Kauniin syyssunnuntain iltapuolella läksin Toiseni kanssa tutuille kävelyreiteille. Kahden metsikön läpi kulku sävähdytti lehtipuiden vahvan syysväripaletin elämyksellä. Pitkään vaivannut lonkkakipu on hiljakseen häipynyt, mutta nyt ilmaantui saman jalan polveen liikekipua, joka pakotti lyhentämään aiottua lenkkiä.

Talon yhteiseen pihaan tultuamme istuimme vielä hetkeksi keinuun. Ja siihen saimme syksyn riipaisevimman elämyshetken: sinitaivaan yli etelää kohti hulmusivat lukuisat pitkät kurkiaurat hyvästellen kesämaansa maisemat ja jättäen meidät haikeaan ikävään. Vieläkö tapaamme…

  • Kurkien muuttoa katsellessa tulee aina pala kurkkuun. Siinä kiteytyy kesän päättyminen ja epävarmuus tulevasta. Vieläkö nähdään ensi keväänä.

    Kommentin jätti seita · tiistaina 27. syyskuuta @ 14:04

  • Kyllä! Kun kurjet lähtevät, lähtee niiden hyytävä huuto ja jää syvä hiljaisuus. Voisi sanoa kesän päätöstriumfi.

    Kommentin jätti Ellinoora · tiistaina 27. syyskuuta @ 22:05

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.