ratkaisun ja koottua tarinan ihan kauniisti.   – Huhhuh. Väsyin aivan totaalisesti loputtomaan tunteiden vatvomiseen paljon ennen puoliväliä. Itse idea muistojen sitoutumisesta tavaroihin oli hyvä, mutta tarina juuttui kiertämään rataa. Päähenkilön pakkomielteisyys olisi kyllä saatu kuvattua vähemmälläkin jyystämisellä.

*

Stefan Moster   Suurlähettilään vaimo  suom. JP-Pajunen                    Siltala 2016 (2013)

Saksan suurlähetystö Suomessa on mielenkiintoinen lähtökohta ja tapahtumien näyttämö. Romaanin kertojaääni on kalpeaksi sivuhenkilöksi jäävä saksalaisen kirjaston hoitaja, jolla on ohimenevä yhtymäkohta suurlähettilään vaimoon nuoruudessaan. Elämä diplomaattikunnan kuplassa kuvataan Odan silmin nähtynä.  Suurlähettilään vaimon ja yksinäisen suomalaiskalastajan kohtaaminen muodostuu eräänlaiseksi nykyajan versioksi kalastajan omasta elämänkohtalosta saksalaissotilaan ja pohjoissuomalaisen tytön poikana, jolle isä jäi mysteeriksi. Tarinan keskiössä on myös diplomaattiparin vammainen poika, jota Oda käy kotimaassa tapaamassa joka kuukausi, mutta jolle isä jää tuntemattomaksi.   – Pidin erikoisesta tarinasta, jonka toisistaan vieraantuneet ja toisiaan ikävöivät henkilöt luovat omituisen tiivistunnelmaisen mikrokosmoksen.

*

Juha Seppälä    Mr Smith          WSOY 2012

Päätin tutustua Seppälään kuultuani Jussi Valtosen suosittelevan hänen kirjojaan Valitut sanat -kirjallisuusohjelmassa. Olisi ehkä kannattanut aloittaa novellikokoelmista, niitä on tosi runsaasti. Romaaniksi Mr Smith ei kyllä hevin taivu, vaikka sellaiseksi onkin luokiteltu. Henkilöt eivät oikeastaan tunnu elävän samassa tarinassa, jota itse asiassa ei olekaan. Romaanin rakenne on kaleidoskooppimainen, mutta siinä välähtelee upeasti Seppälän ilmiömäinen sanataituruus.                             – Niin kaunista kieltä, niin sävyjä ja näkymiä tulvivaa en äsken olekaan löytänyt! Jospa en olisi koko ajan turhaan odottanut, milloin sirpaleista alkaa muodostua jokin tarina, olisin nauttinut vain kielestä…

*

Saul Bellow   Ainoa oikea  suom. Kristiina Rikman  Tammi 1997

Niiden kirjailijoiden joukossa, jotka ovat korjanneet kaikki kansainvälisesti arvostetut palkinnot, on lopultakin harvoja, joita mielellään luen. Saul Bellow on yksi heistä. ”The Actual” ilmestyi 1997 Yhdysvalloissa ja suomeksi seuraavana vuonna. Ainoa oikea on mestarilliseen tapaan pienesti kerrottu tarina rakkaudesta, joka ei ole tarvinnut omistamista, jolle lähellä olo on riittänyt.

*

Jari Järvelä      Tyttö ja rotta  Tammi 2015

Järvelä on minulle uusi tuttavuus. Esikoisteos Tyttö ja pommi on palkittu ja kriitikoiden ylistämä, nyt jo usealle kielelle käännetty, ja elokuvakin aiheesta on tekeillä. Järvelä kirjoittaa huikealla intensiteetillä ja rouhealla energialla dekkaritrilogiaa, jonka toinen osa Tyttö ja rotta on. Jännitysromaani tapahtuu Berliinissä ja Kotkassa, kansainvälisessä anarkistisessa graffititaitajien yhteisössä, johon anarkistinimeltään Metrona tunnettu tyttö kuuluu. Järvelä osaa kehitellä jännityksen huippuunsa ja laukaista niin, että päähenkilö lopulta selviää mahdottomistakin tilanteista.  – Ei ehkä alituista mielilukemistani, mutta tehokasta arjen ympyröiden hämmentäjänä – ei vähiten itselle oudon maailman kiinnostavana kuvauksena, ja siksikin, että mieskirjailijoiden dekkareista poiketen päähenkilö on tyttö.

*

Markku Pääskynen     Sielut     Tammi 2015

Pääskysen kahdeksas romaani oli Finlandia-palkintoehdokkaana viime vuonna. Tarina lähtee tapahtumasta, kun Maija-niminen tyttö lähtee aamulla kouluun, mutta ei tulekaan perille. Maijan katoamisen aiheuttamat tunnot vanhemmissa ja isovanhemmissa, naapurustossa ja koulutovereissa saavat runsaasti tilaa. Tarinan toinen pääjuoni on ystävyksien Taito ja Ilari samainen päivä sattumuksineen. Lopussa poikien ja kadonneen tytön tiet osuvat yksiin ja katoamisen arvoitus ratkeaa.   – Kertojana Pääskynen on tarkkanäköinen ja isän ja äidin pelkoja ja hätäännystä elävästi kuvaileva. Myös poikien keskeinen ystävyys ja kommunikaatio on hienosti kuvattu.

