Pokkari

Wilbur Smith   Kätketyn haudan arvoitus suom. Ilkka Terho                          OtavaSeven 2001

Tyylillisesti Wilbur Smithin tuotokset ovat erityisesti (sovinisti)miesten makuun kirjoitettua viihdekirjallisuutta. Jännitystä, vauhtia ja vaarallisia tilanteita riittää, henkilöt ovat kliseisiä, rosvo- ja sankarikategoriaa. Tyypillinen Wilbur Smith -tarina on usein sijoitettu Afrikkaan, tässäkin liikutaan faaraon hautaa etsimässä Niilin alkulähteillä.  – No, jännäri, josta ei mitään sielunruokaa irti saa. Egyptologit ja muut historiafriikit ehkä voivat mitellä tietämystään Smithin kanssa.

*

Romaanit

Patrick Modiano            Kehäbulevardit  suom. Jorma Kapari       WSOY 1976

”Suggestiivisen pienoisromaanin taustana ovat sodan, Ranskan saksalaismiehityksen ja vastarintaliikkeen mustat vuodet.”  – Tarina liikkuu sellaisissa ihmisissä, jotka ovat jossain määrin vastenmielisiä, eivätkä heidän pyrkimyksensä menneessä ajassa ja toisessa kulttuurissa ota mukaan. Tämä Modiano jää vieraimmaksi minulle.

*

Laila Hirvisaari               Hiljaisuus         Otava 2016

Kirjailija on historiallisten romaanien suurtuottaja. Uusin romaani kertoo 1940-luvulla itärajan tuntumassa sijaitsevassa pitäjässä asuvasta tytöstä. Tyttö asuu isovanhempiensa luona, koska hänen vanhempansa ovat kuolleet. Lapsuuden trauma on sulkenut tytön puhumattomuuteen, mikä tekee hänestä tovereiden kiusaamisen kohteen koulussa ja ammattitaidottoman opettajan inhokin. Vaikka isovanhemmat pitävät tytöstä hyvää huolta, herkkä lapsi kokee olonsa niin tukalaksi, että ajautuu kosken vesien vietäväksi ja pelastuu ihmeenomaisesti. Viisas lääkäri saa vähitellen tytön luottamuksen ja menneisyyden salaisuus paljastuu. Tytön surullinen tarina päättyy lopulta onnellisesti.  – Hirvisaarella on kyky luoda kiinnostavia, todentuntuisia ja myyviä tarinoita. En ole varsinaisesti hänen tyylinsä ihailijoita, hänen tekstinsä on vähän kuin pullataikinaa, mutta muutaman kirjansa olen lukenut itseäni kiinnostavan aihepiirin vuoksi. Tämä on kohtuullisen hyvä Hirvisaari.

*

Takashi Hiraide       Kissavieras      suom. Raisa Porrasmaa   S&S 2016 (alkup. 2001)

Japanilaiset kirjat ovat pitkään olleet mielenkiintoni kohteena. Tämä tuore suomennos osui kohdalle ja ihastutti heti! Kirjailijapariskunnan taloon kävelee eräänä päivänä soma kissa ja siitä alkaa mitä vaikuttavin ja viehättävin tarina ihmisten ja kissan kohtaamisesta ja suhteen kehittymisestä.  – Kirjailijan tyyli on hiljaisen loistelias, ympäristön kuvaus ja tarinan omaperäisyys ovat korkeaa luokkaa. Vain 150 sivua, kevyt pideltävä ja tyylikäs ulkoasu jos mahdollista vain parantavat ekstaattista lukukokemusta. – Helmi!

Runot

Pauliina Haasjoki                      Planeetta         Otava 2016

Jos kriitikon työssä on joskus ollut jotakin kohottavaa, niin silloin kun on nähnyt nuoren kirjailijan rientävän radallaan. – – Tänään, seitsemän kokoelmaa kainalossaan, hän on merkittävimpiä nykyrunoilijoitamme. Ja tämä ei ole mikään yhden ihmisen mielipide. – Näin Mervi Kantokorpi, HS.

Kuten aina, tutkin kritiikkejä ja esittelyjä vasta luettuani löytämäni kirjan. Tämä Pauliina Haasjoen (s. -76) proosarunoteos sai välittömästi huokaamaan, miksi en ole havainnut hänen teoksiaan jo aiemmin. Ihastuttavaa, uudenlaista runokieltä, rajattomiin sinkoilevia ajatuksia, joilla on niin paljon annettavaa lukukerrasta toiseen. Nykyrunoutta usein vaivaava sisällyksettömyys, onttous, sanojen kolina tyhjyydessä, sanoilla ja muodoilla kikkailu ei todellakaan vaivaa Haasjoen runokieltä. Hän tarjoaa vastakohdaksi uusia, raikkaita ajatuskulkuja, näkymiä maailmaan ja maailmankaikkeuteen.       – Tämä on helmi.                        ­

Lumen keskellä nousi tummansinisessä kohdassa nyt laulu kuin jokin kynttilä, korkea ja valkoinen. Kaikkialle heittyi monivärisiä varjoja salaisista valonlähteistä. // Kun katsoo ilmaa on tosiaan kuin siinä ilmenisi lumikiteen mahdollisuus kussakin kohdassa sitten taas ei. Kun ne pääsevät, ikkunalaudalle ne ratkesivat siihen. // Missä kuu on, se, joka kasvoi niin täydeksi? Lukujonon päässä, kaartavalla maidonvalkoisella tiellä se pyörein luku on.

*

Romaanit

Jonas Hassen Khemiri    Kaikki se mitä en muista  suom. Tarja Lipponen   Johnny Kniga 2015

Nuori ruotsalainen kirjailija (s. 1978) oli jo esikoisteoksellaan valloittanut Ruotsin lukijat. Tästä kolmannesta romaanistaan hän sai myös August-palkinnon. Khemiriä on kutsuttukin 2000-luvun Strindbergiksi. Romaani tuntuu tuoreelta, erilaiselta. Se tapahtuu Ruotsissa ja Berliinissä, kertomus etenee kaleidoskooppimaisesti ja kiivaalla sykkeellä keskushenkilöidensä elämää valottaen. Kirjailija on kirjoittanut myös draamaa, hänen romaanissaankin on draaman kaari.   – Pidin kovasti tästä uuden ajan ihmisten tarinasta ja tyylistä, jolla Khemiri sen kertoo. Tarina kertoo riviensä välissä myös ruotsalaisesta yhteiskunnasta sivusta seuraajan silmin.

*

Toisaalta, kaikkea voi sattua  -Venäläisiä novelleja  suom. Martti Anhava, Vappu Orlov  WSOY 2015

Kahdentoista venäläisen nykykirjailijan novellit yhdessä kokoelmassa on kiehtova ajatus. Ja nimenomaan novellit. Niin, jokainen lienee ne menneet suuret Tolstoit, Dostojevskit ja Tsehovit lukenut. Uudet novellit paljastavat venäläisen sielun muuttumattomaksi ajasta ja paikasta riippumatta. Sielun tarkastelussa viipyilevät kertomukset saavat kaipaamaan otetta venäläisen yhteiskunnan ja maailman nykymeininkiin. Lopulta jonkinlainen yritys siihen suuntaan löytyykin Anna Matvejevan satiirisesta tulevaisuusmuseo -novellista esimerkiksi.     –  Samaan aikaan lukemisen kanssa osui seurattavaksi tv:n venäläissarja Suojasää, joka vain vahvistaa vaikutelmiani. Aikoinaan Ivan Goncharovin Oblomovin vitkasta olemista väkisin tarvottuani päätin, että nyt saavat venäläistarinat minun puolestani olla. Ja saivat ollakin, vuosikymmeniä. Nämä novellit ja tv-sarja ovat varovainen yritys kiinnostua uudestaan. Ei tämä tyrmäys ole, mutta ei oikein saa ystävystymäänkään.

