Joulun alla törmäsin leipomossa teollisesti pakattuun marjapiirakkaan, jonka tavallisen pitkopullan ja tuoreen kauraleivän ohella tulin temmanneeksi mukaan tarkemmin katsomatta. Olen ottanut tavaksi ennen uudenlaisen leipomuksen tai ruoka-aineksen käyttöönottoa kaupassa jo lukaista ravintosisällön ja valmistusohjeet. Nyt se jäi tekemättä, olevinaan kiire, mikäs muu.
Kotona tutkin ällistyneenä marjapiirakkapakkausta, joka kertoi olevansa ”Kaiketon”. Nykyään kun ruoka-aineita pitää olla saatavissa mm. sokerittomina, rasvattomina ja gluteiinittomina, joku oli siis kehitellyt marjapiirakan, jossa ei ole minkään sortin allergisoivia aineksia ja antanut sille nimeksi tyhjentävästi: kaiketon. Pahaa aavistellen sipaisin siitä kahvimukillisen kaveriksi kummallekin pikku siivun maistiaisiksi. Yhden suupalan jälkeen katsottiin toisiamme kotikeittiön pöydän yli sanattomina. Harvoin, jos koskaan, osuu leivonnaisen tuotekuvaus niin napakymppiin kuin tässä – jopa tärkeinkin puuttui: marjapiirakan maku.
Olemme tulleet kevättalveen, myös pääkaupunkiseudulla on lunta, ja vuosiluvun viimeinen numero on jo vaihtunut kuutoseksi. Loppiainen lienee monelle joulusesongin rääppiäispäivä ja mahdollisuus hyödyntää edullisia aletarjouksia. Tuntuu hyvältä jättää jouluviikkojen ’tilkkutäkki’ taakse ja palata normaaliin arkeen. Aloitin arjen lumilapion kanssa pihatöissä.
Vuosi on alkanut ikävin uutisin. Rauhantekijäksi on oltu pyrkivinään, mutta vallastaan huumaantuneelle suurvallan johtajalle ei rauhalla mitään arvoa näytä todellisuudessa olevan. Toinen toistaan röyhkeämpiä manööverejä pannaan tuolla sekä täällä kilpaa toimeksi, ihan vain näyttääkseen maailmalle mahtiaan. Narsisti uskoo olevansa kaikkivaltias ja kuolematon – ja toden totta, saattaa jopa päätyä vahanukkena mausoleumiin irvokkaaksi muistomerkiksi kuvitellusta kuolemattomuudestaan, tai vähintään ihmisen kokoa suuremmaksi patsaaksi jalustalle.
Uutisista huolimatta tänä vuonna joka arkinen ja pyhäinen päivä haluan rukoilla maailmaan toivon merkkejä ja uskoa rauhan mahdollisuuteen.
Runot
Katariina Vuorinen Kesän oraakkeli Aviador 2025
”Joskus runoilijan tunnistaa muutamasta säkeestä, kuten Katariina Vuorisen. – – Hän kirjoittaa täysin omaehtoista runoa – – on hyvärytminen runoilija, katoavaa lajia.” – Olen häikäistynyt tämän lukukokemuksen jäljiltä, tekee mieli rynnätä lähimpään kirjakauppaan, että saisi lukea näitä uudelleen ja uudelleen. Vuorinen on sanarunsauden mestari, sanoja on paljon, ne avaavat runojen riveillä sanoittamatonta, rivit tanssivat yhä uusia koreografioita, kuljettavat lukijaa mukanaan ennen kokemattomiin pyörteisiin. Runoilija kulkee maailmassaan suvereenisti, ottaa ja antaa elämän lahjoja, jatkaa matkaa…
*
Elina Salminen Varaa iloon Kesken 2025
Kaunis, pieni kirja elämänmakuisia, yksinkertaisia runoja ja viehättäviä luontokuvia.
*
Lassi Nummi Joulukonsertto Otava 1987
Tähän kannattaa palata, vaikka joka joulu. Nummen upea kokonaisuus runoineen, mietiskelyineen ja taidekuvineen. On ollut runohyllyissänikin ilmestymisvuodestaan.