***

Runot

Kristiina Wallin  Valon paino  Tammi 2016

Viides runokokoelma räjäyttää esteet. Niin kuin suru tekee. Valon paino on runoja surusta, isästä, joka on poissa ’pikkulikkarimppakintun’ elämästä kokonaan, lapsuusmuistoja, aikuisen ikävää. Tyyli, jossa Wallin käyttää samassa runossa eri kirjasimia, harvennuksia ym. häiritsee hieman ajatusta, pilkkoo tekstiä, vaikka onkin kirjoittajan kannalta merkityksellistä.  – Runoilijan teksti on raikasta ja paljon puhuvaa, antoisaa varsinkin lukijalle, joka on oman isänsä menettänyt. Viimeinen osa, Kuvakirja, on erityisen väkevätunnelmainen. – Tämän haluaisin runokirjastoonikin.

*

Yön tulva  Klassista tamilinkielistä runoutta  suom. Eero Hämeenniemi  Basam Books 2015

Orientin maailman vanhat runot avaavat kiinnostavalla tavalla ikkunan ihmisen rakkauselämän sävyihin, jotka ovat olleet ja ovat ikuisia. Tätä kautta voi saada kosketuksen omaamme hyvin paljon vanhempaan kulttuuriin. Säveltäjä Eero Hämeenniemi esittelee suomentamisen vaikeuksia ja runojen tematiikkaa sekä esipuheessa että jälkisanoissa.  — Lukijalle kulttuurinen löytöretki.

** 

Romaanit

Asko Sahlberg Irinan kuolemat                         LIKE 2015

Lahjakas kirjailija parantaa yhä. Irinan kuolemat on synkästä aiheestaan huolimatta yhtä kielellistä ilotulitusta. Sotalapseksi Ruotsiin joutuva varhaiskypsä Irina joutuu kokemaan enemmän kuin kenellekään lapselle soisi, mutta hän selviää. Lapsen kokemusmaailman kuvaajana Sahlberg on nyt huikeimmillaan. Tarinan loppu on vedetty vähän liian kauas liian äkkiä, muuten tarina on ehyt ja rujoudessaan kaunis.  – Kirja kirjalta tämä kirjailija kiinnostaa minua enemmän ihmiskohtaloiden kuvaajana.

*

Pauliina Vanhatalo             Pitkä valotusaika        Tammi 2015

Tutustuminen 1979 syntyneeseen kirjailijan tuotantoon saa painamaan nimen mieleen. Hänen aiempi tuotantonsa on kirjavaa: romaaneja on viisi, nimellä Veera Vaahtera kirjoitettua chick-littiä neljä kirjaa, kolumneja, novelleja, pienoisromaani ym. Pitkä valotusaika on tarina taidevalokuvauksen maailmasta, johon kaksi oululaista poikaa tulevat kumpikin omia teitään. Miesten kohtalot kiertyvät ajoittain yhteen. Päähenkilö, Aarni, on epävarma kyvyistään, tuntee ulkopuolisuutta ja alemmuutta toverinsa rinnalla. Elämä suo hänelle onneakin, mutta senkään hän ei usko kestävän.  – Vanhatalon tyyli on tasaisen juohevaa, tarina kulkee kevyesti, henkilöt tuntuvat eläviltä. Mukaansa tempaava tarina, joka pohtii henkilöidensä kautta taiteilijuuden olemusta. 

*

Patrick Modiano   Jotta et eksyisi näillä kulmilla   suom. Lotta Toivanen  WSOY 2015

Modiano on vuonna 2014 Nobel-palkittu ranskalainen kirjailija, jonka aiemman teoksen Villa Triste luin viime elokuussa. Tämä teos on kuin kuultokudos erään miehen elämästä. Kertomus alkaa miehen eristyneen elämän katkaisevasta puhelinsoitosta, jonka mukana hän saa takaisin kadottamansa osoitekirjan. Mies tuntuu elävän kirjoittamansa romaanin tapahtumia kuin elämäänsä taakse päin ja etsivän entisen elämänsä ihmisiä. Syntyy vaikutelma sisäkkäisistä todellisuuksista, jotka kuultavat toistensa läpi.  – Viihdyn Modianon verkkaisessa, hiukan unenomaisessa tunnelmassa.