*

Göran Tunström    Jouluoratorio suom. Arto Häilä           Gummerus 1997 (3.p.)

Kirjailija (s. 1937) paljastuu tyylitaituriksi, jonkalaisia lukijaminäni aina tiedostamattaankin etsii. Kirja oli kaivettu kirjaston varastosta ja tuotu esille, en muista mistä erityishyllystä sen poimin. Nimestään huolimatta tarina ei ole mikään joulutarina, vaikka Bachin Jouluoratorio kulkeekin jonkinlaisena punaisena lankana. Tunström on kirjoittanut kauniisti kerrostuvan sukutarinan isistä ja pojista, joilla kullakin on erityislaatuinen äiti.  Tarina alkaa äidin kuolemasta, joka jättää pysyvät jäljet isään ja poikaan ja heijastelee vielä pojanpojankin elämässä hänen äitinsä kautta. Romaani palkittiin ilmestymisvuonna Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnolla sekä suurella romaanipalkinnolla. Kirjan tarinasta tehtiin myös elokuva.   – Göran Tunström kirjoittaa todella kaunista tekstiä, jonka sävyt erinomainen suomennos saa hyvin esiin. Nautittava tarina!

*

Pirkko Saisio   Signaali            Siltala 2014

Joskus huvittelen lainaamalla mielikirjailijoideni opuksia muutaman vuoden välein uudestaan. Blogin Lukunurkkauksen kautta hakemalla voin helposti verrata mitä mieltä olin Signaalista ensi lukemalla ilmestymisvuonna ja onko mielipide muuttunut. Signaalin luin ilmestymisvuonna. Silloin viihdyin kirjailijan fragmentaaristen esseiden parissa. Tällä kertaa nautiskelin erityisesti puoli-ironisista huomioista kunniatohtoriksi vihkimisen tilaisuuksissa, joissa kirjailija oli osallisena.   – Ei voi kuin ihailla miten Saisiolla on sana hallussa, on myös näkemystä ja kokemusta ja rohkeus sanoa. Kirja ei oikeastaan ole romaani vaan esseekokoelma, joka koostuu tunnelmapalasista, havainnoista, ulkoisen herättämistä sisäisistä liikkeistä. Ironia tyylilajina on hankala, mutta tässä lempeysasteessa, jonka Saisio osaa, se on nautittavaa.  

***

Tietoteos

Ian Bostridge  Schubertin Talvinen matka  Winterreise  suom. Sampsa Laurinen  Basam Books 2015

Teos avaa Schubertin musiikin syvätasoja ja johdattaa ymmärtämään Winterreise-laulusarjan taustoja. Raskaan sarjan tietoteos klassisen musiikin keskeisestä teoksesta.  – Ei mitään klassisen musiikin ystävän peruskauraa, mutta minä kyllä viihdyin kirjan parissa, hitaasti lukien. 

*

Runoja

Jukka Viikilä   Runoja II           Gummerus 2010

Nykyrunoa, tekijän (s.-73) toinen kokoelma.   – Sanojen kolinaa.

*

Kimmo Somppi   Aurinkoon nimesi kirjoitin   BoD 2016

Herkän miehen rakkausrunoja ja aforismeja omakustanteena.

tule vaan / minun pieneen yksiööni / ja tee siitä kaksio

*

Romaaneja

Michael Cunningham              Villijoutsenet  suom. Kristiina Drews, kuvittanut Yuko Shimitsu  Gummerus 2016

Tuore suomennos Cunninghamin vanhojen satujen moderneista versioista. Tarinoita elävöittävät Shimitsun kauniit piirrokset.  – En oikein saanut kirjailijan modernisointi-ideasta kiinni. Satuklassikot toimivat mielestäni parhaiten sellaisenaan tai sitten psykoanalyyttisesti tarkasteltuna. Kirjan ulkoasu on tyylikäs ja kieli kaunista. 

*

Juha Itkonen   Palatkaa perhoset                     Otava 2016

Mielenkiintoinen uusi romaani Itkoselta. Hän kutoo taitavasti ihmissuhdeverkoston, jonka keskiössä ovat opettajana toimiva, kirjailijaksi tähtäävä mies, rocktähden uraa kulkeva nainen ja hänen kolmen sukupolven perheensä. Langat ovat solmiutuneet musiikin kautta ja musiikki on myös sekä miehen että naisen suhteen alkuvoima. Kirja sai ristiriitaisia arvosteluja. Hesarin Arla Kanervan tylytys ihmetytti kirjailijaa, mutta myös monia kriitikoita ja kanssalukijoitani. Enemmän on silmiin sattunut kuitenkin kiitosta ja kehuja.  — Aluksi tuli vahva mielleyhtymä Knausgårdin avoimesti omakohtaisiin teoksiin, joissa myös on musiikki vahvasti läsnä, mutta kyllä Itkosen oma ääni pian häivytti yhtymäkohdat ja tarina lähti tutusti rullaamaan. Pidän hänen omasta äänestään ja taitavasta eläytymisestään eri ikäisten naisten ja miesten näkökulmiin. Hiukan alkoi loppua kohden häiritä runsas kiroilu, joka arvattavasti liittyy aihepiiriin, mutta liiallisesti käytettynä tehokeinona luotaantyöntävä. – Erinomainen lukukokemus!

*

Harper Lee       Kuin surmaisi satakielen  suom. Maija Westerlund               Gummerus 2015 (13.p.)

Pulitzer-palkittu klassikkotarina, jossa alabamalaisen pikkukaupungin elämää 1930-luvulla on kuvattu äärimmäisen sympaattisella tavalla. Tarina avaa ihmisyyttä mihin tahansa aikaan, oikeuden ja armon toteutumista yhteisössä missä päin maailmaa tahansa.  – Jos et ole tätä vielä lukenut, nyt on aika! Tarina kostuttaa silmät, liikauttaa lukijan sydäntä.

*

Harper Lee       Kaikki taivaan linnut                suom. Kristiina Drews              Gummerus 2015

Leen palkitun ja menestyneen esikoisromaanin jatko ei yllä ensimmäisen kirjan tasolle. Tarinassa 26-vuotias Jean Louise palaa kotikaupunkiinsa Alabamassa, muistelee lapsuuttaan ja merkityksellisen rajua irtautumista jumaloidusta isästä. Aikuistumisen kipu ja maailmantuska ovat vahvasti läsnä romaanissa.   –  Esikoista epätasaisempi kerronnaltaan eikä tuo juuri mitään uutta päähenkilön luonnekuvaan. Jos et jaksa lukea molempia, lue ainakin ’satakieli’!

*

Majgull Axelsson   Kuiskausten talo   suom. Leena Vallisaari   WSOY 2000

Ruotsalainen, v. 1947 syntynyt maassaan monesti palkittu toimittaja-kirjailija kirjoitti loistavan lukuromaanin viiden sukupolven naisista, joiden kohtaloissa tietty kuvio toistuu eikä voi olla koskettamatta. Tarina poukkoilee sukupolvesta toiseen nopeaan tahtiin, mikä onkin oikeastaan ainoa heikkous taitavan sanankäyttäjän tyylissä. Koska viiden naisen kohtalot lomittuvat vain osittain samaan aikaan, rauhallisempi rytmitys olisi ollut lukijalle helpompi. Teksti on nautittavan ilmaisuvoimaista, ja suomennos päästää taidokkaan alkuperäistekstin oikeuksiinsa.  – Löysin kirjan kirjaston vapaasti vietävien hyllystä ja pidin Axelssonin tarinasta niin paljon, että toivon löytäväni hänen muutkin suomennetut teoksensa.  