*
Romaanit
Susanna Alakoski Tyttärentytär (Dotterdottern) suom. Sirkka-Liisa Sjöblom WSOY 2023
Vaasassa syntynyt ruotsinsuomalainen kirjailija julkaisi esikoisteoksensa Sikalat v. 2007, josta tehtiin myöhemmin myös elokuva. Pumpulienkeli 2021 aloitti neliosaisen sarjan, jossa kirjailija kertoo sukunsa naisten tarinan. Toinen osa Lontoon tyttö julkaistiin 2022 ja kolmas Tyttärentytär, joka suomennettiin 2024. – Alakoski on tietyiltä suomalaisilta alueilta viime vuosisadalla työn perään Ruotsiin lähteneen sukupolven ja seuraavankin tuntojen väkevä tulkki. Hänen teksteistään tehty Sikalat-elokuva pilasi rankkuudellaan minulta halun ja mahdollisuuden tutustua lukijana Alakosken kirjalliseen tyyliin alusta alkaen. Ehkä lukijana koettu tietty tyylin epätasaisuus ja ajoittainen keskeneräisyyden vaikutelma tässäkin juontuu siitä kokemuksesta. Tämä tuore nelisataasivuinen teos on kuitenkin ehdottomasti lukemisen väärti, mm. siellä täällä välähtelevien hienojen, ylittämättömän upealla tavalla koskettavien kuvausten vuoksi.
*
Paula Havaste Lauha Gummerus 2025
Fil.tri Paula Havaste (s.1962) on ottanut asiakseen elävöittää historiaa romaaneillaan. 1600-luvun elämää kuvaava suomalaisen naisen tarina kuljettaa päähenkilöä etsimässä juuriaan, jotka johtavat Baltiaan. Erityisesti naisen asemaa silloisessa Euroopassa ja Pohjolassa väkevästi kuvaava romaani antaa tutkittua tietoa olosuhteista ja arkisesta elämästä sekä naisten mahdollisuudesta nousta esiin itsenäisenä toimijana ja unelmiensa toteuttajana. – Patriarkaalinen elämänjärjestys on maailmassa yhä sitkeässä, joskin yhteiskunnan kehittyessä demokratiaksi on päästy varsinkin läntisen sivistyksen piirissä jo pitkällekin sukupuolten tasa-arvossa. Kurkistus menneisyyteen on silmiä avaavaa ja ajatuksia herättävää.
*
Susan Abulhawa Rakkaudetonta maailmaa vastaan suom. Anna-Mari Raaska LIKE 2022
Surullisen ja ankean kohtalon kärsineen palestiinalaistytön tarina. Viehätyin kielen luovuudesta ja värikkyydestä. Tyttö kärsi terroristina eristyskopissa vankilassa vuosia, mutta saatuaan luvan kirjoittaa, alkoi kertoa elämästään, joka osoittautui kirjavaksi ja monin tavoin ankaraksi kohtaloksi hyväksikäyttökuvioineen. Kohtalonkäänteet olivat siinä määrin raskaita lukea, että harpoin puolivälistä loppuun.
*
Emmi Itäranta * Lumenlaulaja * TEOS 2025
Kansainvälisiä arvopalkintoja kerännyt, kolme ylistettyä romaania julkaisseen kirjailijamme Finlandia-palkintoonkin ehdokkaana ollut uusin kirja on lumoava kuvaus modernisoitua Kalevalatarustoa. – Rakastuin tähän Pohjolan väkeen, sen loitsutaitoihin ja eläinhahmoihin oitis. Kalevala alkoi kiehtoa aivan uudella tavalla Suurena Kertomuksena, kiitos Emmin! On taitoa fantasiamaailmaa sillä tavoin todentuntuisena kuin se kaikki mikä tapahtuu voisi olla ollut historiallista elämää jossakin menneessä ajassa ja paikassa hahmoineen. Nyt on kyllä pakko kaivaa kirjastosta Emmin aiemmat romaanit Teemestarin kirja (2012), Kudottujen kujien kaupunki (2015) ja Kuunpäivän kirjeet (2021).
*
Noora Vallinkoski Miten meistä tuli ihmisiä Atena 2025
Tanskassa asuvan suomalaisen kirjailijan kolmas teos. ”Arkista realismia, tiivistettyä proosakieltä, universaalia huumoria ja taitavaa tarinankerrontaa”, sanovat lukijat. Aiemmat: Perno Mega City ja Koneen pelko. – Sanoisin sen verran lisää, että kestää jonkin aikaa tavoittaa kirjoittajan omaehtoinen tyyli heitellä samaan tarinaan kuuluvien henkilöiden näkökulmia peliin kertomatta, kuka milloinkin on kyseessä. Ihan parhaasti ei toimi mielestäni. Runsaasti on kirjoittajalla sanottavaa monesta asiasta, ja henkilöt kiinnostava otos suomalaisista maailmalla.