*

Laura Lindstedt                            Oneiron  Teos 2015

Suurin odotuksin tartuin viime vuoden Finlandia-palkinnon saaneeseen kirjaan. ’Fantasia kuolemanjälkeisistä sekunneista’ kuulosti todella haastavalta aiheelta romaaniksi. Laura Lindstedt? On varmaan kirjallisissa piireissä tunnettu, mutta monelle tavislukijalle vielä tuntematon. Oneiron on kirjailijan toinen romaani, kertoo Wikipedia. Ensimmäinenkin, Sakset, on ollut jo palkintoehdokkaana. Kylläpä on alkanut menestyksekkäästi kirjallisuudentutkijan oma luova ura. Tieto nostaa odotuksia entisestään, kuten myös uutisiin pätkäisty pala rehvakkaasta puheenvuorosta palkintoa vastaanottaessa.  – No niin. En tiedä miten pettymykseni sanoittaisin. En saanut vastinetta kuolemanjälkeisten sekuntien fantasioista heränneeseen mielenkiintoon. Henkilöt, jotka tuonpuoleisen rajalla ja entisessä elämässään haahuilivat, tuntuivat kovin kaukaisilta, yhdentekeviltäkin eikä heillä ollut annettavaa. Ehkä olisi auttanut lähteä lukemaan ilman ennakko-odotuksia. Tarinoinnilla oli pituuttakin niin, että alkoi jo tehdä mieli karata näistä aneemisista aatoksista verevämpien tekstien pariin. Ei voi mitään, kun ei, niin ei. Sinnittelin kuitenkin kirjan loppuun asti. Onnittelut heille, jotka löysivät vastinetta sijoitukselleen. Onneton menin vielä antamaan ystävälle lahjaksi ennen lukemista (mitä ei pitäisi koskaan tehdä, nyt opin).

Ps. Kirjaston amanuenssi hymyili vinosti, kun kysyin käydessäni mitä hän piti kirjasta. – ”Hmm…se on kyllä jakanut mielipiteitä voimakkaasti… toden sanoakseni en jaksanut lukea sitä kokonaan, loppu meni selailuksi. Oli se… aika outo.”

*

André Brink     Kun vielä muistan  suom. Seppo Loponen   WSOY 2006 (a.p.2004)

Aiemmin arvostamani etelä-afrikkalainen kirjailija on tässä luonut tarinan kirjailijasta, joka paneutuu muistelemaan elämänsä naisia. Kustantajan myyntipuhetta: ”romanttinen rakkaudentunnustus ja nautinnollinen ylistys naiselle… vaikuttava romaani rakkaudesta kaikissa muodoissaan, mutta ennen kaikkea kuolemasta.”   — Petyin. Ainakin ne alun sata sivua, jotka jaksoin, olivat aika lailla silkkaa seksikuvausta. Seitsemänkymppinen kirjailija yrittää lämmitellä nuoruutensa seksiroihujen ammoin hiipuneella hiilloksella?

*

Karl Ove Knausgård      Taisteluni  Viides kirja  suom. Katriina Huttunen      LIKE 2015 (a.p.2010)

Kirjailijaa on jo ehditty ylistellä, mikä sai tarttumaan tähän kirjaan, kun se osui kohdalle. Taisteluni on kuusiosainen omaelämäkerrallinen romaanisarja, jonka viides kirja käsittelee tekijän oppivuosia Bergenin kirjailija-akatemiassa ja yliopiston kirjallisuustieteen sekä taidehistorian opinnoissa. Opintojen rahoitus vaatii satunnaisia töitä milloin missäkin. Nuoren Karl Oven persoonallisuus käy kirjan mittaan hyvin tutuksi ja lukija saa eläytyä kuvauksiin itsetuntoa raastavista sieluntuskista, rakastumisista sekä ajoittain humala- ja katastrofihakuiseksi ryöstäytyvästä alkoholin käytöstä. Myös perhesuhteet valottuvat säälimättömän karusti tekstin edetessä. Näennäisestä kielen helppoudesta huolimatta tarina ottaa mukaansa ja pitää otteessaan loppuun asti. Sanotaan, että kirjailijaksi tullaan elämällä kirjailijan elämä. Tässä sitä lajia nyt on!  – Nautin Knausgårdin aidosti elämänmakuisesta, sävykkäästi kerrotusta kasvukertomuksesta. Paikoin teksti on huikean kaunista ja ilmeikästä. Suosittelen!

***

Runoja

Bei Dao         Puhun peilille kiinaa   suom. Pertti Seppälä       Basam books 2013

Bei Dao (Zhao Zhenkai) on merkittävin ja kansainvälisesti tunnetuin kiinalainen nykyrunoilija. Hän on ollut poliittisista syistä maanpaossa vuodesta 1989 lähtien Euroopassa ja Yhdysvalloissa ja on päätynyt asumaan Hongkongissa. Bei Daon kotitausta on yläluokan kiinalaisperheessä ja hän lukeutui jo nuoruudessaan toisinajattelijoiden kirjalliseen ryhmittymään, jota maolainen kritiikki nimitti ”Hämärän runoilijoiksi”. Seppälän suomennos on oivallinen.  – Daolla on taito lähestyä lukijaa koskettavin kuvin, jotka tuntuvat nousevan subjektiivisesta kokemuspiiristä. Pidin näistä runoista kovin.