*

Hannu Väisänen   Elohopea   Otava 2016

Multilahjakkuus Väisänen on pohjoisen poikia, Pariisiin päätynyt. Hän kirjoittaa, maalaa ja laulaa omaa elämäänsä fiktiivisen Anteron nimissä. Väisäsen kieli on omintakeista ja värikästä. Tähän romaaniin hän on poiminut herkullisen kokoelman friikkihenkilöitä, joiden kuvauksessa ei ole värejä säästelty. Ranskalais-suomalaiset ystävyyssuhteet näyttäytyvät kaikessa omalaatuisuudessaan.  – Lukija saa herkutella Väisäsen paikoin hulvattoman huumorin ja traagisten ihmiskohtaloiden kuvauksessa.

*

Peter Sandström   Novelleja suom. Katriina Huttunen   Schildts & Söderströms 2012

Laudatur  romaani                     suom. Outi Menna                    S&S 2016 (3.p.)

Suomenruotsalaisen 1963 syntyneen journalisti-kirjailijan tummasävyisiä omaelämäkerrallisia novelleja on miellyttävä lukea niiden hivelevän tarkan ihmiskuvauksen ansiosta. Teos on kirjailijan viides. Kaksi viimeistä novellia on kirjoitettu aikamiespojan ja äidin suhteesta, molempien näkökulmasta erikseen.  – Laudatur -romaani oli myös Finlandia-palkintoehdokkaiden joukossa tänä vuonna. Romaanin pääteemaksi paljastuu miehen suhde isäänsä. Mies liikkuu yliopistomaailmassa, mutta elää ajatuksissaan menneessä. Miehellä on vaimo, suhde on rikki, vaimo majailee enimmäkseen jossain muualla. Miehen elämän kuvaus on fragmentaarista, kaikki tapahtuu kuin sumuisella merellä ajelehtivassa laivassa.  – Kirjailijan teksti on miellyttävällä tavalla soljuvaa. Tummasävyinen kerronta ottaa lukijan mukaan ja kuljettelee miehen maailmassa. Olen mielissäni löydettyäni tämän kirjailijan, jonka teksti ei elämöi, se hivelee.

*

Anja Snellman   Lähestyminen     WSOY 2016

Taiturin käsialaa! Loistokas pienromaani, jossa kirjailija kuljettaa päähenkilön terapia-asiakkaan tarinaa ja omia onnen ja surun ajan muistojaan sekä ikkunasta näkyvän rakenteilla olevan laivan valmistumisen herättämiä tuntoja taitavasti lomittain.   – Snellman on julkaissut taas kauniin ja syvälle luotaavan romaanin. Lähestyminen on hänen korkeatasoisen kirjallisen tuotantonsa timantti.

*

Emma Puikkonen     Eurooppalaiset unet                 WSOY 2016

Teatterin ja kirjallisuuden parissa työskentelevä Puikkonen (s. -74) on saanut palkintoehdokkuuksia molemmilla aikaisemmilla romaaneillaan ja Eurooppalaiset unet oli myös tänä vuonna Finlandia-palkintoehdokkaana. Puikkonen kirjoittaa eloisasti ja on laatinut romaaninsa siten, että henkilöt eksyvät toistensa elämään eri tavoin ja eri aikakausina. Puikkonen käyttää mystisiä tapahtumia tehokeinona. Romaanin rakenne on kiehtovasti sommiteltu: henkilöiden kohtalot tapahtuvat Euroopan kohtalonhetkien kehyksessä.   – Pidin kovasti Puikkosen tavasta kirjoittaa ihmiset tapahtumiin ja kuvata tapahtumat ja niiden merkitys ajassa. Tällainen on todellinen nykyromaani parhaimmillaan.

***

Anja Erämaja Ehkä liioittelen vähän    – proosarunoa                            WSOY  2016

Runot ovat ihan kurantteja, mikä ettei. Onhan kirjailijalla tosin huomattava viehtymys sanoilla kikkailuun, vaan monen mielestä sekin on ihan ok. YLE palkitsi tämän kokoelman Tanssivalla karhulla, joten meriittiä on, myös muita palkintoehdokkuuksia. Erämaja on myös monen taiteenlajin harrastaja runouden ohella.  – Minä nyt vain en oikein viihdy tämän tyyppisissä runoissa, myönnän auliisti rajoittuneisuuteni. Olen vissiin liikaa lukenut herkän runokielen mestareita, kun ei moderni sanoilla elämöinti ja muotokikkailu niin sytytä.

*

Leena Mäkitalo  Rajan ylityksiä  Anna-Maija Raittilan runouden kristillisyydestä  Unigrafia 2016

Leena Mäkitalon väitöskirja Anna-Maijan runoudesta on runoilijan omien päiväkirja-arkistojen valossa tehtyä tulkintaa runojen sanomasta ja taustoista. Tutkielman vahvuus on aiheen perinpohjainen tuntemus ja uskonnollisen sanaston sekä runoilijan käyttämien kielikuvien oivaltava tulkinta. Väitöskirja ei putoa ansaan, joka runoja tulkitessa aina vaanii, totuudeksi julistautumiseen. Tietääkseni Mäkitalo on keskustellut aiheesta graduvaiheessa myös runoilijan itsensä kanssa vuosia sitten.  – Tunnen Raittilan runotuotannon ja julkaistut päiväkirjat sekä hänen toimittamansa monistejulkaisun Tulisijan, joihin väitöskirjassa viitataan. Tunsin aikanaan myös runoilijan itsensä henkilökohtaisesti. Mielestäni väitöskirja antaa hengellisesti syventävää näkökulmaa Raittilan runouteen, jota olen lukenut aiemmin pääasiassa hersyvästä runokielestä ja herkistä luontokuvista nauttien.

*

Antti Eskola     Vanhuus           Vastapaino 2016

Sosiaalipsykologian emeritusprofessori (1934) on itse nyt jo uusimman julkaisunsa aiheen kokemusasiantuntija. Sanottavakin on muotoutunut rennosti kokemuksen näkökulmasta, kirjoittaja ei pyri opettamaan tai luennoimaan eikä rakentamaan kaiken kattavaa synteesiä aiheesta. Pikemminkin hän juttelee leppoisasti niitä näitä aiheeseen liittyviä. Eskola on julkaissut eläkevuosinaan useita uskoon ja kirkkoon liittyviä pohdiskeluteoksia. Tässäkin opuksessa uskon dimensio on mukana.               – Henkilökohtaisesti sain eniten viimeisen osion esseistä, jossa Eskola pohtii sukupolvikokemusta, merkitysmuutosta ja kuolemaa. Kirja ei tuo vanhuuskuvaan juurikaan uutta, mutta juttelee rennosti ja valoisasti siihen sisältyvistä huolista ja helpotuksesta.

*

Haruki Murakami       Maailmanloppu ja ihmemaa suom. Raisa Porrasmaa            Tammi 2015 (1985)

Murakami on mies, joka on teoksillaan löytänyt maailmalta runsaan lukijakunnan. Käännöksiäkin on kunnioitettava määrä. Maailmanloppu ja ihmemaa on fantasiaromaaneista tunnetun kirjailijan tuorein suomennettu teos. Tarina kulkee varjottomien ja sieluttomien maailmassa, luo erikoisia uhkakuvia, kuljettaa päähenkilöitä maanalaisissa syövereissä ja tuo miehen ja hänen varjonsa lopuksi yhteen. Lukija yllätetään vielä viimeisillä sivuilla.  – Kiehtova fantasia, joka houkuttaa tulkintoihin ajastamme ja ihmisen tiestä.

*

Elena Ferrante     Hylkäämisen päivät       suom. Taru Nyström Abeille    Avain 2004

Italialainen kirjailija Elena Ferrante on salannut todellisen henkilöllisyytensä ja häntä on arveltu mieheksikin. Lukuisista teoksista on suomennettu kolme romaania. Niistä Hylkäämisen päivät on väkevä erokriisin kuvaus. Kirjailija nostaa päähenkilönsä todellisuudentajun hämärtymisen ja ahdistuksen sellaiselle tasolle, jota harvoin kirjallisuudessa kohtaa. Romaanin rakenne on lukijalle armollinen, sietämättömiin noussut jännitys myös laukaistaan lopussa.  – Vahva lukuelämys, vaikka ei helppo eikä miellyttävä.