*
Susanna Arminen Kristallisinfonia Momentum Kirjat 2025
Viulistina paremmin tunnistamani Susanna Arminen (s.1975) on julkaissut kiinnostavan esikoisromaanin, joka antaa todentuntuisen ja tarkkanäköisen kuvan muusikoksi aikovan koulutuspolusta ja uralla etenemisen mahdollisuuksista, rajoitteista ja vaikeuksista – mutta myös aidosti tehtäväänsä paneutuvan ihmisen kyvystä nauttia musiikista itse ja välittää hienosti nautintoa kuulijoilleen. Samalla lukija tulee pohtineeksi miesten ja naisten eriarvoista asemaa esimerkiksi muusikkoperheen vanhempina, missä miehen ura on usein naisen uraa tärkeämpi ja tuottaa ratkaisuja, jotka saattavat käydä kestämättömiksi ajan mittaan. Kirjailijana esikoisromaanin kirjoittaja on vielä kypsyvä, mutta aiheeseen omakohtaisesti perehtyneenä ja kokemuksista aidosti jakaen saa aikaan säkenöiviä oivalluksen ja ilon hetkiä musiikista nauttivalle lukijalle.
***
Kirjaston elokuvat
Tuntematon mestari **** Klaus Härö / Heikki Nousiainen, Pirjo Lonka, Amos Brotherus
Puhutteleva kuvaus vanhan taidekauppiaan intohimoisesta suhteesta hyvään taiteeseen. – Taitavaa työtä, Härö ei petä ja Nousiaisesta löytyy ytyä. Hyvin istui joulun aikaankin katsottavaksi.
*
Joulunpyhiä riittää ja välipäiviä melkoinen rimpsu, kun aatto on keskellä viikkoa. Ponnistauduimme tavanomaiselle kauppareissulle ennen puolta päivää, Toisella oli myös asiaa apteekkiin. Ensimmäisen kerran ikinä sattui niin, että osuin kaupassa paikalle, kun jotain poikkeavaa oli tapahtunut. Ison käytävän lattialla istui nuori, henkilökunta-asuinen nainen ja piteli sylissään vanhan naishenkilön päätä. Vanhus makasi poikittain käytävällä, oli ilmeisesti kaatunut pitkin pituuttaan siihen. Tilanne oli rauhallinen, arvasin oikein, että ambulanssi oli jo kutsuttu paikalle eikä elvytystä tai verenvuodon tyrehdyttämistoimia tarvittu. Pysähdyin kuitenkin kysymään voinko auttaa jotenkin. Nuori ihminen kiitti ystävällisyydestä ja sanoi, että sairasauto on tulossa.
Jatkoin kärryineni matkaa, kävi mielessä, minkälainen joulu vanhuksella lienee ollut ja onko hänellä kotiin joltain taholta saatavissa apua. Ihme oikeastaan, että ensimmäinen tällainen tapahtuma sattui kohdalle, kun olemme samoihin aikoihin muiden eläkeikäisten kanssa tässä aamupäiväostoksilla käyneet kohta parikymmentä vuotta. Tuli myös mieleen, että entä jos se olisi ollut Toinen meistä, jota vahva lääkitys nykyään huimaa ja joka siitä syystä istuu hyllyjen välikäytävän ainoalla penkillä odottamassa, kun kiertelen kärryineni ympärillä. En olisi itse kyennyt alas istumaan käytävälle pitelemään häntä tai tekemään mitään muutakaan kuin soittamaan 112:een. Jostain muinaisen elämäntehtävän hämäristä kerroksista tulee vain automaattisesti yhä tuo: voinko auttaa jotenkin.
joulu joululta vähemmän tarvitaan koristeita ja kimallusta. tullaan kylläisiksi parista piparista ja palasta ystävän leipomaa taatelikakkua. valmiina ostettu kinkunpala tykötarpeineen riittää mainiosti kahdelle, ja aattona hiljakseen haudutettu riisipuuro, ripaus kanelia ja manteli, ehkä luumusoppaa, jos siltä tuntuu.
