Sara Stridsberg    Niin raskas on rakkaus   suom. Outi Menna     Tammi 2016, (ap.2014)

Stridsberg on ruotsalainen nykykirjailija, Pohjoismaiden Neuvoston kirjallisuuspalkinnollakin v. 2006 huomioitu. Neljäs romaani on vanhan mielisairaalamiljöön ja menneen ajan hoitokulttuurin kuvaus. Romaania sanotaan mestarilliseksi ja kauniiksi tarinaksi hulluudesta ja toivosta, rakkaudesta ja kuolemasta, valosta ja varjosta.  – Kauneus tulee viileydestä, jolla tarinan palaset kerrotaan ja liitetään toisiinsa niin, että ne muodostavat ehyen kuvan, joka väreilee.

*

Tuula-Liina Varis   Huvila   WSOY 2016

Itsenäisen Suomen alkuvuosikymmenellä aikuistuva nuori nainen rakastuu valovoimaiseen taiteilijamieheen. Teos on suojatusti varttuneen tytön kasvukertomus. Hän ehkä kuvittelee ajan tapaan aviomiehen tuovan saman turvan kuin kotona on ollut – ja pettyy. Unelmat kariutuvat, ja lopulta arkea pitää koossa avuksi haettu monitaitoinen köyhän kodin tytär, Selma.   – Kiinnostavasti kuvattu aika ihanteineen ja ihmiskohtaloineen.  Taitajan käsissä yksinkertainen tarinakin hehkuu.

*

Linda Olsson   Sisar talossani   suom. Anuirmeli Sallamo-Lavi   Gummerus 2017

”Kertomus selityksiä ja sovitusta etsivistä sisaruksista.” Äidin hautajaisissa Maria tulee kutsuneeksi sisarensa Emman luokseen Espanjaan. Kahden vuoden kuluttua Emma tulee ja viipyy niin kauan, että sisarukset löytävät toisensa puhumattomien ja yhteydettömien vuosien yli. Olssonin romaanin rakenne on lukijalle miellyttävä, takautumat tapahtuvat muistelevassa puheessa eikä kerronta hyppele sinne tänne, kuten usein nykyromaaneissa. Tarkkaa ja sävykästä henkilökuvausta on ilo lukea. – Pidin kirjasta. Ja jälleen totesin, että Olsson ei petä.   

*

Karl Ove Knausgård   Kevät   suom. Jonna Joskitt-Pöyry   LIKE 2016

Vuodenaikasarjan kolmas opus on puhetta jo syntyneelle nuorimmaiselle, jonka ominaispiirteitä isä havainnoi ja opettelee tunnistamaan. Kaksisuuntaisen mielialahäiriön kourissa kamppailevan äidin romahdus sävyttää elämää kirjailijoiden talossa. ”Knausgårdin uusi romaani on itse asiassa Taisteluni 7. Hän on palannut vahvalla romaanilla, joka todistaa hänen kykynsä eksistentiaaliseen elämänkuvaukseen.”  – Ilahduin, että välityöltä tuntuneen vuodenaikasarjan uusin on taas niillä tasoilla, joilla kirjailija loi menestyksensä. Perheen arjen ja isän selviämiskamppailun kuvaus on rehellisyydessään koskettavaa, jopa loisteliasta.  

*

Tommy Hellsten   Tähän olen tullut   Kirjapaja 2016

– Yritin lukea. Kolmenkymmenen sivun jälkeen totesin saman kuin usein ennenkin Hellstenin opusten äärellä: toivotonta terapiamössöä. Ei tätä jaksa. Siis minä en.

*

Pirkko Saisio    Mies ja hänen asiansa            Siltala 2016

Kuolinilmoitus käynnistää asianajajamiehen elämässä menneisyyden ja nykyisyyden tilinteon. Saisio jatkaa lakonista, harvarivistä tyyliään, joka antaa sanoille erityisen painon ja voiman. Romaanin tunnelma tiivistyy suorastaan dramaattisesti loppua kohti, kun miehen suojaukset pettävät.  – Tyylikäs ja vahva romaani Saisiolta. 

*

Niina Hakalahti                         Lumilinna        Karisto 2016

Oulussa syntynyt ja sittemmin tamperelaistunut fil.maist. ja kirjallisuuden sekatyöläinen Niina Hakalahti on julkaissut viidennen romaaninsa. Häneltä on julkaistu myös runoteoksia ja lastenkirjoja. Lumilinna on kunnianhimoinen tarina salaisuuksista, menneisyyden identiteettimurroksesta, joka palaa uuteen käsittelyyn nuoren, menestyvän copywriterin elämässä.  – Sujuvaa, mukaansa ottavaa kerrontaa. Jonkinasteinen chic-lit-tyylinen henkilökuvaus hiukan häiritsee.

*

Marjo Ojalammi   Nokinen sydän Kirje isälle   Reuna 2017

Itselle suruterapiaksi kirjoitettu kirja ja sellaisena arviointien ulkopuolella. Samaa kokeneille saattaisi toimia terapeuttisesti.  – Oma lukukokemukseni oli osittain piinallinen, toisaalta myös myötätuntoa herättävä.

***

Merete Mazzarella    Elämän tarkoitus    suom. Raija Rintamäki    Tammi 2017

Tuttuun esseistiseen tyyliinsä Mazzarella pohdiskelee tässä isoa kysymystä elämän tarkoituksesta. Kaikenkattavaa vastausta kysymykseen tarkoituksesta ei tietenkään tule, kun ei sitä ole. Monet argumentit ja tapaukset ovat jo tuttuja hänen aiemmista kirjoistaan tai jonkun muun. Viktor Frankl sen sanoi selkeimmin: on oivallettava, että elämä kysyy tarkoitustaan meiltä.  – Tulin ajatelleeksi, että ehkä tämä riittää jo Mazzarellan kirjoista, jotka olen kaikki lukenut.

*

Karl Ove Knausgård   Syksy  Talvi  LIKE 2016  suom. Jonna Joskitt-Pöyry

Luettuani viime vuonna kaikki Knausgårdin Taisteluni kirjat (kuusi osaa) oli jo tarpeen pitää taukoa. Kirjailija näyttää siirtyneen elämänvaiheidensa kertaamisesta vuodenaikateemoihin. Syksy ja Talvi ovat alaotsikoitu Kirje syntymättömälle tyttärelle – ja Kirje vastasyntyneelle tyttärelle. Ne koostuvat tarinanpalasista, joiden aiheena on jokin arkiseen elämään liittyvä aistivoimainen asia. Kirjoittajan tyyli on jo läpeensä tuttu, mutta jotenkin hän onnistuu näissäkin pikku paloissa kaivamaan usein yksinkertaisista aiheista tasoja, mitä normaalisti ei ajatella eikä sanota.  – Kaleidoskooppimaisena välähtelevää tekstiä on helppo lukea. Vuodenaikasarja vaikuttaa päiväkirjamaiselta välityöltä, sellaisenakin aukeaa vähitellen metaforaksi uudesta keväästä, jonka syntymää odotellaan.