Raja

Haluan vastarannalle // virran vesi muuttaa taivaan värin / muuttaa myös minut / olen virrassa / rannalla seisoo varjoni / kuin salaman kärventämä puu // haluan vastarannalle // vastarannan metsiköstä / lennähtää yksinäinen villikyyhky / säikähtäneenä / suoraan minua kohti

*

Tero Tähtinen       Kuunkulkema yö – 108 haikua          BasamBooks 2015

Tähtinen (s. 1978) on buddhalaiseksi kääntynyt maailmanmatkaaja, esseisti, runoilija ja suomentaja. Viimeisin julkaistu kirjansa sisältää 108 lumoavaa haikurunoa, jotka puhuttelevat yksinkertaisuudellaan ja hiljaisilla kuvillaan.  – Tämä on parhautta!

Oksiston varjo / huojuu kirjan sivulla. / Hetkeen en luekaan.

Hiljaisuus, miten / kuvata sitä sanoin? / Tähdet lammella.

Tyhjä Vuori, se / olen minä. Tuulahdus, / ei ketään missään.

*

Rakel Liehu      Minä hengitän sinulle             Kirjapaja 2010

Kirjapaja on uusiojulkaissut Liehun kauneimpia rakkausrunoja tässä uudehkossa opuksessa. Toistakymmentä runokokoelmaa julkaissut Liehu on palkittu sekä Pro Finlandialla (2006) että valtionpalkinnolla (2008). Olen hyvin varhain mieltynyt Rakel Liehun uskomattoman rikkaaseen runokieleen ja aihepiiriin, josta hänen taiteensa nousee. Tämän kirjan haluaisin omaan hyllyyni, vaikka siellä aiempia kokoelmia jo on, ja moni runo niistä tuttu.  – Joku vain osaa kirjoittaa ne runot, joista itse koko elämänsä uneksii.

Pensas paloi / eikä palanut. / Tulen hellyys, / Sinun hellyytesi / sille joka oli täynnä / kuolleita, / kevätuskonsa kadottaneita oksia.  

***

Proosaa

Tiina Raevaara             Yö ei saa tulla            Paasilinna 2015

Aiemmin lukemieni Raevaaran romaanien perusteella tiesin jo odottaa, että tarina saattaa olla erikoislaatuinen. Raevaara ei todellakaan kuvaa reaalimaailman tapahtumia tässäkään. Enimmän aikaa päähenkilö häilyy ja haahuilee harhamaailmassa. Lukija ei aina tiedä onko kyse vainoharhaisista näyistä ja vai painajaisunesta. Raevaaralla tämä on ilmeisesti tyylikeino kuvata päähenkilön elämän ahdistavaa atmosfääriä. Tarinalla on oma logiikkansa, joka ei välttämättä lukijalle aukea.    – Minusta tarina on omituinen, ja olin suorastaan helpottunut kun se päättyi. Loppukin töksähtää. En kehuisi kauheasti.  

*

Paul Auster      Mies pimeässä    Matkoja kirjoittajan kammiossa  suom. Erkki Jukarainen  Tammi 2009

Säännöllisin väliajoin näköjään palaan Paul Austerin pariin. Nyt löysin nämä kaksi pienoisromaania yhteisniteenä kirjaston pokkarihyllystä. Austerilla on taito vaeltaa tekstinsä sisällä, luoda sisäkkäisiä maisemia, kuljettaa henkilöitään merkityksellisillä katkelmilla aikakaudesta toiseen, keskusteluttaa. Erityisen taitavasti hän kuvaa vanhan miehen muistoihin pysähtynyttä elämää.  – Austerin maailmoissa viihtyy – ja niitä riittää. 

*

Pauliina Rauhala         Taivaslaulu     Gummerus 2015

Vihdoinkin tuli otollinen hetki lukea tämä paljon puhuttu ja kosolti kiitelty todentuntuinen tarina lestadiolaisen perheenäidin kohtalosta. Rauhala (s. 1977) kirjoittaa heleästi ja kauniisti vaikeasta aiheesta, ihannoidun äitiyden muuttumisesta taakaksi. Tarinan äiti käy psykoosin kautta uuvuttuaan täysin. Aviomies pelastaa perheen hajoamiselta, mutta saa yhteisön tuomion ja nuhteet ratkaisustaan. Asioita ei kaunistella, mutta ei myöskään synkistellä eikä syyllistetä ketään kohtuuttomasti. Lukijalle syntyy syvempi ymmärrys osapuolien näkemyksistä, mikä antaa toivoa. Suomalaisen kristillisyyden omaleimaisimpia yhteisöjä oleva vanhalestadiolaisuus on juuri äitiyden ihannointinsa ansiosta elinvoimaisin ja runsaslukuisin herätysliikkeistämme.  – Valoisa ja tumma tarina äidistä, joka väsyy ja isästä, joka tekee rohkeita ratkaisuja. Koskettava, kyyneliin asti. 

