Hesari otti asiakseen juuri tänään myllertää lukijain vanhojen muistojen katalogia ja innostaa monen aikuiseksi asemoituneen tunnepitoisia mielipiteitä aiheesta Suvivirsi koulujen kevätjuhlassa. Saako laulaa, saako olla laulamatta, ja saako olla jotain mieltä asiasta. Selvä se, että provosoiduin.  Mitä! Miksi ei saisi laulaa, jos osaa ja haluaa. Siksikö, että hän, joka ei laula, ei halua kuulla toistenkaan laulavan. Kysymyshän on sukupolvien mittaisesta kevätjuhlaperinteestä, ei uskon tunnustuksesta tai uskonnottomuuden.

Suvivirsi on kaunis pohjolan suven ylistys, jolla halutaan juhlistaa lastemme ja lastenlapsiemme pitkän, kolmen vuodenaikaa kestävän kouluvuoden päättymistä ja kesäloman alkamista. Vanhimmille koululaisille Suvivirsi merkitsee aina myös lukion ja samalla koko pitkän oppivelvollisuusajan päätöstä ja lakkiaisjuhlaa. Suvivirsi lauletaan ilolla ja juhlamielellä, ei sitä veisata kuin virttä kirkossa, se lauletaan seisten kuin Maamme-laulu, mikä jo kertoo perinteen historiallisesta jatkumosta ja laulun herkästä tunnelmasta. Kyynelsilmin moni vanhempi yhtyy lauluun, kun lasten kuoro sen riemukkaasti kajauttaa.

Onnea ja kauniita kesäpäiviä kaikille koululaisille! Kerätään voimia, että elokuussa taas voidaan innokkaina palata kouluun ja jatkaa uusien asioiden oppimista. Kotimaan paras lahja lapsilleen on mahdollistaa tiedon ja taitojen oppimisen kautta syntyvä valmius kohdata elämä ja sen erilaiset haasteet.