Riitta Jalonen Todistaja Brigitin talossa Tammi 1998
Osuin tähän kirjaan kirjaston kierrätyshyllystä ja hämmästyin kohta, miksi kirjailija on jäänyt minulle tuntemattomaksi, vaikka hänen romaanejaan on 1990-luvulta lähtien julkaistu 14, lasten- ja nuortenkirjoja sekä Irlannin matkakirja – kaikki Tammen kustantamana. Jalonen on saanut kirjallisuuden arvopalkinnot Finlandia Junior, Topelius, Runeberg, Finlandia, Kirjailijaliiton Tunnustuspalkinto ja myönnetty Pro Finlandia mitali. Hän on myös toiminut taiteilijaprofessorina. Julkisuuttakin on siis ollut. Yksi mielikirjailijoitani on myös puolisonsa Olli Jalonen, jonka kaikki teokset olen lukenut. Tässä siis paitsi löytö, myös merkittävä ja pikaisesti korjattava aukko elämänmittaisen lukijan sivistyksessä. – Rakastuin tähän kirjaan oitis! Ilmeisimpänä syynä ovat Irlanti! ja katolisen Irlannin pyhimystarinat. Kirjan tarinan päähenkilön herkkävaistoinen ja oivaltava tyyli kuvata Irlannin vuotensa kokemuksia vuorivaelluksineen ja todistaa pyhimyksen mukaan nimetyn vuokraemäntänsä ja paikallisen papin hiljaista rakkaustarinaa. – Kaikista ehyimmäksi ja parhaaksi luetuista teoksista osoittautui mielestäni vuonna 2016 julkaistu Kirkkaus.
Yö on oranssi häkki 2000; Hula-hula 2002; Kuvittele itsellesi mies 2005; Hyvää yötä Irma Noora 2010; Kuka sinut omistaa 2013; Omat kuvat 2022; Enkeliyöt 1990; Taudin syy 1996; Kirkkaus 2016; Tanssikaa! 2019
*
Deborah Smith Karhuvuoren varjo suom. Auli Hurme-Keränen Karisto 2001
”Hieno, koskettava kertomus kahden menneisyyden haavoittaman ihmisen kohtaamisesta laajenee kiehtovaksi kuvaukseksi luonnon perinteiden ja taiteen merkityksestä elämässä.” – Tämän koppasin kierrätyskirjojen hyllystä ja olihan väkevä tarina, joka ei jätä kylmäksi lukijaa. Palautan kirjan kiertoon ja toivon sille mahdollisimman monta lukijaa. Viihtyisä tarina.
*
Maarit Verronen Aihela – Jäälintu Aviador 2026
Verronen on rohkea ja omaleimainen kirjailija, joka ei kaihda tarttumista vaikeisiinkaan aiheisiin. Romaani on ravisteleva dystopia tuhovaltioiden liiton ja puolustusvaltioiden liiton taistelusta, jossa elämä Euroopassa tuhoutuu. Toivoa selviytymisestä on siellä täällä, mutta tapahtumat paljastavat myös, että hyvän ja pahan taistelu jatkuu niin kauan kuin elämää on. Ravisteleva kuvitelma, jonka tajuaa mahdolliseksi ajassa, jota elämme.
*
Tua Harno Oranssi maa Otava 2015
1984 syntynyt Tua Harno on teatteritaiteen ja oikeustieteen maisteri ja kirjailija. Oranssi maa on tarina nuoren raskaana olevan naisen matkasta Australian kaivoskylään tekemään gradua ekonomiopintojensa loppuun saattamiseksi. Hän päättää lähteä ohjatulle aavikkovaellukselle, joka päättyy katastrofitunnelmiin. – Romaanin aihe on erikoinen ja kirjoittaja minulle uusi. Luen tiiviissä tahdissa, tarinassa on vahva imu. Lopputulema on katarttinen ja jättää hyvän lukukokemuksen.
***