*

Riitta Jalonen   Yö on oranssi häkki   Tammi 2000;   Hula-hula   Tammi 2002;   Kuvittele itsellesi mies  Tammi 2005 (2.p.);  Veteen pudonneet   Tammi 2007;   Hyvää yötä Irma Noora   Tammi 2010;  Kuka sinut omistaa  Tammi 2013

Yö on oranssi häkki on näistä valovoimaisin. Lyhyt romaaniksi, mutta kertoo upealla tavalla kaiken oleellisen yhden naisen ja kahden miehen suhteista. Hula hula on jälleen sävykäs ja hienovireinen kertomus tytön maailmasta. Näissä kuvauksissa Jalonen on parhaimmillaan. Ehyt kokonaisuus, ei mitään liikaa. Kuvittele itsellesi mies puolestaan on ankea ja omituinen kolmiodraama, joka vetää kaikki osapuolet yhteen ja sitten erilleen elämään kukin omaa elämäänsä. Veteen pudonneet avaa Jalosen tekstien teemoja kertoen tytöstä, jolla on henkinen yhteys isoisään, joka on jostain syystä pidetty perheen ulkopuolella ja jolta tyttö on perinyt erityiset henkiset lahjansa. Hyvää yötä Irma Noora johdattaa lukijan vähän kerrallaan syvemmälle erityislahjan perineen tytön maailmaan. Tytön Rebekka-täti on käyttänyt lahjaansa toisten ihmisten auttamiseen, mutta Noora päätyy selvittelemään oman historiansa pimeitä kohtia. Kuka sinut omistaa toistaa samaa teemaa, nyt tytön ja pikkumummon välisen erityisen yhteyden kuvauksena.  – Jalosen kieli ja tyyli ovat nautittavaa, vaikka teemat toistuvatkin. Aiemmin lukemani Jalosen viimeisin romaani (Kirkkaus) osoittaa kirjailijan päässeen upealla tavalla eteen päin teemassaan.  

*

Minna Rytisalo       Lempi    Gummerus 2016

Lukeva yleisö on saanut tutustua taas yhteen uuteen kirjailijaan, Sodankylässä syntyneeseen ja nykyään kuusamolaiseen äidinkielen opettajaan Minna Rytisaloon (s. -74). Hän on tarttunut esikoisromaanissaan Lapin sota -aiheeseen ja kutoo taidokkaasti yhteen toistensa elämään liittyvien kolmen henkilön tarinat. ”Herkkyydessään väkevässä romaanissa on voimakas jännite ensimmäiseltä sivulta viimeiselle.”                  – Kolmisäikeiseksi punottu tarina on kehitelty väkevistä aineksista: on sodan pirstomia naiskohtaloita, hyväosaisten lempeä ja osattoman katkeruutta, myöhään paljastuvaa tragediaa ja petetyksi tulleen ylpeyttä. Tunnevoimainen ja nautittavasti kirjoitettu.

*

John Grisham  Sateentekijä   suom. Jorma-Veikko Sappinen    WSOY 1996

Kirjaston kiertävien hyllyköstä osui silmiin tämä letkeään tyyliin kirjoitettu romaani, joka kertoo aloittelevan asianajajan ponnistelusta Keski-Lännen oikeusmaailman kiemuroissa. Kirjailija näyttää tuntevan maailman, jossa romaani tapahtuu, siksi tarina kiehtoo. Lopetus tulee vähän yllättävästi töksähtäen ja jättää tarinalle mahdollisuuden jatkua lukijan mielikuvissa.  – Varsin viihtyisä ja mukaansa tempaava lukuromaani on otettu Suuren Suomalaisen Kirjakerhon listoille suomeksi ilmestyessään.

*

Heli Karjalainen      Kaikki nämä päivät    Salut Oy 2016

Vanhan, mennyttä ja nykyistä elämäänsä vatvovan naisen yksinäisyyden autiutta kuvaava kirjoitelma. Kirjoittaja pyrkii syvällisyyteen antaessaan päähenkilönsä ajatusten pyöriä jatkuvasti itsensä ympärillä. Romaanin pohdinta ei johda mihinkään, on kuin tarpoisi samaa suota.  – Lukeminen takkusi. Päähenkilöstä tuli mieleen taannoinen Putous-hahmo Aina Inkeri Ankeinen – paitsi, että romaanin vanhushahmossa ei ole mitään hauskaa.

***

Runot

Harri Hertell    Maisema ennen sadetta        Sammakko 2016

Vein kirjoituskoneen ulos mökistä / mutta maisema ei tänään halua / puhuttavan siitä.

Kahvi kuivuu kuppiin / maisemaksi / jossa yksinäiset vuoret. // Haluaisin vaeltaa siellä.

Hertellin neljäs runokirja, pieniä elämänmuutosrunoja. Kuvaa kesää ja syksyä saaressa, tyttären isäksi tuloa.  – Tykästyin näihin vähäeleisiin, elämää täysiin runoihin. Runontekijä osaa taidon kuvata asioita pienesti ja hiljaisin äänenpainoin, sanoa paljon muutamalla rivillä.   

*

Psykologia

Saara Kinnunen, Isän kaipuu Perussanoma Oy 2016 ;  Isovanhemmuuden aika  Kirjapaja 2014

Sosiaalipsykologi Saara Kinnunen on palkittu Suomen Tietokirjailijoiden palkinnolla 2010. Hän on erityisesti uskonnollisten piirien arvostama elämäntaito-oppaiden kirjoittaja, kouluttaja ja perheneuvoja. Isän kaipuu valottaa isäsuhteen merkitystä lapsen kehitykselle, oman isyyden mallina ja voimavarana. Teos käsittelee myös traumaattisen isäsuhteen kokemusten korjaamista terapiassa.  – Sujuva ja ammattitaitoisesti laadittu tietokirja, vahvasti hengellisessä viitekehyksessä.

Isovanhemmuuden aika on sekä kirjailijan oman että perheneuvojana saadun kokemuksen ja asialähtöisen pohdiskelun antoisa yhdistelmä. Viiden lapsen äitinä ja kymmenen lapsenlapsen isoäitinä Saara Kinnusella on tarjottavana tuoreita ja käytännöllisiä ohjeita sukupolvien väliseen vuorovaikutukseen.  – Koska itsekin olen tässä elämäntilanteessa, sain monta hyvää näkökulmaa ja käytännön vinkkiä miten suhteet hoituisivat hyvin. Tarpeellinen ja viisas kirja – joka ’nostaa rimaa’ isovanhemmuutta opetellessa.  

*

Muut

C.S. Lewis, Kasvoista kasvoihin –Tarina rakkaudesta suom. Kirsi Nisula Kirjapaja 2013

Narnian tarinoista ja Paholaisen kirjeopistosta parhaiten tunnettu professori Lewis kertoo vanhan Eros ja Psyyke -myytin tässä uutena versiona. Teosta pidetään sekä uskontotieteellisenä puheenvuorona että kaunokirjallisena tuotteena, kummassakin mielessä vahvana.  – Lewisin tarina ihmisistä ja jumalista on mielenkiintoinen uustulkinta kreikkalaismyytistä ja tarjoaa vertailukohtia kristinuskon jumalakäsitykseen.

*

Kirsti Ellilä        Arpapeliä         Karisto 2016

Ellilä on tunnettu varsin tuotteliaana ja erityisesti lasten- ja nuorten kirjoistaan palkittuna kirjailijana. Arpapeliä on aikuisromaani, jossa lukijaa johdatellaan kevyesti mukaansa tempaavalla otteella pohtimaan syvästi inhimillisiä eettisiä kysymyksiä elämän arvoista ja humaanista elämänasenteesta. ”Kirsti Ellilän uutuus on hauska ja viisas romaani elämän tärkeimmistä asioista ja tiestä niiden luo.”  – Kirjailijalla on ihan oma paikkansa ja äänensä kirjallisuuden monenkirjavassa kentässä, jossa syviä arvoja pohdiskelevaa tekstiä ei osata tuottaa eikä riittävästi arvostaa. Kirjailija omaa taidon kutsua lukija mukaan ja saada sekä viihtymään että katsomaan elämää silmät ja sydän auki ilman otsaryppyjä. Kiitos, että kirjoitat näin, Kirsti, tämä aika tarvitsee tekstejäsi!