*

Henning Mankell         Italialaiset kengät, suom. Laura Jänisniemi Otava 2007 (2006)

Vuorovettä -blogin Katjalta sain vinkin tästä kirjasta, joka osoittautui kerrassaan hienoksi tarinaksi yksinäisyydestä ja toisiinsa liittyvien kohtaloiden murtumapisteestä. On mies ja saari, koira ja kissa. Tapahtuu jotain täysin odottamatonta, josta alkaa purkautua pitkään vaikenemiseen kerääntynyt sotkuinen vyyhti. Mankellin tarinan henkilögalleria on omituisuudessaan herkullinen sillä tavalla, että lukija alkaa uskoa mahdottomat käänteet mahdollisiksi ja heittäytyy tarinan lumoon.  – Houkuttelee tutustumaan Mankellin muihinkin kirjoihin. Ehkä kaikki eivät ole rikostarinoita, niin kuin olin olettanut – ja ohittanut vahingokseni hyvän kirjailijan. Kannattaa ehdottomasti lukea.  

***

Runot

Arvo Ahlroos  Yön malja pisaroi           ntamo 2013

Ahlroos oli ansioitunut tv-dokumenttien tekijä. Tämän kokoelman runot löytyivät hänen jäämistöstään ja on julkaistu nyt 30 vuoden jälkeen. Tuoretta, aistivoimaista ja herkkää, suorastaan haltioitunutta rakkausrunoa, yhä.

maiseman mykkä kukintosi antaa / tämän hiljaa humajavan heinän / suovillan pehmeän kuiskeen / kanervankirpeän ujouden / läikkyvän kuun / silmiäsärkevässä raiskiossa / räjähtävän auringon / Kainuu / sinä olet kuusten alaoksien säilömä varjo / ikimetsien paino rinnallani / ja oksiesi liikahdus / kuin tukkasi tumma heilahdus / rakkauteni hiirenkorvalla

*

Tuuli paiskii rakkauden ovea   toim. Aino Räty-Hämäläinen WSOY 1997

Runoja rakkaudesta hurmioineen, kipuineen. Runoja eron tuskista, helpotuksesta. Runoja ihmisen ihon ikävästä. Runoja avioliitosta ja yksinelämisestä. Runoja, runoja. (Leinoa, Hellaakoskea, Tiaista, Tikkasta, Hassia, Laukkarista, Vuorelaa, Tabermannia, Leinosta, Stenbergiä, Pennasta, Siikalaa, Anhavaa…)

**

Proosa

Tiina Raevaara       Hukkajoki            Teos 2012

Raevaara on kiinnostava nimi uuden kirjailijapolven riveissä. Tämä teos on vasta toinen lukemani, en osaa vielä sanoa mikä tekee hänestä erityisen, mutta omassa lajissaan hän selvästikin on. Hukkajoen henkilökuvaus on voimakkain värein maalailtua, tulee mieleen Reidar Särestöniemen taulut. Tapahtumat etenevät rymisten, outoja käänteitä ja maagisia tehokeinoja kaihtamatta. Romaanin henkilöiden maailma on yhtä aikaa kuuma ja kylmä. Poissaolija on läsnä ja persoonat vaihtavat omistajaa.  – Kirja kiehtoo salaperäisyydellään ja selittämättömyydellään.

*

Johan Bargum        Novelleja 1965-2015   suom. Rauno Ekholm ja Marja Kyrö                 Teos 2015

Vihdoinkin osui kohdalle hieno novellisti, kirjailijana jo pitkän ja ansiokkaan taipaleen kulkenut. Novellien aiheet ovat eri ikäisten ja erilaisten ihmisten suhteissa. Kokoelma sisältää myös kaksi uutta, ennen julkaisematonta novellia. Ihailin erityisesti Bargumin kykyä kuvata lapsen maailmaa ja suhdetta aikuisiin.  – Todella hyviä novellisteja ei ole paljon, mutta tässä on yksi sellainen.  

*

Helen Garner  Vierashuone   suom. Taina Wallin                    Atena 2015

Australialaisen kirjailijan romaani voitti ilmestyessään kolme tärkeintä kirjallisuuspalkintoa maassaan. ”Teos on hienopiirteinen muotokuva kahden naisen ystävyydestä ja elämän rajallisuudesta.” En tuosta hienopiirteisyydestä niin vakuuttunut, mutta ystävyyden vahva ylistys tämä romaani kyllä on. Tulee esiin, miten vakava sairaus herättää valtavia tunnekuohuja lähi-ihmisissä. Jokaisella pitäisi olla yksi ystävä, jolla on rohkeus sanoa suoraan tunteensa eikä alistua säälistä tai liiasta hienotunteisuudesta roolihenkilöksi näyttämölle, jonka syöpää sairastava saattaa ympärilleen rakentaa.  – Ravisteleva kirja, joka pitää imussaan. Lukija joutuu ottamaan mielessään kantaa vaihtoehtoisten hoitojen ja silkan huiputuksen rajoihin.

