Kahden riskiryhmäläisen kotielämä on ollut näinä päivinä tasan kaksi vuotta melko eristynyttä ja hiljaista. Maaliskuun puolivälissä 2020 loppuivat matkustelu, ystävätapaamiset ja kulttuuriharrastukset kuin seinään. Kesät elettiin vähän vapaammin, tapailtiin harvakseltaan ulkosalla lastenlapsia. Rokotukset otettiin heti kun saatiin. Otin kohta tavaksi soittaa tuntemilleni yksin asuville vanhuksille, kuka vain tuli kulloinkin mieleen. Matala mieliala oli yleistä, moni sanoi ajatelleensa ja kaivanneensa ystävätapaamisia, mutta ei saanut aikaan edes soittaa. Kiitos TeliaDot-systeemin, puhelut eivät paljon maksa, videopuhelutkaan.  

Kun pandemiarajoitukset poistettiin, elämämme on jatkunut silti varovaisena, sordinolla. Emme ole tarvinneet toistaiseksi koronatestiä tehdä. Suojatoimet pidetään yllä kaupoissa. Toinen meistä on tarkempi terveyssyistään ja otan hänet huomioon myös omissa liikkumisissani. Ensin palasin kuoroon, sillä laulaminen on iloni. Ystävän kanssa tapaamme kahvitella aina kun tuntuu siltä. Seuraan edelleen tiiviisti kaikkea pandemiainfoa eikä meillä ole ylioptimistisia odotuksia viruksen nujertumisesta. Se on varioitumalla tehnyt itsestään kuolemattoman, joten sen kanssa toistaiseksi eletään.

Lastenlapsia on ollut ikävä koko ajan, mutta ihana miniämme on oma-aloitteisesti hoitanut ikävää pienillä videoklipeillä tyttösten touhuista. Olemme alkaneet viettää yhteisiä perjantai-iltapäiviä, kun kolmivuotias ei ole päiväkodissa. Esikoisen koulukkailla on harrastuksineen niin paljon ohjelmaa, että harvemmin ehdimme heitä tavata. Joskus muistelen haikeana niitä aikoja, kun he olivat pieniä. Mutta kyllä on aina sykähdyttävää kuulla ja lyhyin tapaamisin iloita heidän kasvustaan ja kehityksestään. Teinipojan kanssa keskustelimme viimeksi viime sunnuntaina heillä Ukrainan sotatilanteesta. Hän sanoi, että oppilaat puhuvat keskenään paljon, mutta ainoastaan historian opettaja on yhdellä tunnilla puhunut sodan taustoista. Toivottavasti vanhemmat antavat aikaa lastensa kysymyksille.

  • Olen viime aikoina seurannut ihmetellen suhtautumista koronaan. Tartuntoja on enemmän kuin koskaan, mutta siitä huolimatta puretaan rajoituksia. Ilmeisesti on niin, että tarpeeksi moni on sairastanut koronan ja rokotukset ovat lieventäneet oireita, joten koronan ei katsota enää olevan tavallista flunssaa kummempaa.

    Kommentin jätti seita · perjantaina 25. maaliskuuta @ 08:35

  • Näyttää siltä, että tartuntojen määrä, kohoava sairaalahoidon kuormitus tai kuolleiden lukumääränkään kasvu ei riitä rajoitusperusteeksi enää. Varmaan on kysymys myös siitä, että – koska sota pakotteineen! – niin kotimaan talouden pyörät on saatava pitää pyörimässä. Laman pelko vaikuttaa päätöksiin. Tässä on jokaisen nyt käytettävä omaa järkeään, jos on riskejä.

    Kommentin jätti Ellinoora · perjantaina 25. maaliskuuta @ 12:47

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.