*

Michael Cunningham     Tunnit  suom. Marja Alopaeus          Gummerus 2000 (1998)

Yhdysvaltalainen, 1952 syntynyt yliopistossa kirjoittamista opettava Cunningham on julkaissut todella korkeatasoisia kirjoja. Teoksesta Tunnit hän on saanut Pulitzer- palkinnon sekä PEN/Faulkner-palkinnon, mikä kertoo parhaiten minkä tason kertojasta on kyse. Romaanin rakenne on epätavallinen, siinä kuvataan tunteja kolmen eri aikakauden naisen elämästä. Tarinan naiset liittää toisiinsa kiinnostava juonikuvio, joka selviää vähitellen. Kieli on kaunista ja romaanin rakenne toimii upealla tavalla.         – Luin ensimmäisen Cunninghamini 2014 ja jo silloin ihastuin hänen tyyliinsä. Tunnit on jos mahdollista vieläkin kiehtovampi teos, josta on myös tehty hieno elokuva parhain näyttelijävoimin. Parasta luettavaa ikinä!

***

Niko Kazantzakis     Pyhä köyhyys   suom. Aarno Peromies    Tammi 1961

Pelastin tämän klassikkoteoksen kirjaston vaihtohyllystä, johon asiakkaat tuovat kirjoja vapaasti luettavaksi tai otettavaksi. Kazantzakisin tyyli on vanhahtava, mutta sanottava väkevää. Romaani Fransiskus Assisilaisen, Jumalan hullun ja pyhimyksen elämästä on tullut luettua joskus 60-luvulla, muistelen, mutta tässä yltäkylläisyyden ajassa Fransiskuksen sanoma on entistäkin vaikuttavampi. Pyhä köyhyys on hitaasti luettava kirja, sillä tavoin sen pinnanalaisetkin aarteet löytyvät.

 ”Monta tuntia rukoilimme polvillamme silmät suunnattuna taivasta kohti. Fransesco puhui meille rakkaudesta, köyhyydestä ja rauhasta. Jokaisen ihmisen sielun rauhasta ja maailman rauhasta. Ja minä, joka tähän saakka olin aina kysellyt ja halunnut tietää kaiken, opin nyt veljieni parissa vaikenemaan. Eräänä päivänä signor Pietro lausui sanan, jota en koskaan unohda.  – Aivot puhuvat herkeämättä. Ne kysyvät, ne penkovat. Sydän ei puhu, ei kysy eikä etsi turhia. Sanattomana jyskyttäen se vihkiytyy Jumalalle. Aivot ovat Saatanan asianajaja, sydän on Jumalan piika, polvistuen se sanoo Herralle: Tapahtukoon Sinun tahtosi.”

 ”Jumalani, huusi Fransesco kyynelten virratessa hänen poskilleen. – Sodan verivirroissa ihminen muuttuu pedoksi, verta ryystäväksi pedoksi! Hän kadottaa ne kasvot, jotka sinä hänelle annoit ja muuttuu suden ja villikarjun kaltaiseksi. Armahda meitä, Herra, ja anna ihmiselle jälleen ihmisen kasvot, sinun kasvosi. ”

 *

Leena Rantanen   Avioliittoon ranskalaisittain ja muita kertomuksia Pariisista  Viisas Elämä 2016

Rantasen tyyli kirjoittaa pieniä kertomuksia ranskalaisesta elämänmenosta on viehättänyt minua niin paljon, että olen hankkinut kaikki hänen kirjansa hyllyyni. Uutuudessa on mm. loistava satiiri avioliittoon vaadittavista virallisista kiemuroista sekä asumisesta Pariisissa. — Ennen kuin hankit asunnon Pariisista, tai muutat Ranskaan, luepa tämä.

*

Reetta Meriläinen          Tytön tie           Kirjapaja 2015

HS:n urheilu- ja päätoimittajana elämäntyönsä tehnyt journalisti muistelee lapsuuttaan Pohjois-Karjalassa. Kirjassa on yhtymäkohtia omaan lapsuusaikaani Etelä-Karjalassa, Meriläisen kuvaama aika ja maailma tuntuu tutulta. Journalistin lämmin yhteiskunnallinen ote heijastuu kerronnassa. Kirjan loppuosassa kerrotaan myös muistoja ja sattumuksia Hesarin päätoimittajavuosilta. Muistan 70-luvulla tavanneeni Reetta Meriläisen, joka asui seurakunnan alueella, jossa silloin työskentelin. Toimittaja osallistui tuolloin Yhteisvastuuseen vapaaehtoisena kerääjänä, mikä kertoo hänen perimmäisestä vaatimattomasta luonteestaan. Meriläisen hienoja kolumneja on saanut vielä hänen eläkkeelle jäätyään lukea lehdestä.

*

Maarit Verronen         Keihäslintu      novelleja  Tammi 2004

Verrosen novellit ovat sukelluksia outoihin maailmoihin. Tulee mieleen elokuvatermi film noir, huumori on mustanpuhuvaa, näkökulmat vinoja. Ehkäpä siksi niissä on tenhoa. Eivät ole valjuja ja harmittomia pikku juttuja. – Kyllä, pidän näistä. 

*

Karl Ove Knausgård  Taisteluni, Kuudes kirja     suom. Katriina Huttunen   LIKE 2016

Kauhistun: toista tuhatta sivua! Mammuttiopus, joka ei yhtään ajattele lukijaa. Ominaisella tavallaan kirjailija kuvailee ensin arkeaan kirjoitusprosessin taustaksi. Hän kutsuu keskustelutoverinsa kylään ja saa pohdittua monia asioita sillä varjolla arkisen lomassa. Sitten seuraa osa Nimi ja luku, joka käsittää kolmanneksen mammuttikirjaa ja sisältää yhtymäkohtia ja analyysiä luetuista kirjoista sekä uuvuttavan pitkän Hitlerin ajan historiallisen ja persoonaa koskevan tarkastelun. Sen selaan läpi lukemalla sieltä täältä pieniä pätkiä. Pitkin matkaa mietin, miksi kirjailija (ja kustantaja!) on tehnyt Kuudennesta kirjasta näin massiivisen ja lukijavihamielisen. On ilmiselvää, että Hitlerin historia kiinnostaa kirjailijaa, ehkä sen taustalla on hänen oma destruktiivinen isäsuhteensa sekä Norjan historia natsivallan ajoilta. Miksi hän ei tehnyt mietinnöistään yksinkertaisesti väitöskirjaa? Omiin taisteluihin ympättynä tuo valtava osuus tekstiä toimii huonosti.  – Kuudenteen kirjaan sisältyy erinomaisen oivaltava pohdiskelu omasta kirjailijalaadusta. Teoksen lopussa kirjailija kuvaa hyvin koskettavasti maanis-depressiivisen vaimonsa Lindan luhistumista masennukseen ja liitelyä manian harhaisessa yläpilvessä. Tämä osuus antaa väkevällä tavalla lukijalle ymmärryksen, miksi kirjailijan on ollut välttämätöntä kirjoittaa siten kuin hän on tehnyt.

*

Karl Ove Knausgård      Taisteluni, Ensimmäinen kirja       suom. Katriina Huttunen  LIKE 2011

Sain viimein tilaamalla kirjastosta Knausgårdin ykkösen. Mielenkiintoinen efekti oli lukea ensimmäinen osa viimeiseksi, etenkin kuudennen jälkeen, jossa kirjailija tuskailee ensimmäisen osan julkaisun kiehauttamaa sukuriitaa ja mediakohua. Taistelusarja ykkönen on kirjoitettu pääosin Bergenin ajanjaksolla ja sisältää nuoruusmuistumia, mutta keskittyy sitten kuvaamaan isän kuoleman nostamia tuntoja. Tässä Knausgårdin vahvuus loistavana tunnelmien ja ihmissuhteiden kuvaajana tulee esiin.            – Pidän Taisteluni ensimmäistä kirjaa ehkä sarjan parhaana. Sitä ei ole keinotekoisesti paisuteltu, se kuvaa vaikean isäsuhteen purkua riipaisevan konkreettisesti jälkien siivoamisen ja hautajaisten järjestämisen kautta. Kaiken kaikkiaan Knausgårdin Taisteluni-sarja aloittaa uuden aikakauden pohjoismaisessa kirjallisuudessa paljastamalla äärimmäisen yksityisyyden kautta ihmisyyden todet kasvot.

