Lauantaina nähtiin Mummo ajamassa kaupungin halki kotiin päin punaisella Tunturilla. Kypärä tiukasti päässä, ja kieli keskellä suuta, nääs toisen merkkinen tuntuu toisenlaiselta. Mummo oli ajanut valkealla Crescentillään kolmannesvuosisadan, vaan viime kesänä tuo sanoi elämänmittaiseksi tarkoitetun sopimuksen irti.
Mummo sai Lumperin mukavimman poijan pyöräkauppaa hieromaan. Kertoi siinä, että ennen muinoin oli isä-Lumperilta ostettu entinen, ja hyvin on palvellut, mitä nyt renkaita ja satula on uusittu sekä muuta pienempää rompetta vuosien saatossa. Vaan nyt on keskiö prakannut, jotahan ei saa vaihdettua. (Tämän oli tiennyt P.Kaveri kertoa ja paikkansa piti.) Mummo lateli ehdot, semmoinen pitää olla, että kenkkukoiven saa nostettua polkimelle ja kipeytyvän ranteen varassa ei tarvitse rönöttää ohjaustangolla. Ja eväskori pitää olla. Eikä saa maksaa maltaita. – Selvät on sävelet, siihen Lumperin Poika ja luotsasi Mummon pois crescenttiosastolta tarjouspyörien rivistölle.
Lumperilla oli kevättarjousten päivä, ja esitelty 7-vaihteinen täytti ehdot, oli hyvänvärinen sekä sopi Mummon pankkikortin saldolle. Parin säädön ja korttelin ympäri hilpaistun kokeilukierroksen jälkeen tehtiin pyörälle paperit. Kuten autojen, pyörienkin kanssa on niin, että pitää ensin koeajaa ja sitten opetella uuden merkin metkut. Eikä jäädä haikailemaan entisen perään.
No hyvä, siitä alkaa pyöräilykausi ja kuntoakin tulee! Lukija melkein näkee tämän tapahtuman?
Kommentin jätti Annikki · maanantaina 15. toukokuuta @ 16:59
Toivotaan, että rullailukelejä riittää pitkin kesää!
Kommentin jätti Ellinoora · maanantaina 15. toukokuuta @ 20:19
Onneksi olkoon ja hyviä kelejä toivotan sinne.
Minä haaveilen potkulaudasta, ei mistään rollaattorista, mutta läheiset eivät kannusta.
Kommentin jätti tuula-mummo · maanantaina 15. toukokuuta @ 20:22
Ehkä kannattaa vielä harkita…
On muuten uudessa pyörässä sekin huoli, että mihin tuon uskaltaa maailmalla jättää pelkän pyörälukon varassa – vanha pyörähän oli turvassa, kun ei sillä ollut jälleenmyyntiarvoa.
Kommentin jätti Ellinoora · tiistaina 16. toukokuuta @ 11:17
Hyvä, että ostit pyörän! Eteenpäin poljetaan elämässä!!
Kommentin jätti pirkko · tiistaina 16. toukokuuta @ 20:29
ystäväni kantoi pyöräänsä viisi vuotta viidenteen kerrokseen. talossa ei ollut hissiä eikä pyöräsuojaa, niin että pyörä pysyi olohuoneessa. jos se kerran tai kahdesti jäi sisäpihan katokseen, hän kaipas pyörää lähelleen.
kun hän alkoi seurustella puolisonsa kanssa, pyörätkin menivät kimppaan. ne lukittiin aina kiinni toinen toisiinsa. yhteisillä pyörämatkoilla he muodostivat täyslukuisen perheen. vakuutuksia niputtaessaan he korostivat, että pyörät ovat heille tärkeitä.
*
onnea uudelle fillarille!
Kommentin jätti meri · keskiviikkona 17. toukokuuta @ 21:43
Meri, ystäväsi oli varmaan mies – ja fillari näitä uusia viilettäjiä, jotka ei paljon paina, vai mitä. Pyöräsuhde voi olla melkein kuin ihmissuhde, silleen läheinen, että arvelen haikeuden vielä kouraisevan uudella merkillä ajellessani.
Kommentin jätti Ellinoora · keskiviikkona 17. toukokuuta @ 22:49
Pirkko, eteen päin, niin! Vähän raskaammalta tuntuu tämä uusi, mutta hillitseepä vauhtia.
Kommentin jätti Ellinoora · torstaina 18. toukokuuta @ 11:54