Ainahan sitä ei ajattele, että tämä pallo, joka meitä avaruudessa pyörittää, on monenlaisten ihmisten koti, joista jokainen vaikuttaa jollakin tavalla ympäristöönsä ja ihmisiin lähellä ja kaukana. Jos ajattelee, nousee usein ja helposti mieleen suru siitä, ettemme näytä välittävän kotiplaneettamme hyvinvoinnista, toimimme vastoin parempaa tietoa elonkehää haavoittavasti ja tuhoavasti. Jokaisella on puolustuksensa, yleisimmin se, ettei yksittäinen ihminen voi mitään tai se, että syylliset ovat muualla, toisissa maanosissa, toisissa kulttuureissa. Niiden se pitäisi tajuta ja ratkaista. Mikä lohduttaisi ajattelijaa, joka ahdistuu umpikujista, asioiden mittakaavasta?

Pohjolassa, jossa asumme, toimii tietty lohdullinen syklisyys, vuodenajat. Jokaisella niistä on oma ilmeensä, kukin vuorollaan vaikuttaa meihin omalla tavallaan. Marraskuun hämärät, sateentihkuiset pilvipäivät hiljentävät ja rauhoittavat. Jos on selkeitä öitä, voi ihmetellä kuuta ja tähtiä, jos aurinko pilkahtaa päivällä, mieli ilahtuu tuokioksi, mutta kumpikaan ei riko hiljaiseloa.  

Uutisissa kerrottiin, että avaruuden mittaamattomissa sfääreissä oli tapahtunut huomattava, massiivinen tähden räjähdys. Ei se ihmiskunnan perusmelskeen yli pieniin korviimme kantautunut, mutta avaruustutkijoiden antenneihin on jälki jäänyt. Supernovako siellä leimahti?