*

Elisabeth Kubler-Ross & David Kessler: Elä tässä ja nyt  suom. Tiina Wikström Viisas Elämä 2016 (alkup.2001)

Vaikeasti sairaiden ja kuolevien kanssa elämäntyönsä tehnyt lääkäri ja saattohoidon uranuurtaja ovat tehneet yhdessä kirjan viisaasta elämästä. Heidän viestinsä on: älä odota parempaa aikaa, elä nyt. Kirja puhuu aitoudesta, rakkaudesta, ihmissuhteista, menetyksistä, syyllisyydestä, pelosta, vihasta, leikistä, kärsivällisyydestä ja anteeksiantamisesta.  – Elämäntaito-oppaiden sarjassa tämä kirja ei tuo mitään uutta, alleviivaa vain sitä, minkä ikääntyvänä jo tiedän. Muistuttelu lienee silti hyväksi.

***

Anthony Doerr     Kaikki se valo jota emme näe    suom. Hanna Tarkka  WSOY 2015

”Suuri lukuromaani” kahden erityisen lapsen kohtalosta toisen maailmansodan pyörteissä. Pulitzer-palkittu pokkari löytyi lentokentän kirjakaupasta mukaan Irlannin lennoille ja iltakirjaksi. Se olikin tarkoitukseensa mitä mainioin, luvut olivat lyhyitä ja kirja sivumäärästään huolimatta (543) kevyt pidellä. Kustantajan mainosteksti puhuu sodasta ja rakkaudesta, mutta kirja ei ole tyyppiä ’imelä rakkaustarina’, vaan kertomus sokean ranskalaistytön Marie-Lauren selviytymisestä sodan jaloissa ja lastenkodista sotilastehtäviin koulutettavaksi joutuneesta erityislahjakkaasta saksalaispojasta Werneristä, joiden kohtalot kiertyvät yhteen yhdeksi päiväksi sodan loppuvaiheessa.   – Mitä mainioin tarina, joka kiehtoo erilaisuudellaan ja tulee tunnetasolla lukijan iholle. Suosittelen!

*

Claude Simon    Tuuli     suom. Jukka Mannerkorpi   Otava 2007 (alkup.1957)

”Maailmaa uhkaa lakkaamatta kaksi vaaraa: järjestys ja epäjärjestys”. — Simon on ottanut romaaninsa motoksi Paul Valéryn ajatuksen. Romaanissa ei ole juonta, siinä ei tapahdu oikein mitään, mutta tapahtumattomuuden alla paljonkin. Brittiyliopistoissa opiskelleen, Nobel-palkitun (1985) ranskalaisen Simonin pyrkimys oli uudistaa romaanin muotoa. Hän kirjoittaa loputtoman pitkiä lausejonoja, joissa ajatus etenee assosiatiiviseen tapaan polveillen pilkulta pilkulle. Kuin ennakointina tulevasta kohta alun napakoiden lauseiden jälkeen alkaa lausejono, joka päättyy pisteeseen kolme ja puoli sivua myöhemmin. Keskustelujen repliikit ovat hapuilevia, katkeilevat kesken lauseen, kesken sanankin. Tyyliä on aluksi vaikea lukea, kunnes lukija antautuu ajelehtimaan assosiaatiovirtaan ja voi tavoittaa jotakin päähenkilön irrationaalisesta maailmasta, jossa ei tunnu olevan järjestystä, pyrkimyksiä eikä tavoitteita.  – Ei tämä mikään helppo herkkupala lukijalle ole, kiehtova kyllä omalaatuisuudessaan.

*

Maeve Binchy    Tulikärpästen kesä   suom. Irmeli Ruuska     WSOY (2016 Bon-pokkarit; alkup. 1987)

Romaani alkaa Fern-joen rannoille rakentuneen irlatilaisen Mountfernin kylän pubista, jonka omistajaperhe on kehkeytyvien värikkäiden tapahtumien keskiössä. Tarinasta ei puutu nuorta rakkautta, kyläläisten keskinäisiä kaunoja, dramaattisia käänteitä, eivätkä henkilöt ole yksioikoisen hyviä tai pahoja.    – Binchyn viehkeää ja helppolukuista tarinankerrontaa oli mukava lukea matkan jälkeen. Saattoi palata muistikuviin, luoda uusia. Tässä romaanissa tulee mainiosti esiin myös irlantilainen huumori, tapa suhtautua asioihin.

(Koska Binchyn kirjassa on liki tuhat sivua, elokuun kirjasaldo jää aika kohtuulliseksi.)  

***

Väinö Linna, Tuntematon sotilas, WSOY 2010 juhlapainos

Niin kuin hyvin tiedetään, on Jumala kaikkivaltias, kaikkitietävä ja kaukaa viisas. (Alkulauseet)

Aika velikultia. (Loppulause)

Tartuin kirjaan heinäkuussa. Mielessäni oli jo kauan ollut lukea Tuntematon sotilas uudelleen, aikuisena. Impulssi tuli nyt uutisesta, että Tuntemattomasta tehdään jälleen uusi elokuva Suomessa. Huomasin kirjaa lukiessani, että Linnan henkilökaarti sai Edwin Laineen ensimmäisen Tuntematon sotilas -elokuvan näyttelijöiden kasvot. Ei ihme, niin monesti juuri se on esitetty itsenäisyyspäivän aikaan televisiossa, että me sodanjälkeiset sukupolvet, jonka isät siellä taistelivat, osaamme sen ulkoa. Lukeminen nosti elokuvan takaa esiin romaanin kirjallisine ansioineen. Itsenäisyyden 60 v-juhlapainokseen liitetyistä kirjailijan esseistä ilmenee, että Linna kirjoitti romaanin kolmeen kertaan. Hän ei pyrkinyt jatkosodan autenttiseen kuvaukseen, vaan suomalaisen sotilaan kuvaukseen sodassa. Juuri tässä mielestäni on Linnan Tuntemattoman sotilaan vahvuus.

–  Koskela Suomesta. Syö rautaa ja paskantaa kettinkiä.  – Mies menee ja mies tulee ja mies vastaa itse kulkemisistansa. Minä en anna lupaa, mutta jos omalla vastuullasi punttaat niin se ei kuulu minuun. Asialliset hommat suoritetaan, muuten ollaan kuin Ellun kanat. Sen kun muistat niin saat mennä.  (Koskela Rahikaiselle)

• Kuule vänskä. Mis sie tarvitset oikei hyvvää miestä? Täs siulon sellane. (Rokka Koskelalle)
• Ei niitä hanki pitele. No, hei sitten. Nahkurin orsilla tavataan. (Lahtinen Koskelalle)

Linna loi sotilaansa niin todellisiksi, että he elävät rintamalla, taistelevat ja kuolevat romaanin lehdillä unohtumattoman elämän ja kuoleman taisteluineen. He tekivät sankaritekoja vailla pateettisen sankaruuden häivää. He tekivät kohtalokkaita virheitä, pelkäsivät niin perkeleesti, joutuivat paniikkiin ja pakenivat. Jotkut heistä tapattivat itsensä turhaan. Mielestäni Linna paljastaa hienosti sodan armottomat kasvot; miten se kuorii naamiot, miten kalvaa esiin miehestä hänelle itselleen tuntemattoman puolen, miten joukkuehenki toimii poikkeustilanteessa ja myös sen, miten sota muuttaa, raaistaa ja raastaa miestä. Naiset ovat eläneet omat sodanaikaiset sankaritarinansa, joihin tämä romaani ei puutu. Tuntematon on romaani suomalaisesta miehestä sodassa. 

