Työvuosina tahti vain kiihtyi joulua kohti. Ei ollut tilaa tunnustella miltä tuntuu marraskuu. Eläkkeelle jäätyä putkahti päiväkirjaani lause: alkaa olla syksy syksyltä syksympää. Aloin tunnistaa ilmiön, jonka nimesin marraskuun matalamieleksi. Se kesti yleensä noin kaksi viikkoa. Nyt mietin: marraskuun marras tulee vuosi vuodelta martaammaksi, vanhuuttako tämä on?

Tänä vuonna ensimmäistä kertaa marrasoire muuttui siinä määrin vakavaksi, että tokenin siitä vasta antibioottikuurin ja viruslääkkeen avulla ja pitkillä päiväunilla. Lapsenlapset ovat olleet kipeinä myös tahoillaan. Työelämässä ahkeroijilla ei näytä olevan varaa kuunnella itseään, painetaan patteripupuina päivästä toiseen pikkujoulujuhlia ootellessa.

Me asumme maassa, jossa on neljä vuodenaikaa ja niidenkin epämääräiset väliliukumat venyvät ja vanuvat ainakin maan eteläosissa. Luulisi vanhojen jo tottuneen. Vaan ei, moni on hankkiutunut vaivihkaa eteläiselle aurinkovyöhykkeelle eläkepäivien viettoon. Toiset matkailevat mihin suuntaan pääsevät, jos talous ei tee tiukkaa.

Koronatartuntatilanne on taas ennätystapissa vähän joka puolella, mikä sekä vaikeuttaa että rauhoittaa sinne tänne säntäilyä. Kaltaisilleni käypä marrashoito on olla aloillaan, ottaa kukin päivä sellaisena kuin se valkenee, hämärämpänä tai valoisampana, ja hakea pienten ilojen kopasta mahdollisuuksien mukaan sopivia mausteita tavallisten askareiden lomaan.
– Aina ei ole pimeää. Eilenkin tuli tupsaus lumihiutaleita, valoa pilvien raosta ja lempeää hämäränhyssyä iltaa kohti. –

  • Minkähänlaista ihmisillä oli ennen sähkövaloa tai öljylamppuja, kun ihmiset olivat lähes pimeässä aamusta iltaan? Olen lukenut vain hämäränhyssystä ja varhaisista maatamenoista. Kärsivätkö pimeästä kuten me?

    Kommentin jätti Annikki · maanantaina 22. marraskuuta @ 22:32

  • Onhan maassamme tätä nykyäkin haja-asutusalueita, joilla katuvalot eivät maisemaa valosta. Jos sisälle kuitenkin sähköä on saatu, näkee lukea ja tehdä käsitöitä tai voi katsella televisiota. Muistan syksyn 1951, kun muutimme omaan uuteen taloon. Ei ollut vielä sähköjä, kaasuvalo ja öljylyhdyt valaisivat sen ensimmäisen syksyn ja talven. Hämäränhyssy tuli tutuksi, elämä oli lapsen kokemana rauhallista.

    Kommentin jätti Ellinoora · tiistaina 23. marraskuuta @ 13:17

  • Tätä lukiessa jostain syystä tuli mieleeni Maaria Leinosen runo:
    Ilo sen pitäisi olla – jokaisen uuden aamun,
    valon määrästä, väristä riippumatta
    pilvinen tai aurinkoinen
    sinihämäräinen epätoivonharmaa, mikä tahansa
    mutta uusi päivä mahdollisuuksia täysi!
    Ehkä juuri tämä se päivä jota et koskaan unohda
    jonka jälkeen kaikki toisin.

    Kommentin jätti seita · torstaina 25. marraskuuta @ 08:06

  • Hyvää adventin aikaa sinulle, Seita. Yhteytemme on minulle iloa.

    Kommentin jätti Ellinoora · sunnuntaina 28. marraskuuta @ 12:05

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.