Näinä kauniina ja miellyttävän viileinä kevätviikkoina on tavaksi jo tullut käydä Toisen kanssa yhdessä sunnuntaisin kävelyllä lähimetsiköissä. Mielentilan ja jaksamisen ehdoilla mennään, vauhdilla tai kilometreillä ei ole väliä. Kävelysauvat ovat mukana pikemminkin tasapainon tueksi epätasaisessa maastossa. Hengittelemme syvään happirikasta ilmaa, pysähtelemme kuuntelemaan ja katselemaan metsän kevättä.

Kevätkoivujen vihreä on sykähdyttävä! Sen aika on nyt, kesäkuussa sen heleys on jo tummunut vahvan vihreäksi. Tuulen humiseva soitto havupuiden uruissa huuhtoo viikon uutisvirran raskauttamaa sielua. Linnut esittävät riemuntäyteisiä soolonumeroitaan. Nyt kuulin käen kukun ja käenpiian hassun lurituksen. Joka sunnuntai metsä kukkii uusin kukin, valkovuokkojen valkea matto on saanut täydennystä ketunleivän pienistä valkeista kukista. Ja kun näin keltaisten sielunperhosteni herkän tanssin metsän aurinkoisella aukiolla, tunsin täydesti mitä onni on.

  • Voi ne valkovuokkomatot vaikka Maunulan ulkoilumaja lähellä! Pois muuttaessa no ajattelin, että tulen aina niitä katsomaan. Eipä se ole toteutunut. Mutta eilen näin Kihniöllä valkovuokkopellon, jollaista en ole ennen nähnyt.

    Kommentin jätti Annikki · keskiviikkona 25. toukokuuta @ 17:01

  • Valkovuokkometsä on kevään sykähdyttävimpiä näkyjä! Vuokot eivät kauan viihdy maljakossa, mutta saahan niitä uusia kimppuja, jos metsään pääsee. Niitä ei ole kielletty poimimasta, kun eivät ole uhanalaisia.

    PS. Muuten en näköjään enää pääse kommentoimaan pariin blogiin, jotka edellyttävät kommentointia googletilin kautta. Tilit muuttuivat maksullisiksi, enkä halunnut uusia niitä siksi.

    Kommentin jätti Ellinoora · keskiviikkona 25. toukokuuta @ 19:16

  • Enpä tiennyt tuosta kommentointirajauksesta mitään. Tarkistin ja minullekin oli ilmestynyt ”google-tilien käyttäjät”. Vaihdoin sen avoimeen.

    Kommentin jätti Annikki · keskiviikkona 25. toukokuuta @ 20:58

  • Nyt on juuri se aika luonnossa, kun toivoisi kaiken pysähtyvän. Että ehtisi nauttia keväänvihreistä puista ja nähdä kaikki avautuvat kukat.

    Kommentin jätti seita · maanantaina 30. toukokuuta @ 12:15

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.