Päivät ovat kuluneet kipua hillitsevän lääkkeen myötä melko tavanomaiseen tapaan, vain selkäjumppa on nyt tauolla, se olisi tuhoisaa, kun hermo on puristuksessa. Kauppakassien ja painavien tavaroiden nosto ei suju, onneksi Toinen jaksaa ne. Yöt menevät unia nähden, mutta ilman katkoja, vaikka otankin reseptin salliman kahden sijasta vain yhden kapselin. Kiitos siunatun lääkkeen. Koetan ojentaa itseni kaikesta huolimatta liikuskellessani kotosalla ja istua selkä suorassa. En halua kulkea ”koukussa kuin kuokka”, kuten ystäväni omaa tilaansa kuvasi.
Tänä iltana A-studion toimittaja otti ruodittavakseen tiedon, että suomalaisten lääkkeiden käyttö on lisääntynyt pandemian aikana ja lisääntyy koko ajan. En halunnut sitä katsoa, arvaan, että taas syyllistetään meitä kaikkia liiallisesta pillereiden nappailusta, eikä puhuta meistä, joiden elämän laatu aika ratkaisevasti riippuu siitä, että vaivojamme helpotetaan lääkityksellä. En suostu syyllistymään, olen kiitollinen, että tähänkin hermokipuun on olemassa lääke, joka helpottaa.
Kyllä jokainen kovia kipuja tuntenut tietää, että lääkkeitä tarvitaan. Minulla on useampi ystävä, jotka ovat tarvinneet vahvoja opioideja pitemmänkin jakson. Kaikki ovat voineet niistä myös irtautua. Jotkut taas pelkäävät liiaksi esim. pientäkin unilääkitystä, vaikka valvovat yöt ja ovat unenpuutteesta tokkuraisia päivät. Yhdeltä 90- vuotiaalta taas nuori lääkäri kielsi pienen nukahduslääkeannoksen – ettei tule riippuvaiseksi – ja nyt mummo on väsymyksestä sekaisin.
Kommentin jätti Annikki · sunnuntaina 5. kesäkuuta @ 16:03
On kokemusta opioidilääkkeistä sappirumban aikaan kymmenisen vuotta sitten sen verran, että olen kieltäytynyt niistä tässä selkäongelmassa, joka on toistuva. Ne sekoittavat pään, olen mieluummin kivusta sekaisin kuin huumaavasta lääkkeestä. Onneksi älysin mennä yksityislääkärille aiemman vastaavan kipuvaiheen aikaan ja hän kirjoitti lähetteen tutkimuksiin (mitä tk-lääkäri ei ole tehnyt, vaikka nämä toistuvat). Silloin sain tämän lääkkeen, joka ei huumaa, mutta taittaa kivun niin, että sitä sietää ja pystyy liikkumaan selkä suorassa. Tk-lääkäri kyllä sitten hyväksyi sen, koska on uusinut reseptin niin, että voin aina tarvitessa ottaa lääkekuurin apteekista. Syön tätä aikani ja lopetan varovasti sitten, kun alkaa tuntua siltä, että pärjään. – Kaikki lääkärit eivät ymmärrä mitä kipu on.
Kommentin jätti Ellinoora · maanantaina 6. kesäkuuta @ 19:24