Kristiina Wallin Vaikeampaa on olla näkemättä unia S&S 2021

1971 syntynyt runoilija Kristiina Wallin on kirjoittanut erilaisia proosatekstejäkin, mutta tässä on hänen ensimmäisen romaaninsa. Teos on kirjoitettu tyttären äiti-ikävästä vuoropuhelun muotoon, jossa tyttären elämästä kadonnut äiti kertoo tarinaansa ja tytär omaansa. – Romaani puhuttelee lukijaa väkevästi. Teoksen muotokieli on kaunista, tunteisiin ja mielikuviin vetoavaa, runoilijan ote näkyy ja tuntuu. *Hieno, vahva ja valmis romaani.
*
Riina Katajavuori Kypros Tammi 2021

Katajavuori (s. 1968) on jo runoilijan paikkansa lunastanut, julkaisuistaan palkittu ja vahvasti verkottunut kirjailija. Kypros on proosateos, liikkuu kirjailijuuden maisemissa ja yhteyksissä. ”Kiehtovasti pulppuileva taiteilijaromaani – – kertoo kohtaamisista, luovuuden lähteistä, merkitysten etsimisestä ja kielen valtamerellä purjehtimisesta.” – Ollakseen romaani, teos avautui minulle tavallista värikkäämpänä, tasokkaampana ja monitahoisempana nimenomaan runoilijan perusolemuksen kautta nähtynä ja koettuna. Ei tavanomainen romaani, todellakaan, sen tietää siitä, että lukijaa jää kutkuttamaan sen maailman avaruus, jossa liikutaan.
*
Lahja Havansi Hoitsuna halki Suomen 2021 Kerava

Lahja Havansi on sairaanhoitajan työstä eläköidyttyään kirjoittanut muistelmansa, joista ilmenee hengästyttävän laaja kokemus hoitotyöstä eri puolilla maata, erilaisissa hoitotyön tehtävissä, lisäopinnoissa ja hallinnollisissa sekä työn kehittämistehtävissä. – Olipa mielenkiintoinen muistelmateos! Siitä tihkuu koko matkan persoonan vaikutus, aloitteellisuus, itsenäisyys, työtä pelkäämätön ja selviytymään ohjelmoitunut ote työssä sekä omassa elämässä.
*
Eeva Kilpi Valkoinen muistikirja WSOY 2021
1928 syntyneen, merkittävän, arvostetun ja elämäntyöstään runsaasti palkitun kirjailijan lyhyitä muistiinpanoja vuosilta 1999-2000. – Aforistinen muistikirja sisältää teräviä oivalluksia ja aikaan liittyviä merkintöjä, myös ikääntymisen ja surun tuntoja.
*
Takashi Hiraide Kissavieras suom. Raisa Porrasmaa S&S 2016
Hiraide on runoilija ja kirjailija, joka kirjoitti kauniin ja viisaan pienoisromaanin kissan ja pariskunnan erityislaatuisesta suhteesta. – Tässä taas yksi japanilainen kirjailija, jonka hitaaseen ja sävykkäästi nyanssoituun kerrontaan on helppo ihastua. Kissan lisäksi kirja kertoo puusta ja puutarhasta, vanhoista taloista sekä naapuruussuhteista Tokion laitamilla.

*
Heidi Jaatinen Suvanto Gummerus 2021

Sadan vuoden takaista elämää yläsavolaisen maapitäjän mahtitalossa. Heidi Jaatinen (s.1968) kieputtaa tarinaansa punaisiin ja valkoisiin jakaantuneen kansan arjessa ja juhlassa. Aatteiden ja olosuhteiden vaikutus ihmisten kohtaloihin jakaa väkeä, mutta Kosken talon isäntä ja emäntä pyrkivät olemaan yhteisössään esimerkillisiä, mm. pitämällä palkollisistaan ja torppareistaan hyvää huolta. – Kirjassa on yli 700 sivua, joten lukeminen käy työstä, mutta tuonaikainen elämä on yllättävän monipuolisesti ja kiinnostavasti kuvattu ja tarina pitää imussaan. Paikoin Jaatisen kielellinen taidokkuus on säihkyvää, mutta toisinaan sanat karkaavat merkityksistään ja sotkeutuvat toisiinsa. Ajankohtaromaanien kärkeä kumminkin.
*
Hiromi Kawakami Sensein salkku suom. Raisa Porrasmaa S&S 2017 (2012)

Olisin melkein voinut vannoa, että tämän kirjan tekijä on sama kuin e.m. Kissavieraan. Nimi ei ainakaan ole sama, mutta kirjan ulkoasu kyllä ja ehkä myös samalla suomentajalla on vaikutusta. Sensein salkku kertoo erikoislaatuisesta ihmissuhteesta, joka kehkeytyy näennäisen sattumalta vanhan opettajan ja hänen entisen oppilaansa välille. Suhde kehittyy hyvin hitaasti, siinä tavataan pitkään vain tietyssä baarissa, jossa molemmilla on tapana käydä juomassa sakea ja syömässä. – Mitään näin verkkaista ihmissuhdetarinaa en ole kenties koskaan lukenut, mutta ehkä juuri se onkin hyvä syy lukea japanilaisia kirjailijoita, sillä sieltä tulevat kiinnostavimmat ja oudoimmat tarinat. Kenties minimalismi, hiljaisuus ja pienieleisyys on niissä se, joka minua viehättää. Tässä myös ruokakulttuuri!
*
Sari Mikkonen Yönseutuun -novelleja WSOY 2006

1967 syntynyt Mikkonen on jo palkittu novellisti ja romaaninkin julkaissut kirjailija. Novellille tyypillistä on, että tarina alkaa keskeltä tapahtumia ja taustoittuu ikään kuin vihjeenomaisesti juonen kulkua kuvaavien lauseiden mukana. Novelli myös tarkastelee henkilöidensä elämää leikkaamalla oleellisia tapahtumia esiin kokonaisuudesta. – Palaan hyvin tehtyjen novellien pariin usein mielelläni kahlattuani jonkun massiivisen sukutarinan runsaissa maisemissa ja henkilöiden elämänkäänteissä. Mikkonen on hyvä novellisti ja terävästi nähtyjä leikkauksia päähenkilöiden elämänkäänteisiin on ilo lukea.


Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.