Rip ja Muru olivat yökylässä viikonvaihteessa. Perinteisesti saunan jälkeen on mitattu pituustilanne ja tehty merkit tiettyyn paikkaan. Mummeli on enää kuusi senttiä pitempi kuin Rip, ja Muru oli kasvanut peräti kaksi ja puoli senttiä edellisestä mittauksesta. Sää ei oikein meidän ulkoiluaikeitamme suosinut, saimme odotella sadetaukoa ja lopulta se tulikin. Muru haluaa aina ensin puistoon kiipeilemään, sieltä jatkoimme metsän läpi. Rip keräsi tällä kertaa värikkäitä lehtiä ja teki sienihavaintoja. Totesimme, että syyslehdissä on tosi hienoja väriyhdistelmiä ja sävyjä.

Kaupan kulmalla tapasimme Einen, joka tuli vastaan hyvin hitaasti askeltaen. Tervehdin ja pysähdyin kysymään vointia, kun tunnemme ennestään. Eine on jo 90 vuotta vanha ja asuu vielä yksin talossaan. Hänellä oli ollut jännittäviä ambulanssikeikkoja sairaalan päivystykseen, joista hän kertoi eloisasti. Lapset kuuntelivat silmät pyöreinä.

Kerroin lapsille murheeni pihavaahterasta, jonka kasvamista upeaksi puuksi olen 30 vuotta saanut seurata. Sen kaatamisesta on jo tehty päätös taloyhtiön hallituksen kokouksessa. Tuuli riepottaa syksyisin lehtiä yltympäriinsä. Se tietysti ärsyttää lähinaapuria ja kuulemma pilaa talon kattoa. Päätimme lasten kanssa pitää puulle kauniit hautajaiset, kun kaataminen on ohi. Joskus on hyvä huojentaa mieltä painavia juttuja. Surut helpottuvat ja ilot kasvavat, kun niistä saa puhua. Lapsillakin on murheita, he myös osaavat lohduttaa.