*

Satu Koskimies       Hurmion tyttäret      Tammi 2009

Luin tämän kirjan kohta sen ilmestyttyä ja kerroin lukunurkkauksessani sen herättämiä muistoja ja tunnelmia. Joihinkin kirjoihin vain haluaa palata myöhemmin, lukea toisenlaisena aikana uudelleen. Runoilijain Elina Vaaran ja Katri Valan päiväkirjamerkintöihin ja muuhun autenttiseen aineistoon perustuva fiktiivinen teos antaa hyvän kuvan aikansa sivistyneistön, Tulenkantajaryhmän syntyvaiheista.  – Jossain mielessä tunnistan itseni ja oman nuoruuteni näiden tulisieluisten runoilijoiden elämäntunnoissa.

*

Riitta Jalonen Kirkkaus           Tammi 2016

Kirkkaus on Jalosen kahdestoista romaani. Kirjailija avaa jälkisanoissa pitkää prosessia, jonka tämän kirjan kirjoittaminen on vaatinut. Romaani kertoo uusiseelantilaisen kirjailijan Janet Framen elämästä, joka on romaanin inspiraation lähteenä. ”Kun kirjoitin ensimmäisen kohtauksen, tiesin, että Janet Framesta liikkeelle lähtenyt kirja syntyy omalla painollaan niin kuin se olisi istutettu etukäteen sisälleni. Olen kokenut saman ennenkin, nyt kokemus oli väkevä… Romaania tehdessäni koin katselevani peiliin, josta heijastui kaksi ihmistä lähes sulautuneena toisiinsa”, kirjoittaa Jalonen. On ilmeistä, että Frame oli poikkeusyksilö, jonka kohtalo oli traaginen. Jalonen onnistuu fiktiivisessä romaanissaan niin hyvin, että lukijan on vaikea muistaa, että tätä ei ole kirjoittanut Frame itse. Jalosen kerronnan tyylissä Framen lapsuus ja myöhemmät vaiheet liukuvat toisiinsa saumattomasti pitkin matkaa. Tyyli palvelee upeasti Framen rajatilaisen persoonan kuvausta.  – Kirkkaus on väkevä lukuelämys, huikaisevan kaunis ja koskettava tarina. Jalosen romaani on ehdottomasti ilmestymisvuotensa suomalaisen romaanikirjallisuuden huippua.

*

Hanna Hauru   Jääkansi   LIKE 2016

Hauru on -78 syntynyt oululainen kirjailija ja kirjoittamisen ohjaaja, jolta on julkaistu seitsemän lyhytproosateosta. Jääkansi on 117-sivuinen pienoisromaani, jonka luvut ja välispiikit ovat usein vain vajaan sivun tai aukeaman mittaisia, sanasto niukka ja vähäverinen. Jääkansi on äärimmäisen ankea sotienjälkeisen ajan tarina tytöstä, jonka kotiolot eivät juuri karummat voisi olla. Voidakseni sanoa jotain yleistä Haurun omasta tyylistä, pitäisi lukea muitakin teoksia.  – Tarina koettelee lukijan sietokyvyn rajoja tunnetasolla, mutta aiheeseen sopiva minimalistinen kerrontatyyli herättää kiinnostuksen taitavuudellaan.

*

Hanna Wegelius     Alma!          WSOY 2016

Tulipa vastaan vaihteeksi kehuttu kirja, joka jätti lukijan ymmälleen: mitä tästä pitäisi ajatella. Ihan tavallinen kun opus ei ole. Esittelytekstissä puhutaan ’rihmastomaisesta, moniaalle kurkottavasta romaanista’. Se on tietysti hienommin sanottu kuin sinne tänne hyppelehtivä ja poukkoileva, miltä se lukiessa tuntuu. Yhtä paljon kuin Almasta (Mahler) romaani puhuu Ainosta (?) ja hänen ryöppyävistä ajatuksistaan, ihmisgalleriassa vilahtavat myös lakimiesnainen ja nuori rakastaja Abdi. Romaanin keskiössä ovat tavallaan miehet, Ainon sekä Alman ja lakimiesnaisen satunnaiset kumppanit, joita riittää. Romaani on ehditty jo palkitakin ja miksi ei olisikaan.  – Parasta on Wegeliuksen omintakeisen rikas, monivivahteinen ja ryöpsähtelevä kieli. Kirjailijalla on oma ääni, ja se on palkinnon väärti.

***

Pokkari

Wilbur Smith   Kätketyn haudan arvoitus suom. Ilkka Terho                          OtavaSeven 2001

Tyylillisesti Wilbur Smithin tuotokset ovat erityisesti (sovinisti)miesten makuun kirjoitettua viihdekirjallisuutta. Jännitystä, vauhtia ja vaarallisia tilanteita riittää, henkilöt ovat kliseisiä, rosvo- ja sankarikategoriaa. Tyypillinen Wilbur Smith -tarina on usein sijoitettu Afrikkaan, tässäkin liikutaan faaraon hautaa etsimässä Niilin alkulähteillä.  – No, jännäri, josta ei mitään sielunruokaa irti saa. Egyptologit ja muut historiafriikit ehkä voivat mitellä tietämystään Smithin kanssa.

*

Romaanit

Patrick Modiano            Kehäbulevardit  suom. Jorma Kapari       WSOY 1976

”Suggestiivisen pienoisromaanin taustana ovat sodan, Ranskan saksalaismiehityksen ja vastarintaliikkeen mustat vuodet.”  – Tarina liikkuu sellaisissa ihmisissä, jotka ovat jossain määrin vastenmielisiä, eivätkä heidän pyrkimyksensä menneessä ajassa ja toisessa kulttuurissa ota mukaan. Tämä Modiano jää vieraimmaksi minulle.

*

Laila Hirvisaari               Hiljaisuus         Otava 2016

Kirjailija on historiallisten romaanien suurtuottaja. Uusin romaani kertoo 1940-luvulla itärajan tuntumassa sijaitsevassa pitäjässä asuvasta tytöstä. Tyttö asuu isovanhempiensa luona, koska hänen vanhempansa ovat kuolleet. Lapsuuden trauma on sulkenut tytön puhumattomuuteen, mikä tekee hänestä tovereiden kiusaamisen kohteen koulussa ja ammattitaidottoman opettajan inhokin. Vaikka isovanhemmat pitävät tytöstä hyvää huolta, herkkä lapsi kokee olonsa niin tukalaksi, että ajautuu kosken vesien vietäväksi ja pelastuu ihmeenomaisesti. Viisas lääkäri saa vähitellen tytön luottamuksen ja menneisyyden salaisuus paljastuu. Tytön surullinen tarina päättyy lopulta onnellisesti.  – Hirvisaarella on kyky luoda kiinnostavia, todentuntuisia ja myyviä tarinoita. En ole varsinaisesti hänen tyylinsä ihailijoita, hänen tekstinsä on vähän kuin pullataikinaa, mutta muutaman kirjansa olen lukenut itseäni kiinnostavan aihepiirin vuoksi. Tämä on kohtuullisen hyvä Hirvisaari.

