Mussukat olivat isänsä kanssa sunnuntailounaalla. Miten huikeasti he tuovatkaan virtaa! Saimme jääkaapin oveen uudet taidekuvat. Ritaripojan sateenkaarisydän teksteineen puristi mummelin silmiin liikutuksen kyyneleet, jotka puolestaan häkellyttivät taiteilijan. Muru kävi mummelin koneella ja ohjeistuksella googlettamassa ’meren eläimiä’, joita yhdessä äimisteltiin sillä välin, kun miehet jännäsivät lätkämatsia Pyeongchangista.

Viimevuotisten vaivojen aktiivihoito loppui eiliseen. On suotavaa, sanottiin, palata normaaliin elämänrytmiin. Siis konsertteihin, kirkkoon, leffakerhoon ja ystävätapaamisiin taas, no, kuitenkin vähän kerrallaan mieluiten. Siis sauvat messiin ja aamulenkille. Aurinko helottaa, hanki kimaltelee, askel rouskuu. Metsäpolulla on raikasta ja tuoksuu havuille. Keuhkojen kautta vereen sekoittuu happea, ja kohtalon kourissa kokkaroitunut ajatus sulaa notkeaan liitoon.

Kiitollisena ajattelen tapaamiani hoitajia, jotka puurtavat kipeiden kanssaihmisten hyväksi työpaikoillaan ja jaksavat kohdata positiivisesti ja ystävällisesti ihmisen silloin, kun elämässä ei mene hyvin. Hymy on puolet hoitoa! Kiitollisena ajattelen myös niitä ystäviä, jotka ovat muistaneet rukouksin, kortilla, tekstarilla, soitolla. Kun ei itse jaksa ottaa yhteyttä, ystävä, joka jaksaa, on kullanarvoinen.