Meillä on ollut tapana nostaa vanhempiemme kuvat esille pyhäinpäivänä, jota myös vainajien muistopäivänä vietetään. Tuli lampukassa, tuohus ja tuikut saavat palaa loppuun sisällä, ovipielessä puolestaan lyhtykynttilä.

Pyhäinpäivää vietetään kristillisissä kirkoissa pyhien ihmisten muistoksi. Pyhyys liittyy ihmisen elämän merkitykseen kristityille, heissä on hyväntekijöitä, rauhanrakentajia, profeettoja, viisaita opettajia, palavia rukoilijoita ja evankeliumin sanansaattajia. Omia poismenneitämme emme muistele siksi, että he olisivat olleet erityisen pyhiä ihmisinä, vaan siksi, että he ovat liittyneet rakkauden sitein elämäämme, kulkeneet kanssamme, näyttäneet tietä. Kiitämme heistä ja muistelemme, mitä hyvää heidän kauttaan saimme. Ihmisyyteen kuuluu vajavaisuus. Oman ja läheisten epätäydellisyyden hyväksyminen vapauttaa kiitollisuuden. Ja siitä saa voimaa.

  • Istuin lapsuuden ja nuoruuden kotikirkon verkkolähetystä seuraamaan. Konfirmaationi, vihkiminen ja vanhempien hautaan siunaaminen, kaikki kulkivat muistoissa alttarin edessä. Oikeastaan en kuunnellut , muistelin menneitä. Kiitollisin mielin myös kiitän kaikesta. Viimeisimmät lauseesi tekstissäsi Ellinoora ovat puhuttelevat.

    Kommentin jätti Pirkko · lauantaina 6. marraskuuta @ 17:54

  • Olla siinä läsnä, vaikka vain pyhyyden tuntumassa, hiljaa – eikö se usein olekin parasta sielun hoitoa.

    Kommentin jätti Ellinoora · lauantaina 6. marraskuuta @ 19:27

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.