*

Takashi Hiraide       Kissavieras      suom. Raisa Porrasmaa   S&S 2016 (alkup. 2001)

Japanilaiset kirjat ovat pitkään olleet mielenkiintoni kohteena. Tämä tuore suomennos osui kohdalle ja ihastutti heti! Kirjailijapariskunnan taloon kävelee eräänä päivänä soma kissa ja siitä alkaa mitä vaikuttavin ja viehättävin tarina ihmisten ja kissan kohtaamisesta ja suhteen kehittymisestä.  – Kirjailijan tyyli on hiljaisen loistelias, ympäristön kuvaus ja tarinan omaperäisyys ovat korkeaa luokkaa. Vain 150 sivua, kevyt pideltävä ja tyylikäs ulkoasu jos mahdollista vain parantavat ekstaattista lukukokemusta. – Helmi!

Runot

Pauliina Haasjoki                      Planeetta         Otava 2016

Jos kriitikon työssä on joskus ollut jotakin kohottavaa, niin silloin kun on nähnyt nuoren kirjailijan rientävän radallaan. – – Tänään, seitsemän kokoelmaa kainalossaan, hän on merkittävimpiä nykyrunoilijoitamme. Ja tämä ei ole mikään yhden ihmisen mielipide. – Näin Mervi Kantokorpi, HS.

Kuten aina, tutkin kritiikkejä ja esittelyjä vasta luettuani löytämäni kirjan. Tämä Pauliina Haasjoen (s. -76) proosarunoteos sai välittömästi huokaamaan, miksi en ole havainnut hänen teoksiaan jo aiemmin. Ihastuttavaa, uudenlaista runokieltä, rajattomiin sinkoilevia ajatuksia, joilla on niin paljon annettavaa lukukerrasta toiseen. Nykyrunoutta usein vaivaava sisällyksettömyys, onttous, sanojen kolina tyhjyydessä, sanoilla ja muodoilla kikkailu ei todellakaan vaivaa Haasjoen runokieltä. Hän tarjoaa vastakohdaksi uusia, raikkaita ajatuskulkuja, näkymiä maailmaan ja maailmankaikkeuteen.       – Tämä on helmi.                        ­

Lumen keskellä nousi tummansinisessä kohdassa nyt laulu kuin jokin kynttilä, korkea ja valkoinen. Kaikkialle heittyi monivärisiä varjoja salaisista valonlähteistä. // Kun katsoo ilmaa on tosiaan kuin siinä ilmenisi lumikiteen mahdollisuus kussakin kohdassa sitten taas ei. Kun ne pääsevät, ikkunalaudalle ne ratkesivat siihen. // Missä kuu on, se, joka kasvoi niin täydeksi? Lukujonon päässä, kaartavalla maidonvalkoisella tiellä se pyörein luku on.

*

Romaanit

Jonas Hassen Khemiri    Kaikki se mitä en muista  suom. Tarja Lipponen   Johnny Kniga 2015

Nuori ruotsalainen kirjailija (s. 1978) oli jo esikoisteoksellaan valloittanut Ruotsin lukijat. Tästä kolmannesta romaanistaan hän sai myös August-palkinnon. Khemiriä on kutsuttukin 2000-luvun Strindbergiksi. Romaani tuntuu tuoreelta, erilaiselta. Se tapahtuu Ruotsissa ja Berliinissä, kertomus etenee kaleidoskooppimaisesti ja kiivaalla sykkeellä keskushenkilöidensä elämää valottaen. Kirjailija on kirjoittanut myös draamaa, hänen romaanissaankin on draaman kaari.   – Pidin kovasti tästä uuden ajan ihmisten tarinasta ja tyylistä, jolla Khemiri sen kertoo. Tarina kertoo riviensä välissä myös ruotsalaisesta yhteiskunnasta sivusta seuraajan silmin.

*

Toisaalta, kaikkea voi sattua  -Venäläisiä novelleja  suom. Martti Anhava, Vappu Orlov  WSOY 2015

Kahdentoista venäläisen nykykirjailijan novellit yhdessä kokoelmassa on kiehtova ajatus. Ja nimenomaan novellit. Niin, jokainen lienee ne menneet suuret Tolstoit, Dostojevskit ja Tsehovit lukenut. Uudet novellit paljastavat venäläisen sielun muuttumattomaksi ajasta ja paikasta riippumatta. Sielun tarkastelussa viipyilevät kertomukset saavat kaipaamaan otetta venäläisen yhteiskunnan ja maailman nykymeininkiin. Lopulta jonkinlainen yritys siihen suuntaan löytyykin Anna Matvejevan satiirisesta tulevaisuusmuseo -novellista esimerkiksi.     –  Samaan aikaan lukemisen kanssa osui seurattavaksi tv:n venäläissarja Suojasää, joka vain vahvistaa vaikutelmiani. Aikoinaan Ivan Goncharovin Oblomovin vitkasta olemista väkisin tarvottuani päätin, että nyt saavat venäläistarinat minun puolestani olla. Ja saivat ollakin, vuosikymmeniä. Nämä novellit ja tv-sarja ovat varovainen yritys kiinnostua uudestaan. Ei tämä tyrmäys ole, mutta ei oikein saa ystävystymäänkään.

*

Göran Tunström    Jouluoratorio suom. Arto Häilä           Gummerus 1997 (3.p.)

Kirjailija (s. 1937) paljastuu tyylitaituriksi, jonkalaisia lukijaminäni aina tiedostamattaankin etsii. Kirja oli kaivettu kirjaston varastosta ja tuotu esille, en muista mistä erityishyllystä sen poimin. Nimestään huolimatta tarina ei ole mikään joulutarina, vaikka Bachin Jouluoratorio kulkeekin jonkinlaisena punaisena lankana. Tunström on kirjoittanut kauniisti kerrostuvan sukutarinan isistä ja pojista, joilla kullakin on erityislaatuinen äiti.  Tarina alkaa äidin kuolemasta, joka jättää pysyvät jäljet isään ja poikaan ja heijastelee vielä pojanpojankin elämässä hänen äitinsä kautta. Romaani palkittiin ilmestymisvuonna Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnolla sekä suurella romaanipalkinnolla. Kirjan tarinasta tehtiin myös elokuva.   – Göran Tunström kirjoittaa todella kaunista tekstiä, jonka sävyt erinomainen suomennos saa hyvin esiin. Nautittava tarina!

*

Pirkko Saisio   Signaali            Siltala 2014

Joskus huvittelen lainaamalla mielikirjailijoideni opuksia muutaman vuoden välein uudestaan. Blogin Lukunurkkauksen kautta hakemalla voin helposti verrata mitä mieltä olin Signaalista ensi lukemalla ilmestymisvuonna ja onko mielipide muuttunut. Signaalin luin ilmestymisvuonna. Silloin viihdyin kirjailijan fragmentaaristen esseiden parissa. Tällä kertaa nautiskelin erityisesti puoli-ironisista huomioista kunniatohtoriksi vihkimisen tilaisuuksissa, joissa kirjailija oli osallisena.   – Ei voi kuin ihailla miten Saisiolla on sana hallussa, on myös näkemystä ja kokemusta ja rohkeus sanoa. Kirja ei oikeastaan ole romaani vaan esseekokoelma, joka koostuu tunnelmapalasista, havainnoista, ulkoisen herättämistä sisäisistä liikkeistä. Ironia tyylilajina on hankala, mutta tässä lempeysasteessa, jonka Saisio osaa, se on nautittavaa.  

