Runot

Maria Matinmikko   Värit     Siltala 2017

Kirjoittaja (s. -83) on pohjoissuomalainen fil. maisteri ja kirjallisuusvaikuttaja, joka on julkaissut sekä proosaa että runoa. Runotrilogian Valkoinen, Musta, Värit, kolmas osa heittelehtii pitkistä proosarunoista yhden lauseen frisbee-runoihin. Esikoisesta runontekijä sai Tanssiva Karhu -palkinnon.  – Matinmikon tekstiä on sanottu vaikeaksi. En siis olekaan ainoa, joka ei saanut kiinni tekijän ajatus-, kokemus-, eikä tunnemaailmasta. Ainahan kannattaa lukea runokirja silti, vaikka löytäisi vain pari riviä;

Bambi jatkaa matkaansa, olemme omillamme. Tiedämme, että myrskyn jälkeen puhkeaa se kukka, joka puhkeaa vain myrskyn jälkeen.

*

Matti Kangaskoski   Pääkalloneuvottelut   Teos 2017

Kovasti on kaikkien säätiöiden ja rahastojen tukemana tämäkin runoteos pakerrettu ilmoille. Kangaskoski (s.-83) tekee väitöskirjaa nykyrunoudesta, joten tiennee mihin pyrkii runoillaan ja miten.  – Voi voi. Ei tämä kallojen kolina mitään minulle antanut. Nykyrunous on niin kubistista, ettei siitä saa otetta.

*

Jukka Vieno     Ruttopuiston rakastavaiset   WSOY 2017

Jukka Vieno on monipuolinen, kuusikymppinen kulttuurihahmo, jolla on kosolti meriittejä kirjoittajapiireissä, teatterimaailmassa, myös Aalto-yliopiston kehittäjänä. Vienon viides runokokoelma on viisas ja monisärmäinen; toisaalta lihallisena pursuilevaa proosarunoa, toisaalta herkkiä tunnelmapaloja eri elämäntilanteista.  – Viihdyin Vienon sanataiteen parissa niin hyvin, että harkitsen teoksen hankkimista runohyllystööni. Tämä runoilija ei kikkaile muodoilla, sanat ovat lihaa, verta ja aitoa hengenlentoa.

Puutarha

En tiedä onko tämä englantilainen / puutarha vai ranskalainen. / Vai mielen sekametsä / missä ajatus harhailee? / Täällä on toisenlainen rauha / kuin valon katedraalissa. / Varjo lankeaa polulle/ huomaamatta, huopa / valahtaa nurmelle / nukahtaneen sylistä. / Ehkä olin jo kuollut, kenties vain torkahdin / tämän elämän ajaksi.

*

Romaanit

Eve Hietamies Yösyöttö  Otava 2010

En tiedä, olisinko tarttunut Hietamiehen (s. -64) kirjaan, jos tarinan pohjalta tehdystä elokuvasta ei olisi ollut niin paljon kalabaliikkia mediassa. Elokuva tullee myöhemmin leffakerhoon, joten oli tilaisuus lukea romaani ensin. Kirjailijana tunnettujen äitinsä ja isänsä tytär on luonut oman kirjallisen genrensä, häntä kehutaan nuoremman sukupolven tuntojen tulkiksi. Romaanin tarina ei juutu traagiseen lähtökuvioonsa, äiti jää taustahenkilöksi. Tarina on väkevimmillään kuvatessaan isän ja vauvan selviämistä arjesta. Myös äitiyhteisön solidaarisuus puiston hiekkalaatikon tuntumassa kuvataan värikkäästi ja oivaltavasti unohtamatta Antti Pasasta, joka isänä on tarinan keskushenkilö. Myös lapsen kehitysvaiheiden kuvaus on herkullista. Paavo on valloittava poika!  – Samastumispintaa löytyy sekä äideille, isille että yksinhuoltajille. Isoäiti-ikäiselläkin oli hauskaa kirjan seurassa. Hietamiehen huumori ei revittele, vaan kutittelee salavihkaisesti. Kirjailijan eläytyminen isän tuntoihin on ihailtavan onnistunutta.

