Tänään olimme seniorilounaalla, apteekissa ja kirjastossa asioilla sen jälkeen, kun tuttu pianonhuoltaja oli aamupäivällä askarrellut Hellas Figaroni kelpo vireeseen. Kotiuduttua teki mieli jo oikaista selkää. Siihen soi puhelin.

Entisestä työyhteisöstä tuttu, jo yli kahdeksankymppinen yksineläjä siellä kertoi ensi töikseen, että tuntui siltä, että haluaisi jonkun kanssa puhella, mutta ei ole ollut kukaan tavattavissa.  Sanoin siihen, että lepuutan selkääni tässä, kun tultiin juuri kotiin, ei ole mitään kesken, anna tulla. Todettiin yhdessä, että vanhemmiten ei aina jaksa lähteä, vaikka paikkojakin olisi, joissa tapaisi tuttuja ja voisi saada juttuseuraa. Mutta puhelin! tämä siunattu luuri, is connecting people, kun vain jaksaa yrittää.