Runot

Heli Laaksonen, Aleksandrs Caks Poimit sydämeni kirjahyllystä Kynälä 2021

Heli Laaksonen kiinnostui latvialaisesta klassikkorunoilijasta Aleksandrs Caksista (1901-1950) etsiessään suomeksi käännettävää latvialaista runoutta. ”Lakerikenkäinen matruusi” tempaisi hänet heti mukaansa ja syntyi idea runodialogista, jossa kahden runoilijan tekstit keskustelevat keskenään. Laaksonen kirjoittaa, kuten tiedämme, lounaismurteella runonsa, hän myös maalaa ja tästä kaikesta on tämä runoteos tehty. – Hienolla tavalla persoonallinen vuoropuhelu kahden runoilijan tekstien välillä.

*

Romaanit

Emilia Kukkala Kaiken jälkeen Into 2021

Journalisti, YTM, tietokirjailija ryhtyy kokeilemaan romaania. Päähenkilö on autoonsa fiksoitunut liikkeelläolija, joka ei ole kyennyt asettumaan elämässään oikein minnekään – kunnes päättää lähteä etsimään irtiottoa elämästään lapsuutensa maisemaan, mummonsa tyhjäksi jääneeseen mökkiin jonnekin Kainuuseen. Vauhtia haetaan kuitenkin Itämeren etelärannoilta ja Baltian teiltä. – Kerronta on sujuvaa, ihmissuhteet irrallisia. Päähenkilön haahuilu ei niin kiinnosta, kielikin on raskaasti kiroilevaa, mutta loppua kohti tarina solahtaa uomaansa ja saavuttaa jonkin tason, jossa lukija saa kosketuksen päähenkilön kokemusmaailmaan.

*

Hiro Arikawa Matkakissan muistelmat suom. Raisa Porrasmaa S&S 2019

Tokiolaisen kirjailijan teos on ollut Japanissa yleisömenestys. Kirja kertoo kissahullun pojan tarinan, jossa kerrotaan myös pojan ystäväpiiristä ja heidän suhteestaan lemmikkieläimiin. Pääosassa ovat kuitenkin kissa Haichi ja Nana. – En ole kissaihmisiä, vaikka kokemusta on sekä kissoista että erityisesti koirista, mutta ennen kaikkea japanilainen kirjallisuus on lähellä sydäntä. Tarina on todella viehättävä ja suorastaan sydämeen käyvä. Jos pidät kissoista, tämä on ehdottomasti luettava – ja muutenkin.

*

Petri Tamminen Musta vyö Otava 2019

Petri Tamminen on lempparikirjailijoitani. Lauseet ovat selkeitä, ajatus kirkas, turha maalailu ja koukerointi puuttuu täysin. Kun romaanin aiheena on mies ja isän kuoleman suru sekä oman kuoleman pelko, on tavallaan yllättävääkin, ettei siihen tarvita vihan ja katkeruuden kierteitä. Ja sekin, ettei koko elämänkertaa, isän eikä pojan, tarvitse vyöryttää samaan kasaan. Kysymys on miehen aikuistumisesta.

*

Raija Oranen Valkea talo jokivarressa Teos 2017 (2.painos)

Lukuromaani, tunnettu ja kokenut tekijä, monien lukema, ehkä tykättykin. En vain saanut mistään kiinni tässä tarinassa. Ihmiset sekä kertomisen kuivakkuus maistuivat totaalisen paperisilta. Kaikki se, minkä kirjailija toi tarinan tapahtuma-ajasta näytille, on minulle liiankin tuttua. Siistiä, ammattikirjoittajan työtä – ja niin hengetöntä.

*

Eira Pättikangas Edessä uusi kevät Karisto 2009

Pohjalaiskirjailija, jolla on murresanasto hallussaan, kirjoittaa Suomen sotavuosien ajalta väkevää tarinaa sisarusten elämästä, mitä sota ja sodan jälkeinen tilanne maassa vaikuttaa nuoriin. Seudulla on sotavankeja, on evakkoperheitä, on pula kaikesta, mistä nuori voisi alkaa omaa elämäänsä rakentaa – ja siihen vielä tulee huoli sulhasesta, joka joutuu sotaan. – Olen aivan ihastunut romaanin pohjalaismurteeseen, jota kirjailija runsaasti viljelee. Vilahtelee siellä täällä myös itselle tuttua karjalaismurrettakin evakkoperheiden sanailussa. Hienoa voida tutustua sotarintaman takaisen elämän koviin ehtoihin nykyisessä tilanteessa, jossa Euroopan kyljessä soditaan.

