Tunnetko sanonnan ”vuodet eivät ole veljeksiä”? Lisäisin tuohon ’ja vanhan joka päivällä on oma ilme’. Pari päivää sitten koetut elämän energian tunnot elävät yhä vahvoina unissa lastenlasten kohtaamista miettiessä. Talvilomatunnelmissa tapasimme sekä isot että pienet.
Palaan mielessäni hetkeksi eiliseenkin, kiukun kireisiin kirahduksiin, joista jäi jälkeen ihmetystä, surua. Toinen vetäytyi luolaansa, sulki oven. Minä vein pussukat piharoskiksiin ja lapioin lumia oven edustalta ja polulta. Syötiin hiljaisuuden vallitessa. Seestyi, selkeni, kireys lientyi.
Jos päivien tunnelmia tutkii tarkemmin, voi tunnistaa, mistä ne milloinkin kumpuavat. Mikä on kummankin omaa sisäistä tasapainoilua, mikä omien tai toisen mielialojen ja sanojen nostattamaa mielenmyrskyä. Lopulta kaikki, mikä tapahtuu, on tarpeen, että sopuisa vuorovaikutus taas löytyy.
Toiselle toimii oven sulkeminen. Mikä on oma tyyneyden ja ilon lähteeni? Metsäpolku. Hyvä kirja. Tuohusten liekkien tai takkatulen katselu jakkaralla istuen. Rukouslaulun hyräily. Siitä on hyvä nousta ja palata askareihinsa tai asettua levolle ja antaa unien tulla.