Paula Nivukoski; Nopeasti piirretyt pilvet Otava 2019 Mainingin varjo Otava 2020

Isokyröläinen esikoiskirjailija (s.1985) kirjoitti isoäitinsä tarinan pohjalta vahvan sukuromaanin, jossa pohjalaisen tilan vanhin tytär saa isältään tämän kuolinvuoteella elämäntehtäväksi pitää tila suvun hallussa. Tyttärellä on kaksikin kosijaa, joista hän valitsee naapuritilan nuoremman pojan. Tämä osoittautuu levottomaksi ja alkaa Liisan kanssa kaksi lasta saatuaan suunnitella Amerikkaan lähtöä. Liisa ei halua lähteä ja niin avioparin tiet erkanevat. Isäntä lupaa tulla jouluksi kotiin, mutta kirjeet harvenevat eikä miestä kuulu takaisin. Liisan on tehtävä vaikeita päätöksiä yksin. – Mainingin varjo on tarina erään papin perheestä vanhimman tyttären näkökulmasta. Tyttären lapsuus on ankaran ja tylyn isän varjostama ja myös hauraan ja taiteellisen äidin kannattelu vie tyttären voimia. Romaani on kirjoitettu vuorotekniikalla tyttären lapsuusmuistoista ja aikuiselämästä rakastetun kanssa saaristomeren karulla luodolla.

Nivukosken eloisalla pohjalaismurteella ryydittämä kertomisen tapa esikoisromaanissa on kerrassaan mainio ja tarina etenee juohevasti pohjalaista elämänmenoa kuvaillen. Myös Liisa-tyttären kamppailu itsensä kanssa tulee hienosti ja väkevästi kuvattua. – Toinen romaani keskittyy kuvailemaan tytön ajatuksia ja vähän kerrassaan todellisuudesta irtoavia tunnelmia yksin saaressa. Toinen romaani olisi kaivannut enemmän reaalielämän kuvausta loputtomien ajatusvyyhtien sijaan.

*
Hanna Hauru; Viimeinen vuosi LIKE 2021

Oululainen kirjailija (s. 1978) oli Finlandiapalkintoehdokkaana v. 2017 kirjallaan Jääkansi. Viimeinen vuosi on tarina kirjailijamiehestä, joka elää erakkona, nälkääkin nähden. Ainoa tulonlähde on kirjoittaminen. Koska kirjoja ei saa valmiiksi tarpeeksi usein, aikakauslehdille tarjotuista novelleista saa jotain tuloa hengenpitimiksi. ”Haurun kaltaiset harvinaisuudet keskuudessamme ovat aitoja tarinankertojia.” (Parnasso) – Tämän kirjailijan muutkin teokset aion etsiä kirjastosta. Hänellä on pohjoista vimmaa sekä tarinassaan että kielessään, jolla kirjoittaa. Jos kirjailija on nainen, joka kirjoittaa erakkona elävän miehen tarinan, on lähes mahdotonta uskoa, miten aidosti miehenä kirjoittajan voi lukija kokea. Se onnistuu harvoilta. Lukija tuntee olevansa todellisen lahjakkuuden äärellä.
*
Ida Pimenoff; Kutsu minut WSOY 2021

Valokuvataiteilija (s. 1977) on julkaissut esikoisromaaninsa useamman taidekirjan jälkeen. Sukunsa isättömät pojat ja tytöt, hylätyt vaimot ja yksinäiset äidit käyvät isättä kasvaneen päähenkilönaisen mielen läpi haavoja repien. Vaietut sukutarinat puhutaan lopulta auki ja oman tarinan kivuliaisuus saa selityksen. – Tarina on tumma ja raskas – ehkä myös siksi, että vaivalla hankittua itseymmärrystä psykologisoidaan sivukaupalla. Näitä tarinoita elävässä elämässä on paljon ja siksi niitä on puhuttava auki yhä uusin tavoin ja uusin sanoin. Ymmärrys kasvaa ja sen mukana myötätunto.
*
Jouni Mikael Inkala; Jumalalle pyhitetty susi Siltala 2021