Tämä kirja tulisi jokaisen suomalaisen – erityisesti alokkaan, siviilipalvelusmiehen – ja äidin – lukea.

• Ja lopuksi yleensä ja erikseen: varjele noita Suomen herroja, etteivät ne toista kertaa löisi päätänsä Karjalan mäntyyn. Aamen.    (Honkajoki Lammiolle)

Suuri runokirja   toim. Hannu Sarrala              Karisto Oy 2007 (uud. laitos)

Tätä opusta oli hauska lukea nimenomaan touko-kesäkuun vaihteessa. Siellä tulivat vastaan jälleen kerran kaikki ”suomalaisen lyriikan rakastetuimmat säkeet”, vanhaa loppusoinnullista runoa on lähes neljä ja puoli sataa sivua. Harvoin luettuna se oli kuin kylpy varhaisen runovirran viileässä vedessä. Useimmat runoista olivat tuttuja lauluina lukijaa hyräilyttäen.

*

Hiljaiset vuoret, kirkas kuu    Klassista kiinalaista luontorunoutta, toim. Tero Tähtinen    Savukeidas 2016

Lintuparvi katoaa horisonttiin,

yksinäinen pilvi lipuu taivaankannen poikki.

Minä ja Jingting-vuori katselemme kyllästymättä toisiamme,

kunnes vain vuori on jäljellä.

–  Sielun mannaa runon ystävälle. Niin vähin sanoin sanottu niin paljon niin keveästi.

*

Esa Mäkijärvi   Mana    -runoja                                          Arktinen Banaani 2015

Mäkijärvi on nuori kirjailija, joka on julkaissut useita runokokoelmia, tietokirjan ja romaanin. Mana, viimeisin runoteos, on tyyliltään sopusointuinen yhdistelmä vanhaa ja uutta runokieltä. Usein nuorten tekijöiden teoksissa rasittaa lukijaa vimmainen tyylikokeilu, kun haetaan ’omaa ääntä’. Mäkijärven runot ovat tyylinsä löytäneet. Niissä puhuttelevat vahvat luontokuvat ja kokemukset.   – Mäkijärven runot lepäävät itsessään tavalla, joka antaa lukijan rauhoittua olemaan niiden äärellä pitkiä hiljaisia hetkiä.

– – –     Mitä syvemmälle metsään menee / sitä sammaleisempia ovat kivet, / tuuheampia puut. / Myrsky on pahimmillaan / kivien ja puiden kävellessä laaksossa. / Varjoista löytyy loputtomia variaatioita, / varjoista luonnossa ja ihmisten kasvoilla. / Valo ei muutu. / Jumalat ovat läsnä / kuluneissa patsaissa. / Ne olisivat virheettömiä / mutta ne tehnyt käsi tärisi.

*

Ulla-Lena Lundberg                  Suureen maailmaan                suom. Leena Vallisaari              Gummerus 2015 2.p. (1991)

”Taidokas ja lumoava tarina maailmasta jota ei enää ole”, suosittelee kustantaja. Siksiköhän tämän valitsin, mutta myös siksi, kun tiedän kirjailijan taidokkaaksi luettuani Marsipaanisotilaan ja Jään. Tässä romaanissa kirjailija viipyy ahvenanmaalaisessa miljöössä siihen aikaan, kun miehet lähtivät merille ja Amerikkaan. Merenkulun, ja toisaalta suvun miesten kohtaloiden kuvaus osoittaa jälleen Lundbergin vahvuuden kertojana.    – Sisämaassa syntynyttä ja kasvanutta tuo merellinen elämä ja maisema jaksaa aina vain kiehtoa. Kertojana Lundberg on myös niin laadukas ja luotettava, että mieluusti luen muutkin romaanit, kunhan kirjastossa kohdalle osuvat.

*

Sakari Kirjavainen                     Viereenkatsoja                             Johnny Kniga 2009

Toisinaan otan luettavaksi tämän omalaatuisen kustantamon omalaatuisia kirjoja – ehkäpä jonkinlaista omalaatuisuuteen siedätystä hankkiakseni. Kustantaja itse sanoo tästä esikoisromaanista, että se kietoo lukijan muistojen verkkoon, jonka totuudet ainoastaan sairaalassa makaava päähenkilö voi tietää. Romaanin päätarkoitus pitäisi mielestäni olla houkutella lukija totuudenetsintään ja löytämään tarinaan kätkeytyneitä aarteita.                          – Jokin tässä tarinassa töksähtelee. Onko se päähenkilön persoona, joka korostaa pitkin matkaa hulluuteen ja harhamaailmoihin luisuvia mielteitään ja muistojaan. Tavallaan romaanin rakenne on ihan ok, mutta mitä ovat ne aarteet, onko niitä.  

*

Henning Mankell      Ajan rannalla    suom. Laura Jänisniemi            Otava 2008

”Me kaikki kuulumme suureen tarinaan, jolla ei ole alkua eikä loppua. Jokainen elämä on seikkailu, jossa virtaa monta jokea ja kaukaisen taivaanrannan usvassa kohoaa aina vuoria. Jokainen ihminen on osa tuota loputonta tarinaa, ihmisen suurta kertomusta itsestään. Osa meistä ei saa kertoa tarinaa loppuun asti. Ehkä siksi tässä elämässä siksi on niin paljon tuskaa. Mutta vielä enemmän iloa. Sillä tuska hakeutuu aina pois itsensä luota, mutta ilo tarrautuu kiinni. Ehkä henget siksi jatkavat kertomista. Niiden äänet kuiskivat yössä ja sanat leijuvat haurain siivin yläpuolellamme. Kertomus ei lopu koskaan. Kertomus, joka yhä uudelleen heittää ihmisen kuin hylkytavaran ajan loputtomalle rannalle.”             

– Lue Mankellin suurenmoinen kirja, se vie sinut Afrikkaan, jossa ihminen vielä on osa suurta kertomusta.

*

Sakari Issakainen     Mitä pilvet puhuvat    Gummerus 2009

Heinäveteläinen palkittu kirjailija on ollut minulle aiemmin tuntematon, nimen vain tiesin. Tekstiä lukiessa tulee mieleen Mikko Rimminen, Kari Hotakainenkin, kirjoitustyylissä on samaa huumorilajia. Hotakaisen salaviisaus puuttuu, mutta kielellinen improvisaatio kyllä toimii. Tarina kertoo keksijämies Otto Hyypän tarinan mieheksi varttuvan naapurinpojan silmin nähtynä. En oikein välitä vainoharhaisuudesta väännetystä huumorista. Saattaa muutenkin olla, että tutustuminen Issakaisen kirjailijanlaatuun jää tähän.   – Lukekaa ihmeessä, moni varmasti tykkää.

*

Peter Høeg      Susanin vaikutus   suom. Katriina Huttunen Tammi 2015 (2014)

–  Erinomaisesti kesti toisenkin lukemisen. Nyt ajattelin, että P.H. on kirjoittajatyyppi, joka tempaa lukijan tarinan mukaan paisuttelemalla päähenkilönsä yli-ihmisiksi ja tapahtumat sellaiseen vauhtiin, jossa takaa-ajajat läähättävät koko ajan pakenijoiden kannoilla ja elämää suuremmat arvoitukset ratkeavat pala kerrallaan. Taitoa tämä vaatii, ja Høegillä sitä on.

