Toiselleni kopsahti vuosilukemaan yksi lisää. Hänelle se tapahtuu meistä ensin, puolivälissä kevättä. Minä olen saman tosiasian edessä keskikesällä. Menemme tasavuosia molemmat seitsenalkuisella kymmenellä kohti seuraavaa kuten jo yli puoli vuosisataa olemme yhdessä menneet. Miksi nyt tuntuu kuin vuosien vilinää haluaisi jo jarruttaa? Tosiasiassa aika liukuu samaa tasaista tahtiaan, vaikka kuinka sitä haluaisi venyttää.

On tapana onnitella, ja kyllä, onnea ei ole koskaan liikaa. Siinäkin kyllä on eroa, mitä kunkin ikävaiheen onni on. Ei tällä kymmenellä tarvitse enempää omaisuutta tai rahavaroja, ei mainetta, kunniaa eikä arvomerkkejä. Terveyttä jos olisi siinä määrin, kuin elämään kahden kotona ja yhteyden pitoon läheisten kanssa tarvitaan. Rakkautta ja sopua jos riittäisi hyvinä sekä huonoina päivinä. Kiinnostus ajan ilmiöitä kohtaan jos vielä säilyy ja kyky vuorovaikutukseen. – Se riittäisi onneksi.