***

Tietoteos

Ian Bostridge  Schubertin Talvinen matka  Winterreise  suom. Sampsa Laurinen  Basam Books 2015

Teos avaa Schubertin musiikin syvätasoja ja johdattaa ymmärtämään Winterreise-laulusarjan taustoja. Raskaan sarjan tietoteos klassisen musiikin keskeisestä teoksesta.  – Ei mitään klassisen musiikin ystävän peruskauraa, mutta minä kyllä viihdyin kirjan parissa, hitaasti lukien. 

*

Runoja

Jukka Viikilä   Runoja II           Gummerus 2010

Nykyrunoa, tekijän (s.-73) toinen kokoelma.   – Sanojen kolinaa.

*

Kimmo Somppi   Aurinkoon nimesi kirjoitin   BoD 2016

Herkän miehen rakkausrunoja ja aforismeja omakustanteena.

tule vaan / minun pieneen yksiööni / ja tee siitä kaksio

*

Romaaneja

Michael Cunningham              Villijoutsenet  suom. Kristiina Drews, kuvittanut Yuko Shimitsu  Gummerus 2016

Tuore suomennos Cunninghamin vanhojen satujen moderneista versioista. Tarinoita elävöittävät Shimitsun kauniit piirrokset.  – En oikein saanut kirjailijan modernisointi-ideasta kiinni. Satuklassikot toimivat mielestäni parhaiten sellaisenaan tai sitten psykoanalyyttisesti tarkasteltuna. Kirjan ulkoasu on tyylikäs ja kieli kaunista. 

*

Juha Itkonen   Palatkaa perhoset                     Otava 2016

Mielenkiintoinen uusi romaani Itkoselta. Hän kutoo taitavasti ihmissuhdeverkoston, jonka keskiössä ovat opettajana toimiva, kirjailijaksi tähtäävä mies, rocktähden uraa kulkeva nainen ja hänen kolmen sukupolven perheensä. Langat ovat solmiutuneet musiikin kautta ja musiikki on myös sekä miehen että naisen suhteen alkuvoima. Kirja sai ristiriitaisia arvosteluja. Hesarin Arla Kanervan tylytys ihmetytti kirjailijaa, mutta myös monia kriitikoita ja kanssalukijoitani. Enemmän on silmiin sattunut kuitenkin kiitosta ja kehuja.  — Aluksi tuli vahva mielleyhtymä Knausgårdin avoimesti omakohtaisiin teoksiin, joissa myös on musiikki vahvasti läsnä, mutta kyllä Itkosen oma ääni pian häivytti yhtymäkohdat ja tarina lähti tutusti rullaamaan. Pidän hänen omasta äänestään ja taitavasta eläytymisestään eri ikäisten naisten ja miesten näkökulmiin. Hiukan alkoi loppua kohden häiritä runsas kiroilu, joka arvattavasti liittyy aihepiiriin, mutta liiallisesti käytettynä tehokeinona luotaantyöntävä. – Erinomainen lukukokemus!

*

Harper Lee       Kuin surmaisi satakielen  suom. Maija Westerlund               Gummerus 2015 (13.p.)

Pulitzer-palkittu klassikkotarina, jossa alabamalaisen pikkukaupungin elämää 1930-luvulla on kuvattu äärimmäisen sympaattisella tavalla. Tarina avaa ihmisyyttä mihin tahansa aikaan, oikeuden ja armon toteutumista yhteisössä missä päin maailmaa tahansa.  – Jos et ole tätä vielä lukenut, nyt on aika! Tarina kostuttaa silmät, liikauttaa lukijan sydäntä.

*

Harper Lee       Kaikki taivaan linnut                suom. Kristiina Drews              Gummerus 2015

Leen palkitun ja menestyneen esikoisromaanin jatko ei yllä ensimmäisen kirjan tasolle. Tarinassa 26-vuotias Jean Louise palaa kotikaupunkiinsa Alabamassa, muistelee lapsuuttaan ja merkityksellisen rajua irtautumista jumaloidusta isästä. Aikuistumisen kipu ja maailmantuska ovat vahvasti läsnä romaanissa.   –  Esikoista epätasaisempi kerronnaltaan eikä tuo juuri mitään uutta päähenkilön luonnekuvaan. Jos et jaksa lukea molempia, lue ainakin ’satakieli’!

*

Majgull Axelsson   Kuiskausten talo   suom. Leena Vallisaari   WSOY 2000

Ruotsalainen, v. 1947 syntynyt maassaan monesti palkittu toimittaja-kirjailija kirjoitti loistavan lukuromaanin viiden sukupolven naisista, joiden kohtaloissa tietty kuvio toistuu eikä voi olla koskettamatta. Tarina poukkoilee sukupolvesta toiseen nopeaan tahtiin, mikä onkin oikeastaan ainoa heikkous taitavan sanankäyttäjän tyylissä. Koska viiden naisen kohtalot lomittuvat vain osittain samaan aikaan, rauhallisempi rytmitys olisi ollut lukijalle helpompi. Teksti on nautittavan ilmaisuvoimaista, ja suomennos päästää taidokkaan alkuperäistekstin oikeuksiinsa.  – Löysin kirjan kirjaston vapaasti vietävien hyllystä ja pidin Axelssonin tarinasta niin paljon, että toivon löytäväni hänen muutkin suomennetut teoksensa.  

*

Hannu Väisänen   Elohopea   Otava 2016

Multilahjakkuus Väisänen on pohjoisen poikia, Pariisiin päätynyt. Hän kirjoittaa, maalaa ja laulaa omaa elämäänsä fiktiivisen Anteron nimissä. Väisäsen kieli on omintakeista ja värikästä. Tähän romaaniin hän on poiminut herkullisen kokoelman friikkihenkilöitä, joiden kuvauksessa ei ole värejä säästelty. Ranskalais-suomalaiset ystävyyssuhteet näyttäytyvät kaikessa omalaatuisuudessaan.  – Lukija saa herkutella Väisäsen paikoin hulvattoman huumorin ja traagisten ihmiskohtaloiden kuvauksessa.

*

Peter Sandström   Novelleja suom. Katriina Huttunen   Schildts & Söderströms 2012

Laudatur  romaani                     suom. Outi Menna                    S&S 2016 (3.p.)

Suomenruotsalaisen 1963 syntyneen journalisti-kirjailijan tummasävyisiä omaelämäkerrallisia novelleja on miellyttävä lukea niiden hivelevän tarkan ihmiskuvauksen ansiosta. Teos on kirjailijan viides. Kaksi viimeistä novellia on kirjoitettu aikamiespojan ja äidin suhteesta, molempien näkökulmasta erikseen.  – Laudatur -romaani oli myös Finlandia-palkintoehdokkaiden joukossa tänä vuonna. Romaanin pääteemaksi paljastuu miehen suhde isäänsä. Mies liikkuu yliopistomaailmassa, mutta elää ajatuksissaan menneessä. Miehellä on vaimo, suhde on rikki, vaimo majailee enimmäkseen jossain muualla. Miehen elämän kuvaus on fragmentaarista, kaikki tapahtuu kuin sumuisella merellä ajelehtivassa laivassa.  – Kirjailijan teksti on miellyttävällä tavalla soljuvaa. Tummasävyinen kerronta ottaa lukijan mukaan ja kuljettelee miehen maailmassa. Olen mielissäni löydettyäni tämän kirjailijan, jonka teksti ei elämöi, se hivelee.

