Kuolema, missä on voimasi?
Nurmien alla nukutaan hiljaa, kevään silmuja kypsytellen
Ristinpuu kantaa lyötyä miestä, tuntee hänen kanssaan janon, hylätyn tuskat ja kuoleman kivun. Kolmantena aamuna puu puhkeaa lehtiin. Se on täytetty.
Torstaimummelit tapasivat tänään ehtoolliskirkossa. Miten rakkailta he tuntuivat! Rovastin sanoista jäi mieleen: ehtoollispöydässä olemme kaikki samanarvoisia.
Kuin paju olen ikävöinyt kevättä talveni läpi, odottanut pääsiäisilon puhkeamista
Äiti ja Lapsi, kasvavat kumpikin omaan tehtäväänsä
Ihmiskunnan tähden,
niin myös luonnon muun,
kutsut kärsimykseen,
liität taisteluun.
Niin me ylistämme,
niin voi elämämme
tarkoitustaan täyttää.
(Vk. 417:3 )
Arvet kuuluvat elämän kokonaisuuteen
Reminiscere, muista minua
Sulata sydämeni jäätyneet itkut, Sinä Armollinen, että minussa puhkeaisi kevät