joulu joululta vähemmän tarvitaan koristeita ja kimallusta. tullaan kylläisiksi parista piparista ja palasta ystävän leipomaa taatelikakkua. valmiina ostettu kinkunpala tykötarpeineen riittää mainiosti kahdelle, ja aattona hiljakseen haudutettu riisipuuro, ripaus kanelia ja manteli, ehkä luumusoppaa, jos siltä tuntuu.

me hiljenemme, hidastumme, hiudumme,                                                                             me kuuntelemme tutun kodin hyräilevää hiljaisuutta

jos hämärät päivät jatkuvat, lumi ei peitä pihanurmea eikä lintuja näy, ripustan pihaan yhden ehdottomasti kielletyn talipallon, sillä joulu ilman lintuja ei ole joulu ollenkaan. haetaanko pieni kuusi kuitenkin, kysyy jompikumpi, siitä tulee metsän tuoksu. pannaan siihen muutama kynttilä ja latvaan toivon tähti. jouluruusu availee ujosti valkeita nuppujaan. kynttiläin liekit katsovat kirkkain silmin jouluyöhön, ja lyhty ovella tervehtii tulijaa.

me vastaanotamme päivän sellaisena kuin aamu sen avaa, ja siunaamme illalla itsemme, toisemme ja kaikki rakkaamme kiitollisena levolle                           

tervetuloa joulu, sellaisena kuin tulet!

”Maan ja taivaan luojan kiitos soikohon!  Kaikkein lahjain suojan armo suuri on. ”

maan päivien himmeään hämäryyteen pilkahtaa jostain pilvimuurin rakosesta auringonsäde. ihmiset sävähtävät hereille: satamattomien sateiden apeassa muurissa on sittenkin rakoja! aurinko ei ole sammunut! vähäisen valon vuodenaika koettelee kestokykyä, ja voi myös ihanasti yllättää.

”Herra neuvoillansa tiemme viitoittaa, lupauksistansa sielu rauhan saa.”

kaikesta on mahdollista oppia, vanhana nimenomaan, monesta on jo kokemusta. voi erehtyä toinen toisensa tarkoitusperistä, toimia hassusti väärin pyrkiessään korjaamaan jotain, mikä ei ole rikki ollutkaan. pyydellä anteeksi olematta oikeasti pahoillaan. uskoa sitkeästi oikeassa olemiseensa.

”Kiitos Herra taivaan, kun tuot lastes vaivaan lahjas runsahimmat.”

miten tässä ankarassa pimeydessä näkisi taivaan Herran runsaan ja viisaan lahjan? näkisi, ottaisi vastaan yksinkertaisesti kiittäen. siinä on sielunrauhan salaisuus.

Jokin jatkuu aina vain, jokin on ihan pian tulossa, jokin hartaasti odotettu ei vain tule, vaikka pidät toivon liekkiä yllä lakkaamatta.

Pimeys, hämärän kaikki sävyt, sadepisarat ja tihku. Enää kymmenen päivää ja yötä hetkeen, jolloin pimeys seisahtaa, miettii, luovuttaa. Minuuttivauhtia, päivä kerrallaan pimeä aika alkaa hitaasti lyhentyä, alkuun tuskin huomattavasti, kuitenkin.

Mutta Talvi? Miten sitä odottaa joka jouluksi, enemmän kuin mitään muuta. Kaipaa puhtautta, valoa, kirpeitä pakkasaamuja, lumen ystävällistä narahdusta askelten alla. Tähtiöitä, revontulen loimua, hiljaista lumisadetta, vinhaa pyryäkin joskus.

