Vanhastaan joulunajan päättyminen ajoitettiin Nuutin päivään. Kirkkovuodessa loppiaiseen on liitetty raamatun kertomus itämaan viisaista, jotka olivat taivaan merkkejä tutkiessaan havainneet uuden kirkkaan tähden. Itämaisten ennustusten mukaan tähti oli osoittava merkittävän henkilön syntymän. Kolme tietäjää lähti etsimään tarkempaa tietoa tähden osoittamalta suunnalta. Rooman valtakunnan miehittämässä Juudeassa tiedettiin ennustetun ja odotetun suuren kuninkaan, Messiaan syntymäpaikaksi Betlehem. Tarinan mukaan tähteä seuranneet tietäjät löysivätkin Betlehemistä pojan syntymäseimestään. Tämän muistoksi ev.lut. kirkkovuodessa vietetään Loppiaista aina kuudentena tammikuuta. Kristittyjen kirkkojenkaan perinteet eivät ole yhteneväiset, esimerkiksi ortodoksit viettävät Loppiaista Jeesuksen kasteen muistojuhlana ja toimittavat tuolloin vedenpyhitysseremonian.

Aikuisiällä en ole oikein osannut muuta kuin ihmetellä itämaan tietäjien tarinan liittymistä Jeesuksen syntymäjuhlaan, eräänlaisena joulun tapahtumien merkitystä alleviivaavana jälkinäytöksenä kenties. Käydessäni Betlehemissä vuonna 1970 poikkesin syntymäkirkossa ja hopeisella tähdellä kuorrutetulla seimen paikalla. Muistoksi ostin öljypuusta käsityönä veistetyn seimiasetelman, johon kuuluu aasin, lampaiden ja syntymäperheen lisäksi tallin yläpuolelle asetettu tähti ja kolme kuningashahmoa. Ei se tuntunut oikein yksinkertaiseen, perinteiseen joulunviettoomme kotoutuvan, vaikka raamattuani luenkin ja kirkkovuoden tekstejä seuraan. Tähti kuitenkin kuuluu kuusen latvaan, ja valona yössä ikkunaan.