piha huikaistuu vuokkojen kukkavalosta. viileää on ollut, vaikka aurinkoistakin, ja yhä viilenee. tuuli kääntyy  pohjoiseen.

viikolla oli kevään viimeinen konsertti-ilta. Tuonelan joutsenen jumalainen englannintorvisoolo jäi sieluuni soimaan.

kuolema – musiikkia, viileää valoa…

vapun aattona piha on taas valkoinen, valkoisempi kuin jouluaattona. tuntuu, että kevät on pettänyt kukat, jotka toivoa täynnä avasivat nuppunsa auringolle. pihassa ahkeraan vierailevan punarinnan laulukin on vaiennut.

meillä tämä päivä on tavallinen sunnuntai. ajamme kirkkoon hiljaisen, lumisen kaupungin läpi. otan vastaan sanat, jotka tulevat kohti. liityn reipastahtisten virsien virtaan ja kumarrun rukoukseen seurakunnan mukana. messun jälkeen kirkkopuisto kylpee valossa ja peipposet laulavat täysin rinnoin. palaan kotiin läpikuultava rauha ja ilo sydämessä.

pääsiäisaika päättyy sunnuntain teemaan ylösnousseen todistajia. aamuyön hiljaisessa hämärässä heräsin mustarastaan kevätlauluun. päivän valjettua haravoin unelmien kuihtuneita lehtiä, että uuden toivon kukka pääsee nousemaan tänäkin keväänä.  ja se nousee! eilen rävähti salama ja kumahti ukkosen rumpu, tänään tuli kopallinen rakeita, jotka kohta aurinko sulatteli kyyneliksi.

voiko olla totta, että kuolema ei saa pitää ihmistä saaliinaan. voiko olla totta, että elämä jatkuu jossain toisaalla, toisessa muodossa, näkyväisistä vapaana. emme tiedä. niin on hänelle, joka uskoo.

uskon ristin salaisuuteen. yöstä johdat aamuun uuteen… (v. 73)

sepelkyyhkypari kävi eilen pihavajan katolla lepäämässä kevätpuuhiensa lomassa. ne kaartelivat ensin kaukana toisistaan, siirtyilivät vähän kerrallaan lähemmäs. kohta ne kaulailivat, pöyhivät hellästi toistensa höyheniä nokallaan. lopulta ne istuivat tiiviisti rinnakkain ihan hiljaa. tuuli rymysi pihapuissa, pöllytti kuivuneita lehtiä. roskien seasta puskivat esiin syksyllä istutettujen krookusten hennon lilat kukkaryppäät.

on päiviä, joita odottaa, vaikka mitään ei olisi luvassakaan. vaikka ohransiemenet eivät tänä vuonna itäisikään lautasellaan. vaikka itse ei ehtisi pajukolle asti korin kanssa. tai jaksaisi kaivaa kaappien perukoilta esiin tipuja, pupuja ja pääsiäismunia. on värejä ja muotoja, joissa kevät tiivistyy. vähäinenkin saattaa puhjeta hehkuun. kevät on ylösnousemus!

aina taivaan valo maiseman yllä. puiden siluetit kurottumassa pilviä kohti. kevät on tasannut päivän ja yön. lepään valossa, nukun pois hämärän. aika valuu kieppuen kesää kohti.

Viime adventtina otettiin käyttöön virsikirjan lisäosa, johon vuoden 1986 virsikirjan 632:n virren ja 720-760 sekä 806-856 virsien lisäksi tuli 79 täysin uutta virttä. Uusien virsien aihepiiri on moderni, joukossa on mm. talvivirsi, kaupunkilaisen virsi, isänpäivävirsi, Suojelusenkelivirsi, paastonaikavirsiä ja luonnonsuojeluvirsiä. Iloa ja kiitollisuutta on haluttu korostaa. Monikulttuurisuus ja -kielisyys on väkevästi mukana, ja sävelmissä myös Euroopan ulkopuolisia tyylejä. Virsikirjan sekavan numeroinnin idea on, että 7- ja 8-alkuisissa on myös synnintunnustustekstejä, rukouksia, psalmien kertosäkeitä, lyhyitä vastauslauluja sekä joitakin messussa käytettäviä lauluja. Uusimmat virret alkavat numerosta 901. Virsikirja paisuu paisumistaan, on tuleva aika, kun sitä on pakko alkaa karsia. Arvaan, että vähiten lauletut pudotetaan seuraavaksi pois mammuttikirjasta. Lieneekö tarpeen kaikkien toimitusten, messujen ja rukoushetkien kaavoja tunkea samaan kirjaan, kirkoissa ja kappeleissahan niitä yleensä vain tarvitaan.

Kaiken sortin yltiöpuuhan ideoimisessa ja kehittelemisessä me suomalaiset taidamme olla erinomaisia. Onneksi virsimaraton oli viisaasti suunniteltu. Seurakuntalaisten tukena ja esilaulajina lauloi ja soitti kymmenkunta kirkkomusiikin opiskelijaa opettajansa ja kanttorimme kanssa. Säestyksenä käytettiin vaihtelevin kokoonpanoin pianoa, urkuja, viulua, saksofonia, rumpuja, kitaraa. Samuli-pappi esitteli lyhyesti kaksi virttä kerrallaan ja aina 20:n jälkeen oli vartin jaloittelu- ja kurkunkostutustauko.

”Lisävihkon kautta opitaan paitsi virren mahdollisuuksista myös rajoista”, sanotaan esipuheessa. Sävelmät ovat niin outoja, että nuotinlukutaitoinenkin horjahtaa helposti. Vanhempi seurakuntaväki ei ehdi näitä oppia elinaikanaan, sen verran erikoisia ja nopeita sävelkulkuja löytyy. Positiivista on moni-ilmeisyys, rytmikkyys, mahdollisuus laulaa kaanonina ja nykykieliset sanoitukset. Löysinkin heti ensi laulamalla sielunvirteni uusien joukosta.

En tiedä miksi kirkonpenkkiin näin / taas hetkiseksi istumaan mä jäin / Kai tahdoin hetken hiljaisuutta kesken kiireiden / rauhaa ravinnoksi sydämen. / Kun hiljaisuuden syliin jäädä saa / ja antaa mielensä vain vaeltaa / voi lapsi olla jälleen edes pienen tuokion / ja antaa kaiken olla niin kuin on / edes yhden pienen tuokion.      (915:1)

varjot tanssivat jäälattialla / pitkää liukua rannalta toiselle / kosketan varjoa, niin kevyt se on / niin aineeton, viileä, hetkellinen / ja varjojen viivastolla avaruus soi sinistään