Onpa siitä totisesti aikaa, kun olen junalla Stadiin mennyt täältä pikkukaupungista. Toki on tullut asioilla oltua Toisen kanssa ja automobiililla, siksikin, kun se on niin helppoa. Nyt oli sovittu Soffi-ystäväsiskon kanssa tapaaminen Mantalla, kuten ennen muinoin ennen sotia ja pandemiaa. – Osaankohan näitä junakuvioita enää, mietin. Jostain ne kummiskin kaivautuivat tarvittaessa esiin: HSL-kortti, joka oli aikoja sitten tarkistettu, että maksuarvoa riittää, ja aapiskirjaimet, joilla matkaa täältä sinne ja sieltä tänne määritellään.

Ennen sotia jne… kävely Assalta Mantalle kesti meikäläiseltä 10 minuuttia, vaan nytpä olin siinä ajassa ehtinyt vasta Espan jätskikiskan kulmille ja perillä olin viisi minuuttia myöhässä ja vielä kovasti puuskuttaen. Soffi oli jo asemissa ja siitä puikahdettiin sitten Kappeliin, jossa on tavattu käydä lounaalla – siitäkin huolimatta, että siellä on täyttä ja kova kalabaliikki. Panin merkille, että useampikin iso seurue seniorikansalaisia oli valinnut tämän arkisen torstaipäivän kuulumisten vaihtoon hyvän ruuan äärellä.  Söimme paahdettua nieriää, uusia perunoita ja rapsakan al denteä broccolia sitruunaisen kastikkeen kera. 

Cappuccinon ja Creme Brüleen ohessa tuli kummankin omain asiain tila, elon senhetkiset tunnelmat ja  tärkeimpänä kaikesta lastenlasten tapaamiset ja  kuulumiset jaettua oikeutetulla isoäidin ylpeydellä. Soffi oli ollut juhlimassa tyttären perheen eximia-ylioppilasta ja meitähän ovat sykähdyttäneet Esikoisen musisoivat koulukkaat: kympintyttö ja lahjakas sellistipoika sekä Kuopuksen pienet sulokkaat tytöt.

Mutta ennen kaikkea tämäkin oli todettava: ollaan hengissä, hyvillä mielin juuri nyt ja mikä ikinä huolettaakin, se ei lannista, sillä ystävyys on toinen toisensa tukena oloa, rohkaisua ja iloa!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.