*

Päivi Alasalmi         Pajulinnun huuto            Gummerus 2015

”Kiehtova, taianomainen ja julma tarina saamelaisten kohtalosta pirkkalaisryöväreiden armoilla”. Aiemman romaanin Joenjoen laulu tarina jatkuu tässä. Alasalmi kuvaa herkästi saamelaisten luonnonuskoa ja kulttuurisia tapoja. 1500-luvun saamelaisten kova arki ja yhteisöllisyyden voima herää lukijan mielessä eloon tarinoiden myötä. Saattaa olla, että tarinassa on aineksia trilogiaksi, koska Pajulinnun huuto päättyy eräänlaiseen käännekohtaan, joka tuntuu vaativan jatkoa.  – Alasalmen koruton tyyli ja taito kuvata äärimmäistä julmuutta murskaamatta lukijan toivoa hakee vertaistaan. Mukaansa ottava tarina on lukunautinto!

*

Ljudmila Ulitskaja     Tyttölapsi     novelleja   suom. Arja Pikkupeura   Siltala 2015

Alkujaan erilliset kertomussikermät 1950-luvulta tyttöjen elämästä Moskovan liepeillä on koottu yhteen. Kertomukset paljastavat Stalinin aikaisen elämän realiteetit sekä venäläisen monen kerroksen väen yhteiselon.  Todentuntuinen ja eriskummallisia kokemuksia sekä tavanomaista tyttölasten kehityskaarta oivallisesti kuvaava novellikimppu paljastaa tekijänsä ilmaisullisen lahjakkuuden, joka vastikään tuli palkituksi kirjallisuuden Nobel-palkinnolla.  – Viihdyin kirjan tyttöjen maailmassa.

*

Taina Latvala      Ennen kuin kaikki muuttuu   novelleja          Otava 2015

Hieno novellistilöytö, minulle uusi. Latvala (s. 1982) on julkaissut tätä ennen palkitun esikoisteoksen Arvostelukappale (-07) ja romaanin Välimatka (-12). Nämä novellit ovat palasia samojen henkilöiden elämänkaarelta ja kukin tarina muodostaa oman hienovireisesti laaditun kokonaisuutensa. Pidän Latvalan tyylistä kirjoittaa hyvää, selkeää tarinaa ja tavasta elävöittää tekstiä vuorosanoin. – Lukijalle on miellyttävää, jos kirjan parissa tulee hyväntuulinen olo ja spontaanit naurahdukset säestävät lukukokemusta.

*

Miehen rakkaus      toim. Armas Alvari, Jaakko Tontti        Gummerus 2008

Suomen kirjalliseen kärkeen kuuluvilta miehiltä pyydetyt novellit valottavat rakkautta miehen näkökulmasta.  – Saattaa olla kirjoittajille ja miehille terapeuttista, mutta naislukijalle tästä jäi jotenkin alakuloinen olo.

***

John Grisham    Joulua pakoon           suom. Hilkka Pekkanen           WSOY 2002

Amerikkalaisen pikkukaupungin joulunvietto saattaa olla hyvinkin traditionaalista ja yhteisön paine kova. Grishamin bestselleriksi kotimaassaan nousseen joulutarinan oli kirjastotäti kaivanut varastosta tarjolle ajankohtaislokerikkoon. Meillähän on kokemusta joulupakolaisuudesta kolmelta joululta, joten samastumispintaa löytyi.  – Vietin naurunpyrskähdyksien säestämiä hauskoja lukuhetkiä kirjan parissa.

*

Amin Maalouf            Siipirikko mies   suom. Lotta Toivanen      Gummerus 2015 (1993)

Libanonilaissyntyinen ranskalainen kirjailija sai tästä teoksestaan Goncourt-palkinnon ja kuuluu maansa nimekkäimpiin prosaisteihin. Maalouf on synnyinmaansa perinteen mukaan taitava tarinankertoja. Hän aloittaa tämän romaanin kuvaamalla päähenkilöidensä kautta 1800-luvun ottomaanien valtakuntaa ja sen aikaista jännitettä. Egypti ja Englanti taistelivat Libanonista ja maan asukkaat koettivat säilyttää elämänehtonsa monen tahon puristuksessa. Puolivälissä tarinassa tapahtuu käänne, joka imaisee lukijan mukaansa. ”Faktat katoavat, usko pois, mutta legenda jää niin kuin sielu ruumiin mentyä tai parfyymi naisen käveltyä ohitse.”  – Nautittavaa proosaa, viehkeää itämaista lumoa!

*

Camilla Läckberg        Saarnaaja        suom. Outi Menna       Gummerus (10.p.) 2015

Saarnaaja (Predikanten) on Läckbergin Fjällbacka-sarjan toinen osa, lisättynä dekkarikoululiitteellä. Tempaisin tämän kirjaston pokkarihyllystä, ehkä halusin tutustua maineikkaan ruotsalaisdekkaristin tyyliin. Muistin taas, miksi dekkarikirjallisuus ei kuulu favoriitteihini. Jossakin tehdään murha, joka kytkeytyy vuosikymmenten takaisiin katoamistapauksiin. Saman tien esitellään tutkinnanjohtajan perheolot sukua myöten, koko kylän väki sukulaisineen, pala autenttista rikoskertomusta aina välissä. Loppuratkaisua kohti tunnelma tihenee, kunnes hiukan lässähtää.  – Läckberg rikkoo omaa ohjettaan: ”Tavoitteena on kirjoittaa jännittävä tarina. Dekkarikirjailijan pahin pelko on, että lukija kyllästyy.” No, lukija kyllästyi, kun puoleen väliin mennessä rikoksen selvittämisessä ei päästy puusta pitkään, vaan vyörytettiin aina lisää väkeä näyttämölle. Todisteketju perustui lopulta epätodennäköisyyksiin, jotka eivät vakuuttaneet.