*

Anja Snellman   Lähestyminen     WSOY 2016

Taiturin käsialaa! Loistokas pienromaani, jossa kirjailija kuljettaa päähenkilön terapia-asiakkaan tarinaa ja omia onnen ja surun ajan muistojaan sekä ikkunasta näkyvän rakenteilla olevan laivan valmistumisen herättämiä tuntoja taitavasti lomittain.   – Snellman on julkaissut taas kauniin ja syvälle luotaavan romaanin. Lähestyminen on hänen korkeatasoisen kirjallisen tuotantonsa timantti.

*

Emma Puikkonen     Eurooppalaiset unet                 WSOY 2016

Teatterin ja kirjallisuuden parissa työskentelevä Puikkonen (s. -74) on saanut palkintoehdokkuuksia molemmilla aikaisemmilla romaaneillaan ja Eurooppalaiset unet oli myös tänä vuonna Finlandia-palkintoehdokkaana. Puikkonen kirjoittaa eloisasti ja on laatinut romaaninsa siten, että henkilöt eksyvät toistensa elämään eri tavoin ja eri aikakausina. Puikkonen käyttää mystisiä tapahtumia tehokeinona. Romaanin rakenne on kiehtovasti sommiteltu: henkilöiden kohtalot tapahtuvat Euroopan kohtalonhetkien kehyksessä.   – Pidin kovasti Puikkosen tavasta kirjoittaa ihmiset tapahtumiin ja kuvata tapahtumat ja niiden merkitys ajassa. Tällainen on todellinen nykyromaani parhaimmillaan.

***

Anja Erämaja Ehkä liioittelen vähän    – proosarunoa                            WSOY  2016

Runot ovat ihan kurantteja, mikä ettei. Onhan kirjailijalla tosin huomattava viehtymys sanoilla kikkailuun, vaan monen mielestä sekin on ihan ok. YLE palkitsi tämän kokoelman Tanssivalla karhulla, joten meriittiä on, myös muita palkintoehdokkuuksia. Erämaja on myös monen taiteenlajin harrastaja runouden ohella.  – Minä nyt vain en oikein viihdy tämän tyyppisissä runoissa, myönnän auliisti rajoittuneisuuteni. Olen vissiin liikaa lukenut herkän runokielen mestareita, kun ei moderni sanoilla elämöinti ja muotokikkailu niin sytytä.

*

Leena Mäkitalo  Rajan ylityksiä  Anna-Maija Raittilan runouden kristillisyydestä  Unigrafia 2016

Leena Mäkitalon väitöskirja Anna-Maijan runoudesta on runoilijan omien päiväkirja-arkistojen valossa tehtyä tulkintaa runojen sanomasta ja taustoista. Tutkielman vahvuus on aiheen perinpohjainen tuntemus ja uskonnollisen sanaston sekä runoilijan käyttämien kielikuvien oivaltava tulkinta. Väitöskirja ei putoa ansaan, joka runoja tulkitessa aina vaanii, totuudeksi julistautumiseen. Tietääkseni Mäkitalo on keskustellut aiheesta graduvaiheessa myös runoilijan itsensä kanssa vuosia sitten.  – Tunnen Raittilan runotuotannon ja julkaistut päiväkirjat sekä hänen toimittamansa monistejulkaisun Tulisijan, joihin väitöskirjassa viitataan. Tunsin aikanaan myös runoilijan itsensä henkilökohtaisesti. Mielestäni väitöskirja antaa hengellisesti syventävää näkökulmaa Raittilan runouteen, jota olen lukenut aiemmin pääasiassa hersyvästä runokielestä ja herkistä luontokuvista nauttien.

*

Antti Eskola     Vanhuus           Vastapaino 2016

Sosiaalipsykologian emeritusprofessori (1934) on itse nyt jo uusimman julkaisunsa aiheen kokemusasiantuntija. Sanottavakin on muotoutunut rennosti kokemuksen näkökulmasta, kirjoittaja ei pyri opettamaan tai luennoimaan eikä rakentamaan kaiken kattavaa synteesiä aiheesta. Pikemminkin hän juttelee leppoisasti niitä näitä aiheeseen liittyviä. Eskola on julkaissut eläkevuosinaan useita uskoon ja kirkkoon liittyviä pohdiskeluteoksia. Tässäkin opuksessa uskon dimensio on mukana.               – Henkilökohtaisesti sain eniten viimeisen osion esseistä, jossa Eskola pohtii sukupolvikokemusta, merkitysmuutosta ja kuolemaa. Kirja ei tuo vanhuuskuvaan juurikaan uutta, mutta juttelee rennosti ja valoisasti siihen sisältyvistä huolista ja helpotuksesta.

*

Haruki Murakami       Maailmanloppu ja ihmemaa suom. Raisa Porrasmaa            Tammi 2015 (1985)

Murakami on mies, joka on teoksillaan löytänyt maailmalta runsaan lukijakunnan. Käännöksiäkin on kunnioitettava määrä. Maailmanloppu ja ihmemaa on fantasiaromaaneista tunnetun kirjailijan tuorein suomennettu teos. Tarina kulkee varjottomien ja sieluttomien maailmassa, luo erikoisia uhkakuvia, kuljettaa päähenkilöitä maanalaisissa syövereissä ja tuo miehen ja hänen varjonsa lopuksi yhteen. Lukija yllätetään vielä viimeisillä sivuilla.  – Kiehtova fantasia, joka houkuttaa tulkintoihin ajastamme ja ihmisen tiestä.

*

Elena Ferrante     Hylkäämisen päivät       suom. Taru Nyström Abeille    Avain 2004

Italialainen kirjailija Elena Ferrante on salannut todellisen henkilöllisyytensä ja häntä on arveltu mieheksikin. Lukuisista teoksista on suomennettu kolme romaania. Niistä Hylkäämisen päivät on väkevä erokriisin kuvaus. Kirjailija nostaa päähenkilönsä todellisuudentajun hämärtymisen ja ahdistuksen sellaiselle tasolle, jota harvoin kirjallisuudessa kohtaa. Romaanin rakenne on lukijalle armollinen, sietämättömiin noussut jännitys myös laukaistaan lopussa.  – Vahva lukuelämys, vaikka ei helppo eikä miellyttävä.

*

Michael Cunningham     Tunnit  suom. Marja Alopaeus          Gummerus 2000 (1998)

Yhdysvaltalainen, 1952 syntynyt yliopistossa kirjoittamista opettava Cunningham on julkaissut todella korkeatasoisia kirjoja. Teoksesta Tunnit hän on saanut Pulitzer- palkinnon sekä PEN/Faulkner-palkinnon, mikä kertoo parhaiten minkä tason kertojasta on kyse. Romaanin rakenne on epätavallinen, siinä kuvataan tunteja kolmen eri aikakauden naisen elämästä. Tarinan naiset liittää toisiinsa kiinnostava juonikuvio, joka selviää vähitellen. Kieli on kaunista ja romaanin rakenne toimii upealla tavalla.         – Luin ensimmäisen Cunninghamini 2014 ja jo silloin ihastuin hänen tyyliinsä. Tunnit on jos mahdollista vieläkin kiehtovampi teos, josta on myös tehty hieno elokuva parhain näyttelijävoimin. Parasta luettavaa ikinä!

