Olen muistamastani lapsuudesta saakka ollut laulujen ympäröimä. Äiti lauloi usein töitä tehdessään, enimmäkseen virsiä ja hengellisiä lauluja, mutta joukkoon saattoi pujahtaa joku kansanlaulukin. Isä istui radion hartausohjelmien ääressä aamuin illoin ja veisasi virret. Hän myös soitteli itse virsiä neliäänisesti harmonilla maamiehen työn kovettamilla sormillaan. Jo varhain hän oli opetellut nuotit omin päin ja soittotaito kasvoi miehen mukana.
Kansakoulussa oppimani laulut olivat Vilho Siukosen (Otava 1967) ja Olavi Pesosen (Valistus 1957) laulukirjasta. Ei oppilaille ollut nuotteja tai kirjoja omaksi antaa, vasta myöhemmin olen saanut jostain antikvariaatista tai kirpparilta sekä Siukosen että Pesosen laulukirjan omaksi. Niiden myötä voin palata varhaisiin laulumuistoihin. Vielä nytkin saatan kaivaa nuo rakkaat, puhki kuluneet opukset esille, halutessani muistella lapsuuteni lauluja kotipianon ääressä.
Jokaisella aikakaudella ja sukupolvella on omat laulunsa. Oikein huvitti laskea kymmenen eri otsikon alle sovitettujen laulujen määrä Siukosella (1967): 25 hengellistä laulua, 39 laulua isänmaasta, yksitoista laulua muista maista, lauluja luonnosta 45, työn lauluja 32, leikki- ja urheilulauluja 45, lepohetkien lauluja 40, Kotona ja koulussa -otsikoituja 22, 28 joululaulua ja lopuksi 16 ketjulaulua. – Pesosen (1957) jaottelu oli samanhenkinen: Koti, Ihminen, Isänmaa, Maailma, Luoja, – yhteensä 374 laulua. Jaottelut kertovat sotien jälkeisen sukupolven kansakoululaisten laulukasvatuksen painopistealueista. Oppikoulussa musiikkiopettajana oli paikallinen kanttori, joka ihmetteli miten osasin soittaa nuotista, vaikken missään soitonopetusta ollut saanut.
Ensimmäiset lapsenlapsemme syntyivät Esikoisemme muusikkoperheeseen. Kun haimme Murua päiväkodista hän oppi nopeasti minulta kaikuna kaikki Siukosen ja Pesosen vuodenaikalaulut. Huokasin monesti itsekseni: olen onnellinen mummeli, meillä on laulavat lapsenlapset. Koin vahvasti jatkumon äidin virsihyrinästä oman lapsuuteni lauleluun ja myöhemmin konservatorion laulutunneille ja ’ain laulan työtäs tee’ -arkeeni sekä edelleen poikiemme muskarilaulujen ja musiikkipitoisen lapsuuden kautta heidän lastensa kanssa lauleluun. Näyttää siltä, että pari heistä saattaa kasvaa vanhempiensa tapaan muusikoksi, soittotaito on sitä luokkaa. Parhaillaan mummelilla on menossa laulusessiovuodet nuorimpien lastenlapsien kera. Kuopuksen perheen muskariprinsessa on jo löytänyt oman äänensä ja omat laulunsa, Pikkumuru etsii vielä tarmokkaasti lauluihinsa sanoja (ääntä kyllä on :).