Olen täällä jo huokaillut Tädin jäämistön selvittelyä. Asunnon tavaroiden lajittelu etenee siinä tahdissa, kun Toisella (ja minulla) riittää voimia. Perunkirjoitus on tehty. Omaisuuden jakoa varten tietty pankki, joka hallinnoi Tädin jäljellä olevia eläkevaroja, vaatii joitakin selvityksiä, joiden saaminen ei niin vain onnistu. Siinä on siis takku, jonka selvittämiseen ei vielä ole keinoa löytynyt.
Takku on nimittäin eteläisessä EU-maassa, jossa tiettyjen rekisterien pito on ollut vähintään leväperäistä, ellei suorastaan olematonta. Sinne lähti kotimaasta viime vuosisadalla muuan Tädin veljentytär, meni siellä naimisiin ja kuoli lapsettomana. Isänsä ja äitinsä kuoleman jälkeen ainoa elossa oleva perillinen oli Suomessa asuva veli, joka joutui tuolloin hankkimaan k.o. maasta vaaditun todistuksen sisarensa kuolemasta lapsettomana. Nyt samainen veli on yksi lapsettoman Tädin perillisistä. Ja taas pitää todistaa, että sisar on kuollut kauan sitten lapsettomana. Sama todistus ei käy, koska pankki on eri, ja aikaakin on taas kulunut. Byrokratia hellii takkujaan.
Suomessa yleensä asiat toimii, vaikka ylimääräisen raskaalta kaikki kuolinasioiminen tuntuu. Muualla voi tosiaan olla vielä paljon hankalampaa. Tuttavan mies kuoli urheilukisoissa Romaniassa. Ruumiin saaminen Suomeen kesti viisi viikkoa. Aina vain tuli uudenlaisia vaateita papereihin, jopa asiakirjat oikeiksi todistaneen notaarin aseman oikeudellisuudesta todistus. Odotettiinko siellä rahalahjuksia?
Kommentin jätti Annikki · perjantaina 29. marraskuuta @ 13:28
Tämä lienee seikka, jota mielellään maailmalla liikkuvat ikäihmiset eivät ehkä tule ajatelleeksi: kuoleman yllättäessä vieraassa maassa omaisille saattaa koitua vaikeuksia kotiuttaa läheisensä ja saada surutyörauhaa. Toivoisi, että ainakin EU-maissa voisi sopia yhteisestä käytännöstä kuoleman byrokratiassa.
Kommentin jätti Ellinoora · perjantaina 29. marraskuuta @ 19:05
Ovathan nuo hankalia asioita. Voisiko esimerkiksi meillä ulkoministeriön joku osasto auttaa tai ainakin voisivat oikean tahon neuvoa.
Tai Suomen Suurlähetystö tai konsulaatti kyseisessä maassa. Digi- ja väestötietovirasto jotain myös ehkä auttaisi.
Kommentin jätti tuulamummo · perjantaina 29. marraskuuta @ 21:38
Setäni kuoltua muutama vuosi sitten tuli samantapainen tilanne kohdalleni. Hänen veljentyttärensä oli aikoinaan muuttanut Hollantiin, avioitunut siellä ja sittemmin eronnut ja kuollut lapsettomana. Hänet kyllä haudattiin Suomeen, mutta kun tarvitsimme asiasta todistuksia, niin meille sanottiin ettei Hollanti luovuta kansalaisistaan tietoja. Maistraatti täällä kuitenkin vaati niitä. Mikä eteen? Asianajajamme keksi, että kirjoittaisin vapaamuotoisen todistuksen siitä, että serkkuni on kuollut ja haudattu ja allekirjoittaisin sen kaikella vastuulla maistraatille. Se kelpasi ja saimme setäni pesän selvitettyä loppuun asti.
Kommentin jätti Raili Kautonen · lauantaina 30. marraskuuta @ 12:37
Kiva kun kerroit. Tästä voi tehdä ainakin sen johtopäätöksen, että maistraatin virkailijalla oli vielä jonkinlainen suhteellisuudentaju tallella. Vaan miten on tilinvartijapankin virkailijan laita?
Kommentin jätti Ellinoora · tiistaina 3. joulukuuta @ 17:19
Kyllä siinä lähetystöä ym käytettiin ja vakuutusyhtiö hoiti asiaa, mutta silti kesti.
Kommentin jätti Annikki · lauantaina 30. marraskuuta @ 15:59