Siksihän me Pohjolan ihmiset sytyttelemme lamppuja ja valonauhoja pihoille, valaisemme katujen ja teiden varsia, kaupunkien ja kylien pääväyliä. Siksihän me sytyttelemme kynttilöitä kotona. Ja odotamme, jos vaikka huomenna tai tämän matalarintaman mentyä alkaisi viimein tuulla pohjoisesta…

voiko olla totta, että joudumme seuraamaan tätä groteskia, epäinhimillistä näytelmää uutisistamme vuodesta toiseen?

voiko olla totta, että ’oikeusvaltiossa’ poliisin murhatutkimusta tehdään tavalla, josta seuraa tällainen farssi?

voiko olla totta, että ’oikeusvaltiossa’ syyttäjälaitoksen työ perustuu alaikäisten, järkyttyneiden lasten lausumiin ja muutamiin hatariin ”tutkimustuloksiin” lasten seksuaalisen hyväksikäytön oletuksesta? 

voiko olla totta, että eri oikeusasteiden tuomiot päätyvät samoilla perusteilla vastakkaisiin tuloksiin?

voiko olla totta, että tätä farssia seurataan ja spekuloidaan vuodesta toiseen mediassa? mikä mahdollistaa tämän näytelmän julkitulon ja perusteettoman esilläolon? kenen vastuulla on yhden perheen lasten ja heidän äitinsä yksityisyyden penkominen, rääpiminen ja tulevaisuuden tietoinen tuho?

Marraskuu on merkillinen kuukausi. Elämä on enimmäkseen pitkää, tapahtumatonta hämärää. Sitten tulee päivä, jolloin tapahtuu kaikkien tyhjäntasaisten päivien edestäkin kaikki, mikä on ollut kesken ja tuloillaan. Niin kuin tänään.  

Oli ollut pakko tilata ruokaa kaupasta kotiin, kun auto oli matkoilla. Sehän teetti meikäläisten vauhdilla hitaan ja työlään listauksen nettiin edellispäivänä. Piti ajatella miten sen kierroksen itse tekisi hyllyjen välissä, mitä tavallista poimisi, mitä harvemmin ostettavista puuttuu. Toimitus tuli ajallaan, muutama tavara vain oli erilainen kuin ennen.  

Tuskin olin purkanut laatikon, kun Esikoinen ilmaantui soittimensa kera palauttamaan auton. Tuokio siinä ehdittiin jutustella ja sitten tuo hyppäsi viikon odottaneen pyöränsä selkään polkeakseen selloineen asemalle ja junalla töihinsä. Huoneen ilmaan jäi värjymään kysymys, jota ei ehditty käsitellä – ei ole vielä ehditty miettiäkään, että mitenkäs joulu?

Laitoin ruuan, ei ehditty syömään, kun sukulaismies soitti tulevansa pikakäynnille. Ei aikaakaan, kun oli oven takana, kuskinsa kera. Toinen meistä haki tärkeän paperin, johon piti saada kaikkien kolmen perijän allekirjoitus. Omansa oli jo siihen väkertänyt. Nyt siihen tuli yksi lisää, ja sitten lähtivät ajamaan pitkää matkaa hakeakseen kolmannen. Että silleen.  

On syytä tosissaan miettiä, mistä löytyisi tässä syväkyntöisessä vuodenajassa aitoja ilon pilkahduksia, jotka eloa voisi keventää. Sumuaamuja ja päivähämärää tuntuu olevan ylimäärin. Henkilökohtaisia harmeja, pätkäunta, ikäviä uutisia maailmalta ja kotimaasta – niitä kyllä riittää.

Tuossapa on vastaus heti kohta: kaktus kirjoituspöydän kulmalla purkaa nuppuja, yksi vaaleanpunainen kukka on jo auki! Miten en ole huomannut? Yksikin kukka kykenee valaisemaan pilvisen päivän kuten iloinen yllätys aina. Ehkä eniten on kyse asenteesta, huomaammeko yllättäviä asioita. Poimitaan iloa!

Marras-joulukuu on vuoden pimeintä aikaa. Tänään aloin jo odottaa lumisadetta, kun sääennusteessa sitä lupailtiin viikonlopuksi. Ensi lumen maisemaa valostava ominaisuus on aina yhtä sykähdyttävä – vallankin täällä pääkaupunkiseudulla, jossa se ei enää vuosiin ole ollut itsestään selvä talventulon tunnus.

Puhelintaankin voisi somessa klikkailun sijasta käyttää ihan vain soittamiseen ja puhumiseen. Milloin viimeksi kysäisit kauempana asuvan omaisen tai ystävän vointia ja kuulumisia? Vanhat vallankin saattaisivat ilahtua yllättävästä yhteydenotosta. Itsensä ilahduttamista suunnitteleva voisi kysäistä seuraa teatteriin tai taidenäyttelyyn tai vaikkapa sirkukseen sen mukaan, miten tarjontaa on.