*

Katja Kettu      Yöperhonen    WSOY 2015

Kovasti ”rouheasta tyylistään” kehuttu kirjailija on tämä rovaniemeläissyntyinen Katja Kettu. Olen lukenut aiemmin Kätilön, Surujenkerääjän ja Hitsaajan, tässä järjestyksessä. Tyyli on sama, tunnistettavissa läpi tuotannon. Mediaseksikkyyttä löytyy aina omituisiin, keksittyihin sieppaustarinoihin asti (Wikipedian mukaan). Yöperhonen on vaietusta aihepiiristä ehjäksi tarinaksi sommiteltu ja sillä tavalla merkittävä teos. Stalinin ajan vankileireille ja Marikansan luonnonuskontoon syvälle porautuvassa sukutarinassa on Ketulle ominaista vahvaa tunnetta ja pidäkkeetöntä seksuaalisuutta. Kirjailija ei kaihda kauhistuttaa lukijaa tarinansa käänteillä.  – En erityisesti ole tämän tyyppisen kerronnan ihailija, joten teoksen kahlaaminen oli hivenen työlästä. Ketulla on toki kiistämättömät ansionsa – muun muassa kielen rikkaus – ja eittämätön paikkansa suomalaisessa kirjallisuudessa omaäänisenä, väkevänä naistuntojen tulkkina.

*

Haruki Murakami      Värittömän miehen vaellusvuodet  suom. Raisa Porrasmaa            Tammi 2014

Murakami on tässä taas punonut mitä kiehtovimman tarinan yksinäisen miehen elämästä tavanomaisuuksineen ja menneisyyden kätköistä paljastuvine salaisuuksineen. Miehen elämän kuvaus on mestarillista, lukijan mieleen piirtyy elävästi yksinäinen hahmo, joka on jäänyt kiinni nuoruutensa haavaan. Miehen elämä soljuu viileän tyynesti radallaan ilman merkittäviä tavoitteita. Muutamat uudet Ihmissuhteet tuovat väriä elämän valjuuteen, mutta eivät kehity eivätkä kestä. Kunnes mies kohtaa Saran.  – Kirjailija luo riipaisevan kirkkaasti yksinäisen miehen maailman ja sen kulminaatiopisteen. Tarinan loppu yllättää, moni jatkumo on mahdollinen, toivo säilyy. Hieno kirja!

*

Joel Haahtela        Elena                  Otava 2003

Lääkäri ja kirjailija Joel Haahtelan (s. 1972) teokset ovat aina tapauksia ilmestyessään ja päätyvät kirjallisuuspalkintojen ehdokaslistoille. Pienoisromaani Elena on Haahtelan neljäs julkaisu. Tarinassa on kirjailijalle tyypilliseen tapaan mystinen pohjavire: mies näkee puistossa naisen, joka alkaa kiehtoa häntä niin, että hän pyrkii näkemään tämän yhä uudelleen. Romaanin loppupuolella ilmenee, että mies on vanha ja nainen muistuttaa hänen kuollutta vaimoaan. Ehkä mies seurailee Elenaa lääkitäkseen ikäväänsä, herättääkseen muistot yhä uudelleen henkiin. Joel Haahtelalla on tunnistettavan oma, selkeä, niukka, mutta erittäin ilmaisuvoimainen tyyli kirjoittaa. Elenan tarina, kuten Haahtelan tarinat usein, on eräällä tavalla universaali, voisi tapahtua missä maassa tahansa. Tarinassa on unenomaisia tasoja, joihin todellisuus liukuu eikä lopulta ole varmaa, onko kyse todellisuudesta vai miehen muistoista.  – Olen Haahtelan tyylin ja kielen ihailija. Elenan tarina kestää yhä uusia lukukertoja menettämättä mystistä kiehtovuuttaan.

***

Esseet

Antti Arnkil     Lauantaiesseet             Siltala 2014

Otavan kustannustoimittaja Arnkil, joka on työskennellyt myös Nuoren Voiman päätoimittajana, on koonnut esikoisjulkaisuunsa esseitä kulttuurikentän eri sektoreilta. Lauantaiesseet sisältää muutamien elokuvien, kirjojen, musiikillisten ilmiöiden sekä henkilökuvan tarkastelua. Esseetyyppisten julkaisujen vaarana on mielipidetasolle jääminen, mutta Arnkililla on kompetenssia tutkailla ilmiöitä laajemmin ja sävykkäästi. Lukijassa saavat tietysti eniten kaikupohjaa ne esseet, joiden aihe on kokemuksellisesti tuttu, niinpä minua kiinnosti näissä esseissä erikoisesti Reko Lundanin henkilökuva; Lars v. Trierin Melancholia-elokuvan maailmanlopun uhkakuvat ja niiden peilaus yksilön henkilökohtaiseen kohtaloon; 1657 kertojaa, Yrjö Jäntin megalomaanisen Suomen sana -teoksen arviointi sekä Skavabölen pojat –elokuvan tutkielma.