*

Jan Kjaerstad  Rakkauden merkit  suom. Veijo Kiuru  WSOY 2003

Norjalainen kirjailija on onnistunut kustantajan kehyskertomuksen myötävaikutuksella kehittelemään mystisyydessään huippuunsa viedyn romaanin, jossa puhutaan rakkaudesta. Kertoja on nainen, joka on kasvanut puolisoaan ikävöivän ja symboleja tutkivan pappansa vaikutuspiirissä. Kertoja etsii elämänsä täydellistä kirjainfonttia rakkaustarinoille ja samalla täydellistä rakkautta. Jossain määrin pakkomielteisen etsinnän keskiössä ovat kirjainsymbolit, tarinat ja musiikki.  – Pidin kirjasta, sen mystiikka on kiehtovaa. Rakkauskuvaukset ovat kauniita ja vahvoja. Tarina päättyy ylilyövän traagiseen kliimaksiin.

*

Marisha Rasi-Koskinen   Eksymisen ja unohtamisen kirja      WSOY 2017

Koulupsykologi ja kirjailija Rasi-Koskinen (s. 1975) kertoo neljännessä romaanissaan kahden lapsen näkökulmasta hajanaisten perheiden ja irrallisiksi jäävien lasten tarinan. Lapsi pakenee fantasiamaailmoihin, kun todellisuus ei tarjoa riittävästi turvallisia rakenteita eikä kiinnittymisen kohteita. Kirjailijan kerrontatyyli on syvästi eläytyvää. Romaani saa pitkin matkaa trillerimäisiä piirteitä. Lasten tarinoiden toisiinsa kietoutuminen paljastuu vasta viimeisillä sivuilla. Kirjailijan kieli on kiehtovan maalailevaa erityisesti lasten ajatusmaailmoja kuvatessaan.  – Taitavaa työtä, tietoisesti etäännyttävä tyyli jättää ahdistavan tunnelman lukijan kannettavaksi. Loppuratkaisu jää niin avonaiseksi, ettei se tarjoa katarsista.    

*

Hannu Väisänen  Esi-isät  Otava 2017

Väisänen on kirjoittanut ja kuvittanut omaan viistoon tyyliinsä tarinoita esi-isien galleriasta. Mitään elämää suurempaa viisautta ei teksti pyri tarjoamaan, manan majoilla haahuillaan ja yhtä ja toista tapahtuu. Väisäsen uutuusteos ei tunnu mahtuvan mihinkään kirjalliseen genreen. Tulee mieleen kalevalamainen tarinakirja, kerronta on muhevaa ja henkilöhahmot seikkailevat oudossa maastossa.  – Pidin kirjasta, erityisesti mehevästi kuvattujen henkilöiden ja vahvan kuvituksen ansiosta. Tämä kannattaa lukea tekstin laineilla surffaten, syvämerkityksiä etsimättä.

*

Linda Boström Knausgård  Tervetuloa Amerikkaan  suom. Petri Stenman  LIKE 2017

Julkisuudessa pitkään paistatelleen miehensä varjoon ainakin Suomessa jäänyt Linda Boström osoittautuu erinomaiseksi kirjailijaksi. Julkaistuista romaaneista on aiemmin suomennettu esikoinen Helioskatastrofi. Taitavasti kirjoitettu, tiivistunnelmainen kertomus tytöstä, joka ei puhu, antaa harvinaisen ehyen lukukokemuksen. Kirjailijan tyyli on minimalistinen. Lauseet liittyvät saumattomasti toisiinsa ja muodostavat ilmaisuvoimaisen jatkumon, jossa ei ole mitään höttöä.  – Nautin kovin lukemastani. Vaikka tarina oli ahdistava, sitä ei ollut ahdistavaa lukea. Se kertoo kirjoittajan verrattomasta taidosta. Kirja on kevyt pidellä, sivuja vajaa sata. Tytön tarinasta kerrotaan kaikki tarpeellinen eikä mitään liikaa.   

***