me hiljenemme, hidastumme, hiudumme, me kuuntelemme tutun kodin hyräilevää hiljaisuutta
jos hämärät päivät jatkuvat, lumi ei peitä pihanurmea eikä lintuja näy, ripustan pihaan yhden ehdottomasti kielletyn talipallon, sillä joulu ilman lintuja ei ole joulu ollenkaan. haetaanko pieni kuusi kuitenkin, kysyy jompikumpi, siitä tulee metsän tuoksu. pannaan siihen muutama kynttilä ja latvaan toivon tähti. jouluruusu availee ujosti valkeita nuppujaan. kynttiläin liekit katsovat kirkkain silmin jouluyöhön, ja lyhty ovella tervehtii tulijaa.
me vastaanotamme päivän sellaisena kuin aamu sen avaa, ja siunaamme illalla itsemme, toisemme ja kaikki rakkaamme kiitollisena levolle
tervetuloa joulu, sellaisena kuin tulet!
”Maan ja taivaan luojan kiitos soikohon! Kaikkein lahjain suojan armo suuri on. ”
maan päivien himmeään hämäryyteen pilkahtaa jostain pilvimuurin rakosesta auringonsäde. ihmiset sävähtävät hereille: satamattomien sateiden apeassa muurissa on sittenkin rakoja! aurinko ei ole sammunut! vähäisen valon vuodenaika koettelee kestokykyä, ja voi myös ihanasti yllättää.
”Herra neuvoillansa tiemme viitoittaa, lupauksistansa sielu rauhan saa.”
kaikesta on mahdollista oppia, vanhana nimenomaan, monesta on jo kokemusta. voi erehtyä toinen toisensa tarkoitusperistä, toimia hassusti väärin pyrkiessään korjaamaan jotain, mikä ei ole rikki ollutkaan. pyydellä anteeksi olematta oikeasti pahoillaan. uskoa sitkeästi oikeassa olemiseensa.
”Kiitos Herra taivaan, kun tuot lastes vaivaan lahjas runsahimmat.”
miten tässä ankarassa pimeydessä näkisi taivaan Herran runsaan ja viisaan lahjan? näkisi, ottaisi vastaan yksinkertaisesti kiittäen. siinä on sielunrauhan salaisuus.
Jokin jatkuu aina vain, jokin on ihan pian tulossa, jokin hartaasti odotettu ei vain tule, vaikka pidät toivon liekkiä yllä lakkaamatta.
Pimeys, hämärän kaikki sävyt, sadepisarat ja tihku. Enää kymmenen päivää ja yötä hetkeen, jolloin pimeys seisahtaa, miettii, luovuttaa. Minuuttivauhtia, päivä kerrallaan pimeä aika alkaa hitaasti lyhentyä, alkuun tuskin huomattavasti, kuitenkin.
Mutta Talvi? Miten sitä odottaa joka jouluksi, enemmän kuin mitään muuta. Kaipaa puhtautta, valoa, kirpeitä pakkasaamuja, lumen ystävällistä narahdusta askelten alla. Tähtiöitä, revontulen loimua, hiljaista lumisadetta, vinhaa pyryäkin joskus.
Siksihän me Pohjolan ihmiset sytyttelemme lamppuja ja valonauhoja pihoille, valaisemme katujen ja teiden varsia, kaupunkien ja kylien pääväyliä. Siksihän me sytyttelemme kynttilöitä kotona. Ja odotamme, jos vaikka huomenna tai tämän matalarintaman mentyä alkaisi viimein tuulla pohjoisesta…
voiko olla totta, että joudumme seuraamaan tätä groteskia, epäinhimillistä näytelmää uutisistamme vuodesta toiseen?
voiko olla totta, että ’oikeusvaltiossa’ poliisin murhatutkimusta tehdään tavalla, josta seuraa tällainen farssi?
voiko olla totta, että ’oikeusvaltiossa’ syyttäjälaitoksen työ perustuu alaikäisten, järkyttyneiden lasten lausumiin ja muutamiin hatariin ”tutkimustuloksiin” lasten seksuaalisen hyväksikäytön oletuksesta?
voiko olla totta, että eri oikeusasteiden tuomiot päätyvät samoilla perusteilla vastakkaisiin tuloksiin?
voiko olla totta, että tätä farssia seurataan ja spekuloidaan vuodesta toiseen mediassa? mikä mahdollistaa tämän näytelmän julkitulon ja perusteettoman esilläolon? kenen vastuulla on yhden perheen lasten ja heidän äitinsä yksityisyyden penkominen, rääpiminen ja tulevaisuuden tietoinen tuho?
