Runoja

Bei Dao         Puhun peilille kiinaa   suom. Pertti Seppälä       Basam books 2013

Bei Dao (Zhao Zhenkai) on merkittävin ja kansainvälisesti tunnetuin kiinalainen nykyrunoilija. Hän on ollut poliittisista syistä maanpaossa vuodesta 1989 lähtien Euroopassa ja Yhdysvalloissa ja on päätynyt asumaan Hongkongissa. Bei Daon kotitausta on yläluokan kiinalaisperheessä ja hän lukeutui jo nuoruudessaan toisinajattelijoiden kirjalliseen ryhmittymään, jota maolainen kritiikki nimitti ”Hämärän runoilijoiksi”. Seppälän suomennos on oivallinen.  – Daolla on taito lähestyä lukijaa koskettavin kuvin, jotka tuntuvat nousevan subjektiivisesta kokemuspiiristä. Pidin näistä runoista kovin.

Raja

Haluan vastarannalle // virran vesi muuttaa taivaan värin / muuttaa myös minut / olen virrassa / rannalla seisoo varjoni / kuin salaman kärventämä puu // haluan vastarannalle // vastarannan metsiköstä / lennähtää yksinäinen villikyyhky / säikähtäneenä / suoraan minua kohti

*

Tero Tähtinen       Kuunkulkema yö – 108 haikua          BasamBooks 2015

Tähtinen (s. 1978) on buddhalaiseksi kääntynyt maailmanmatkaaja, esseisti, runoilija ja suomentaja. Viimeisin julkaistu kirjansa sisältää 108 lumoavaa haikurunoa, jotka puhuttelevat yksinkertaisuudellaan ja hiljaisilla kuvillaan.  – Tämä on parhautta!

Oksiston varjo / huojuu kirjan sivulla. / Hetkeen en luekaan.

Hiljaisuus, miten / kuvata sitä sanoin? / Tähdet lammella.

Tyhjä Vuori, se / olen minä. Tuulahdus, / ei ketään missään.

*

Rakel Liehu      Minä hengitän sinulle             Kirjapaja 2010

Kirjapaja on uusiojulkaissut Liehun kauneimpia rakkausrunoja tässä uudehkossa opuksessa. Toistakymmentä runokokoelmaa julkaissut Liehu on palkittu sekä Pro Finlandialla (2006) että valtionpalkinnolla (2008). Olen hyvin varhain mieltynyt Rakel Liehun uskomattoman rikkaaseen runokieleen ja aihepiiriin, josta hänen taiteensa nousee. Tämän kirjan haluaisin omaan hyllyyni, vaikka siellä aiempia kokoelmia jo on, ja moni runo niistä tuttu.  – Joku vain osaa kirjoittaa ne runot, joista itse koko elämänsä uneksii.

Pensas paloi / eikä palanut. / Tulen hellyys, / Sinun hellyytesi / sille joka oli täynnä / kuolleita, / kevätuskonsa kadottaneita oksia.  

***

Proosaa

Tiina Raevaara             Yö ei saa tulla            Paasilinna 2015

Aiemmin lukemieni Raevaaran romaanien perusteella tiesin jo odottaa, että tarina saattaa olla erikoislaatuinen. Raevaara ei todellakaan kuvaa reaalimaailman tapahtumia tässäkään. Enimmän aikaa päähenkilö häilyy ja haahuilee harhamaailmassa. Lukija ei aina tiedä onko kyse vainoharhaisista näyistä ja vai painajaisunesta. Raevaaralla tämä on ilmeisesti tyylikeino kuvata päähenkilön elämän ahdistavaa atmosfääriä. Tarinalla on oma logiikkansa, joka ei välttämättä lukijalle aukea.    – Minusta tarina on omituinen, ja olin suorastaan helpottunut kun se päättyi. Loppukin töksähtää. En kehuisi kauheasti.  

*

Paul Auster      Mies pimeässä    Matkoja kirjoittajan kammiossa  suom. Erkki Jukarainen  Tammi 2009

Säännöllisin väliajoin näköjään palaan Paul Austerin pariin. Nyt löysin nämä kaksi pienoisromaania yhteisniteenä kirjaston pokkarihyllystä. Austerilla on taito vaeltaa tekstinsä sisällä, luoda sisäkkäisiä maisemia, kuljettaa henkilöitään merkityksellisillä katkelmilla aikakaudesta toiseen, keskusteluttaa. Erityisen taitavasti hän kuvaa vanhan miehen muistoihin pysähtynyttä elämää.  – Austerin maailmoissa viihtyy – ja niitä riittää. 

*

Pauliina Rauhala         Taivaslaulu     Gummerus 2015

Vihdoinkin tuli otollinen hetki lukea tämä paljon puhuttu ja kosolti kiitelty todentuntuinen tarina lestadiolaisen perheenäidin kohtalosta. Rauhala (s. 1977) kirjoittaa heleästi ja kauniisti vaikeasta aiheesta, ihannoidun äitiyden muuttumisesta taakaksi. Tarinan äiti käy psykoosin kautta uuvuttuaan täysin. Aviomies pelastaa perheen hajoamiselta, mutta saa yhteisön tuomion ja nuhteet ratkaisustaan. Asioita ei kaunistella, mutta ei myöskään synkistellä eikä syyllistetä ketään kohtuuttomasti. Lukijalle syntyy syvempi ymmärrys osapuolien näkemyksistä, mikä antaa toivoa. Suomalaisen kristillisyyden omaleimaisimpia yhteisöjä oleva vanhalestadiolaisuus on juuri äitiyden ihannointinsa ansiosta elinvoimaisin ja runsaslukuisin herätysliikkeistämme.  – Valoisa ja tumma tarina äidistä, joka väsyy ja isästä, joka tekee rohkeita ratkaisuja. Koskettava, kyyneliin asti. 

*

Henning Mankell         Italialaiset kengät, suom. Laura Jänisniemi Otava 2007 (2006)

Vuorovettä -blogin Katjalta sain vinkin tästä kirjasta, joka osoittautui kerrassaan hienoksi tarinaksi yksinäisyydestä ja toisiinsa liittyvien kohtaloiden murtumapisteestä. On mies ja saari, koira ja kissa. Tapahtuu jotain täysin odottamatonta, josta alkaa purkautua pitkään vaikenemiseen kerääntynyt sotkuinen vyyhti. Mankellin tarinan henkilögalleria on omituisuudessaan herkullinen sillä tavalla, että lukija alkaa uskoa mahdottomat käänteet mahdollisiksi ja heittäytyy tarinan lumoon.  – Houkuttelee tutustumaan Mankellin muihinkin kirjoihin. Ehkä kaikki eivät ole rikostarinoita, niin kuin olin olettanut – ja ohittanut vahingokseni hyvän kirjailijan. Kannattaa ehdottomasti lukea.  

***