*

Jo Nesbø           Verta lumella osa 1 ja osa 2   suom. Outi Menna                    Johnny Kniga 2015

Norjalainen Jo Nesbø on kovinkin suosittu dekkaristi. Tämä tarina on kaksiosainen. Ensimmäinen osa kertoo miehestä, jonka tehtäväksi valikoituu ihmisten eliminointi. Olav on tappajaksi monin tavoin erikoinen mies. Hän ei pysty vahingoittamaan naisia, mikä tekee hänestä haavoittuvan rikollispomon ’asiainhoitajana’. Toinen osa kertoo uudesta ’asiainhoitajasta’, joka joutuu pakenemaan toimeksiantajaansa niin kauas kuin tietä riittää. Hän tietää, että ennemmin tai myöhemmin hänet löydetään ja se on hänen tarinansa loppu. Sitä ennen kuitenkin tapahtuu jotain odottamatonta. Kirjailija pystyy kyllä luomaan jännitystä ja henkilökuvauskin pyrkii pintaa syvemmälle. Peter Høegiin verrattuna Nesbø jää köykäisemmäksi tekijäksi.  – Luin edellisen Nesbøn 2013 (Aave) eikä vaikutelmani hänestä kirjailijana näistä kahdesta uudemmasta juurikaan kohene.   

*

Nicholas Sparks      Valinta        suom. Anja Meripirtti               WSOY 2009 (2007)

Amerikkalaiselta kirjailijalta on suomennettu kolmetoista romaania ja kotimaassaan julkaistuja on vielä enemmän. Se kertonee, että romaanit ovat pidettyjä, mikä ei liene ihme, kun tyylilajiksi on määritelty romanttinen kirjallisuus. Valinta on kahden aikuisen tarina, joka alkaa klassisesti vastaan hangoittelevan naisen ja ihastumaan taipuvaisen miehen tutustumisesta ja rakastumisesta. Romaani on jaettu kahteen osaan kansiensa sisällä. Toinen osa kuvaa perheen kohtalokkaan käänteen miehen näkökulmasta. Monet Sparksin romaanit ovat päätyneet elokuviksi, mikä osaltaan kuvaa kertojanlaatua, jossa tavanomainen vuoropuhelu ja tilanteiden kuvailu on keskeistä.       – Viihtyisä lukuvälipala, eikä tarina ihan tyhjäkään.

*

Marja Leena Virtanen   Verho     Karisto 2016                         

Virtanen on semmoinen hitaasti kirjoittaja, julkaissut tätä ennen kaksi romaania, jotka molemmat olen lukenut ja tykännyt. Verho kertoo pojasta, jonka elämäntarina alkaa hahmottua vähän kerrallaan, juuri niin kuin Virtanen yleensä kirjoittaa. Olavi-poika asuu isovanhempiensa perheessä, jossa hänen kasvukumppaninsa on Kristiina, joka on vain muutaman vuoden vanhempi, mutta siis oikeastaan Olan täti. Isoisä osoittautuu ankaraksi ja vaativaksi kasvattajaksi, isoäiti rakastaa poikaa omalla turvallisella tavallaan. Kun Olalle selviää hänen vanhempiensa kuoleman koko kuva, hän kohtaa isoisän tasavertaisemmin ja alkaa etsiä omaa tietään.    –     Rauhallista kerrontaa ja huolella laadittu tarina, jota on miellyttävä lukea.

*

Karl Ove Knausgård         Taisteluni, Neljäs kirja             suom. Katriina Huttunen        LIKE 2014 (2010)

Olen lukenut Knausgårdit satunnaisessa järjestyksessä ja huomannut, ettei sillä ole mitään väliä, koska kirjailija on kirjoittanut elämästään vaihe vaiheelta, eivätkä vaiheet noudata kronologista järjestystä. ”Taisteluni 4 tuntuu nuorelta ja villiltä, mutta niinhän sen pitääkin. Kirja on yhtä suurieleinen ja energinen kuin unelmoiva päähenkilönsäkin” (Sydsvenskan). Neljäs kirja on pääosin tilitystä 18-19-vuotiaana vietetystä ajasta Pohjois-Norjassa luokanopettajana paikallisessa koulussa. Puolivälissä kirjailija palaa selvittelemään isänsä ja äitinsä avioeron vaikutuksia elämäänsä sekä isän elämään. Keskelle sijaisopettajana elettyä vuotta pompahtaa paluu edeltävien vuosien tapahtumiin kotona. Ratkaisu ei tunnu kovin luontevalta, vaikka antaakin perspektiiviä opettajavuoden tapahtumiin.             – Edelleen kirjailijan teksti on eläväistä ja niin riipivän todentuntuista, että lukija sekä vaivautuu että ihastuu. Paikoin hengästyttävää ja hämmentävää yksityiskohtien runsautta sekä maiseman ja elämäntavan havainnoissa että nuoren miehen unelman tiivistymisen kuvauksessa.

***

William Faulkner   Kylä   suom. Kai Kaila       Tammi 1981 (1940)

Faulkner on mestari kuvaamaan tarinansa syntyaikoja ja tapahtumaympäristöä. On kylä jossain ison mantereen jumalanhylkäämässä eteläisessä kolkassa. Kylän uneliaaseen arkeen syntyy pieni poikkeama paikalle ilmaantuvan rupusakin myötä. Nämä etsiskelevät paikkaa johon asettua asumaan. Asettuvatkin ja mullistavat aikojen saatossa koko kylän elämän. Voiko tarinaa enää kutkuttavammin kertoa kuin Faulkner sen tekee! – Parasta tekstiä pitkiin aikoihin, suomennoskin klassikkokirjailijan arvoinen.

*

Helena Sinervo   Armonranta   WSOY 2016

Omia kokemuksia ja historioita käyttävää fiktiota on kirjailijan mukaan tämä Sinervon kolmas romaani. Isän ja äidin tarina, isän sanelemat äänikirjeet tyttärelle, tyttären lapsuusmuistot ja parisuhteen jännitteet rakennusaineina Sinervo luo tiivistä ja todentuntuista tarinaa elämästään kirjailijan taidolla.  – Omaelämäkerran kirjoittaminen fiktiivisin vapauksin ei ole niin helppoa kuin voisi kuvitella. Kertojaksi on tässä asetettu parisuhteen toinen osapuoli. Sinervo säilyttää kirjailijan otteen ja onnistuu luomaan ehjän tarinan.  

*

Karl Ove Knausgård   Taisteluni, Toinen kirja;   Taisteluni, Kolmas kirja     suom. Katriina Huttunen   LIKE 2012, 2013

Norjalaisen kirjailijakomeetan omakohtaisia taisteluita vaiheittain laveasti kuvaavan sarjan toinen ja kolmas osa. Toinen kirja alkaa nykytilanteesta, jossa kirjailija asuu jo Ruotsissa, on saanut Lindan kanssa kolme lasta ja palaa lopussa nykytilanteeseen. Väliosa kertoo Norjasta ja avioliitosta lähdön ja Ruotsiin tulon, Lindan tapaamisen, rakastumisen ja suhteen kehityskuviot. Kolmas kirja palaa kirjailijan lapsuuteen Norjassa. Yksityiskohtaiseen tapaansa Knausgård kuvailee (Kolmas kirja) lapsuusperhettään, leikki- ja koulutovereitaan, kasvuaan teini-ikäiseksi ja elämää norjalaiskylässä. Toinen kirja käsittelee ihmissuhteita, sukua ja ystäviä, joista tärkeimmäksi Ruotsissa nousee Geir. Toisen kirjan mielenkiintoisinta antia ovat pitkät ja perusteelliset keskustelut Geirin kanssa, Ruotsin ja Norjan elämäntavan vertailevat erittelyt aikuisnäkökulmasta sekä omat pohdinnat vahvan vapauden kaipuun ja perhevastuun ristiriidassa.   – Lukemisjärjestyksellä ei ole väliä, sillä osat ovat itsenäisiä eikä elämäntarina etene aikajärjestyksessä vaan vaiheittain. Luin ensiksi Viidennen kirjan, jossa kirjailija kuvaa opiskeluaikaansa, nuoruuttaan ja kirjailijataipaleensa alkuvaiheita Bergenissä. Kirjailija on niin eksentrinen persoonallisuus, että hän tarjoaa itsensä säästämättä noloimpia ja inhorelistisia yksityiskohtia myöten. Sarja on suhdepohdintoihin taipuvaiselle lukijalle tosi antoisaa luettavaa. Kirjailijan kieli on verrattoman elävää, paikoin suorastaan säihkyvää. Kirjat pitävät imussaan niin vahvasti, ettei lukija haluaisi laskea käsistään!

