..sain viimein kesäkukat istutettua pihaan ruukkuihin sekä perennapenkkiin malvan, joka oli kadonnut heinikkoon. En nyt muista milloin ja mistä se meille tuli, vai oliko jo tähän kotiin muuttaessamme, viime vuosisadalta kumminkin. Lapsuusmaalta jo sen kukkien herkänsävyisen lilan olen sieluni värimaisemaan imenyt. Koska taannoinen selkäjumi, perenna-alue oli päässyt pahasti heinittymään ja epäilin, että malva oli tukehtunut. Kun miniäkulta raivasi perennamaata tyttöjen kanssa täällä käydessään, valkeni totuus: malvani oli täysin kuihtunut. Nyt puhuttelen istuttamaani uutta alkua, toivottelen tervetulleeksi ja kerron sille, miten ihana sen on siinä kukkia – sitten ajallaan – odotettuna, kaivattuna ja helliteltynä. Taisin luvata, etten ikinä päästä sen tonttia semmoiseen kuntoon, vaikka mikä jumi olisi.

Muitakin tärkeitä kesävieraita kukkasieluisen pihassa on tapana ollut pitää: heleänpunertava Karjalan Heili amppelissa, keittiön ikkunan tuntumassa. Jostain se on tähän asti aina löytynyt, vaikkakin vuosi vuosi vuodelta etsitympänä, mutta tänä kesänä ei. Kun tiedän sen lopullisesti tuoneen Toiselleni kesän pihaan, olen nyt huolissani, miksi hän luovutti, tyytyi puhtaan valkoiseen petuniaan, joka toki on upea sekin.

Jotain uutta lajiakin pitää joka kesä olla. Nyt siinä on bougainvillea, joka köynnöstukineen pääsi isoimpaan piharuukkuun kokeilemaan pärjäisikö pohjolan vilpoisessa kesäkuussa ja helteisessä heinä-elokuussa. Hortensiat osoittautuivat viime kesänä jo sitkeiksi, ja yksi poutapilviyksilö viime kesän uusista pihakukkasista jopa sinnitteli sisäkukkana koko talven kesää kaihoten.