Runoilijan muistelmiksi nimetty teos, joka valottaa Jouni Inkalan tietä sukunsa jäsenestä runoilijaksi. Runoja aiemmista julkaisuista sekä uudempia on liitetty sukutarinoiden kanssa keskustelemaan. – Kokonaisuus on kaunis ja kertoo mistä runoilijapoika on tehty ja millaiseksi mieheksi kehitys hänet toi. Hieno teos!
*

Emma Puikkonen; Musta peili WSOY 2021

Puikkosen uusin teos ei oikeastaan ole romaani perinteisessä mielessä, pikemminkin fragmentaarinen kolmen henkilön eri vuosisadoiltakin juontuvista kohtaloista koottu kooste, joita yhdistää lopulta paljastuva säie. Naisten tarinat saavat miettimään maailman tilannetta nyt ja joskus aiemmin. Miten hitaita ovat kehityksen nopeatkin askeleet joissakin asioissa ja miten pitkällä kuvatussa dystopiassa jo olemme. – Puikkosen kieli ja tyyli on sujuvaa, mutta jotenkin en saanut alkuun kiinni henkilöistä ja heitä yhdistävät tekijätkin jäivät mielessäni repaleiksi.

*

Lifländer Tiina Hyvä yö Atena 2021

Kirjailija on Imatralla 1976 syntynyt, sittemmin helsinkiläistynyt. Romaanin tapahtumaympäristö on vanhusten hoitolaitos, jossa valvotaan osan yötä yksin. Hoitajalla on paha unettomuus, johon hän ei saa työpaikan lääkäriltä enää lääkkeitä, joten hän ratkaisee ongelmansa keräämällä hoidettavan vanhuksen unilääkkeet omaan käyttöön iltatyövuorollaan ja hiljentämällä sitten levottomana huutelevan vanhuksen oudoin keinoin. – Tarina on surullinen, ahdistava eikä pääty hyvin. Kauhistuttavaa, sillä ei ainoastaan voisi olla – vaan joskus on jossain ollutkin totta.

*

Heli Hulmi; Luopumisharjoituksia Pääjalkainen 2018

1958 syntynyt kirjoittajakouluttaja ja kirjallisuusterapian ohjaaja on kirjoittanut tarinan kolmesta lapsuusystävästä, jotka aikuiselämä sinkosi kauas toisistaan. Tarinaan liittyy myös mies, johon ainakin kaksi naisista on ollut läheisemminkin suhteessa. Naiset kohtaavat retrospektiivisessa valokuvanäyttelyssä, johon taiteilijamies on heidät kutsunut. Itse taiteilija on vahvasti läsnä teoksissaan, mutta myös yllättävässä viestissä kuolemastaan. – Luopumisharjoituksia on kansikuvineen vahvasti kirjoittajansa oloinen teos, jossa soi lapsuusystävien erilaisen elämän samansointinen sävel kolmisointuna. Kirja välittää elämän kauneutta, kokemusta ja viisautta.

*

Sirpa Kähkönen Vihreä sali Otava 2021

Kirjailijaliiton puheenjohtajan oma julkaisukategoria, Kuopio-sarja, on osoittanut tekijänsä mestarilliseksi kertojaksi. Henkilökuvaus on vertaansa vailla elävyydessään, yhteiskunnalliset teemat ja kriisiaikojen elävä kuvaus luovat aina täyteläistä taustaa ihmisten elämään. Tuorein teos, Vihreä sali, jatkaa kauniisti samaa linjaa. – On sanottava, että Kähkösen taito on mestariluokkaa kuvasipa hän nuorta tai vanhaa, miestä tai naista, olipa tapahtumamiljöö suomalainen kaupunki tai venäläinen ja suvereenisti hän liikuttaa ihmisiään ajassa jos toisessakin ja kuljettaa muistoissa. Romaanin lopussa kuolevan vanhuksen viimeiset hetket ovat kenties kauneinta, mitä koskaan on tullut vastaan tästä aiheesta.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.