***

Niko Kazantzakis     Pyhä köyhyys   suom. Aarno Peromies    Tammi 1961

Pelastin tämän klassikkoteoksen kirjaston vaihtohyllystä, johon asiakkaat tuovat kirjoja vapaasti luettavaksi tai otettavaksi. Kazantzakisin tyyli on vanhahtava, mutta sanottava väkevää. Romaani Fransiskus Assisilaisen, Jumalan hullun ja pyhimyksen elämästä on tullut luettua joskus 60-luvulla, muistelen, mutta tässä yltäkylläisyyden ajassa Fransiskuksen sanoma on entistäkin vaikuttavampi. Pyhä köyhyys on hitaasti luettava kirja, sillä tavoin sen pinnanalaisetkin aarteet löytyvät.

 ”Monta tuntia rukoilimme polvillamme silmät suunnattuna taivasta kohti. Fransesco puhui meille rakkaudesta, köyhyydestä ja rauhasta. Jokaisen ihmisen sielun rauhasta ja maailman rauhasta. Ja minä, joka tähän saakka olin aina kysellyt ja halunnut tietää kaiken, opin nyt veljieni parissa vaikenemaan. Eräänä päivänä signor Pietro lausui sanan, jota en koskaan unohda.  – Aivot puhuvat herkeämättä. Ne kysyvät, ne penkovat. Sydän ei puhu, ei kysy eikä etsi turhia. Sanattomana jyskyttäen se vihkiytyy Jumalalle. Aivot ovat Saatanan asianajaja, sydän on Jumalan piika, polvistuen se sanoo Herralle: Tapahtukoon Sinun tahtosi.”

 ”Jumalani, huusi Fransesco kyynelten virratessa hänen poskilleen. – Sodan verivirroissa ihminen muuttuu pedoksi, verta ryystäväksi pedoksi! Hän kadottaa ne kasvot, jotka sinä hänelle annoit ja muuttuu suden ja villikarjun kaltaiseksi. Armahda meitä, Herra, ja anna ihmiselle jälleen ihmisen kasvot, sinun kasvosi. ”

 *

Leena Rantanen   Avioliittoon ranskalaisittain ja muita kertomuksia Pariisista  Viisas Elämä 2016

Rantasen tyyli kirjoittaa pieniä kertomuksia ranskalaisesta elämänmenosta on viehättänyt minua niin paljon, että olen hankkinut kaikki hänen kirjansa hyllyyni. Uutuudessa on mm. loistava satiiri avioliittoon vaadittavista virallisista kiemuroista sekä asumisesta Pariisissa. — Ennen kuin hankit asunnon Pariisista, tai muutat Ranskaan, luepa tämä.

*

Reetta Meriläinen          Tytön tie           Kirjapaja 2015

HS:n urheilu- ja päätoimittajana elämäntyönsä tehnyt journalisti muistelee lapsuuttaan Pohjois-Karjalassa. Kirjassa on yhtymäkohtia omaan lapsuusaikaani Etelä-Karjalassa, Meriläisen kuvaama aika ja maailma tuntuu tutulta. Journalistin lämmin yhteiskunnallinen ote heijastuu kerronnassa. Kirjan loppuosassa kerrotaan myös muistoja ja sattumuksia Hesarin päätoimittajavuosilta. Muistan 70-luvulla tavanneeni Reetta Meriläisen, joka asui seurakunnan alueella, jossa silloin työskentelin. Toimittaja osallistui tuolloin Yhteisvastuuseen vapaaehtoisena kerääjänä, mikä kertoo hänen perimmäisestä vaatimattomasta luonteestaan. Meriläisen hienoja kolumneja on saanut vielä hänen eläkkeelle jäätyään lukea lehdestä.

*

Maarit Verronen         Keihäslintu      novelleja  Tammi 2004

Verrosen novellit ovat sukelluksia outoihin maailmoihin. Tulee mieleen elokuvatermi film noir, huumori on mustanpuhuvaa, näkökulmat vinoja. Ehkäpä siksi niissä on tenhoa. Eivät ole valjuja ja harmittomia pikku juttuja. – Kyllä, pidän näistä. 

*

Karl Ove Knausgård  Taisteluni, Kuudes kirja     suom. Katriina Huttunen   LIKE 2016

Kauhistun: toista tuhatta sivua! Mammuttiopus, joka ei yhtään ajattele lukijaa. Ominaisella tavallaan kirjailija kuvailee ensin arkeaan kirjoitusprosessin taustaksi. Hän kutsuu keskustelutoverinsa kylään ja saa pohdittua monia asioita sillä varjolla arkisen lomassa. Sitten seuraa osa Nimi ja luku, joka käsittää kolmanneksen mammuttikirjaa ja sisältää yhtymäkohtia ja analyysiä luetuista kirjoista sekä uuvuttavan pitkän Hitlerin ajan historiallisen ja persoonaa koskevan tarkastelun. Sen selaan läpi lukemalla sieltä täältä pieniä pätkiä. Pitkin matkaa mietin, miksi kirjailija (ja kustantaja!) on tehnyt Kuudennesta kirjasta näin massiivisen ja lukijavihamielisen. On ilmiselvää, että Hitlerin historia kiinnostaa kirjailijaa, ehkä sen taustalla on hänen oma destruktiivinen isäsuhteensa sekä Norjan historia natsivallan ajoilta. Miksi hän ei tehnyt mietinnöistään yksinkertaisesti väitöskirjaa? Omiin taisteluihin ympättynä tuo valtava osuus tekstiä toimii huonosti.  – Kuudenteen kirjaan sisältyy erinomaisen oivaltava pohdiskelu omasta kirjailijalaadusta. Teoksen lopussa kirjailija kuvaa hyvin koskettavasti maanis-depressiivisen vaimonsa Lindan luhistumista masennukseen ja liitelyä manian harhaisessa yläpilvessä. Tämä osuus antaa väkevällä tavalla lukijalle ymmärryksen, miksi kirjailijan on ollut välttämätöntä kirjoittaa siten kuin hän on tehnyt.

*

Karl Ove Knausgård      Taisteluni, Ensimmäinen kirja       suom. Katriina Huttunen  LIKE 2011

Sain viimein tilaamalla kirjastosta Knausgårdin ykkösen. Mielenkiintoinen efekti oli lukea ensimmäinen osa viimeiseksi, etenkin kuudennen jälkeen, jossa kirjailija tuskailee ensimmäisen osan julkaisun kiehauttamaa sukuriitaa ja mediakohua. Taistelusarja ykkönen on kirjoitettu pääosin Bergenin ajanjaksolla ja sisältää nuoruusmuistumia, mutta keskittyy sitten kuvaamaan isän kuoleman nostamia tuntoja. Tässä Knausgårdin vahvuus loistavana tunnelmien ja ihmissuhteiden kuvaajana tulee esiin.            – Pidän Taisteluni ensimmäistä kirjaa ehkä sarjan parhaana. Sitä ei ole keinotekoisesti paisuteltu, se kuvaa vaikean isäsuhteen purkua riipaisevan konkreettisesti jälkien siivoamisen ja hautajaisten järjestämisen kautta. Kaiken kaikkiaan Knausgårdin Taisteluni-sarja aloittaa uuden aikakauden pohjoismaisessa kirjallisuudessa paljastamalla äärimmäisen yksityisyyden kautta ihmisyyden todet kasvot.

*

Elisabeth Kubler-Ross & David Kessler: Elä tässä ja nyt  suom. Tiina Wikström Viisas Elämä 2016 (alkup.2001)

Vaikeasti sairaiden ja kuolevien kanssa elämäntyönsä tehnyt lääkäri ja saattohoidon uranuurtaja ovat tehneet yhdessä kirjan viisaasta elämästä. Heidän viestinsä on: älä odota parempaa aikaa, elä nyt. Kirja puhuu aitoudesta, rakkaudesta, ihmissuhteista, menetyksistä, syyllisyydestä, pelosta, vihasta, leikistä, kärsivällisyydestä ja anteeksiantamisesta.  – Elämäntaito-oppaiden sarjassa tämä kirja ei tuo mitään uutta, alleviivaa vain sitä, minkä ikääntyvänä jo tiedän. Muistuttelu lienee silti hyväksi.