Kysyin ystäväpiiriltä reseptiä marraskuusta selviämiseen. Ystävä Pohjanmaan puolelta sanoo: ’Onhan meillä valoja! Ei tarvitte pärettä pirtin seinähirren välis polttaa.’ Ytimekäs resepti: kynttilät ja ystävät auttaa yli marraskuun! Kukkakimppu omalle pöydälle ja väreihin sointuva paksu kynttilä, joka saa palaa, vaikka koko pilvisimmän päivän! Riston valintaa kuuntelee moni radiostaan, Bachin lohdullisia ja voimauttavia säveliä. Lauluihmisenä saatan hyräillä äitini tavoin jotain mieleen tullutta tuttua sävelmää keittiössä puuhatessa tai panna levylautaselle Pavarottin energisen tenorin laulamaan bravuureitaan.

Itse asiassa marraskuu onkin jo puolivälissä. Ettei vain menisi ohi tässä voivotellessa!

Puolipäivän aikaan kävimme kaltaistemme seurassa aterioimassa kaupunkimme wanhain ruokalassa. Uunilohta suppilovahverokastikkeessa kasviksineen ja salaattipöydän antimia itse valittu kukkuralautasellinen. Jälkiruokana aprikoosiversio vispipuurosta oli kirpeä uusi tuttavuus, mukava sellainen. Ja tarjolla olisi ollut myös alkukeitto ja kahvi päälle päätteeksi, kympillä koko satsi. Jostain saa vielä tavallista, hyvin tehtyä kotiruokaa edullisesti.

Luin tarkkaan Hesarin toimittajien väkertämät uutiset, aamupäivä siinä meni. Etsivän sanotaan löytävän. Ei pitänyt taaskaan paikkaansa: ei yhtään positiivista uutista. Auerin perheen käsittämätön jahti jatkuu kuinka monetta kierrosta jo. Huonosta poliisityöstä, Poliisin väärinkäytöksistä ja oikeusprosessien ohjailusta otetaan kaikki irti. Brittiprinssin ja muinaisen pääministerin seksisotkut, ketä kiinnostaa. Trumpin omalaatuinen poukkoilu kukkona maailman mätänevillä tunkioilla omasta tärkeydestään paisuvana pellehahmona. Sääliksi käy, kun tsaari kukkoa pyörittää tullen mennen, miten tahtoo.

Päivän positiivisin uutinen, haloo…? Ruokalan antimetko…?

Ajettiin toissapäivänä tutun ison kaupan parkkiin tavanomaiset viikonvaihteen ruuat mielessä ja muutama harvinaisempi juttu listalla taskussa. Kovin oli hiljainen kaupan parkki ollakseen perjantaiaamu. Sitten huomataan kaupan ovella muitakin hämmentyneinä tavaamassa tiedotetta: ”Myymälä suljettu toistaiseksi.”

Pikkukaupungissahan tieto ja varsinkin arvailu asianlaidasta leviää kulovalkeana. Kuulemma parkkihallissa oli palanut auto. Keskustan toisen tavaratalon kassoilla tiedettiin olevan pitkät jonot. Palattiin autoon. Pienen mietinnän jälkeen päätettiin palata kotiin leipomon kautta. Yksi vararuoka on jääkaapissa, joten ei tee mieli jonojen jatkoksi.

Tulikin mieleen vielä poiketa lelukauppaan, joka oli niillä main, kun oli ekaluokkalaisen synttärit tiedossa. Yön nukuttuamme kauppatilanne oli edelleen sama. Päätettiin kokeeksi ajaa laitakaupungin supermarkettiin, jossa ei ole koskaan käyty, ihan toisella suunnalla asujat.

On kuulkaa pitkästä aikaa uusi kokemus ostajana olla kuin Liisa ihmemaassa. Ei yhtään ole hajua mistä päin mikin tavallinen tavara löytyy. Ja valinnan varaa on, ihan eri merkkistä vain kuin vakikaupassa. Hinnoissakin oli eroa, kumpaankin suuntaan. Aikaa meni, mutta kaikkea sai, mitä pitikin. Ja rutiinien pöllytys teki vain hyvää!  

