Tänään katselin televisiosta mahtavinta hautajaisnäytelmää, jota koko elämäni aikana olen nähnyt. Voi vain kuvitella miten paljon työtä kaiken tuon järjestely on vaatinut, vaikka tapahtuman suunnitelmat ovat olleet ennakkoon valmiina. Ihan halpaakaan tämän luokan seremoniat eivät ole valtiolle eikä omaisille. Voimakkaan punaisen kulkueiden seremoniapuvuissa ja arkun peittävässä lipussa sanottiin korostavan majesteetille osoitettavaa kunnioitusta. Briteille pidetyn ja arvostetun kuningattaren kuolemaa seuranneet tapahtumat ovat olleet myös tunteikasta ja yhteisöllistä kansallistunnetta kohottavaa. Täältä kauempaa katsoen liikutuin yhdessä kuningas Charles III:nnen kanssa, kun muistotilaisuuden kirkontäyteinen yleisö lauloi kansallishymniä uusin sanoin ’God Save the King’ ja tv-kamera näytti kruununperillisen kyyneltyvät silmät.

Paikallinen arkkipiispa lainasi puheessaan evergreeniä ’We’ll Meet Again’. Tasavaltalaisena tulin miettineeksi, josko tapaamme ’tuolla puolen Jordan-virran’, kun emme tavanneet tälläkään puolen, ja kulkeekohan Elisabet taivaallisissa puutarhoissa kruunu päässä ja käsilaukku muassaan enkelihovin ympäröimänä.