***

Anthony Doerr     Kaikki se valo jota emme näe    suom. Hanna Tarkka  WSOY 2015

”Suuri lukuromaani” kahden erityisen lapsen kohtalosta toisen maailmansodan pyörteissä. Pulitzer-palkittu pokkari löytyi lentokentän kirjakaupasta mukaan Irlannin lennoille ja iltakirjaksi. Se olikin tarkoitukseensa mitä mainioin, luvut olivat lyhyitä ja kirja sivumäärästään huolimatta (543) kevyt pidellä. Kustantajan mainosteksti puhuu sodasta ja rakkaudesta, mutta kirja ei ole tyyppiä ’imelä rakkaustarina’, vaan kertomus sokean ranskalaistytön Marie-Lauren selviytymisestä sodan jaloissa ja lastenkodista sotilastehtäviin koulutettavaksi joutuneesta erityislahjakkaasta saksalaispojasta Werneristä, joiden kohtalot kiertyvät yhteen yhdeksi päiväksi sodan loppuvaiheessa.   – Mitä mainioin tarina, joka kiehtoo erilaisuudellaan ja tulee tunnetasolla lukijan iholle. Suosittelen!

*

Claude Simon    Tuuli     suom. Jukka Mannerkorpi   Otava 2007 (alkup.1957)

”Maailmaa uhkaa lakkaamatta kaksi vaaraa: järjestys ja epäjärjestys”. — Simon on ottanut romaaninsa motoksi Paul Valéryn ajatuksen. Romaanissa ei ole juonta, siinä ei tapahdu oikein mitään, mutta tapahtumattomuuden alla paljonkin. Brittiyliopistoissa opiskelleen, Nobel-palkitun (1985) ranskalaisen Simonin pyrkimys oli uudistaa romaanin muotoa. Hän kirjoittaa loputtoman pitkiä lausejonoja, joissa ajatus etenee assosiatiiviseen tapaan polveillen pilkulta pilkulle. Kuin ennakointina tulevasta kohta alun napakoiden lauseiden jälkeen alkaa lausejono, joka päättyy pisteeseen kolme ja puoli sivua myöhemmin. Keskustelujen repliikit ovat hapuilevia, katkeilevat kesken lauseen, kesken sanankin. Tyyliä on aluksi vaikea lukea, kunnes lukija antautuu ajelehtimaan assosiaatiovirtaan ja voi tavoittaa jotakin päähenkilön irrationaalisesta maailmasta, jossa ei tunnu olevan järjestystä, pyrkimyksiä eikä tavoitteita.  – Ei tämä mikään helppo herkkupala lukijalle ole, kiehtova kyllä omalaatuisuudessaan.

*

Maeve Binchy    Tulikärpästen kesä   suom. Irmeli Ruuska     WSOY (2016 Bon-pokkarit; alkup. 1987)

Romaani alkaa Fern-joen rannoille rakentuneen irlatilaisen Mountfernin kylän pubista, jonka omistajaperhe on kehkeytyvien värikkäiden tapahtumien keskiössä. Tarinasta ei puutu nuorta rakkautta, kyläläisten keskinäisiä kaunoja, dramaattisia käänteitä, eivätkä henkilöt ole yksioikoisen hyviä tai pahoja.    – Binchyn viehkeää ja helppolukuista tarinankerrontaa oli mukava lukea matkan jälkeen. Saattoi palata muistikuviin, luoda uusia. Tässä romaanissa tulee mainiosti esiin myös irlantilainen huumori, tapa suhtautua asioihin.

(Koska Binchyn kirjassa on liki tuhat sivua, elokuun kirjasaldo jää aika kohtuulliseksi.)  

***

Väinö Linna, Tuntematon sotilas, WSOY 2010 juhlapainos

Niin kuin hyvin tiedetään, on Jumala kaikkivaltias, kaikkitietävä ja kaukaa viisas. (Alkulauseet)

Aika velikultia. (Loppulause)

Tartuin kirjaan heinäkuussa. Mielessäni oli jo kauan ollut lukea Tuntematon sotilas uudelleen, aikuisena. Impulssi tuli nyt uutisesta, että Tuntemattomasta tehdään jälleen uusi elokuva Suomessa. Huomasin kirjaa lukiessani, että Linnan henkilökaarti sai Edwin Laineen ensimmäisen Tuntematon sotilas -elokuvan näyttelijöiden kasvot. Ei ihme, niin monesti juuri se on esitetty itsenäisyyspäivän aikaan televisiossa, että me sodanjälkeiset sukupolvet, jonka isät siellä taistelivat, osaamme sen ulkoa. Lukeminen nosti elokuvan takaa esiin romaanin kirjallisine ansioineen. Itsenäisyyden 60 v-juhlapainokseen liitetyistä kirjailijan esseistä ilmenee, että Linna kirjoitti romaanin kolmeen kertaan. Hän ei pyrkinyt jatkosodan autenttiseen kuvaukseen, vaan suomalaisen sotilaan kuvaukseen sodassa. Juuri tässä mielestäni on Linnan Tuntemattoman sotilaan vahvuus.

–  Koskela Suomesta. Syö rautaa ja paskantaa kettinkiä.  – Mies menee ja mies tulee ja mies vastaa itse kulkemisistansa. Minä en anna lupaa, mutta jos omalla vastuullasi punttaat niin se ei kuulu minuun. Asialliset hommat suoritetaan, muuten ollaan kuin Ellun kanat. Sen kun muistat niin saat mennä.  (Koskela Rahikaiselle)

• Kuule vänskä. Mis sie tarvitset oikei hyvvää miestä? Täs siulon sellane. (Rokka Koskelalle)
• Ei niitä hanki pitele. No, hei sitten. Nahkurin orsilla tavataan. (Lahtinen Koskelalle)

Linna loi sotilaansa niin todellisiksi, että he elävät rintamalla, taistelevat ja kuolevat romaanin lehdillä unohtumattoman elämän ja kuoleman taisteluineen. He tekivät sankaritekoja vailla pateettisen sankaruuden häivää. He tekivät kohtalokkaita virheitä, pelkäsivät niin perkeleesti, joutuivat paniikkiin ja pakenivat. Jotkut heistä tapattivat itsensä turhaan. Mielestäni Linna paljastaa hienosti sodan armottomat kasvot; miten se kuorii naamiot, miten kalvaa esiin miehestä hänelle itselleen tuntemattoman puolen, miten joukkuehenki toimii poikkeustilanteessa ja myös sen, miten sota muuttaa, raaistaa ja raastaa miestä. Naiset ovat eläneet omat sodanaikaiset sankaritarinansa, joihin tämä romaani ei puutu. Tuntematon on romaani suomalaisesta miehestä sodassa. 

Tämä kirja tulisi jokaisen suomalaisen – erityisesti alokkaan, siviilipalvelusmiehen – ja äidin – lukea.

• Ja lopuksi yleensä ja erikseen: varjele noita Suomen herroja, etteivät ne toista kertaa löisi päätänsä Karjalan mäntyyn. Aamen.    (Honkajoki Lammiolle)