• No jopas on – peijakkaan konstikas… oon sentään vuosikymmenet tällä aineella siivoushommat kotona hoitanut harva se viikko, mutta tähän nyt tyssäsi. Siinä sitä on kehitys taas karannut laukalle keksijän korvien välistä … kun ei tavan ihminen saa enää tolkkua tolupullosta että mistä se pissii…

Mummo oli havainnut tolupullon tyhjentyneen, riittoisa ja kelpo siivoustoimen apuri tuo oli ollutkin, mutta eihän mikään iän kaiken. Oli isossa kaupassa käydessään löytänyt samanmerkkisen suihkupullon ja tullut tyytyväisenä kotio. Vaan annas olla, jahka siivouspäivä koitti. Jotenkin erilainen se pullo oli, kun ei siitä normaalisti alkanut suihketta tulla, vaikka mummo oli jo mielestään saanut räplättyä oudonmallisen lukonkin auki. Mutta ei tule suihketta, ei. Oikein piti lukulasit ottaa nenälle ja istua tutkimaan käyttöohjetta.  

• On se kumma. Kuvista ei saa mitään tolkkua ja niin pienipränttistä tekstiä on pullonkyljessä, että tuskin suurennuslasillakaan selvää saa, ärisee Mummo. – Mitä himskattia tämä ees tarkottaa? Onko tässä taas joku tekoäly ollu asialla, kun ei ohjeessa ole päätä eikä häntää!

Pissismummon Talonmies, tuo oiva koti-insinööri ymmärsi tulla paikalle lievää noitumista kuultuaan. Mulkoili ohjetta jonkin aikaa, käänteli pulloa tovin puoleen ja toiseen, ymmärsi kohta kääntää oikeaa nokka-osaa 180 astetta oikeaan suuntaan ja kas! jo löytyi suihketta.  

Vähän kyllä oli Mummolla nolo olo – ei kyllä mokomaa propleemaa ole ennen vastaan tullut siivousainepullojen markkinoilla. Onko nyt laitaa kehittää pesuaineen pullo sellaisille kierteille, ettei tuo aukene ilman insinöörin tutkintoa? Ei tasan ole. Jotain rajaa!

Avasin illansuussa ulko-oven kävelläkseni pihapolkua roskapussi kummassakin kädessä katokselle kadun varteen. Juuri sillä hetkellä – sen minuutin matkalla tapahtui, että kaksi hulmuavaa muuttolintuauraa purjehti ylväästi pääni päältä kohti pohjoista. Taivas avartui, ja huikea jälleennäkemisen ilo läikähti sielussa – vaikka eivät ne olleetkaan samat linnut, jotka syksyllä hyvästelin, kun ne lensivät tästä etelää kohti. Lintujen lähtö ja paluu on pohjoisen ihmisen elämän merkityshetki.

Eräällä tavalla 1. toukokuuta on aina kevään virallinen alku, vaikka tänä vuonna luonnossa kevät heräilikin näillä main jo maaliskuussa. Vapun tavanomainen, siis epävakainen sää oli tällä kertaa tyyppiä vartin auringonpaiste ja puolen tunnin pilveily vaihdellen pitkin päivää. Sateen ropsaus tuli sitten post festum ja vesipisaroina tällä kertaa.

Pihan pensaiden silmujen, perennojen ja luonnonkukkien heräämistä on ollut ihana seurata. Saman tien on havainnoitu pikkulintujen ja isompien kosiopuuhat ja pesänrakennuskiireet. Vielä ei ole perhosia näkynyt, mutta kimalaiset ovat olleet avautuneissa kukissa jo ahkeraan. Kaupunkipihassakin tapahtuu pieniä hauskoja vuodenaikajuttuja.

Esikoinen käväisi, viivähti sopivan juttutuokion verran. Nautittiin simaa asiaankuuluvine tykötarpeineen. Hyvin maistuivat pääsiäispaaston jälkeen. Iloa juttutuokiosta. Pari ihanaa kesäreissuideaa jäi itämään, jos meidän voinnit ja pojan aikataulut sattuvat natsaamaan.