*

Jari Järvelä   Parempi maailma   Tammi 2012

– Luin kolmisenkymmentä sivua. Sitten selailin vielä hetken. Totesin: tämän kirjailijan paperille vuodatettu pään sisältö on sen laatuista, etten oikeastaan halua koskea siihen viiden metrin kepilläkään. Ja Tammi julkaisee!

*

Haruki Murakami   1 Q 8 4   suom. Aleksi Milonoff   Tammi 2013 (2010)

1Q84 on jo kolmas Murakami, jonka poimin kirjastosta. Mielihyvin tartuin tähänkin opukseen, joka kertoo fantasiatarinaa kätkeytyneistä, kadonneista, etsityistä ja etsijöistä. Tarina on kertomus maailmoista, joilla on erilaiset kuut ja erilaiset säännöt. Nainen ja mies löytävät toisensa kauan etsittyään ja kaivattuaan. Epätavallinen fantasiatarina on Murakamille tyypillisesti koottu ja päättyy kauniisti.   – En ymmärrä mikä tämän japanilaisen kirjoissa minua kiehtoo, mutta pidin tästäkin.

***

Orhan Pamuk      Viattomuuden museo    suom. Tuula Kojo   Tammi 2010 (2008)

Turkkilainen Pamuk (63) on ”sukupolvensa suuria kirjailijoita”, Nobelilla aateloitukin 2006. Miehen palkintoluettelo on muutenkin mittava, yhtä pitkä kuin teosluettelokin. Viattomuuden museo on 700-sivuinen opus, jonka lukeminen tuottaa ’tiiliskiviä’ inhoavalle lukijalle pitkällistä ekstraharmitusta. Kirjan nimi viittaa päähenkilömiehen pakkomielteiselle rakkaudelleen perustamaan museoon, johon on kerätty rakastetulle kuuluneita tavaroita ja suhteeseen liittyviä muistoja. Tarinan juoni polveilee laiskasti päähenkilön tuttavapiirissä, varsinaisia tapahtumia on vähän, mutta laveaan kerrontaan on upotettu ajankuvaa sekä kulttuurista kuvausta turkkilaisen yläluokan hillunnasta. Noin sata sivua ennen loppua kirjailija saa viimein kehittyä kasaan jonkinlaisen ratkaisun ja koottua tarinan ihan kauniisti.   – Huhhuh. Väsyin aivan totaalisesti loputtomaan tunteiden vatvomiseen paljon ennen puoliväliä. Itse idea muistojen sitoutumisesta tavaroihin oli hyvä, mutta tarina juuttui kiertämään rataa. Päähenkilön pakkomielteisyys olisi kyllä saatu kuvattua vähemmälläkin jyystämisellä.

*

Stefan Moster   Suurlähettilään vaimo  suom. JP-Pajunen                    Siltala 2016 (2013)

Saksan suurlähetystö Suomessa on mielenkiintoinen lähtökohta ja tapahtumien näyttämö. Romaanin kertojaääni on kalpeaksi sivuhenkilöksi jäävä saksalaisen kirjaston hoitaja, jolla on ohimenevä yhtymäkohta suurlähettilään vaimoon nuoruudessaan. Elämä diplomaattikunnan kuplassa kuvataan Odan silmin nähtynä.  Suurlähettilään vaimon ja yksinäisen suomalaiskalastajan kohtaaminen muodostuu eräänlaiseksi nykyajan versioksi kalastajan omasta elämänkohtalosta saksalaissotilaan ja pohjoissuomalaisen tytön poikana, jolle isä jäi mysteeriksi. Tarinan keskiössä on myös diplomaattiparin vammainen poika, jota Oda käy kotimaassa tapaamassa joka kuukausi, mutta jolle isä jää tuntemattomaksi.   – Pidin erikoisesta tarinasta, jonka toisistaan vieraantuneet ja toisiaan ikävöivät henkilöt luovat omituisen tiivistunnelmaisen mikrokosmoksen.

*

Juha Seppälä    Mr Smith          WSOY 2012

Päätin tutustua Seppälään kuultuani Jussi Valtosen suosittelevan hänen kirjojaan Valitut sanat -kirjallisuusohjelmassa. Olisi ehkä kannattanut aloittaa novellikokoelmista, niitä on tosi runsaasti. Romaaniksi Mr Smith ei kyllä hevin taivu, vaikka sellaiseksi onkin luokiteltu. Henkilöt eivät oikeastaan tunnu elävän samassa tarinassa, jota itse asiassa ei olekaan. Romaanin rakenne on kaleidoskooppimainen, mutta siinä välähtelee upeasti Seppälän ilmiömäinen sanataituruus.                             – Niin kaunista kieltä, niin sävyjä ja näkymiä tulvivaa en äsken olekaan löytänyt! Jospa en olisi koko ajan turhaan odottanut, milloin sirpaleista alkaa muodostua jokin tarina, olisin nauttinut vain kielestä…

*

Saul Bellow   Ainoa oikea  suom. Kristiina Rikman  Tammi 1997

Niiden kirjailijoiden joukossa, jotka ovat korjanneet kaikki kansainvälisesti arvostetut palkinnot, on lopultakin harvoja, joita mielellään luen. Saul Bellow on yksi heistä. ”The Actual” ilmestyi 1997 Yhdysvalloissa ja suomeksi seuraavana vuonna. Ainoa oikea on mestarilliseen tapaan pienesti kerrottu tarina rakkaudesta, joka ei ole tarvinnut omistamista, jolle lähellä olo on riittänyt.

*

Jari Järvelä      Tyttö ja rotta  Tammi 2015

Järvelä on minulle uusi tuttavuus. Esikoisteos Tyttö ja pommi on palkittu ja kriitikoiden ylistämä, nyt jo usealle kielelle käännetty, ja elokuvakin aiheesta on tekeillä. Järvelä kirjoittaa huikealla intensiteetillä ja rouhealla energialla dekkaritrilogiaa, jonka toinen osa Tyttö ja rotta on. Jännitysromaani tapahtuu Berliinissä ja Kotkassa, kansainvälisessä anarkistisessa graffititaitajien yhteisössä, johon anarkistinimeltään Metrona tunnettu tyttö kuuluu. Järvelä osaa kehitellä jännityksen huippuunsa ja laukaista niin, että päähenkilö lopulta selviää mahdottomistakin tilanteista.  – Ei ehkä alituista mielilukemistani, mutta tehokasta arjen ympyröiden hämmentäjänä – ei vähiten itselle oudon maailman kiinnostavana kuvauksena, ja siksikin, että mieskirjailijoiden dekkareista poiketen päähenkilö on tyttö.

*

Markku Pääskynen     Sielut     Tammi 2015

Pääskysen kahdeksas romaani oli Finlandia-palkintoehdokkaana viime vuonna. Tarina lähtee tapahtumasta, kun Maija-niminen tyttö lähtee aamulla kouluun, mutta ei tulekaan perille. Maijan katoamisen aiheuttamat tunnot vanhemmissa ja isovanhemmissa, naapurustossa ja koulutovereissa saavat runsaasti tilaa. Tarinan toinen pääjuoni on ystävyksien Taito ja Ilari samainen päivä sattumuksineen. Lopussa poikien ja kadonneen tytön tiet osuvat yksiin ja katoamisen arvoitus ratkeaa.   – Kertojana Pääskynen on tarkkanäköinen ja isän ja äidin pelkoja ja hätäännystä elävästi kuvaileva. Myös poikien keskeinen ystävyys ja kommunikaatio on hienosti kuvattu.

***