*

Heidi Köngäs Siivet kantapäissä Otava 2021

Heidi Köngäs on paneutunut Tulenkantajien keskushenkilön Olavi Paavolaisen ja ’Marjaksi’ nimetyn päähenkilön välisen työ- ja rakkaussuhteen kiemuroihin. Ajan kulttuurihenkilöitä vilahtelee tarinassa, mutta eniten kirja kertoo erityisestä naisesta, joka rakastuu erityisiin miehiin. Tavallinen perhe-elämä ei ole heitä varten, vaatii paljon elää elämänsä aistillisuuden ehdoilla. – Köngäs kirjoittaa vahvaa tekstiä, jonka keskiössä on aistillisuudessaan ylivertainen nainen ja hänen sukulaissielunsa. Sukupuolet eivät ole ennenkään olleet selkeästi määriteltävissä. Kuka lopulta on mies, kuka nainen, vai onko heissä, meissä, ne molemmat uinuvina mahdollisuuksina, jotka puhkeavat loistoon, kun aika on otollinen?

*

Juha Itkonen Kaikki oli heidän Otava 2021

Juha Itkonen on osoittautunut erittäin luotettavaksi ja tasokkaaksi kirjailijaksi, niinpä tietää odottaa jotain hyvää. Aiheena ovat tässä romaanissa monen sukupolven miehet, isät ja pojat, miten kukin ajassaan ja tavallaan ratkoo suhteita, mitä eväitä pojat isiltään saavat tai eivät saa. Lähtökohtana on draamakirjailija ja ohjaaja Ilmari Pohjalaisen elämäntunnot hänen muokatessaan draamaksi omaa isäsuhdettaan. – Romaani valottaa erikseen suvun isien ja poikien kehitystä ja elämänkulkua. Romaanin naiset ovat sivuhenkilöitä perheessä, myös poikiensa elämässä, mutta eivät suinkaan merkityksettömiä. Fokus pysyy kuitenkin koko ajan isä-poika-jatkumossa. Itkonen heittää myös kiinnostavan ajatusleikin maailman tilanteen kehityksestä tulevaisuudessa. Suosittelen isille ja pojille tämän kirjan lukemista. Avartaa myös naisten näkökulmia miehiin ja poikiinsa.

*

Maarit Verronen Orionin vyö Aviador 2022

’Verrosmaisesti’ erikoinen tarina yhteiskunnan eri kerroksista, orjuuden eri muodoista ja vapaaehtoisen auttamisen valoisista sekä synkistä puolista. – Verrosen tarinat ovat aina omissa sfääreissään, nytkin, kirjaimellisesti. Kummallisuus ja oudot käänteet eivät tunnu sinänsä pääasialta vaan jokin, mikä saa ihmisen suostumaan vapaaehtoisesti hyväksikäyttöön. Sitäkin on hyvä miettiä.

*

Katja Kärki Eeled Bazar 2021

Kärki debytoi kirjailijan uransa 2019 romaanilla Jumalan huone, jossa jo moni-ilmeinen ja vahva kieli tuli esiin. Pohjoisia mytologioita äitien ja tyttärien tarinassa hyödynnetään hienosti ja kiehtovasti. Monikkoperhekuvio on harvoin käytetty näin vapaasti ja avoimesti. – Katja Kärjen äitien ja tyttärien maailma panee miettimään. Monia mahdollisuuksia elää on, jos on uskallusta.

¤ ¤ ¤

  • Olet sinä huikea lukija, analyyttinen, paneutuva ja jaksava kirjablogisti!

    Kommentin jätti Annikki · perjantaina 1. huhtikuuta @ 12:58

  • Kiitos Annikki aiheettomastakin kehusta, en ole oikeasti kovin analyyttinen ja aiheeseen paneutuva kuten varsinaiset kirjablogistit. Itseäni varten luettuja panen muistiin, joku saattaa saada hyvän vinkin, joku toinen olla toista mieltä. Arviot ovat omaa, rehellistä lukukokemusta.
    Joskus hämmästyn itsekin, miten paljon olen lukenut. Tämä harrastus on ollut varhaisesta iästä olemassa, kiihtynyt vain eläkkeelle jäätyä.

    Kommentin jätti Ellinoora · lauantaina 2. huhtikuuta @ 13:01

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.