Toinen sai tänään tekstiviestin viranomaispäätöksestä, joka koskee hänen kummitätinsä hoivapaikka-anomusta. Tästä käytiin alkuviikolla neuvottelu Espoon Sosterin viranomaisen, kotihoitofirman edustajan ja lähiomaisen kesken Tädin luona. Että tällainen neuvonpito onnistui, tarvittiin vuosien mittaan lukuisia puheluja, öitä eteisen lattialla sekavana aamuhoitajaa odotellen, ambulanssikyytejä päivystykseen ja yksi sairaalajakso. – Neuvottelun tulos oli sikäli myönteinen, että Täti pääsi viimein hoivapaikkajonoon.
Täti täyttää näinä viikkoina 99 vuotta. Nyt toivomme hartaimmin, että hän ehtisi edes vähän aikaa nauttia turvallisesta huolenpidosta ennen kuin hauraaksi käynyt elämänlanka katkeaa.
Hyvä, että hän on päässyt jonoon. Tämäkin tarina kertoo suuresta inhimillisestä ongelmasta yhteiskunnassamme. Vanhojen, avuttomien ihmisten heitteillejätöstä hyvinvointiyhteiskunnassa.
Kommentin jätti Annikki · lauantaina 8. lokakuuta @ 07:41
Jotain se kertoo siitäkin, miten arvostetaan hoitotyön laatua; käyntejä voi olla kolme vuorokaudessa, mutta vain kriittiset tehtävät hoidetaan ja mahdollisimman nopeasti, sitten on jo kiire toisaalle. Tämän tekee hoitajien vähyys ja suurella osalla myös koulutuksen (ammattitaidon puute ja kielitaidottomuus).
Kommentin jätti Ellinoora · sunnuntaina 9. lokakuuta @ 21:42