Nykyajan suomalaisten aikuisten parisuhde-elämä näyttäytyy aikakauslehtien ja 2000-luvun romaaneista saadun kuvan mukaan jokseenkin toisenlaiselta kuin muinoin. Suunnilleen samat jutut käydään läpi, mutta vaihtoehtoisten tarinoiden kirjo on entistä laveampi ja värikkäämpi. Ensimmäiset suhteet vaikuttavat kokeilevilta kevytsuhteilta. ei haluta sitoutua, vaan olla vain yhdessä tyyliin: niin kauan kuin on kivaa – jos ei luonnistu, ainahan voi lähteä eri teille. Kaikki eivät pyri perinteiseen perhemalliin, ei haluta virallista avioliittoa, eikä taloudellisia sitoumuksia, ei välttämättä lapsiakaan. Jotain se kertoo aikakausien ja asenteiden muutoksesta. Viimeksi aiheesta näkemäni lehtiotsikko kertoi, että puolet liitoista päättyy nykyään eroon.

Puoliso ja minä olemme sukupolvemme taviksia reilun puolen vuosisadan avioliitossamme, alkuun kahta lasta kasvatellen ja myös opintoja täydentäen. Olimme alkujaan samalta suunnalta Suomea kotoisin, riittävästi tuttua ja erilaista lapsuudesta mukaamme saaneet ja aikuisia yhteen mennessämme, ammattiin valmistuneet ja työpaikkamme juuri saaneet. Riittävästi on myös ollut yhteisiä arvoja, mistä rakentaa arkea. Tavanomaista lienee sekin, että liitossamme on ollut enimmälti onnea ja hyviä aikoja, mutta myös vaikea vaihe, johon kasaantui esikoisen itsenäistymiskriisi ja puolison lyhyt työttömyysjakso 1990-luvulla. Vaikeuksia selviteltiin aktiivisesti yhdessä. Kokemuksemme on, että rakkautta on ollut ja hyvää tahtoa ja sovinnonhalua on tarvitessa löytynyt. Tänään on hyvä päivä kiitollisena muistella pitkää taivalta.