Hautausmaan evp-suntiomme Timo tapasi esitellä työpaikkansa tutuille ja satunnaisille kävijöille Jumalan puistona. Timo muistetaan kotiseurakunnassamme eräänä työlleen persoonallisesti ja sydämellä omistautuneista työntekijöistä. Toivomme hänelle armorikkaita eläkevuosia.

Hautauskäytännöt elävät ajassaan. Lähiomaisten kesken pidetyt ns. hiljaiset hautajaiset yleistyvät. Läheisille on merkityksellistä, että saattojoukossa jokainen tuntee toisensa. Surun intiimi tila avartuu ja kevenee. Jos vainajan elämäntyötä halutaan korostaa, se voidaan tehdä muistokirjoituksen muodossa. Uskoisin, että maaseudulla yhteisöllisyyden merkitys tuntuu vielä siinä, että lähinaapurit kutsutaan saattoväkeen. Siunaustilaisuudet kevenevät, kukkalaitteen sijasta tuodaan symbolinen muistoruusu ilman puheita, arkullahan kukkalaite kuitenkin on. Muistoruusut voidaan koota maljaan ja jättää leskelle, jos kyse on puolison siunauksesta, tai jos hautapaikka on valmiina, toimittaa sinne odottamaan uurnanlaskua. Isoja, yleisen kutsun muistotilaisuuksia järjestetään entistä harvemmin.

Hautausmaakulttuurikin on hitaassa muutoksessa. Toki maan eri puolilla muutos tuntuu eri tavoin, pääkaupunkiseudulla ja suurissa seurakuntayhtymissä tahti lienee kiivain. Nykyään n. 80% vainajista tuhkataan. Tuhka voidaan kätkeä uurnahautaan tai sirotella luontoon. Hautausmaiden uurnahauta- ja sirottelualueet laajenevat, uusia arkkuhauta-alueita perustetaan aiempaa vähemmän. Isoilla hautausmailla vanhoja, hoitamattomia hautoja laputetaan ja otetaan uusiokäyttöön määrävuosien kuluttua. Seurakunnan hoitoon jätettyjen hautapaikkojen määrä kasvaa, kuten myös hoitamattomien ja unohdettujen hautojen.

Yhä näyttää olevan voimassa vanha, kaunis tapa käydä haudoilla viemässä kynttilöitä pyhäinpäivän tai joulun aikaan. Se on säilyttämisen arvoista, yhteisöllistä tapakulttuuria. Hän jonka suru on tuore ja menetys tuntuu raskaalta, saa lohtua nähdessään, että läheistään kaipaavia on muitakin. Ja elämä virtaa edelleen.