*

Merete Mazzarella         Aurinkokissan vuosi          Tammi 2015

Eräänlainen päiväkirja, jonka tunnelmia värittää aurinkokennolla toimiva japanilainen aurinkokissa. Mazzarellan ajatuspolut käyvät uuden rakkaussuhteen arjessa, muistoissa, maailman tilanteessa, myös ex-miehen luona Uppsalassa. Kirjan sisältö on mukavaa jutustelua, joka ei väitä mitään, mutta tarttuu aiheisiin rohkeasti, lempeästi ja avarasti.

*

Romaanit ja novellit

Khaled Hosseini       Ja vuoret kaikuivat         suom. Katariina Kaila    Otava 2015 (2013)

Afganistanilaiskirjailija, armoitetulta tarinankertoja Khaled Hosseinilta on tässä taas uusi viehättävä tarina, joka tekee eläväksi uutisotsikoissa usein olleen maan kulttuuria ja ihmisten elämää. Monet ovat laillani lukeneet Tuhat loistavaa aurinkoa ja ihastuneet itämaisiin tarinoihin ja inhimilliseen kertojanääneen. Tässä uusin suomennettu Hosseini. Otava on viisaasti ottanut tämän oitis Seven-pokkareihinsa.  – Kirja on miellyttävää matkaseuraa tai marraskuun pimenevien iltojen lukukaveri.

*

Raija Oranen  Sulo tuli taloon – ja muita käänteentekeviä kertomuksia TEOS 2007

Viihderomaanin ja draamakäsikirjoitusten taitaja ja intohimoinen koiraihminen on tässä purkanut elämänsä huimia käänteitä todenperäisiksi kertomuksiksi. Kokonaisuus vaikuttaa hiukan välityöltä, tai jatkolta aiemmin julkaistuun Kaikki Doriksesta – ja muita ällistyttäviä tarinoita. On ilmeistä, että kirjoittajan elämässä vaikuttaa yliluonnollisia voimia ja samoilla taajuuksilla olevan aviomiehen kanssa sattuu ja tapahtuu.  – Hassunhauskaa viihdykettä, erityisesti koiranystäville.

*

Vilja-Tuulia Huotarinen          Valoa valoa valoa          Karisto 2011

Huotarinen on uuden aallon kirjailijoita, omaääninen, vahvan tarinan ja muodon taitaja. Tämä on tarina rakkaudesta ja kuolemasta, kahden neljätoistavuotiaan tytön kohtaloiden solmiutumisesta yhteen lähtemättömällä tavalla. Tekstissä käytetään Tsernobylin ydinvoimalaonnettomuuden uutisointia toisen päähenkilön elämänkohtalon metaforana.  – Minua miellytti tekstin hengittävyys, lauseiden sijoittelu omille riveilleen. Kirja on 175-sivuinen ja kompaktin kokoinenkin.

*

Peter Høeg       Susanin vaikutus          suom. Katriina Huttunen        Otava 2015

Tanskalainen nykykirjailija, joka on kehittänyt kirjoihinsa onnistuneen ja myyvän konseptin, eräänlaisen dekkarin ja nykyromaanin perhedraaman välimuodon. Tämäkin romaani liikuskelee tulevaisuuskuvissa ja haastaa sisällöllisesti lukijaa tietämyksellään ja aavistuksillaan.   – Jos pidit Lumen tajusta, pidät tästäkin.

*

Amy Chua   Tiikeriäidin taistelulaulu             suom. Auri Paajanen, Susanna Tuomi-Giddings         Siltala 2012 (4.p.)

Kirjoittaja on Amerikan-kiinalainen professori, joka kertoo avoimesti miten hän kasvatti kahdesta tyttärestään musiikin ihmelapsia. Metodi on kirjoittajan mukaan tyypillistä kiinalaista ja valaisee jossain määrin sitä tosiseikkaa, miksi nykyään niin suuri osa klassisen musiikin huippunimistä onkin aasialaisia syntyperältään. Länsimaisen musiikkikasvatuksen silmin luettuna metodi on tehokas, mutta pöyristyttävä. – Lukiessani mietin, mikä panee äidin tekemään tällaista, pohjaton kunnianhimoko. Kyseessä on kuitenkin äiti, joka on itse kulttuurisesti huipulla. Siinä ainoassa kohdassa tavoitin äidin tunnetason, missä hän kuvaa hetkeä, jolloin hän antoi periksi nuorimmaiselleen, joka sitkeästi vastusti äidin tahtoa. – Pakko sanoa huh!

***