Marraskuu on merkillinen kuukausi. Elämä on enimmäkseen pitkää, tapahtumatonta hämärää. Sitten tulee päivä, jolloin tapahtuu kaikkien tyhjäntasaisten päivien edestäkin kaikki, mikä on ollut kesken ja tuloillaan. Niin kuin tänään.
Oli ollut pakko tilata ruokaa kaupasta kotiin, kun auto oli matkoilla. Sehän teetti meikäläisten vauhdilla hitaan ja työlään listauksen nettiin edellispäivänä. Piti ajatella miten sen kierroksen itse tekisi hyllyjen välissä, mitä tavallista poimisi, mitä harvemmin ostettavista puuttuu. Toimitus tuli ajallaan, muutama tavara vain oli erilainen kuin ennen.
Tuskin olin purkanut laatikon, kun Esikoinen ilmaantui soittimensa kera palauttamaan auton. Tuokio siinä ehdittiin jutustella ja sitten tuo hyppäsi viikon odottaneen pyöränsä selkään polkeakseen selloineen asemalle ja junalla töihinsä. Huoneen ilmaan jäi värjymään kysymys, jota ei ehditty käsitellä – ei ole vielä ehditty miettiäkään, että mitenkäs joulu?
Laitoin ruuan, ei ehditty syömään, kun sukulaismies soitti tulevansa pikakäynnille. Ei aikaakaan, kun oli oven takana, kuskinsa kera. Toinen meistä haki tärkeän paperin, johon piti saada kaikkien kolmen perijän allekirjoitus. Omansa oli jo siihen väkertänyt. Nyt siihen tuli yksi lisää, ja sitten lähtivät ajamaan pitkää matkaa hakeakseen kolmannen. Että silleen.
On syytä tosissaan miettiä, mistä löytyisi tässä syväkyntöisessä vuodenajassa aitoja ilon pilkahduksia, jotka eloa voisi keventää. Sumuaamuja ja päivähämärää tuntuu olevan ylimäärin. Henkilökohtaisia harmeja, pätkäunta, ikäviä uutisia maailmalta ja kotimaasta – niitä kyllä riittää.
Tuossapa on vastaus heti kohta: kaktus kirjoituspöydän kulmalla purkaa nuppuja, yksi vaaleanpunainen kukka on jo auki! Miten en ole huomannut? Yksikin kukka kykenee valaisemaan pilvisen päivän kuten iloinen yllätys aina. Ehkä eniten on kyse asenteesta, huomaammeko yllättäviä asioita. Poimitaan iloa!
Marras-joulukuu on vuoden pimeintä aikaa. Tänään aloin jo odottaa lumisadetta, kun sääennusteessa sitä lupailtiin viikonlopuksi. Ensi lumen maisemaa valostava ominaisuus on aina yhtä sykähdyttävä – vallankin täällä pääkaupunkiseudulla, jossa se ei enää vuosiin ole ollut itsestään selvä talventulon tunnus.
Puhelintaankin voisi somessa klikkailun sijasta käyttää ihan vain soittamiseen ja puhumiseen. Milloin viimeksi kysäisit kauempana asuvan omaisen tai ystävän vointia ja kuulumisia? Vanhat vallankin saattaisivat ilahtua yllättävästä yhteydenotosta. Itsensä ilahduttamista suunnitteleva voisi kysäistä seuraa teatteriin tai taidenäyttelyyn tai vaikkapa sirkukseen sen mukaan, miten tarjontaa on.
Kysyin ystäväpiiriltä reseptiä marraskuusta selviämiseen. Ystävä Pohjanmaan puolelta sanoo: ’Onhan meillä valoja! Ei tarvitte pärettä pirtin seinähirren välis polttaa.’ Ytimekäs resepti: kynttilät ja ystävät auttaa yli marraskuun! Kukkakimppu omalle pöydälle ja väreihin sointuva paksu kynttilä, joka saa palaa, vaikka koko pilvisimmän päivän! Riston valintaa kuuntelee moni radiostaan, Bachin lohdullisia ja voimauttavia säveliä. Lauluihmisenä saatan hyräillä äitini tavoin jotain mieleen tullutta tuttua sävelmää keittiössä puuhatessa tai panna levylautaselle Pavarottin energisen tenorin laulamaan bravuureitaan.
Itse asiassa marraskuu onkin jo puolivälissä. Ettei vain menisi ohi tässä voivotellessa!
|
|
